Koulutuksen historiaa Hämeessä
Hämeessä koulutuksella on pitkät perinteet. Hämeenlinnassa toimi jo 1600-luvulla perustettu triviaalikoulu. Vuonna 1846 valmistunut empiretyylinen, myöhemmin postitalona toiminut rakennus on Hämeen vanhimpia koulurakennuksia. Hausjärven Erkylän kartanon Eskon koulu sekä Forssan Tehtaankoulu edustavat kansakouluasetusta edeltävää kautta. Hämeessä syntyi Suomen kansakoulun "isä", Uno Cygnaeus, joka teki merkittävän työn suomalaisten kansansivistyksen parissa. Tammelasta lähti nuorukaisia jo 1600-luvulla Turun kautta Euroopan yliopistoihin. Häme on suomalaisen koulutuksen historiallista ydinaluetta niin perus- kuin ammattikoulutuksen saralla.
Taustaa
Varhaisina aikoina opillista koulutusta saivat ainoastaan säätyläisten ja papiston jälkeläiset. Ensimmäiset maininnat Suomessa järjestetystä koulutuksesta ovat 1300-luvulta. Kuitenkin Turun katedraalikoulu on todennäköisesti ollut olemassa jo Tuomas-piispan aikana ennen 1200-luvun puoliväliä. Aikakauden sivistyskieli oli latina, ja kouluelämän hengen määräsi skolastinen oppineisuus. Katedraalikoulun päätehtävä oli valmistaa pappeja oman maan pojista, sillä latinan ohella tarvittiin kansankielen taitoa mm. ripin sakramentin toimittamisessa ja monissa muissa kirkollisissa tehtävissä. Turun katedraalikoululla oli hyvä maine, ja siellä opiskeli suomalaisten ohella myös saksalaisia ja ruotsalaisia nuorukaisia. Jo vuonna 1291 piispanistuimelle nousi ensimmäinen suomalainen, Martti Ruskon.
Suomessa siihen aikaan olleet harvat koulut kasvattivat vain tulevia pappeja. Kansanopetuksella ja opillisella koulutuksella ei ennen 1800-luvun puoliväliä ollut mitään yhteyttä keskenään. Suomen kansan kasvattajia keskiajalla sekä uuden ajan alkupuolella olivat koti ja sen ympäristö kansanomaisine kulttuureineen sekä kirkko. Pojat oppivat ammatin isältään; maanviljelijän, sepän, räätälin j.n.e, ja tytöistä tuli piikoja ja emäntiä.
1500-luvun Ruotsi-Suomen opillista koulutusta kehitettiin Philipp Melanchtonin Saksassa järjestämän humanistisen latinankoulun pohjalta. Koulut olivat 3-4-luokkaisia triviaalikouluja, joissa kutakin luokkaa käytiin suunnilleen kaksi vuotta. Pakolliset oppiaineet olivat latina, uskonto ja laulu. Vapaaehtoisina aineina luettiin dialektiikkaa ja retoriikkaa eli väittely- ja puhetaitoa. Koulun tärkein tehtävä oli edelleen pappiskasvatus. Varsinaisen koulujärjestyksen ulkopuolella toimi tuomio- eli katedraalikouluja ja porvariston perustamia lasku- eli kaupunkikouluja. Myös uskonpuhdistuksen myötä lakkautetuissa luostareissa annettiin todennäköisesti jonkinlaista opetusta niiden toiminta-ajan loppuun asti 1500-luvun jälkipuolelle saakka.
Suomen koulujen oppilaat olivat lähtöisin lähinnä papiston, porvariston, kruunun virkamiesten ja varakkaiden talonpoikien perheistä. Opinkäynti kotimaassa oli monelle väylä kruunun toimiin ja aatelittomaan säätyläistöön. Kehittyvä hallintolaitos mahdollisti monen teinin pääsyn mm. erilaisiin kirjurintehtäviin. Ilman yliopistosivistystäkin moni käytännön mies saattoi opilliset alkeistaidot saatuaan päästä kirjuriluokan jäseneksi ja palvella hyvin kruunua ja kuningasta. Yllättävän moni hämäläinen nuorimies matkusti Hämeen Härkätietä Turun Akatemiaan ja Keski-Euroopan yliopistoihin. Varsinkin Tammelasta tuli 1600-luvulla monia tiedemiehiä.
Kansansivistyksen kehittäminen
Kansansivistyksen asema Suomessa alkoi vahvistua uskonpuhdistuksen jälkeen. Kansanopetus - lukemisen ja kristinopin alkeiden omaksuminen oli edellytys ripille ja avioliittoon pääsemiselle. Erityinen kasvatusohjelma käynnistyi, kun Turun tuomiokapitulin kanungit Mikael Agricola ja Knuut Juhonpoika tekivät vuonna 1549 piispa Martti Skytten puolesta tarkistusmatkan Savoon. He pyysivät virkamiehiä järjestämään taloissaan opetusta kansalle. Heidän huolenaan oli kristinuskon opettaminen kansalle sekä yleisen lukutaidon kehittäminen. Kuitenkin lukutaito alkoi koko maassa yleistyä vasta 1800-luvulla.
1600-luvun suurten sotien jälkeen ja olojen rauhoituttua kansan lukutaidon kehittäminen näytti entistä mahdollisemmalta. Aikansa johtava kirkonmies Turun piispa Juhana Gezelius vanhempi (1615-1690) rakensi edeltäjiensä työn pohjalle suunnitelman kirkollisen kansanopetuksen laajentamiseksi. Hän on saanut jälkimaailmalta Suomen kansanopetuksen isän nimen. Kiertokoulut ja seurakuntien lukukinkerit saivat alkunsa. Paikallisseurakuntien papisto organisoi kansanopetuksen kolmeen tasoon, jotka olivat lukkarin- ja pitäjänkoulut, kyläkoulut sekä kodeissa annettava opetus.
Lukkarikoulut muuttuivat 1700-luvulla monin paikoin pitäjänkouluiksi, joihin useimpiin palkatiin erityinen koulumestari. Koulujen taso nousi. Kyläkoulut olivat tavallisesti vanhempien yhdessä kustantamia. Kyläkunta palkkasi jonkun kyläyhteisössä asuvan henkilön opettajaksi, ja siksi opettajien taso vaihteli.
Kaupunkeihin perustettiin porvareita varten pedagogioita, jotka olivat eräänlaisia kansa- ja oppikoulun sekamuotoja. Joissakin tapauksissa niihin pääsi oppilaiksi tyttöjäkin. Niidenkin taso riippui tarjolla olevista opettajista. Jotkut kykenivät antamaan vain lukemisen, kirjoittamisen ja laskennon alkeiden opetuksen, toiset vaativampaa, mm. latinan opetusta. Eräissä kaupungeissa toimi ns. mamsellikouluja, jotka olivat myös lähinnä porvariston lapsille tarkoitettuja. Kristiina-kuningattaren hallinnon aikana, vuonna 1649 laadittu koulujärjestys jakoi oppilaitokset akatemioihin, kymnaasehin eli lukioihin ja triviaalikouluihin. Triviaalikouluun yhdistyi kaksi eri koulumuotoa, alempi kirjurin- eli apologistanluokka, jolla opetettiin lähinnä laskentoa, kirjoitusta, latinaa ja ruotsia, sekä ylempi latinakoulu. Varsinainen triviaalikoulu oli neliluokkainen jokaisen luokan ollessa kaksivuotinen. Triviaalikoulu vastasi myöhempää keskikoulua. Jo 1600-luvun lopulla perustettiin triviaalikoulu myös Hämeenlinnaan, ja se oli ainoa sisämaan triviaalikoulu. Tätä koulua kävi myös Suomen kansakoulun isänä tunnettu Uno Cygnaeus, joka sai alkuopetuksen yksityisopetuksessa Ryttylän kartanossa. 1800-luvun alussa Hämeenlinnan triviaalikoulussa oli oppilaita vuosittain 160-170.
Isonvihan jälkeen valtio oli alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota kansanopetukseen, mutta kansan kiinnostus oli vähäistä. Kun Suomi sai autonomian vuonna 1809 tultuaan liitetyksi Venäjään, toivottiin myös kansanopetuksen kohoavan. Tässä kuitenkin petyttiin, sillä sivistyneistö oli suurelta osin välinpitämätön kansaa ja sen sivistystason kohottamista kohtaan. 1800-luvun alkupuolella alettiin luonnolliseen kasvatukseen pyrkineen sveitsiläisen pedagogin Johann Heinrich Pestalozzin vaikutuksesta vaatia laajempaa ja monipuolisempaa opetusta. Sen humanistiset periaatteet eivät kuitenkaan kuuluneet kirkon intresseihin. J. V. Snellman kiinnitti 1840-luvulla mm. Saima -lehdessään huomiota kouluoloihin, joissa hän näki runsaasti puutteita. Kun koulujen opetuskielenä oli ruotsi, suomenkieliset lapset eivät kyenneet omaksumaan opetusta. Oli siis perustettava suomenkielisiä kouluja. Koulu oli vielä kirkon ja papiston johdossa ja valvonnassa. Snellmanin mielestä valtion tuli ottaa kirkon sijaan kasvatusvastuu.
Hämeenlinnassa oli kuitenkin edistysmielisyyttä: Odert Henrik Hansson Gripenberg perusti vuonna 1812 Hämeenlinnaan Suomen ensimmäinen reaalikoulun, jossa ei opetettu latinaa, vaan uusia kieliä, matematiikkaa, luonnontieteitä ja historiaa. Koulu siirrettiin kuitenkin pian Poriin. Vuodesta 1818 koulu toimi Sääksmäen Voipaalan kartanossa
Uno Cygnaeus
Aleksanteri II:n uudistusohjelman aikoihin annettiin Suomelle myös uusi koulujärjestys. Sivistystaso kohosi, ja elpyvän talouden vuoksi myös koulutus sai lisää varoja. Naiset päästettiin holhouksesta ja heidänkin koulutusmahdollisuutensa paranivat. Jo Porthanista (1739-1804) alkanut fennomaanisuus ja 1900-luvun lopun kielitaistelu kantoi hedelmää: suomenkielisten oppikoululaisten määrä saavutti ruotsinkielisten määrän.
Hämeenlinnassa vuonna 1810 syntynyt Uno Cygnaeus perehtyi oman käytännöllisyyteen perustuvan opetustyönsä ohella myös kasvatusoppiin. Hän piti Pestalozzin ajatuksista, joiden mukaan piti päästä irti perinteisistä kasvatusmenetelmistä ja pyrkiä kasvattamaan lapset itsenäisiksi ja siveellisiksi olennoiksi "pään, sydämen ja käden taitojen" kehittämisellä ja kunkin ikäkauden havaintokykyä hyväksi käyttäen. Cygnaeus alkoi sitkeästi ajaa näitä periaatteita, joista useimmat olivat Suomessa uusia. Vuoden 1861 esityksessään Cygnaeus halusi monia uusia kouluaineita aina äidinkielestä voimisteluun ja puutarhanhoitoon nuorison monipuolista kehittymistä varten. Esimerkiksi äidinkielen ja lukemisen opetuksessa Cygnaeus korosti havainnoimisen ja ymmärtämisen merkitystä.
Maaseutua koskeva kansakouluasetus annettiin 11.5.1866 ja tätä päivää alettiin myöhemmin pitää kansakoulun perustamispäivänä. Suomen kansakoulun esikuvana oli etenkin Sveitsin kansakoulu. Kansakoulu irrotettiin kirkon alaisuudesta ja määrättiin kunnalliseksi. Cygnaeuksen kansakoulu oli 4-luokkainen "ylhäisempi kansakoulu". Ylempi kansakoulu oli tarkoitettu kaupungeissa 8 - 14-vuotiaille, maaseudun vastaava ja Jyväskylän seminaarin mallikoulu 10 - 16-vuotiaille. Kaupungeissa ja mallikoulussa oli 6 - 10-vuotiaille lapsille järjestettävä alkeiden opetusta varten 2-luokkainen alempi kansakoulu.
Maaseudulla alkuopetus jäi edelleen kodeissa tai seurakunnallisissa kouluissa toteutettavaksi. Koska kodit eivät usein pystyneet tarpeeksi hyvin antamaan alkeistietoja lapsille, kiertokoulujen merkitys maaseudulla säilyi suurena. 1900-luvun alussa kirkon johtama kiertokoulu oli vielä laajoilla alueilla yleisin kansanopetuksen muoto, jonka piirissä oppilaita oli noin 200 000. Kiertokoulun opettajat olivat pääosin naisia, joiden koulutusta kirkko ei hoitanut. Kiertokoulunopettajia alettiin 1800-luvun lopulla valmistaa kansakoulunopettajien järjestämillä kursseilla ja yksityisissä seminaareissa.
Opettajainkoulutus
Ensimmäinen suomalainen opettajaseminaari perustettiin Jyväskylään vuonna 1863, ja Cygnaeus oli sen ensimmäinen rehtori. Hämeenlinnassa alkoi opettajankoulutus vuodesta 1890 lähtien, jolloin perustettiin J. H. Tuhkasen kiertokouluseminaari. Aukusti Salon johtama alakansakouluseminaari jatkoi toimintaa paikkakunnalla 1919 - 1947. Hämeenlinnan seminaari -nimitys on peräisin vuodelta 1947, jolloin Hämeenlinnan alakansakouluseminaari muuttui Hämeenlinnan seminaariksi. Seminaari oli nelivuotinen yläkansakouluseminaari naisille. Hämeenlinnan seminaarirakennus vihittiin käyttöön vuonna 1930. Tämä vanha rakennus on edelleen opettajankoulutuslaitoksen käytössä. Hämeenlinnan seminaari lakkautettiin 1974, kun opettajankoulutus liitettiin osaksi Tampereen yliopiston kasvatustieteellistä tiedekuntaa. Vuonna 2011 on keskusteltu laitoksen siirtämisestä Tampereelle.
Koulurakennukset
Vaikka Suomen koululaitosta alettiin kehittää jo Kustaa II Adolfin aikana, olivat Suomen koulut tuolloin huonommin varustetut kuin emämaa - Ruotsin oppilaitokset. Koulujärjestyksen mukaan triviaalikouluissa ja lukioissa tuli olla yhtä monta luokkahuonetta kuin luokkaakin. Jokaisessa luokkahuoneessa piti olla myös "takka tai kaakeliuuni, ettei oppilaiden terveys joudu kärsimään kylmyydestä ja ettei tule haittaa opetustyölle". Lisäksi tuli olla "yhteinen koulusali, johon kaikki voivat tarvittaessa kerääntyä", siis eräänlainen juhlasali. Yleensä Suomen kouluissa ei kuitenkaan ollut erillisiä luokkahuoneita vaan vain yksi ainoa koulusali, johon kaikki luokat ahdettiin. Eri luokkien opetustilat voitiin erottaa toisistaan lauta-aidoin. Muutamissa kouluissa oli puutteellisista oloista huolimatta lisäksi karsseri eli pieni ikkunaton koju, jossa ei ollut puulattiaa eikä kalustoa. Se oli siis eräänlainen vankikoppi ankarimpia rangaistuksia varten.
Hämeenlinnan triviaalikoulu sijaitsi kaupungin keskustassa kirkon vieressä torin varrella. Koulussa vallitsi suuri tilanahtaus, huoneilman pilaantuneisuus aiheutti sairautta ja kuolemiakin. Uusi, parempi koulurakennus valmistui vuonna 1824, mutta se paloi kaupungin tulipalossa vuonna 1831. Koulu muutettiin vuonna 1840 yläalkeiskouluksi. Sibeliuksenkadulla sijaitseva postitalona tunnettu koulu, entinen lyseo, on rakennettu vuonna 1844. Pikkutorin laidalla olevassa empirerakennuksessa piti Gustaf Eurén kymnaasia vuosina1858 -1872.
Hämeen maaseudulla oli koulurakennuksia jo ennen vuoden 1866 kansakouluasetusta.Hausjärven Erkylän kartanon omistaja ja kadettikoulun johtaja, kenraali J.R. Munck perusti vuonna 1856 alustalaistensa lapsille yksityisen Eskon koulun. Sveitsiläistyylinen koulurakennus valmistui vuonna 1857 Erkylänjärven rannalle ja on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Forssa Osakeyhtiön omistaja A.W.Wahren rakennutti vuonna 1861 työläisten lapsille (itse asiassa lapsityöläisille) puisen koulurakennuksen G.Th. Chiewitzin piirustustusten mukaan. Koulua käytiin vuorolukuperiaatteella.
Varhaisimmat koulut rakennettiin yleensä maaseudun asuinarkkitehtuuria mukaillen, sillä niillä ei ollut varsinaisia esikuvia. Hämeen vanhimmat kansakoulut ovat 1860-luvulta, ja näistä ovat säilyneet mm. Vanajan, Tammelan ja Humppilan kirkonkylien kansakoulut. Tammelan koulu on sveitsiläistyylinen, Theodor Chiewitzin vuonna 1862 suunnittelema. Hauhon kirkonkylän kansakoulu rakennettiin arkkitehti Theodor Deckerin suunnitelman mukaan 1870-luvun alussa. Hämeenlinnan vanhimman kansakoulun suunnitteli C.A.Cawén. Tämä Saaristen koulu on ns. Vanha koulu on tyyliltään uusrenesanssia ja on nykyäänkin osa Saaristenkadun länsisivun puurakennusrivistöä.
1900-luvun alussa jokaiseen yli 30 lapsen kylään nousi uusi koulurakennus, ja vuoteen 1913 mennessä Suomen kuntiin oli rakennettu yli 3300 koulua. Yrjö Sadeniemen vuonna 1904 laatimaan kansakoulurakennusten tyyppikokoelmaan perustuvat mm. Hauhon Ilmoilan ja Hämeenlinnan Ruununmyllyn koulu. Näitä maalaiskansakoulujen rakennuspiirustuksia käytettiin aina 1920-luvulle saakka kaikkialla Suomessa. Ne olivat jugend-vaikutteisia, pitkäräystäisiä, jyrkkäkattoisia ja suuri-ikkunaisia ja erottuivat selvästi alueen muista rakennuksista.
Liitteet
Nurmi, Veli: Uno Cygnaeus. Suomalainen koulumies ja kasvattaja. Helsinki 1988. ISBN 951-860-681-1
Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/sisallys