Loppi
Loppi on vuonna 1632 perustettu kunta eteläisessä Kanta-Hämeessä. Sen väkiluku on noin 8200 asukasta ja pinta-ala 655,99 neliökilometriä. Kunta on maanlaajuisesti tunnettu perunanviljelystään ja peruna onkin kuikan ohella toinen Lopen nimikkolajeista.
<widget type="googlemap"> <marker lat="60.71726" lon="24.43849">Loppi</marker> </widget>
Lopen vaakuna
Lopen vaakunan ulkoasu on taiteilija Olof Erikssonin käsialaa. Valtuusto hyväksyi sen kunnan yksilölliseksi tunnukseksi 27.6.1952 ja sisäministeriö vahvisti sen 23.9.1952 vaakunaselityksellä kilpi aalto-koroisesti puna-hopeakatkoinen; siinä vuorovärinen raudanmerkki. Vaakunan aaltokoro kuvaa pitäjän runsaita järviä ja vesistöjä; raudan merkki puolestaan sekä muinaissuomalaisten alueella ennen harjoitattamaa salaperäistä rautamalmin nostoa että heidän jälkeläistensä sitkeyttä ja peräänantamattomuutta. Vaakunan väreinä ovat Hämeen maakunnan punainen ja harmaa.
Hämeen maakunnallisesti arvokkaat rakennusperintökohteet Lopella
Lopen kirkonkylän kulttuurimaisema
Loppijärven pohjoisrannalla avautuu laaja viljelymaisema, jota jäsentävät koivua ja kuusta kasvavat kummut. Asutus on aikojen kuluessa sijoittunut näille kumpareille. Lopen kylän asutuksen arvellaan olevan peräisin rautakauden lopulta. Maiseman kohokohtina ovat molemmat kirkkorakennukset. Erityisen viehättävän kokonaisuuden muodostaa Vanhankirkonmäki, jonka alarinteellä on myös vanhaa asutusta.
Lopen Vanhankirkon ympäristöllä on huomattava asutushistoriallinen merkitys. Vanhat maanmittauskartat, vuoden 1699 kartta ja vuoden 1798 isojakokartta näyttävät asutuksen sijainneen tuolloin tiiviisti kirkon ympärillä. Rantapolun varrella oleva pienimittakaavainen asutus juontanee myös juurensa 1700-luvun lopulta. Kyläkeskuksen ympärillä olevat pellot ovat olleet jo 1700-luvun lopulla pääosin viljelyksessä tai niittyinä ja sikomaina.
Vanhalla kylätontilla sijaitsevan Ättyksen tilan asuinrakennus on 1800-luvulta, mutta sen ulkoasua on muutettu myöhemmin. Rakennus on korotettu kaksikerroksiseksi ja julkisivuja muutettu.
Pietilän tila on muutettu kyläkeskuksesta nykyiselle paikalleen 1800-luvun alkupuolella. Entinen päärakennus siirrettiin paikalle 1854, ja nykyiseen mittaansa se laajennettiin 1860. Tuolta ajalta on rakennuksen hyvin säilynyt ulkoasu kauniine lehtisahaornamentteineen. Päärakennuksen itäpuolella on vanha hirsinen vilja-aitta, joka lienee siirretty samaan aikaan. Aitan itäpuolella on hirsinen sauna 1930-luvulta. Pihamaan pohjoisreunaa rajaa punaiseksi maalattu pakarirakennus, jonka hirsiosa on vuodelta 1933, lautarakenteinen itäpää on vuodelta 1957. Järven puolelle on rakennettu uusi päärakennus vuonna 1962.
Uotilan tilan rakennusryhmä muodostaa yhtenäisen 1900-luvun alun rakennusryhmän. Sekä komea jugendtyylinen päärakennus, kivinavetta että viljamakasiini ovat vuodelta 1905. Heikkilän vuonna 1867 perustettu yläkansakoulu kuuluu Hämeen vanhimpiin. Kumpareella sijaitsevakoulutalo on 1890-luvulta. Ilkon ja Mäkelän tiloilla on vanhat 1800-luvun asuinrakennukset.Uuden kirkon lähellä on Lopen Säästöpankin entinen toimitalo. Rakennusmestari Heikki Siikosen piirtämä punatiilinen rakennus on vuodelta 1926.
Lopen vanha kirkko
Lopen kappeliseurakunta mainitaan ensi kerran vuonna 1549, mutta on mahdollista, että seurakunta on vanhempi. Kirkkoherrakunnaksi Loppi muodostettiin vuonna 1632. Lopen vanha puukirkko on rakennettu 1600-luvun keskivaiheilla. Se on siis maamme vanhimpia puukirkkoja. Eräät tutkijat ovat ajoittaneet kirkon varhaisemmaksi, jopa 1500-luvulla rakennetuksi. Kirkko on nimetty Pyhälle Birgitalle, mistä johtuu kirkon nimitys Santa-Pirjo.Tyypiltään kirkko on torniton pitkäkirkko. Sisätilaa kattaa lautainen tynnyriholvi. 1800-luvulla kirkko oli laajennettuna ristikirkoksi, mutta alkuperäinen perusmuoto palautettiin 1916 suoritetussa korjauksessa. Vuosina 1959 - 1960 kirkko restauroitiin professori Esko Järventauksen johdolla. Kirkon ympärillä on vanha kalmistoalue.
Lopen museo, Loppi
Lopen kotiseutumuseo, ns. Lukkarin puustelli, sijaitsee vanhan kirkon vieressä. Museorakennuksena on pieni 1800-luvun alkupuolella rakennettu mökki. Pihamaalla on kolme vanhaa aittaa.
Kirkkoherranpappila, Loppi
Lopen kirkkoherranpappilan empiretyylinen päärakennus on valmistunut vuonna 1835. Pappilarakennukseen liittyy laaja puutarha. Talouspihaa reunustaa kaksi vanhaa kivinavettaa.
Lopen uusi kirkko, kirkonkylä
Lopen nykyinen kirkko on rakennettu vuosina 1885–1887 arkkitehti Constantin Kiseleffin (Kiseleff & Heikel) laatimien piirustusten mukaan. Tiilinen kirkko tuhoutui lähes kokonaan vuonna 1912 riehuneessa tulipalossa. Vuosina 1919–1921 kirkko rakennettiin arkkitehti Ilmari Launiksen suunnitelman mukaan entisen malliseksi käyttäen hyväksi vanhoja tiiliseiniä. Tyypiltään kirkko on tasavartinen ristikirkko, johon länsipäässä liittyy korkea torni ja itäpäässä runkohuonetta matalampi sakaristo. Arkkitehtuurin yksityiskohdat liittyvät uusgoottilaiseen ja romaaniseen muotokieleen.
Rantatie Pälsi–Leppälahti–Vanhakoski
Erittäin kaunis, tuuhean lehvistön reunustama kapea tie kulkee pitkin Loppijärven rantaa. Alue on asutukseltaan vanhaa, mitä todistaa Pälsin pihassa sijaitseva uhrikivi. Sajaniemen rautakautisperäinen kylätontti on sijainnut Pälsin talon paikkeilla. Muinaistutkija, kirjailija Sakari Pälsi on syntynyt Sajaniemen Pälsissä. Tien varrella on säilynyt monia 1800-luvun asuinrakennuksia, joista osa on ollut huvilakäytössä. Pälsin pihapiiri muodostaa arvokkaan kokonaisuuden. Vanhakosken historiallisella myllypaikalla on yhä yksi myllyrakennus, myllärin asuintupa sekä kaksi vanhaa aittaa.
Haapamaja, Joentaka
Senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen omisti vuosina 1869–1896 Joentaan kylän Leppälahden tilan. Leppälahden tilalla on säilynyt tältä ajalta yksi asuinrakennus ja vuonna 1892 rakennettu kivinavetta. Loppijärven niemessä on senaattori Yrjö-Koskisen rakennuttama, arkkitehti Sebastian Gripenbergin piirtämä huvila Haapamaja. Pyöreistä haapahirsistä salvostettu rakennus on varhaisimpia kansallisromanttisia rakennuksia maassamme. Yrjö-Koskisen kerrotaan sepitelleen täällä sanat lauluun ”Honkaen keskellä”. Leppälahden ja Haapamajan historiaan liittyy lukuisten kulttuurihenkilöiden nimet. Viron kansallisrunoilijan Lydia Koidulan muistokivi on pystytetty Leppälahteen vuonna 1973.
Sajaniemen kulttuurimaisema
Sajaniemen Linnamäki lienee pakanuudenaikainen viestityspaikka. Ali-Melkon päärakennus on 1800-luvun lopulta. Lähellä Pälsin tienhaaraa on vanhaa mökkiläisasutusta.
Sajaniemen kansakoulu
Sajaniemen vanha kansakoulurakennus on rakennettu vuonna 1903 August Toivosen piirustusten mukaan.
Koivuniemi, Sajaniemi
Professori Hannes Gebhard osti Sajaniemen kylän Koivuniemen kesäasunnokseen vuonna 1910 ja vietti siellä kesät 1911–1932. Gebhardin isännyyden aikana Koivuniemi oli useiden pienviljelijäretkikuntien kohteena. Koivuniemen hirsiset rakennukset ovat 1900-luvun alusta.
Kappalaisenpappila, Joentaka
Joentakana Kittilän pappilassa pappeja jo yli 300 vuotta vuoteen 1994. Joentaan kylän ensimmäinen pappi Simon Ahonius asettui kuudentena kappalaisvuotenaan Kittilän uuteen pappilaan. Kuninkaallinen kirje määräsi vuonna 1693 vuosia veronmaksukyvyttömänä olleen kruununtilan kappalaisen puustelliksi. Talo sijaitsi nykyisen Joentaan ala-asteen alapuolella, Martti Pönkän talon paikkeilla. Simon isännöi Kittilää vuoteen 1718. Carl Wileniuksen ollessa kappalaisena vuosina 1828 -1868 Kittilä oli jo ränsistynyt. Pellot olivat rappiolla ja kappalainen sitoutui vuokraamaan tilan peltoineen vuokramiehelle vuodesta 1867 lähtien 1900-luvulle asti. Vuonna 1870 tehtiin seurakunnassa päätös uuden pappilan rakentamiseksi Kittilän mäelle. Kristian Uusitalo myi seurakunnalle vojakkalalaisen syytinkirakennuksen uudeksi pappilaksi. Rakennuksen vastaanottotarkastus oli vuonna 1871. Uuden pappilan ensimmäinen isäntä oli Lauri Palonen (1871 -1875), Emil Nestor Setälän kasvatusisä. Kittilän pappila myytiin yksityiseen käyttöön 1990-luvun jälkipuoliskolla.
Konkkala, Joentaka
Joentaan Konkkala on vanha nimismiehen virkatalo. Se sijaitsee Joentaan kylän vanhalla tonttimaalla. Harvinaisen komea puinen päärakennus on vanhimmilta osin 1700-luvulta. Nykyisen empireasunsa se sai vuosina 1839–1840, jolloin rakennusta korotettiin ja jatkettiin. Rakennusta on joskus pidetty Engelin suunnittelemana, mikä on kuitenkin epätodennäköistä. Mahdollisesti rakennuksen on piirtänyt joku intendentinkonttorin virkamies.
Rakennuksen ympärillä on vanhaa puistoa. Talouspihan puolella sijaitsevat aitta, talli ja kivinen kellari.
Ojajoki
Ojajoki on vanha kruununnimismiehen virkatalo, joka periytyy tilana isonjaon ajoilta. Tilan kaksikerroksinen, huvilamainen päärakennus on vuodelta 1896. Nimismiehen käytöstä Ojajoki vapautui 1962, minkä jälkeen se on ollut metsäntutkimuslaitoksen kenttäasemana. Rakennus on varjeltu valtion rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla.
Launosten–Santamäen kulttuurimaisema
Launosten kylän asutus juontaa alkunsa rautakaudelta, ja se on siis vanhimpia Lopen kylistä. Kyläkeskuksen länsipuolella on myös kivikautinen asuinpaikka. Alueen maisemakuvaa leimaa kaksi kartanoa, Launonen ja Santamäki, joihin liittyy monipuolista elinkeinohistoriaa. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset rakennuttivat Launosten maastoon maalinnoitteita. Launosten kartano eli Kartano on muodostunut 1680-luvulla kolmesta Göran Brünowille lahjoitetusta tilasta. Myöhäistä uusklassismia edustava puinen päärakennus on vuodelta 1878. Päärakennusta ympäröi tuuhea vaahteraa kasvava puisto. Kartanon maisemallinen asema on huomattava. Kerolan mäellä on tärkeä asema Launosten kulttuurimaisemassa. Santamäen kartano on muodostunut Seppälän säteriratsutilasta. Vuonna 1899 tilan osti pastori H.G. Brander (myöh. Paloheimo). Kartanon vanhin päärakennus on nykyisin työväen asuinrakennuksena. Se on rakennettu useassa eri vaiheessa 1800-luvulla. Vuonna 1894 valmistui arkkitehti H.R. Helinin piirtämä puinen päärakennus. Rakennuksen koristeellisissa julkisivuissa on nähtävissä jo alkavan kansallisromantiikan piirteitä. Uusin päärakennus valmistui 1920 arkkitehti Yrjö Sadeniemen piirustusten mukaan. Nykyiseen asuunsa se korjattiin 1939. Rakennusten ympäristö on hoidettua puistoa. Puistossa sijaitsee 1800-luvun lopulla rakennettu vesitorni, joka on myöhemmin sisustettu arkistoksi. Talousrakennuksista vanhin on hirsinen jyvämakasiini. Santamäen kulttuurimaisemaa leimaavat pitkät maantietä reunustavat koivurivit. Mäellä sijaitseva Kansallistalo on 1900- luvun alkuvuosilta.
Launosten rautatieasema
Maanviljelysneuvos H.G. Paloheimo rakennutti vuosina 1906–1907 kapearaiteisen rautatien Riihimäeltä Kesijärven sahalle. Rata oli alun pitäen hevosvetoisille vaunuille tarkoitettu, kunnes 1911 se uusittiin junaliikennettä varten. Tältä ajalta on säilynyt Launosten jugendtyylinen asemarakennus sekä asemaan liittynyt majatalo. Liikennöinti radalla lopetettiin 1950-luvulla ja ratakiskot purettiin.
Kormun kartano ja kulttuurimaisema
Kormun kartano on muodostunut 1600-luvulla. Vuonna 1908 tila siirtyi maanviljelysneuvos H.G. Paloheimon omistukseen. Vanha, punamullattu päärakennus on ilmeisesti 1800-luvun alkupuolelta. Samassa linjassa sen kanssa on vuonna 1872 rakennettu päärakennus, jossa on myöhäisen uusklassismin piirteitä. Rakennuksia ympäröi tuuhea, vaahteraa kasvava puisto.
Viedahl ja Mustalahti, Läyliäinen
Viedahlin ja Mustalahden rakennusryhmät muodostavat ehjän maatalousmiljöön. Molempien tilojen päärakennukset ovat 1800-luvulta.
Läyliäinen
Rekolan tilan 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa rakennettu rakennusryhmä muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden. Maantie kulkee rakennusryhmän läpi. Tien pohjoispuolella on Soltinmäen vanhaa itsellisasutusta.
Läyliäisten entinen kansakoulu
Läyliäisten kylän entinen kansakoulu on rakennettu vuonna 1899. Pitkä puurakennus sijaitsee maantien varrella.
Linnamäen entinen pysäkki, Läyliäinen
Hyvinkään ja Karkkilan välisen kapearaiteisen radan pysäkkirakennus on säilynyt alkuperäisessä, vuoden 1911 asussaan. Myös pihapiiriin kuuluva liiteri on samalta ajalta. Radan purkamisen jälkeen rakennukset ovat olleet yksityiskäytössä.
Patoja, Läyliäinen
Patojan tilan hirsinen päärakennus on vuodelta 1869. Pihapiiriä rajaavat kaksi punamullattua talousrakennusta sekä luhtiaitta. Jokirannassa on saharakennus ja Kytäjäntien haarassa Yli-Patojan vanha kivinavetta, joka on nykyisin puimalana.
Topenon kylä ja kulttuurimaisema
Topenon kylä mainitaan ensi kerran vuonna 1470, mutta on selvää, että kylän asutus on paljon vanhempaa perua. Kylän rakennukset sijaitsevat melko tiiviinä rykelmänä Topenojoen ja raitin varrella. Alkuperäisessä muodossaan kylä on muistuttanut paljon Pohjanmaan joenvarsiasutusta. Joen rannoilla on merkkejä pitkästä myllyperinteestä.
Hemmo on vanha kestikievari- ja käräjätalo. Puiston ympäröimä päärakennus on rakennettu useassa eri vaiheessa, pääosin vuosina 1828 ja 1885. Suutarin mansardikattoinen päärakennus on vuodelta 1924. Vieressä on vanha pihatupa.
Hurrin puiston ympäröimä päärakennus vuodelta 1860 on ollut myös käräjätalona. Tien varrella on erittäin komea tolppa-aita.
Leppäniemi, Salo
Leppäniemi on erotettu Salon säteriratsutilasta vuonna 1866. Tilan klassisistinen päärakennus valmistui 1927 arkkitehti Toivo Paatelan piirustusten mukaan. Uudempi päärakennus vuodelta 1952 on arkkitehti Pentti Aholan piirtämä. Rakennuksia ympäröivä puisto ja puutarha perustuvat puutarha-arkkitehti Paul Olssonin suunnitelmaan. Harmaakivinen viljamakasiini on 1800-luvun alkupuolelta ja kivinavetta vuodelta 1906.
Seppälä, Vojakkala
Seppälän (ent. Kurjenojan) torpan harmaapintaiset hirsirakennukset antavat kuvan 1800-luvun torpparimiljööstä. Salon kylä oli Lopen suurimpia torppariläänejä.
Vojakkalan kylä ja kulttuurimaisema
Vojakkalan kylä lienee asutettu 1200-luvun alkuun mennessä, ja se on siten Lopen vanhimpia kyliä. Kylän rakennukset sijaitsevat tiiviinä rykelmänä tien risteyksessä. Vanhalla tonttialueella sijaitsevat Kallelan, Lukanan ja Siukolan tilojen rakennukset. Kallelan punamullattu asuinrakennus on harvinaista, osaksi kaksikerroksista tyyppiä. Sekä Lukanan että Siukolan pitkät päärakennukset ovat 1800-luvulta ja hyvin säilyneitä. Kyläkeskuksessa on säilynyt myös useita vanhoja aittoja, joista Kallelan aitta on vuodelta 1748. Kyläkeskuksesta syrjempänä sijaitsee Pekkalan edustava päärakennus vuodelta 1906 sekä Ollikkalan vuonna 1887 rakennettu päärakennus.
Hämeen Härkätie
Hämeen Härkätien iästä ei ole varmaa tietoa. Todennäköisesti se on kehittynyt yhtenäiseksi tieksi historiallisen ajan alussa. Se muodosti toisaalta tärkeän pyhiinvaelluspolun Turun ja Hattulan välillä, toisaalta keskeisen hallinnollisen yhdystien Turun ja Hämeen linnojen välille. Se oli merkittävimpiä yleisiä maanteitä koko keskiajan.
Lopella Hämeen Härkätie on säilyttänyt perinteisen linjauksensa varsin hyvin.
Salon kartano ja kulttuurimaisema
Salon kylän seutu on Lopen vanhimpia pysyvän asutuksen alueita. Kartanon mailta on löydetty rautakautinen polttokalmisto. Salon kartano on muodostettu 1600-luvulla. 1860-luvulla siitä erotettiin Salmion ja Leppäniemen kartanot. Kartanon pitkä päärakennus on vanhimmilta osin vuodelta 1800. Rakennus laajennettiin 1850-luvulla nykyiseen mittaansa. Pihajulkisivua koristaa pitkä avoveranta. Rakennusta ympäröi laaja puisto. Talousrakennuksista mainittakoon vanha kivinavetta, väentupa ja aitta.
Marskin maja, Salonkylä
Marsalkka Mannerheim sai vuonna 1942 Rukajärven suunnan rintamamiehiltä 75-vuotislahjaksi pyöröhirrestä veistetyt metsästysmajan, kalamajan ja saunan. Vuonna 1944 Lieksanjärven rannalla sijainneet majarakennukset purettiin ja pystytettiin uudestaan seuraavana vuonna Lopen Punelian rannalle.
Salmion kartano ja kulttuurimaisema
Salmion tila on erotettu Salon kartanosta 1800-luvun keskivaiheilla. Jylhän metsän läpi johtaa tie Punelian rantaan, jossa tilan rakennukset sijaitsevat. Puinen päärakennus on vuodelta 1870. Ulkoasulle antaa leimansa vuonna 1936 toteutettu klassisistinen korjaus. Pihapiirissä on toinen vanha asuinrakennus sekä ulkorakennuksia.
Rautakosken historiallinen teollisuusmiljöö, Salonkylä
Salon kartanon omistaja lippujunkkari A.F. Sohlman aloitti vuonna 1849 kankiraudan valmistuksen järvimalmista, ja seuraavana vuonna valmistui Rautakosken varrelle rautaruukki. Vuonna 1851 tehdasta laajennettiin öljynpuristamolla ja 1859 Sohlman sai luvan hienotakeiden valmistukseen. Tehtaan toiminta lopetettiin 1900-luvun alussa. Vanha rautateollisuus on jättänyt jälkensä Rautakosken ympäristöön, vaikkei varsinaisia tehdasrakennuksia enää olekaan. Alueella on lukuisia sysimiilujen ja tervahautojen jäännöksiä.
Pilpalan mylly
Pilpalan vesimylly on pertteliläisen Juho Sacklinin vuonna 1895 rakentama. Paikalla on ollut sahatoimintaa 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Kotimainen elokuva Nuori mylläri filmattiin vuonna 1957 Pilpalan myllyllä. Myllymaisemaan liittyy kaksi koskenrannan vanhaa hirsistä asuinrakennusta sekä seuratalo 1900-luvun alkupuolelta.
Hyrry, Pilpala
Hyrryn tilan uusrenessanssityylinen päärakennus on rakennettu 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Ulkorakennuksista ovat mainittavia kivinavetta ja vanha tolppa-aitta.
Hunsalan entinen rautatieasema
Vuonna 1911 valmistui Hyvinkään ja Karkkilan välinen kapearaiteinen rautatie. Tältä ajalta on myös Hunsalan jugendtyylinen asemarakennus. Radan liikennöinti lopetettiin 1960-luvulla ja kiskot on sittemmin purettu.
Hunsalan työväentalo, Hunsala
Hunsalan työväenyhdistys on perustettu vuonna 1906. Oman talon yhdistys rakensi vuonna 1912.
Vanha Meritie
Meritie on toinen Hämeen merkittävistä sisämaalta rannikolle johtavista vanhoista yleisistä maanteistä. Vaikka tien alkuhistoria on monilta osin selvittämättä, pidetään sitä keskiaikaisena. Tie johtaa Turengista Lopen kirkonkylään ja sieltä etelään Vihdin kautta Raaseporiin. Tien päälinjat ovat suurimmaksi osaksi säilyneet.
Lopen alueen kylät
Lopen kunnan alueella sijaitsevia kyliä ovat Hevosoja, Hirvijärvi, Hunsala, Joentaka, Kormu, Launonen, Lopenkylä, Läyliäinen, Maakylä, Ourajoki, Pilpala, Räyskälä, Sajaniemi,Salo, Teväntö, Topeno, Vojakkala.
Lähteet
Lauri, Putkonen, Eero Ojanen, Tuula Heikkurinen-Montell, Minna Seppänen ja Johanna Forsius. Rakennettu Häme: maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. 2003. ISBN 951-682-717-9