Turenki

Häme-Wikistä

Turenki (ruots. Turengi) on noin 8 000 asukkaan taajama Janakkalan kunnassa. Kylä on kasvanut vanhan sokeritehtaan ympärille. Turenki on Janakkalan päätaajama, ja siellä sijaitsevat monet palvelut kuten kunnanvirasto ja kunnan terveyskeskus-sairaala, jossa on myös vuodeosasto.

Ladataan karttaa...

 

Sokeritehdas

Turengin sokeritehtaalle tilattiin koneet Saksasta jo vuonna 1941, mutta tehtaan rakentaminen alkoi vasta jatkosodan loppuvaiheilla 1944. rakennukset suunnittelivat arkkitehti Jalmari Peltonen ja diplomi-insinööri Toivo R. Vähäkallio. Tehtaan valmistuttua vuosina 1946-1947 sokerin tuotanto alkoi. Tehdasta laajennettiin vuonna 1952 ja tehtaan yhteyteen rakennettiin konepaja vuonna 1962. Sokerin tuotanto loppui vuonna 1998, ja tehdasrakennukset ovat nykyään muussa teollisuuskäytössä. Sokerijuurikkaan viljelyä jatkavat monet siihen sitoutuneet maanviljelijät.

Sokeritehdas rakennutti vuosina 1946-1947 neljätoista kolmen perheen pientaloa Jalmari Peltosen suunnitelman mukaan. Retuperäksi nimitetty asuinalue on säilyttänyt yhtenäisen ilmeensä. Myöhemmin sen yhteyteen rakennettiin tiilisiä kaksikerroksisia rivitaloja.

Rautatieasema

Helsinki-Hämeenlinna-radan varteen rakennettiin vuonna 1862 Turengin asema, jonka piirsi lääninarkkitehti C.A.Edelfelt. Sveitsiläistyyliseen puurakennukseen kuului alkujaan torni, joka kuitenkin purettiin. Turengin aseman alkuperäinen laiturikatos on sen sijaan säilynyt. Asemasta tuli suuri sen takia, että siitä suunniteltiin Pietarin radan risteysasemaa. Asema-alueeseen kuuluu myös vanha asuinrakennus. Nykyään asemarakennuksessa on ravintola.

Vanhaa Turenkia

Turengin kauppakujan varrella olevan liikekeskuksen vanhoista liikerakennuksista on säilynyt useita. Janakkalan osuuskaupan entinen kauppa- ja konttorirakennus on rakennettu vuonna 1928, mutta tämä klassistinen liikerakennus on osa entistä liikekeskusta. Liinalammen ympäristössä on on 1900-luvun alussa rakennettu pientaloalue. Kuumolassa on muutamia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun huvilatyyppisiä asuinrakennuksia, huomattavimpia ovat Alppila ja seurojentalo Kuumola vuodelta 1920. Tapailassa on vuonna 1890-luvulla rakennettu Kanta-Tapailan talo, joka oli Suomen vanhimpia vuonna 1879 voimaan tulleen vaivaishoitoasetuksen määräysten mukaan rakennettuja hoitolaitoksia. Kanta-Tapaila toimi sittemmin kunnalliskotina ja vanhainkotina vuoteen 1991 asti, jolloin vanhukset muuttivat uuteen Tapaila-kotiin.

Turengin eteläosassa sijaitsee Konttilan kartano, jonka alueella on säilynyt vanha aitta vuodelta 1749 sekä 1800-luvulla rakennettu viljamakasiini. Konttilan kylä on Janakkalan vanhimpia.

Kunnan ja seurakunnan talot

Janakkalan kunnantalo rakennettiin vuonna 1963, ja sen suunnitteli Keijo Petäjä. Kunnantalon punatiilinen rakennus muistuttaa Alvar Aallon Säynätsalossa aloittamaa punatiilisten kunnantalojen tyyliä. Petäjä suunnitteli myös vieressä olevan seurakuntatalon 1960-luvun alussa. Itse kirkko, Pyhälle Laurille omistettu vanha kivikirkko, sijaitsee Janakkalan Tarinmaalla.

Yritystoiminta

Turengin nykyinen, kehittyvä kaupallisen palvelun liikekeskus on toinen Janakkalan kunnan liikekeskuksista, joissa toimii yli yhteensä sata yrittäjää. Toinen liikekeskus sijaitsee Tervakoskella. Lakkautetun sokeritehtaan sijaan Turengissa työllistävät Valio Oy ja jäätelöä valmistava Suomen Nestlé Oy. Janakkala on erittäin teollistunut kunta.

Sivistystoimi

Janakkalassa on ollut kirjastotoimintaa jo vuodesta 1851 lähtien. Turenkiin rakennettiin vuonna 1996 uusi pääkirjasto, joka on arkkitehtitoimisto Saara Juolan suunnittelema. Kirjasto tarjoaa monenlaisia tiloja ja mahdollisuuksia kirjallisuuden ja kulttuurin harrastamiseen.Yli 150 vuoden historiansa aikana kirjaston rooli on muuttunut yksinomaan kirjojen lainaamisesta monipuolisten palvelujen ja tuotteiden tarjoajaksi: asiakkaille on tarjolla musiikkia, elokuvia, äänikirjoja, tietokoneita sähköiseen asiointiin. Kirjaston aulassa sijaitsee näyttelytila Galleria Ida, Kahvila Poikkeus sekä opetusluokka, jotka ovat käytettävissä erilaisten tilaisuuksien, konserttien, juhlien yms. järjestämistä varten.

Kirjaston läheisyyteen valmistui liikuntahalli keväällä 1997. 

Turengissa alkoi kansakouluopetus vuonna 1894 aluksi vuokrahuoneissa Palokunnantalolla. Vuonna 1896 koulu siirtyi omaan rakennukseensa Kiipulantien ja Hausjärventien risteykseen. Vuonna 1954 valmistui uusi koulurakennus lähelle Turengin keskustaa, jossa koulu toimii vieläkin Turengin kouluna. Tilat loppuivat jo alkuvaiheessa kesken ja kaikki mahdolliset tilat otettiin luokkakäyttöön, kunnes vuonna 1979 valmistui kouluun uusi laajennusosa. Turengin lukio toimii yläkoulun kanssa samoissa rakennuksissa.

Hämeenlinnan Vanajaveden opisto tarjoaa harrastajille opetusta myös Turengissa; mm. lasten kuvataidekoulu toimii Turengissa.

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeen Liitto.

 http://www.janakkala.fi