Ojoisten kartano
Hämeen linnaan kuului keskiajalla kolme latokartanoa, joista Ojoinen oli vanhin ja tiluksiltaan suurin. Kaksi muuta latokartanoa olivat Saarinen ja Hätilä. Latokartanot eli karjakartanot toimivat myöhemmin sotilasvirkataloina.
Latokartanon synty
Hämeen linnaa alettiin rakentaa oletettavasti Birger Jaarlin Hämeeseen tekemän ristiretken jälkeen 1200-luvun lopulla. Sen rakentaminen kuului lähiseudun talonpojille, ja varsinkin Ojoisten miehille se oli raskas velvoite. Vuonna 1358 linnan läänityksen lähikylineen sai Niilo Tuurenpoika Bielke vuonna 1358. Ylipäänsä suuret rälssisuvut olivat vuorollaan linnanläänityksen omistajia; esimerkiksi Grip -, Djäkn - ja Bonde -suvut. Vuosina 1460 ja 1520 linnan hallitsijana oli Tott -suku, jonka aikana linna eli kukoistuskauttaan. Mahtimiehet vierailivat linnassa; myös Sten Sture vanhempi ja nuorempi tulivat linnaan Hämeen härkätietä pitkin. Tottin leski Ingeborg Tott hallitsi linnaa vuosina 1503-1507. Tanskan kuningas Kristian II mestautti seuraavan linnanherran, Åke Yrjänänpoika Tottin vuonna 1520. Hämeen linna antautui vuonna 1523 Ruotsin kuninkaalle Kustaa Vaasalle. Kuningas määräsi linnaläänien ja voutikuntien voudit tilittämään tarkasti kaikki läänien tulot ja menot. Tilit koskivat mm. linnankartanoiden kylvöjä, vuodentuloa, henkilöluetteloita, karjan määriä, viljan ja lihan kulutusta, esineitä, kalastusta ja työveropäivien määrää.
Ojoisten kylä ja sen maat ovat lähellä linnaa, joka tarvitsi tukikartanon tuottamaan linnan väelle kaiken sen tarvitseman ruoan ym. taloustuotteet. Ojoinen oli tiheään asuttu ennen linnan rakentamista. Se oli vanha vanajalaiskylä. Vanhin tunnettu asukas Ojoisilla oli Ojoisten Matti, joka oli todistajana vuonna 1329 maanvaihtojutussa. Linnan rakentamisvaiheessa ympärillä asuvat talonpojat velvoitettiin antamaan linnaan veroina karjatuotteita ja viljaa. Tuona aikana kaikki maa kuului valtiolle, ja talonpoikien piti maksaa veroja viljelemistään maista. Jos veroja ei maksanut kolmeen vuoteen, tila siirtyi kruunulle. Ennen vapaina talonpoikina maitaan viljelleet miehet joutuivat lampuodin asemaan vähitellen 1400-luvun kuluessa. Linnan latokartanon perustaminen vaikeutti heidän asemaansa 1500-luvulla lisää, sillä he joko joutuivat luopumaan taloistaan tai ryhtymään linnan palkollisiksi.
Vuoden 1539 verokirja kertoo, mitä kukin kylä joutui hankkimaan latokartanoa varten. Tähän aikaan oletettavasti rakennettiin lisää tai korjattiin vanhaa. Rengon miesten piti rakentaa savupiipputupa, Kalvolan ja Pälkäneen miehet rakensivat kaksi muuta tupaa. Janakkalalaiset ja Loppilaiset rakensivat pirtin ja keittiön. Aitta syntyi Lehijärven talonpoikien työnä, saunan tekivät Kulsialan eli Tyrvännön miehet. Tammelan, Someron, Vihdin, Rengon ja Kulsialan miehet rakensivat viisi riihtä vähän kauemmas kylästä, ja niityille ripotellut viisi latoa syntyivät Sääksmäen, Mäskälän ja Hattulan Lehijärven miesten käsistä.
Ojoisten kartanon maat olivat 2,5 manttaalin suuruiset. Rajakyliä olivat Katinala, Kirstula, Vuorentaka ja Iso-Luolaja. Latokartanot olivat usein yhteistoiminnassa linnan hyväksi, mikä ilmenee niiden tilikirjoissa.
Latokartanon toiminta
Varsinaisen maanviljelyksen lähipitäjien talonpojat suorittivat veropäivätyönä voutien valvonnassa. Työpäivien määrä oli esimerkiksi vuonna 1582 1289 työpäivää. Palkattua henkilökuntaa Ojoisten kartanossa vuonna 1539 oli vain 6: karjakartanon mies eli johtaja, karjakartanon vaimo eli emäntä, renki, hanhipoika ja kaksi maitopiikaa. Vuonna 1559 luettelee Jöns Bruun tilikirjassaan sekä Saaren että Ojoisten henkilökunnan, jonka muodosti silloin 27 henkilöä. Näiden vuosipalkkalaisten lisäksi oli kesällä paimenia, jotka saivat rahapalkan sijaan neljä kenkäparia sekä sarkaa ja palttinaa. Väki vaihtui latokartanon palveluksessa usein. Viimeinen nimiluettelo on vuodelta 1588. Linna paloi vuonna 1599, ja osa tilikirjoista tuhoutui palossa. Maanviljelys oli jaettu eri pitäjien kesken; esimerkiksi janakkalalaiset tekivät kevätkynnön, renkolaiset kylvivät herneen, lehijärveläiset niittivät heinän j.n.e. Kaikista kylvöistä ja sadoista tehtiin tarkka tili.
Myös Mierolan ja Tenholan talonpojat Hattulassa olivat joinakin 1500-luvun viimeisinä vuosikymmeninä latokartanon alaisuudessa eli he suorittivat veroa kruunulle.
Samoin pidettiin kirjaa karjataloudesta. Linnan tileistä saa karjasta ja sen käytöstä tarkan ja monipuolisen kuvan. Karjakartanona Ojoisilla oli suuri merkitys linnalle. Esimerkiksi suurin määrä lehmiä kartanossa oli vuoden 1576 tilien mukaan: 45. Karjatilit eivät olleet kovin tarkkoja, sillä väärinkäytöksiäkin tapahtui, ja voudit saivat moitteet. Hevosista pidettiin tarkka luku; niitä käytettiin siitos-, työ-, matka- ja ratsuhevosina. Myös irtain omaisuus lueteltiin vuosi-inventaarioissa. Lueteltava iraimisto oli yleensä metalliesineitä kuten kuparikattiloita tai kirveitä.
Hämäläisillä oli nautintaoikeuksia aina Keski-Suomea myöten, ja Rautalammilla on yhä paikannimiä kuten Oinen, Saari ja Tenhola muistona Hämeen kalastajista. Mutta keskiaikana kalasteltiin myös Lammin Koskella, Valkeakoskella ja Vanajavedellä.
Paitsi kartanon oman väen palkkaus ja ruokinta, ilmenee voudintiloissa myös Vanajan kirkkoherralle ja lukkarille annetut kymmenykset, linnan ratsumiesten, tykkimiesten, vartijoiden, pyövelien ym. ruokapalkat, teinien avustukset, eläkkeellä oleville tai köyhille ja vanhoille annetut avustukset, vieraiden kestitykset j.n.e. Maltaita kului paljon oluenpanoon, ja olutta juotiin.
Latokartanosta virkataloksi
1600-luvulle tultaessa Ruotsin vaihtuvat kuninkaat vaativat yhä tarkempia tilityksiä latokartanoiden toiminnasta ja suurempia päivätyömääriä. Mallikartanoiksi tarkoitetut kuninkaankartanot osoittautuivat kuitenkin melko tehottomiksi. Vuodesta 1616 alkoi Ruotsin valtakunta tehdä hallinnollisia muutoksia, jolloin Suomikin jaettiin käskynhaltijakuntiin. Näin vouteja voitiin valvoa paremmin. Käskynhaltijakunnat olivat maaherrakuntien pohjana. Vuonna 1619 Kustaa Aadolf asetti toimikunnan, jonka piti antaa vuokralle voutikuntia ja kruununtiloja rahaa vastaan. Myös linnan latokartanot annettiin vuokralle. Kaarle Oxenstjerna vuokrasi Saaristen ja Ojoisten kartanot kahdeksi vuodeksi. Antti Hare vuokrasi Hätilän kartanon. Vuokraajat eivät itse viljelleet tai asuneet kartanoissaan, vaan toimivat käskynhaltijoina, ja kartanoita hoitivat voudit.
Vuonna 1634 valtakunnassa erotettiin sotilashallinto ja siviilihallinto. Hämeen linnasta tuli päällikön eli hoppmannin tai Hämeen Rykmentin komentajan alainen. Siviilihallintoa hoiti maaherra. Suomessa läänijako uusittiin ja läänien johtoon perustettiin maaherrojen virat. Hämeen ja Uudenmaan läänin hallintopaikaksi määrättiin Hämeenlinna ja ensimmäiseksi maaherraksi Hämeen jalkaväen everstiluutnantti ja entinen Narvan komentaja Arvid Yrjönpoika Horn, joka oli Kankaisten sukuhaaraa. Kaupungin perustamisen aikoihin Horn oli Ojoisten virkatalon haltija. Maaherran virkatalona ja sotilasvirkatalona Ojoisten kartano oli 1600-luvulla sekä sittemmin vuosina 1810–1848. Hämeen linnassa toimi linnan päällikkö eli hoppmanni ja maaherra, jolle alettiin suunnitella uutta päärakennusta Ojoisten kartanoon. Se on todennäköisesti valmistunut vuosina 1635 -1638.
Ojoisten historiaan vaikuttaneita linnanpäälliköitä olivat Yrjö Bergman (vuosina 1564-1670), Daniel Tollet (vuosina 1667-1670), Matti Silverharnisk, Kirstulan omistaja, Johan Galle vuonna 1668. Viimeinen vuokraaja oli Hämeen-Uudenmaan Ratsurykmentin komentaja, eversti Klaus Klaunpoika Uggla (1669-1678). Tämän jälkeen Ojoisten kartanon maat vuokrattiin kaupunkilaisille. Kaupungin porvarit saivat omat viljelyspalstansa 16 tynnyrinalasta peltoa. Ojositen viljelys vaikutti kaupunkilaisten elintasoon, ja kaupungin väkilukukin kasvoi. Kartano ei kuitenkaan hyötynyt viljelystä, vaan sen rakennukset ja aidat rappeutuivat, metsät hakattiin. Ojoinen otettiin Daniel Tolletin vaikutuksella pois kaupunkilaisilta näiden valituksista huolimatta ja siitä tuli jälleen upseerien "etuustila" ja vuonna 1695 ruotujakolaitoksen voimaantullessa hevostila eli puustelli. Eversti Wellingk oli tällöin Ojoisten haltija, mutta hän asui Raaseporin kartanossa, ja Ojoista hoitivat lampuodit. Ennen ja jälkeen isonvihan kartanon lampuoteja olivat Vähikkälän Juhani Yrjönpoika, Juhana Mattila, Henrik Pöksy ja Antti Hakala.
Hämeenlinnan kaupungin perustaminen
Hämeenlinnan kaupunki, Tavasteborgh (1600-luvun lopulta Tavastehus), perustettiin vuonna 1639 Vanajaveden länsirannalle Hämeen linnan pohjoispuolelle, linnan ja Pyövelinmäen välissä olevalle ympäristöstään kohoavalle kumpumaiselle alalle, jossa nykyisin ovat Linnan kasarmit. Toisen puolen uuden kaupungin alaa hallitsi Ojoisten kartano. Linnaa ympäröivä alue oli jo vanhastaan ollut markkinapaikka, nyt siitä kehittyi tiheä mökkikylä.
Vuoden 1650 tienoilla Ojoisten maaherran virka-asuntona olleesta kaksikerroksisesta puurakennuksesta tuli Hämeenlinnan kaupungin raatihuone, kun Pietari Brahe määräsi Mickel Eskilinpojan, Ojoisten vuokraajan, Hämeenlinnan ensimmäiseksi pormestariksi. Rakennus piti siirtää kaupunkiin, jossa se "hyödyttäisi ja kaunistaisi" sitä paremmin kuin karjakartanossa. Ojoisille jäi vain talousrakennukset ja palvelusväen talot. Hämeenlinnan kaupunki luopui kuitenkin 1690-luvun niukkoina vuosina pormestarin pitämisestä, koska ei pystynyt maksamaan tälle palkkaa. Pikkuvihan jälkeen kaupungin vaurastuessa varaa pormestarin palkkaamiseen jälleen oli, ja kaupunkilaiset pyysivät kihlakunnan tuomaria, Johan Woivaleniusta esittämään "korkealle esivallalle" pormestarin saamista kaupunkiin. Maan hallitus antoi 7. syyskuuta 1747 Hämeenlinnalle oikeuden saada oma pormestari. Ensimmäiseksi pormestariksi valittiin vuonna 1751 Henrik Hermolin.
1700-luvulla Ojoisten virkatalon haltijoina olivat Hämeen ja Uudenmaan Ratsurykmentin komentajat: kenraaliluutnantti Reinhold Johan De la Barre (1725-1728), kenraalimajuri Axel Erik Roos (1725-1728), kenraalimajuri Karl Henrik Wrangel (1728-1739), eversti Johan Karl Ramsay (1739-1742), eversti Gustaf Fredrik Güntherfelt (1743-1746), kenraaliluutnantti Lars Åkerhjielm (1746-1759), eversti Herman Fleming (1759-1762), eversti Gustaf Chrispin Jernfeltz (1762-1767), eversti, kreivi Mauritz Kasimir Lewenhaupt (1768-1769), kenraaliluutnantti, vapaaherra Jaakko Maunu Sprengtporten (1769-1772), eversti Johan Kristoffer von Schwartzer (1772-1776), eversti Erik Johan Stiernvall (1776-1777), eversti Robert Montgomery (1777-1790.
Kun kuningas Kustaa III kävi Hämeenlinnassa vuonna 1775 kesäkuussa, määräsi hän kaupungin muutettavaksi pois linnan läheisyydestä. Ensin ehdotettiin paikkaa, joka ulottuisi kaupungin mailta Ojoisten maille, mitä Ojoisten silloinen haltija eversti Kaarle Juhana Ramsay vastusti. Kaupunkilaiset hankkivat luettelon Iso-Luolajan kylässä olevista kruununtaloista, jotka annettaisiin korvaukseksi kartanon luovuttamisesta kaupungille. Alue osoittautui kuitenkin epäkelvoksi rakentamiselle. Lopulta löydettiin uusi paikka Niementaustan mäeltä, jossa kosteus ei haittaisi, ja niin kaupungin muutto Ojoisten latokartanon naapurista nykyiselle paikalleen Saaristen maille alkoi keväällä 1777.
Ojoisten kartano vuokratilana
1800-luku, jolloin maaherra Rehbinder hallitsi Ojoisten kartanoa, oli merkittävä kartanomiljöön kehittymisen kannalta. Silloin sai alkunsa nykyinen Kaupunginpuisto. Rehbinderin suurisuuntaisiin puistosuunnitelmiin kuului lisäksi pengerrysten, polkujen ja paviljonkien rakentaminen. Puiston rakentaminen tapahtui vankityövoimalla. Myös kartanoon johtava koivukuja saattaa olla Rehbinderin ajalta. Kartanon päärakennuksena on 1870-luvulla rakennettu asuinrakennus. Myös kivinen sikala ja puinen tallirakennus ovat 1800-luvulta.
Rehbinderin ajan jälkeen vuonna 1863 Ojoisten kartano kuten muutkin entiset kuninkaankartanot ja sotilasvirkatalot määrättiin annettavaksi vuokralle niistä huolehtimaan kykeneville, varakkaille henkilöille. Ojoisten vuokraajina olivat vuosien 1848 ja 1925 välillä: kauppias Henrik Holm, leski Maria Holm, kapteeni Anders R. Danneberg, kapteeni ja ritari Fridolf H. Kuhlefelt, lehtori Kaarlo J. Blomstedt, leskirouva Alma Blomstedt, insinööri Lauri Jalas, agronomi Arvo Jalas, agronomi Elias Nieminen.
Ojoisten vuokraaja Kaarlo J. Blomstedt oli Hämeenlinnan suomalaisen Normaalilyseon rehtori ja Hämeen Sanomien perustaja. Hänen vaimonsa Alma oli Hämeenlinnan ja Vanajan kirkkoherra Berndt Wilhelm Wegeliuksen tytär. Kaarlo Blomstedt kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen vuonna 1888. Blomstedtien kymmenpäisestä lapsijoukosta kasvoi kulttuurisuku. Lauri ja Arvo Jalas olivat heidän poikiaan. Ojoinen oli Blomstedtin suvun hallussa vuosina 1884-1923. Seuraava vuokraaja, Elias Nieminen, luovutti kartanon valtiolle vuonna 1925.
Ojoisten kartanon maat siirtyivät oikeusministeriön vankeinhoito-osaston hallintaan 1928, jolloin vankilatoiminta alueella alkoi. Kaksikerroksinen, tiilinen vankilarakennus on vuodelta 1930. Tiilinen viljamakasiini on rakennettu 1931. Nykyään kartano toimii avovankilana.
Lähteet
Rakennettu Häme. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9
http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/historia/hameenlinnan_historia/?lue=true
Ojoisten ja Saaristen latokartanokartta: http://goo.gl/2WoFD
Palmunen, Einar: Ojoisten latokartano ja virkatalo. Hämeenlinna 1968
Vilkuna, Anna-Maria: Vanajan historia III. Hämeenlinna 2004. ISBN 951-95296-6-7