Kankaisten kartano
Kankaisten kartano sijaitsee Kalvolassa, Kankaisten kylässä, joka on ollut olemassa jo keskiajalla - kuten muutkin Äimäjärven ympäristössä olevat kylät. 1500-luvulla Kankaanpään kylässä oli kaksi taloa ja vuonna 1655 yksi. Ennen 1655-lukua kylää ja kartanoa kutsuttiin Kankaanpääksi.
Kartanon alkuvaiheet
Kartano on muodostettu 1590-luvulla. Kuningas Kustaa Vaasa perusti aatelittomia ratsujoukkoja. Nämä ratsumiehet eli huovit perustivat suurtiloja, ja Kalvolassa asuvat huovit perustivat sellaiset Kuurilan, Kutilan ja Kankaanpään kyliin. Eerik Knuutinpojan isä Knuut Eerikinpoika oli Kuurilan laillinen omistaja ja Kuurilan suvun perillinen, mutta Lauri Knuutinpojan velat sälytettiin Eerikin niskoille. Hän menetti Kuurilan kartanon korvausta vastaan kuningas Juhana III:n sihteerille, aatelisoidulle Huggutille. Myöhempien vaiheiden jälkeen Kuurilan sai itselleen Eerik Knuutinpojan avioton poika Hannu.
Vastapäätä Kutilaa, Äimäjärven toisella puolella Kankaanpäässä oli menetetty tiloja kruunulle verorästien takia. Sääksmäen kihlakunnanvouti Joakim Perttelinpoika viljeli ensin tiloja, mutta hän luovutti koko kylän vuonna 1593 Eerik Knuutinpojalle. Tämä sai hallintaansa vuonna 1594 Kutilan lisäksi Unosten ja Kankaanpään kylät. Vuonna 1594 Eerik Knuutinpoika sai täyden verovapauden Kutilaan, Unosiin, Kankaanpäähän ja osaan Orjanhirrestä ja Sauvalasta. Kaksi jälkimmäistä korvattiin neljä vuotta myöhemmin Hitumaalla ja Kotkajärvellä. Läänityksen ehtoihin kuului neljän miehen ja ratsun varustaminen sotaan.
Eerik Knuutinpojalla ja puolisollaan Saara Henrikintyttärellä oli kaksi poikaa, joista vanhempi, ratsumestari Knuut sai perinnöksi päätilan Kutilan ja nuorempi poika Henrik Kankaanpään, Hitumaan ja Kotkajärven. Henrik Eerikinpoika oli 1620-luvulla majoitusmestarina, mutta myöhemmin omistautui tilojensa viljelyyn ja varusti niiden ratsumiehet. Vuosina 1644-1650 Kankaanpään kartanoa hoiti Erkki Heikinpoika ja vuosina 1650-1654 korpraali Hartvig Henrikinpoika, joka kuoli nuorena. Vuonna 1655 Kankaanpään tilaa kutsuttiin Kankaiseksi, ja siinä asui leski Brita Danielintytär. Hän meni naimisiin Niemen kartanonvoudin Arvi Pietarinpojan kanssa. Kankaisten kartanon perivät kuitenkin Britan kuoltua vuonna 1691 hänen ensimmäisestä avioliitostaan syntyneet tyttäret.
Kankaisten ratsutila siirtyi vuonna 1724 Aron Fuldan perikunnalata kapteeni Christiern Sahlolle, ja hänen jälkeensä sen sai haltuunsa maaherran kirjeen avulla kaukainen sukulainen kapteeni Konrad Lampeel. Isonvihan jälkeen Kankainen oli kruununtila. Vuonna 1739 sen asukkaaksi tuli Matti Heikinpoika Hattulan Tenholan Lakkosen tilalta, joka jäi perheen sivutilaksi. Vuonna 1758 Matti ja hänen vaimonsa Riitta Tuomontytär saivat Kankaisiin ja sen augmenttitilaan Marttilaan perintökirjan. Kartano päätyi jälleen talonpojille. Nuoremmat pojat, Heikki ja Martti, perivät Kankaisen ja Marttilan. Heikki otti sukunimen Laxenius Lakkosen tilan mukaan; rusthollarit halusivat säätyläisten veroisiksi. Vuonna 1765 Laxeniukset ja Johan Anders Ögnelodh käräjöivät kalavesistä ja torpanpaikoista aina kuninkaaseen asti. Kutilan ja Kutisen Ögnelodh hankki Kankaisen itselleen vuosina 1777 ja 1778.
Kartano 1800-luvulla
Johan Anders Öngelodhin kuoli vuonna 1804. Kutilan, Kutisten tilat hajosivat perintöjen vuoksi pieniin osiin, jolloin kamarineuvos Gustaf Georg Nordensvan, Tervakosken paperitehtaiden perustaja, osti Kutilan ja Kankaisen nimiinsä. Hänen kuoltuaan vuonna 1853 hänen kaksi poikaansa viljelivät vuorotellen tiloja. Kutilan konkurssin jälkeen yhteistiloja viljeli Oskar Finne, sen jälkeen ne osti vuonna Karl Wasastjerna, jonka hoidossa tilat joutuivat uudelleen perinpohjaiseen konkurssiin. Vuonna 1897 ne myytiin Niemen kartanon isännöitsijälle Palmrothille, jonka hoidossa Kutila ja Kankaanpää menestyivät. Hänen aikanaan kartanon pääosaksi muodostui Kankainen, ja ne yhdistettiin vuonna 1915 yhdeksi tilaksi, jonka nimi oli Kankainen.
Kartanon kaksikerroksinen, hirsinen päärakennus on vuodelta 1851. Myöhemmin se sai 1800-luvun loppupuolelle tyypillisiä koristemuotoja, jotka poistettiin vuonna 1951 arkkitehti Heikki Sirenin suunnittelemassa korjauksessa. Nykyinen ulkoasu on klassisistinen. Rakennusta ympäröi hoidettu luonnonpuisto. Pihapiiriin kuuluu vanha asuinrakennus ja 1800-luvun alussa rakennettu aitta. Kivi- ja tiilirakenteinen navetta- ja tallirakennus on rakennettu 1800-luvun keskivaiheilla, ja sitä on jatkettu 1900. Äimäjärven koillisrannan vanha maantie kulkee kauniin viljelymaiseman halki. Kankaisten kartanoon johtaa pitkä koivukuja. Kankaisten kartanon mailla on Kontuniemen lehtoalue, joka on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi sekä perinnemaisemaa.
Lähteet
Kalvolan historia I. Hämeenlinna 1992. ISBN 952-90-4151-9
Kalvolan historia II. Kirj. Martti Favorin. Hämeenlinna 1996. ISBN 952-90-8241-X
Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9