Hakoisten kartano

Hakoisten kartano, ruotsiksi Haga gård, sijaitsee Janakkalan kunnassa. Kartanon valittömässä läheisyydessä on Hakoisten linna. Kartano on eräs maamme vanhimmista edelleen asutuskäytössä olevista ja aiemmin aatelistolle kuuluneista rälssimaista. Kartano on todennäköisesti Suomen vanhin edelleen käytössä oleva kartano.

Maantiede

Hakoisten kartano sijaitsee Vanajaveden laaksossa, sen varsinaisella yläjuoksulla. Kartanon maat ovat alavia ja viettävät Kernaalanjärveen. Kuitenkin Salpausselän harjuston eräs haarauma kulkee myös Hakoisten maiden kautta eli kokonaisuudessaan luonto on vaihtelevaa kartanon maiden alueella. Kartanon rakennukset ovat rakennettu töyräälle joka on linnavuoren välittömässä läheisyydessä, sen eteläpuolella ja kohden Kernaalan-järveä viettävässä rinteessä.

Historia

Yleisesti voidaan todeta, että Hakoisten kartanon alueen asutuksen historia menee kauas menneisyyteen. Todelliset tiedot, joskin nekin hyvin puutteelliset ja hajanaiset, alkavat meillä vasta kun Hämeen aluetta pyritään liitämään osaksi Ruotsin vasta muodostunutta valtakuntaa. Tuosta ajasta voidaan yleistäen todeta, että Hakoinen on ollut ikimuistoisista ajoista lähtien rälssisäteri eli läänitykseen perustuva verovapaa tila ja keskiaikainen asumakartano. Sen myös todeltaan olleen myös kruununkartano.

Hakoisten kylän talot läänitettiin 1565 lähtien joko määräajaksi tai elinajaksi, mutta näiden läänitysten saajat eivät juuri asuneet Hakoisissa. Näin kartanolla ei ollut edes tarvetta sen omille viljelyksille, vaan läänitettyjen talojen lampuotien verot riittivät kartanon tuloiksi. Vuoden 1673 talonvaihtoasiakirjoista nähdään näiden lampuotitalojen (Kokkila, Köykkälä, Väkkärlä, Veräjänsuu, Hamppula, Tarpinen ja Hakavalkama) vuokrat ja luontaisuotteet riittivät kartanolle vuosittaisiksi tuloiksi. Esimerkiksi Kokkilan lampuotitalon vuotuinen vero oli viisi tynnyriä karkeata viljaa, kaksi tynnyriä kauraa ja yksi tynnyri ohraa. Tuomolan vero puolestaan oli kaksi tynnyriä karkeata viljaa, yksi tynnyri kauraa ja yksi tynnyri ohraa, mikä vaikuttaa melko kohtuulliselta verolta.

Suurin muutos kartanon omistus- ja hallintarakenteessa tapahtui 1850-1860 -luvuilla kun kartanon yksinäiset tilat, jotka oli muutettu jo 1565-luvulla kartanon alaisiksi rälssitorpiksi, liitettiin itse kartanoon ja otettiin suoraan kartanon viljelykseen. Sitä ennen ne olivat olleet itsenäisiä talonpoikaistiloja ja sittemmin muutettu manttaaliin pannuiksi lampuotitiloiksi. Aiemmin tilojen haltijat olivat maksaneet veronsa kartanolle, ja kartanolla itsellään ei siten ollut aiemmin omaa maanviljelyä. Tämä on luonnollisesti yhteydessä 1800-luvun puolivälin jälkeen tapahtuneisiin suurin talouden muutoksiin ja erityisesti metsän arvon kohoamiseen.

Vuonna 1700 kartanolla ei ollut lainkaan nykykäsityksen mukaisia varsinaisia torppia, mutta vuonna 1800 niitä oli 14 ja 1900 vastaavasti 11 kappaletta. Vuoden maanvuokralain nojalla tai myöhemmin harjoitettua asutustoimintaa varten kartanosta on erotettu 12 torppaa, yksi muu lohkotila ja 10 mäkitupaa. Lisäksi sotien jälkeen siirtolaisten asutustoiminnan vuoksi kartanon maista luovutettiin maata ja metsää. Näin kartanosta on erotettu yhteensä noin 300 hehtaaria maata.

Karjakkokoulu

Janakkala pitäjä ja myöhemmin kunta oli 1800-luvun puolivälissä eräänlainen maatalouden uudistusten edelläkävijä koko Suomessa. Ansio tästä lankeaa Hakoisten isännälle, vapaaherra Hans Gustaf Boije af Gennäsille, joka isännäksi tultuaan alkoi toteuttaa suuria uudistuksia jo ennenkin hyvin hoidetulla tilallaan. Hänen kanssaan uudistuksen toteuttajana, maanviljelysseurojen ahkeran jäsenenä ja viljelyskilpailujen järjestäjänä toimi talollinen Kustaa Paturi Janakkalan Turengista. Yhdessä he toimivat jo 1861 aloittaneen kunnallisen kansakoulun primus motoreina.

Vapaaherra H. G. Boijen suuria saavutuksia oli Suomen ensimmäisen yksityisen meijerikoulun perustaminen Hakoisten kartanoon. Koulu aloitti toimintansa 1. marraskuuta 1869. Myös Hämeen ja Uudenmaan läänin maanviljelysseura oli hankkeen takana. Olihan Boije kyseisen seuran tärkeitä vaikuttajia ja hänet valittiin luonnollisesti myös meijerikoulun johtajaksi. Koulun opettajina toimivat yliopettaja Emil A. Blåfield ja meijeristi Laura Reinius. Koulun aloittaessa vuonna 1869 oppilaita oli kahdeksan. Oppilaat oli jaettu kahteen neljän oppilaan kurssiin. Vuorotellen ensimmäinen kurssi ruokki eläimet ja samalla toinen kurssi työskenteli eläinten kanssa ja sai teoreettistakin opetusta, määräajoin vuorot vaihtuivat.

Meijerikoulu sai toimintaansa myös valtionapua ja sen toiminta jatkui aina vuoteen 1903 saakka. Maitoa koulun tarpeisiin saatiin Hakoisten kartanosta, jossa oli noin sata lypsävää lehmää sekä vapaaherra Boijen omistamista Viralan kartanosta, jossa oli 150 lypsävää lehmää sekä Hyvikkälän kartanosta, jossa oli 40 lypsävää lehmää. Koulumeijerin käyttövoimana oli höyrykone. Joka aamu tuoreesta maidosta kirnuttiin voi, joka vaivattiin höyrykoneen pyörittämällä pyörällä. Tämän jälkeen se pakattiin dritteleihin ja nämä lähetettiin junalla Turengin asemalta Hankoon ja sieltä edelleen yleensä Englantiin.

Rakennukset

Kartanon rakennukset ovat muiden maatilojen ja kartanoiden mukaan ollut eri aikoina hyvi moninaiset. Niitä on rakennettu ja purettu kulloisenkin tarpeen mukaan. Keskeisesti esille nousee nykyinen päärekennus.

Nykyisen puisen ja kaksikerroksisen päärakennuksen runkoa alettiin rakentaa joko vuonna 1796 tai 1797, mutta valmiiksi talo saatiin vasta Suomen sodan (1808–1809) jälkeen. Tällöin talon rakennuttajana oli Erik Leijonhufvudin leskivapaaherratar Helena Elisabeth von Burghausen. Rakennuksen alkuperäisiä piirustuksia ei ole säilynyt, mutta vuodelta 1820 olevan piirustuksen mukaan talo oli jo tuolloin hyvin hämmästyttävässä määrin samanoloinen kuin se on nykyäänkin. Tämän ulkoasunsa rakennus on ilmeisesti saanut heti Suomen sodan päättymisen aikana. Tuolta ajalta lienee jo peräisin pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva matala frontoni. Vuonna 2005 päärakennuksessa suoritettiin laajoja entisöinti- ja korjaustöitä, joiden tarkoituksena oli säilyttää talon ulkoinen ja sisäinen ilme mahdollisimman alkuperäisenä.

Monista parinsadan vuoden aikana tehdyistä muutoksista ja korjauksista huolimatta talon julkisivut ovat kaikki pysyneet melko alkuperäisen kaltaisina. Kumpikin pitkäsivu käsittää 13 ikkuna-akselia ja pitkät julkisivut on niiden pintakäsittelyn ja ikkunajaotuksen avulla jäsennelty tyylin mukaisesti yksitoikkoisuuden välttämiseksi. Erittäin merkittävä ja huomionarvoinen yksityiskohta ovat pääporttaalliisa sijaitsevat leikkauksilla koristellut kaksoisovet. Rakennuksessa on 24 huonetta.

1800-luvun lopulla talossa tehtiin uudistuksia, joiden tarkoitus oli vastata ajan muoti-ilmiöiden vaatimuksia. Tuolloin rakennettiin muun muassa julkisivujen kaksikerroksiset kuistirakennelmat, jotka olivat erittäin koristeelliset ja talon yleissävyyn sopimattomat, mutta ne on viime vuosisadan aikana poistettu.

Päärakennuksen sisustuksesta on erityisesti mainittava Suomessa hyvin harvinainen kalusto, joka on sijoitettu niin kutsuttuun kuninkaan huoneeseen. Huoneessa on loistokas kullattu, kustavilaista tyyliä oleva makuuhuoneen kalusto, joka on ollut aikoinaan verhottu keltaisella kankaalla, mutta on nykyisin sinisen silkin verhoama. Kalusto on ollut Tukholman kuninkaanlinnan käskynhaltijan huoneistossa Kustaa III tunnetun suosikin, kreivi Adolf Fredrik Munckin aikana. Kreivi sai kaluston lahjaksi kuninkaalta. Lisäksi kartanossa on runsaasti Boije af Gennäs-suvun jäseniä esittäviä muotokuvia. Kuitenkaan kukaan kuningas ei ole koskaan yöpynyt Hakoisten kartanossa.

Asuinalueen muista rakennuksista on mainittava päärakennuksesta etelään sijaitseva huvila sekä talousrakennukset. Näistä on merkittävä 1700-luvulla rakennettu rapattu ja pilastereiden koristama aittarivi sekä uusklassinen vaunuvaja, joka on myöhemmin tosin uudistettu, sekä tiilestä vuonna 1850 tehty ja 1936 jatkettu navetta.