Suontaan kylä

Ajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella Hämeeseen muodostui uusi kulttuuri, maanviljelyyn ja kyläasutukseen perustuva talonpoikaisyhteiskunta. Suontaan kylä on yksi tuona ajankohtana muodostuneista kylistä.

Nimi Suontaka juontaa juurensa maastosta. Nimeä esiintyy myös muualla Suomessa, kuten Laitilassa ja Vihdissä. Nimensä perusteella aluetta voisi luulla syrjäiseksi paikaksi, mutta kyseessä on keskeisellä paikalla sijainnut kantakylä. On tulkittu, että nimi tarkoittaisi myös turvapaikkaa ja nimen alkuperäinen muoto on voinut olla Suojantaka. Hämeessä taka-loppuiset paikannimet ovat yleensä tarkoittaneet keskeisiä paikkoja. Suontaka-nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1400-luvun asiakirjatiedoissa.

Alueen historiaa

Rautakaudella Suontaka oli suuri ja vauras kylä. Uskotaan, että Suontaan vauraus perustui erämaihin ja sieltä saatuihin turkiksiin. Alueen väestö oli hämäläistä, mutta hämäläisten lisäksi alueella asui lappalaiseksi kutsuttua väestöä, joka ennen pitkää väistyi sisämaahan tai sulautui valtaväestöön. Nämä kaksi ryhmää elivät kauan rinnakkain. Lappalaisille kalastus oli tärkeä elinkeino, hämäläiset sen sijaan olivat maanviljelijöitä ja eränkävijöitä. Hämäläiset hankkivat turkiksia lappalaisilta ja tämä vuorovaikutus kehittyi ajan mittaan verotukseksi.

Suontaan rautakautisesta asutuksesta on merkkejä Suontaan kartanon läheisyydessä. Maastosta löytyy kaksi kumparetta, jotka on pystytty osoittamaan rautakautisiksi hautakummuiksi. Alueen ehkä merkittävin muinaislöytöpaikka on Hinnonmäki, joka kuuluu Lepaan kartanon omistukseen. Hinnonmäen peltomaalta on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta. Hinnonmäkeen on myös liitetty keskiajalta peräisin olevia merkillisiä tarinoita, kuten kansantarina Hämeen linnan rakentamisesta sinne. Alueelle muodostui keskiajalla uusien vallanpitäjien tukikohta, mikä voisi selittää tarinan.

Suontaan tunnetuin muinaislöytö on vesitornin mäeltä vuonna 1968 löydetty miekka. Ojaa kaivavan kaivinkoneen kauhaan osunut miekka saatiin pelastettua ja sen havaittiin olevan poikkeuksellisen hienoa työtä. Hämeestä on löytynyt paljon miekkoja, mutta Suontaan miekka on niistä komeimpien joukossa.

Eräs Suontaan erikoisimmista historiallisista muistomerkeistä on Suontaan kartanon puistossa seisova kiviäijä. Sen tiedetään olevan peräisin 1890-luvulta. Patsas on noin kaksi metriä korkea ja se koostuu kahdesta osasta, kivisestä alustasta sekä ihmishahmoa muistuttavasta päästä. Uskotaan, että patsas on toiminut aurinkokellona, josta kello-osa on hävinnyt. Lisäksi patsaan kylkeen on kaiverrettu vuosilukuja ja nimimerkkejä, jotka ovat kartanon entisten isäntien merkitsemiä. Uskotaan, että patsaan osat eivät alun perin ole kuuluneet yhteen ja että patsaan pääosa saattaa olla esihistoriallista perua.

Suontaan rajat ja alue

Suontaan alueen rajat ovat hyvin vanhat ja ne ovat muodostuneet pääosin viimeistään keskiajalla. Ensimmäisen kerran alueen rajat on kirjattu ylös 1400-luvulla. Maastossa kulkeva harjuraja on selkeä. Vanajanselän keskeltä raja kulkee Ruskeekärjen poikki harjua etelään Tenholan linnavuoren sivuitse. Etelässä Suontaan raja kulkee Merven kylää vastaan.

Myös Suontaan tiet ovat vanhoja. Vanhimmat kartat, joissa näkyvät nykyisinkin käytössä olevat tiet, ovat peräisin 1600–1700-luvuilta. Luolajan portin suunnan tie on ollut tärkein kulkuväylä ja se on noudattanut harjun suuntaa. Tämä tie on yhdistänyt Suontaan alueen koko Suomen tärkeimpiin väyliin, etenkin Hämeen Härkätiehen. Myös vanha talvitie Hämeenlinnasta Pohjanmaalle kulki Suontaan maita sivuten.

Kylästä kartanoiksi

Suontaka oli kauan varsin samankokoisten talojen muodostama suuri kylä ja talot olivat verotusarvoltaan samaa luokkaa. Alueella ei ollut erityisen suuria tai pieniä taloja, kaikki olivat olosuhteisiin nähden hyvää keskitasoa. Kylän suurin talo oli Klemola, joka kohosi 1600-luvulla ratsutilaksi.

1700-luvun alussa talopoikien itsenäisyys lisääntyi, aatelisten maanomistus väheni ja useasta talosta tuli kruununtaloja. Kruunulla oli oikeus vaihtaa talon asukasta, etenkin jos verot olivat maksamatta. Tältä ajalta on säilynyt karttoja, joista voidaan nähdä Suontaan alue kokonaisuutena. 1700-luvulla alue on ollut hyvin erilainen kuin nykyään, esimerkiksi peltojen pinta-ala on ollut pieni ja suota on ollut paljon.

1800-luku oli Suontaan alueella rauhallista aikaa. Suomen joutuminen Venäjän vallan alle vuonna 1809 ei juuri vaikuttanut kylän elämään. Hämeenlinnan ympäristöön kuitenkin sijoitettiin venäläistä sotaväkeä, mikä näkyi myös Suontakana. 1800-luvulla myös palvelusväen ja tilattoman väestön määrä kasvoi. Myös renkien ja piikojen määrä lisääntyi. Suontaan kylä kasvoi ja se oli hämäläiseen tyyliin tiheästi rakennettu.

1900-luku oli nykyaikaistumisen aikaa ja Suontaan väkiluku kasvoi. Laivaliikenteen synnyllä oli merkittävä vaikutus alueeseen ja yhdisti alueen uudella tavalla ulkomaailmaan. Laivat liikennöivät Hämeenlinnasta eri suuntiin, mutta kaikki Vanajaveden laivat pysähtyivät Laavian rannassa Suontaan laiturissa. Suontaan rakennusohjelma oli laaja. Uuden navetan rakentamisen myötä vuonna 1920 alkoi kokonaisen talouskeskuksen rakentaminen. Suontaan navetan sanottiin olleen koko Pohjoismaiden suurin. Hollon vanha rakennus säilyi Suontaan kartanon päärakennuksena. Vanhojen rakennusten läheisyyteen rakentui myös kokonaan uusia taloja. Olennainen osa rakennusprojektia oli myös kartanon ympäristön suunnittelu. Kartanosta tuli suuri asutuskeskittymä.

Sotavuodet 1939-1944 toivat mukanaan monia muutoksia. Asuintiloja tarvittiin evakkojen käyttöön, esimerkiksi Viipurista saapuneille. Suontakana asui myös karjalaisperheitä ja sodan loppuvaiheessa saapui evakkoja myös Inkerin alueelta. Miesten ollessa rintamalla naiset vastasivat käytännön töistä. Naiset leipoivat leipää rintamalla olijoille, ompelivat paitoja sekä valmistivat muitakin tuotteita. Asukkaiden elämää varjosti pommitusten pelko. Sodan loppumisen myötä Hämeen suurten kartanoiden oli luovutettava maitaan siirtolaisasukkaiden viljelysmaaksi. Myös Suontaan alueelle sijoitettiin siirtolaisperheitä. Alueen maisema ja luonne muuttui, kun kartanon maisemiin rakennettiin runsaasti pieniä tiloja. Muuttoliikenne toi myös mukanaan uutta eloa alueelle. Muuttokuormien mukana tuli eri-ikäisiä ihmisiä, eläimiä, koneita ja kulkuvälineitä. Myös laivaliikenne nousi uuteen kukoistukseen.

Nykyään Suontaka on maisemaltaan ainutlaatuinen alue, joka elää hyvin hoidettuna omassa rauhassaan. Alueelle on noussut uutta asutusta, mutta Suontaakse tultaessa löytyy edelleen vanhan kartanon ikiaikaiset maisemat, jossa historia edelleen elää.

Lähteet

Ojanen, Eero: Hämeen Suontaka. Historiasta nykypäivään. Kirjapaino Karisto Oy. Hämeenlinna, 2012.