Kalvolan "yleinen maantie"
Hämeen linnasta johti Kalvolan läpi vanha, yleiseksi maantieksi kutsuttu tie. "Yleinen maantie" jakautui Toijalassa kahdeksi tieksi, joista toinen vei Turkuun ja toinen Pirkkalaan. Kyseistä tietä ei käytetty niin paljon kuin Hämeenlinnasta Pälkäneen ja Kangasalan kautta Satakuntaan johtavaa tietä, jonka kamarikirjuri Jaakko Teitti mainitsi vuonna 1556 selostaessaan Suomen tärkeimpiä teitä. Kalvolan tie on ollut kuitenkin olemassa; vuosina 1507-1508 käräjäasiakirjassa kerrotaan, kuinka Niemen kylän Lauri Pietinpoika syytti Uoti Nikinpoikaa estämisestä ylittää patotie yleisen tien varrella. Uoti oli Oikolasta, ja Oikolanjoella oli hänellä mylly, jonka patoa hän oli ilmeisesti korjaamassa. Patolaitteita käytettiin yleisesti jokien ylittämiseen.
"Yleisen maantien" linja
Hämeenlinnasta tie noudatti vanhan, Nihattulan ja Sattulan kylien läpi kulkevaa tietä, mutta Hakimäessä se siirtyi Hovilan harjulle ja kohden Kankaista. Kalvolan puolella oli lähteissä vuonna 1595 mainittu Murron tienhaara. Tie sivuutti Kutisten, Iittalan, Sauvalan ja Orjanhirren kylät ja tuli Keikkalaan Viansillan kohdalla. Viansilta oli vuonna 1563 mainittu rajamerkki, ja vuonna 1784 siitä puhuttiin "yleisen maantien siltana". Sääksmäellä oli raja kulkenut vanhan harjutien poikki Tuonenristinhaarassa, josta on ollut merkintä vuoden 1432 rajankäynnissä. Näiden seikkojen johdosta Hämeen linnan ja Toijalan välinen tie Kalvolassa on peräisin vähintään 1400-luvun alusta. Nykyisin "yleinen maantie" kulkee suurinpiirtein etelässä Kankaistentietä, poikkeaa Kotkajärventielle, jatkuu Iittalantienä ja suuntaa kulkunsa kohti Toijalaa Kuurilantienä. Oikolansillan kohdalla lähellä Niemen kartanoa on virstanpylväs
Sääksmäkeläisen muistitiedon mukaan on ollut olemassa Hiidentie, joka kulki Lempäälästä Hämeenlinnaan Rapolan linnavuoren yli. Tarinan mukaan jättiläishiidet oleskelivat kivisillä ja korkeilla paikoilla, Kalvolan Hiidenmaalla tai Rapolan harjulla. Siksi Kalvolan "yleistä maantietä" on kutsuttu Hiidentieksi. Hiidenmaan rajariidoissa vuonna 1778 mainittu "Selkätie" kulkee Heinun kylästä Pyhäjoen taloon, ja on samannimisenä nykyissäkin kartoissa. Hiidentiestä ei ole Kalvolassa kirjallisia lähteitä, eikä Selkätiestäkään edellä mainittua vanhempaa tietoa.
Keskiajan kalvolalaiset kävivät paljon Turussa, joka oli heidän suosituin kauppapaikkansa. Sinne he lähtivät Kalvolasta Hämeenlinnaan vievää "yleistä maantietä" pitkin Parolaan ja sieltä Vuorentaan kylään, jossa he pääsivät Turkuun vievälle Hämeen Härkätielle.
Tieriitoja
1760-luvulla Kalvolassa riideltiin Kutilan väen pääsystä yleiselle maantielle. Ögnelodhit ja Kankaisten ratsutilalliset väittelivät yli sata vuotta vanhasta, tiejärjestelyjä käsittävästä tuomiosta. Ennen 1580-lukua heidän tilansa olivat vielä talonpoikien hallussa, ja silloin tuotiin Kutilasta karja yli salmen laitumelle Kalvolan- eli Äimäjärven itäpuolelle Vätälän luona. Ylityspaikalla on ollut kapulasilta suon yli, ja järvi on ollut lmeisesti matalalla. Paikkaa kutsuttiin Helvalaksi, joka lienee ollut hämäläisten muunnos Hedavad-nimestä, joka tarkoittaa Kankaan kahlaamo. 1600-luvun alussa Eerik Knuutinpojan omistaessa molemmat kartanot, hän rakensi kapean salmen yli sillan, mutta hänen poikansa Henrik purki sen saadessaan Kankaisen kartanon haltuunsa. Tätä rakentamis- ja purkamistyötä tehtiin, kunnes Henrik pystytti aidan valtatielle johtavan tien poikki.
"Yleinen maantie" oli ainoa tie Kalvolassa, jota verotilallisten oli pidettävä kunnossa kruunun vaatimuksesta. Velvoite oli peräisin jo keskiajalta. Vuonna 1506 Kutilan talollisten ja jakokunnan oli raivattava tietä ja rakennettava siltoja jokaisen kyläosuuden mukaan, ja parin vuoden päästä Kutisten ja Keikkalan talot saivat sakkoja sillan heikon kunnon takia. Jo vuonna 1350 oli valmistunut maanlaki, jonka mukaan maantien ja käräjätien leveyden piti olla 5,9 metriä ja kirkko- ja kylätien puolet siitä. 1750-luvulla Kalvolan läpi kulkeva tie todettiin "vain vaivoin kärryillä kuljettavaksi sivutieksi". Vaikka maaherrojen piti valvoa teiden kuntoa, ei Kalvolan tie parantunut Ruotsin vallan aikana.
Vuonna 1786 "yleisellä maantiellä" alkoi lumenauraus. Tätä varten perustettiin aurakuntia, joiden jäsenet maksoivat aurausta suorittaville.
Lähteet
Kalvolan historia I. Hämeenlinna 1992. ISBN 952-90-4151-9
Kuuliala, Wiljo-Kustaa: Kalvolan vaiheita. Riihimäki 1948