Vuoden 1918 tapahtumat Lammilla
"Evon pirut"
Lammin punakaartin johtaja oli evolainen Aksel Lindholm. Evon kylillä oli ollut levotonta jo syksyllä 1917. Iso-Evon työväenyhdistys oli jo vuonna 1906 tilannut Lammille punakaartin säännöt. Metsäopistolla liikkui paljon myös muualta tulleita miehiä metsä- ja uittotöissä.
Punaiset valtasivat Lammin jo helmikuun alussa vuonna 1918. Harvialan punakaarti mellasti Kataloisilla, katkoi puhelinjohtoja, ampuivat Jahkolassa Juho Simolan ja saapui sunnuntaina 3. helmikuuta Oitenkylän kautta Lammin kirkonkylään. Siellä joukko ryösteli Lammin osuuskauppaa, pankkia, meijeriä ja muita kirkonkylän taloja. Siitä soitettiin Evon metsäopistolle. Evolla oli perustettu opistolaisten ja kyläläisten yhteinen suojeluskunta, joka oli Lammin ensimmäinen. Metsäopiston oppilaat vartioivat tienristeyksiä. Aivan aluksi Evon työväenyhdistyksen johtomiehet vangittiin, ja alueen punakaartin toiminta hiljeni ainakin osittain.
Saatuaan soiton Lammin kirkonkylältä Evon suojeluskunta lähti kiireesti kirkolle luutnantti Leinosen ja Haapasalon johdolla, ja heihin liittyi Porkkalan koululla lammilaisia valkoisia hevosineen ja rekineen. Osa oli aseettomia ja osalla oli vain kirves mukanaan. Harvialan punakaarti havaitsi Ormajärven jäätä pitkin tulevan hevosjonon ja lähti pakoon kohti Turenkia. Evolaiset seurasivat heitä ja joutuivat taisteluun punaisten kanssa Palosten kylässä. Yksi punainen kaatui ja yhdeksän vietiin vankina Evolle. Tapauksen jälkeen evolaisten maine kasvoi ja he saivat punaisilta nimen "Evon pirut". Pieni joukko Evon piruja teki tiedustelumatkoja Tuulokseen sekä Hämeenlinnan ja Lahden suuntaan, mutta 13. helmikuuta heidän piti palata pikimmiten opistolle, jonne oli tulossa punaisia sankoin joukoin. Asikkalasta, Koskelta, Hämeenlinnasta ja Turengista päin tuli punaisia ensin Tuulokseen 15.2. ja Lammille 17.2.1918. Evolle muodostui pitkäaikainen taistelurintama. Evon kylien kaatuneita punaisia oli 30. Valkoiset poistuivat Lammilta 15.2.1918, ja pitäjä jäi paikallisen punakaartin hallintaan. Evon suojeluskunta siirtyi 14.-15.2.1918 metsäopistolta Kuhmoisiin ja Jämsään. Lammilaisia valkoisia arvellaan olleen 107 ja evolaisia 38.
Lammin kirkonkylän tapahtumat
Saksalaiset joukot tulivat Turengista Lammille 27.4.1918. Lammin kirkonkylä oli ollut punaisten vallassa n. kaksi kuukautta. 27.4.1918 iltapäivällä käydyssä Lemetinmäen taistelussa punaiset pitivät puoliaan 2-3 tuntia, jonka jälkeen ratsumestari von Ehrenkrookin johtamat saksalaiset tekivät rynnäkön kirkonkylään ja ottivat sen haltuunsa. Kylässä ollut suuri pakolaisten joukko pakeni taistelun aikana Lahden suuntaan perässään loput punaisten taistelujoukoista. Lammin kirkon kellotapuli oli toiminut punaisten ase- ja ammusvarastona. Punaisille tuli kuitenkin niin kiireinen lähtö, etteivät he ehtineet ottaa varastoa mukaansa, vaan se jäi kylän vallanneiden saksalaisten haltuun.
28.-29.4.1918 käytiin Tuuloksen Syrjäntaan taistelut sinne Hämeenlinnasta tulleiden saksalaisten joukkojen ja Tampereelta Hauhon kautta tulleiden punaisten välillä. Saksalaiset eivät kyenneet pysäyttämään tuhatpäisten punaisten vyöryä Lahden suuntaan. Lammilla olevat saksalaiset saivat tiedon punaisten läpimurrosta Syrjäntakana ja punaisten valtavasta vyörystä Lammin suuntaan. Saksalaiset valmistuivat kiireesti vetäytymään Lammilta takaisin Turenkiin välttääkseen uhkaavan saarretuksi joutumisen.
Punaisten taistelutahto kesti Lammilla ja sen ympäristössä noin viikon ajan. Aseelliset ja aseettomat punaiset joukot antautuivat lopullisesti 2.5.1918. Valkoiset joukot ottivat Lammin haltuunsa 1.5.1918. Punaisia lammilaisia kuoli kaatuneina, teloitettuina tai vankilassa eri arvioiden mukaan 100-133. Valkoisia kuoli erään luettelon mukaan 20, saksalaisia kaatui kymmenen, joista yhdeksän haudattiin Lammin hautausmaalle ja yksi Kataloisille. Hautausmaalle pystytettiin vuonna 1920 muistokivi kaatuneiden saksalaisten ja valkoisten muistolle. Kaatuneiden Evon metsäopiston oppilaiden muistomerkki pysytettiin Evolla vuonna 1936, Konnarilla on punaisten kaatuneiden muistokivi paikalla, johon haudattiin suuri joukko punaisia.
Kirkon palo
Saksalaisilla oli kuitenkin huolenaan punaisilta valtaamansa asevarasto, joka oli sijoitettu kellotapuliin ja voisi joutua heidän lähdettyään saapuvien punaisten haltuun. Siellä oli n. 300 kivääriä, tykin ammuksia, kuularuiskunauhaa ym. Saksalaisilla ei ollut mahdollisuutta ottaa varastoa mukaansa. Heidän oli kuitenkin otettava mukaansa kirkkoon suljettuna olleet vankinsa.
Ensin suunniteltiin asevaraston hautaamista ja kehoitettiin kylän kaikkia miehiä tulemaan lapioiden kanssa kirkkopihaan. Pian selvisi, ettei siihen ollut enää aikaa, jonka vuoksi he päättivät sytyttää tapulin palamaan. Sitä varten kaksi saksalaista meni osuuskauppaan klo 12 pyytämään 4 l paloöljyä. Kun kaupan koko varasto oli 20 l yhdessä astiassa, veivät he sen mukanaan. Saksalaisten tulkki ilmoitti, että viimeisen saksalaisen lähdettyä kylästä räjäytetään kellotapuli, ja sen vuoksi asukkaiden on kiireesti poistuttava. Erityisesti tulkki kehotti kaupanhoitaja Laaksosta ilmoittamaan tästä tohtori Sjölinille, että hän tietää lähteä ajoissa. Samaan aikaan tulkki kävi kahden sotilaan kanssa Peltolehdon talossa pyytäen päästä rakennuksen katolla olevaan torniin katsomaan näkyisikö jo Tuuloksen suunnasta päin punaisten tuloa. Ei näkynyt. Saamansa poistumiskäskyn johdosta suurin osa kyläläisistä lähti hevosilla, polkupyörillä ja jalan kiirehtimään Padasjoelle päin. Osa meni Auttoisille saakka.
Pelkona ei ollut yksin räjähdys ja sitä seuraava tulipalo, vaan pelko kylän joutumisesta Syrjäntaan kaltaiseksi sotatantereeksi, mikäli punaiset tulevat kirkonkylän kautta. Kirkonkylä tyhjeni lähes kokonaan ihmisistä, vain kotieläimet jäivät navettoihin. Saksalaiset lähtivät kuormastoineen Turenkiin päin ottaen mukaansa kirkkoon sulkemansa vangit. Lähtiessään saksalaiset sytyttivät kellotapulin tuleen 29.4.1918. Puurakenteinen kellotapuli syttyi, ammukset räjähtelivät, tapuli paloi kuin soihtu ja kekäleet sinkoilivat ympäriinsä. Palo levisi kirkon tervattuun paanukattoon, katto romahti sisään ja puusisustainen kirkko paloi sisältäkin kokonaan. Myös kirkon vieressä ollut Platenin hautaholvi kärsi palossa. Tuli levisi tuulen suuntaan ja tien toisella puolella paloi koulurakennus, joka oli toiminut myös pitäjäntupana, Isolukkarin ja Huovilan talot, Säästöpankin rakennus, jonka pankki oli ostanut Huovilalta n. 4 kk aikaisemmin, sekä Rautavirran rakennukset. Kauempana, nykyisellä Turvantalon mäellä paloi sinne tuulen mukana lentäneistä kipinöistä tai erikseen sytytettyinä seurahuone, eläinlääkäri Haraldin talo ja joitakin mökkejä.
Sammutusväestä oli puute, sillä suurin osa oli poistunut kylästä. Kirkonkylän sammutustyössä uurasti opettaja Adam Kivi apunaan muutamia miehiä. He kantoivat ämpäreillä vettä, kun kylän ainoa paloruisku paloi säilytyspaikassaan kellotapulissa.
Huovilan navetassa paloivat eläimet, ja vain yksi pelastui. Rautavirran pajassa ollut hevonen paloi. Isolukkarin palvelijat, jotka eivät olleet poistuneet, saivat pelastettua talon eläimet. Mikkolan eläimet Adam Kivi ajoi ulos, vaikka tuli ei sinne suuntaan levinnytkään.
Kirkonkylästä paossa olleet ovat kertoneet tulipalon loimottaneen mahtavana ja pelottavana monen kilometrin päähän. Räjähtelyt ja räiskähtelyt antoivat sen vaikutelman, että kirkonkylässä taistellaan, mikä vaikutti siihen, ettei asukkaat uskaltaneet tulla sammuttamaan tulipaloa. Kun asukkaat palasivat kirkonkylään, heitä odotti puoliksi palanut kylä ja raunioitunut kirkko ja irrallaan kulkevat kotieläimet.
Kirkonmenot pidettiin tämän jälkeen väliaikaisesti työväentalossa. Toukokuun 1. päivänä kylä saatiin takaisin, ja alkoi jälkiselvitysten ja uudisrakentamisen aika. Kirkko otettiin n. kahden vuoden rakentamisen jälkeen käyttöön vuonna 1920.
Lähteet
Lammin pitäjän historia III. Vuodet 1917-1995. Kirj. Kaisu Koskue. Jyväskylä 2000. ISBN 951-95061-7-9