Turvantalo

Häme-Wikistä

 

Lammin ensimmäinen suojeluskuntalo valmistui 1925. Puurakenteinen talo paloi syyskuussa 1934, mutta samalle paikalle rakennettiin arkkitehti Väinä Louhion laatimien piirustusten mukaisetsti nykyinen tiilestä rakennettu talo ja se vihitiin käyttöön syyskuussa 1935. Turvantalon omistusmuodoksi tuli osakeyhtiö, kunnes talo siirtyi Lammin kunnan omistukseen vuonna 1978. Tämän jälkeen Turvantalo peruskorjattiin kokous- ja juhlatilaksi. Sisustuksen suunnitteli sisustussuunnittelija Eila Virta. 


Turvantalo sijaitsee Lammilla osoitteessa Mommilantie 7

Ladataan karttaa...


Hämeenlinnan seudulla 2009 tapahtuneen kuntaliitoksen myötä Turvantalo siirtyi Hämeenlinnan kaupungin omistukseen. Lammin Turvantalo Oy osti talon Hämeenlinnan kaupungislta 1.2.2012 ja silloin palattiin osakeyhtiömuotoon. Turvantalon osakekannan omistavat nykyisin yksityisten osakkeenomistajien lisäksi paikalliset pankit ja yritykset sekä erilaiset yhteisöt.


Valokuva: Matti Siivonen

Nykyisin Turvantalossa on tilat erikokoisiin tilaisuuksiin. Turvantalolla onkin oivalliset puiteest erilaisten juhlien, kokousten ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen. Yläkerran kahvio soveltuu hyvin kokouksiin ja saman kerroksen juhlatila suurempiin tilaisuuksiin. Suurimillaan yläkertaan mahtuu yli 200 henkeä. Turvantalon alakerrassa on yhdistystila, jota lammilaiset yhdistykset voivat varata käyttöönsä ma-to päiviksi ja illoiksi ja sitä vuokrataan poikkeuksellisesti myös muille tahoille. Viikonloppuisin yhdistystila voidaan yhdistää juhlatilan varaukseen.


Lisää kuvia ja tarkempaa tietoa Turvantalosta sekä sen varaamisesta löytyy Turvantalon kotisivuilta.


Lähde: Turvantalon esite, 2012