Vuorentaka

Vuorentaka on kaupunginosa Hämeenlinnassa. Se sijaitsee kaupungin länsipuolella Ahvenistonharjun eteläpuolella. Vuorentaan kulttuurimaisemalle ovat ominaisia avarat peltonäkymät, joita elävöittävät koivukujien reunustamat tiet.
<widget type="googlemap"> <marker lat="61.00225" lon="24.38867">Vuorentaka</marker> </widget> 

Vuorentaan historiaa

Vuorentaan kylän kiinteä asutus on todennäköisesti syntynyt keskiajalla; sen nimi mainitaan ensi kerran vuonna 1440. Varhaisemmasta kulttuurista kertoo pellon keskellä sijaitseva uhrikivi. Hämeen Härkätie kulkee kylän läpi. Tämä Hämeen Härkätien linja on otettu käyttöön ehkä uuden ajan alussa. Se lähtee Ojoisilta ja jatkaa Hattulan Kouvalan kautta Renkoon. Jakotoimitusten tuloksena kiinteä kyläasutus on alkanut hajota 1800-luvun lopulla. Mikkolan entisen ratsutilan päärakennus on 1890-luvulta, ja sitä on jatkettu 1909. Samanikäisiä ovat myös talli ja pieni aitta. Vanha päärakennus on 1700-luvun lopulta, ja se siirrettiin nykyiselle paikalleen entiseltä kylätontilta vuonna 1893.

Nukarin entinen ratsutila siirrettiin kyläkeskuksesta nykyiselle paikalleen vuonna 1928. Klassistinen sementtitiilinen rapattu päärakennus on rakennusmestari E.A. Talpon suunnittelema. Pihapiirin talousrakennukset ovat samalta ajalta. Nelilapekattoinen viljamakasiini on siirretty vanhalta talotontilta.

Vuorentaan laajan viljelymaiseman eteläpuolella Härkätien varrella on Tiirinkosken rakennusryhmä. Pihapiirin vanhin rakennus on punamullattu, paritupatyyppinen, ns. pakarirakennus. Tilanhoitajan asuntona ollut nykyinen päärakennus on vanhimmilta osiltaan vuodelta 1906, samoin tiilinen vilja-aitta. Tiirinkoski on kuulunut Kirstulan kartanoon vuoteen 1921 asti. Kirstulan, Vuorentaan ja Pikku-Parolan kylät olivat samaa jakokuntaa jo vuonna 1616, jolloin kylät riitelivät rajoista. Kirstulasta katsottuna Vuorentaka on todella vuoren takana.

Ässälä on entinen ratsutila. Sen tiilinen rapattu päärakennus on valmistunut vuonna 1936. Pihapiirissä on kivinavetta vuodelta 1906, tiilinen karjarakennus vuodelta 1952 ja luhtirakennus 1760-luvulta.

Rääpiälä

Rääpiälän rusthollin päärakennus on vuodelta 1928. Tältä ajalta ovat sementtitiiliset navetta ja viljamakasiini. Rakennus siirtyi Hämeenlinnan kaupungin omistukseen lastenkodiksi 1940-luvulla. Päärakennukseen rakennettiin lisäsiipi. Vuonna 1945 Hämeenlinnan kaupunki osti  maalaiskunnan puolelta Rääpiälän tilan uutta kunnallis- ja vanhainkotia varten. Vuorentaan vanhainkodin suunnittelusta järjestettiin 1948 kutsukilpailu, jonka voitti arkkitehti V.R.Rytöhongan ehdotus. Rakennustöihin päästiin olympiavuonna 1952, ja rakennus otettiin käyttöön loppuvuodesta 1953. Rakennuksen julkisivut ovat roiskerappauksineen, liuskekivisokkeleineen ja ikkunamuotoineen tyypillistä 1950-luvun arkkitehtuuria.

Sodan aikana Rääpiälässä oli internointileiri.

2000-luvulla Hämeenlinnan kaupunki on kaavoittanut Rääpiälän asuntoalueeksi lähes parillekymmenelle omakotitalolle. Rääpiälän entisen navettarakennuksen tontti on osoitettu asuin-, liike- ja toimistorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi. Ympäristö pyritään näin säilyttämään. Rääpiälän entisen tilakeskuksen kiinteistö kaavoitetaan myös omana asemakaavanaan.

Vuorentaka tänään

Vuorentaassa Ahvenistonharjun pohjoispäässä on 1980-1990-luvuilla rakennettu omakotitalojen ja rivitalojen muodostama asuinalue, jonka läheisyydessä on myös ala-aste. Vuorentaan ensimmäinen oma koulu valmistui vuonna 1901 kylän kuuluessa vielä maalaiskunnan puolelle. 1800-luvun lopulla koulua käytiin Nukarin vanhassa päärakennuksessa ennen oman koulun valmistumista. Vuorentakana on myös hautausmaa kappeleineen. Eija ja Olli Saijonmaan suunnittelema Vuorentaan kappeli valmistui vuonna 1971. Rakennuksessa on iso ja pieni siunauskappeli ja krematorio. Ison kappelin alttarilla on tekstiilitaiteilija Laila Karttusen suunnittelema kuvakudos Tulevaisen elämän usko. Pienen kappelin kaunistuksena on Annu Eklundin kipsireliefi Hyvä paimen.

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

Nukari, Sirkka: Nukarin isäntiä ja emäntiä. Hämeenlinnan 2010. ISBN 978-952-99642-6-0