Hätilän latokartano

Hätilän latokartano ja virkatalo sijaitsi Hämeenlinnassa Hätilänmäellä ja se oli perustettu Hämeen linnan taloutta varten, kuten myös Ojoisten latokartano ja Saaristen latokartano. Kustaa Vaasa otti veronmaksajikseen myös ns. kuninkaankartanoita, kuten Sairialan kuninkaankartano Tuuloksessa, Mustialan kuninkaankartano Tammelassa ja Hollolan kartano. Latokartanot toimivat myöhemmin sotilasvirkataloina. Vain Ojoisten kartano on säilynyt selkeästi kartanoalueena, vaikka sinne rakennettiinkin vankilarakennus. Saaristen virkatalon paikalle Niementaustaan siirrettiin Hämeenlinnan kaupunki vuonna 1777, ja Hätilästä kehittyi kaupunginosa.

Hätilän kylä 

Hätilässä oli tiheää kyläasutusta jo ennen ristiretkiä; sieltä on löydetty rautakautisia ja viikinkiaikaisia esineitä. Hätilän alue oli vuosisatojen ajan säilyttänyt yhtenäisyytensä, ja siellä asui itsenäisiä, vauraita talonpoikia. Hätilä kuului Vanajan kirkon piiriin ja hallinnollisesti se kuului Mäskälään ennen sen liittämistä Hämeenlinnan kaupunkiin. Hätilän läpi kulki vanha maantie linnasta Viipuriin.

Latokartanona Hätilä mainitaan vasta vuoden 1539 maakirjassa. Hätilä on kuitenkin kuulunut linnan rajojen piiriin jo ennen sitä. Vuoden 1539 maakirjassa Hätilän maanomistajaksi mainitaan vouti Erik Spora (Spåre). Erik Spora polveutui Eerik Puranpojasta, joka omisti 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa Paimion Spurilan. Erik Spåre oli Hyvikkälän kartanon herra ja oli toiminut monissa valtakunnallisissa viroissa tultuaan yliopppilaaksi Rostockissa. Hän toimi Savonlinnan ja Porvoon voutina sekä Hämeen linnaläänin voutina vuodesta 1533. Spåre oli tuomarina Hattulan tuomiokunnassa  vuodesta 1537 ja hänellä oli suuret mahdollisuudet saada talonpoikien tiloja haltuunsa, kuten kävi Hätilässä. Vuonna 1556 Spåre omisti Hämeen linnan läheltä Luolajan ja Hätilän. Hän omisti myös Keski-Suomessa lukuisia tiloja, joita lampuodit hoitivat. Hän oli saavuttanut erittäin korkean aseman Kustaa Vaasan hallitsemassa Ruotsi-Suomessa, vaikutti jopa Helsingin kaupungin syntymiseen. Hämeen linnan haltijana Erik Spåre toimi vuosina 1561-1565 eli kuolemaansa saakka.

Latokartanon aika 

Hätilän alue muodostettiin lopullisesti karja- eli latokartanoksi kuningas Kustaa Vaasan aikana. Vuonna 1555 kuningas määräsi Suomen jokaiseen pitäjään perustettavaksi latokartano mallitilaksi ja "köyhän maan kohentamiseksi". Niissä oli tarkoitus myös hoitaa hevosia ja karjaa sotaa varten. Tilojen ottaminen talonpojilta tapahtui häikäilemättömästi, ja niistä oli turha valittaa. Kartanoiden taloutta hoitivat voudit. Aikaa myöten kävi kuitenkin ilmi, etteivät korkeat tavoitteet toteutuneetkaan, joten latokartanot määrättiin läänityksiksi tai vuokrattiin.

Hätilän ennen vauraat ja itsenäiset talonpojat joutuivat lampuotien asemaan eli he olivat kruunun tilanhoitajina verovelvollisia, ja veronsa maksamatta jättänyt menetti perintöoikeutensa tilaan, joka meni heti kruunulle. Vuoden 1558 jälkeen Hätilän talonpojista eikä lampuodeista ole mitään merkintöjä. Kartanoa viljeli väki, joka näkyi linnan tilikirjoissa. Alkuperäiset viljelijät ovat joutuneet siirtymään muualle. Muutos näkyi myös Mäskälän vuoden 1560 maakirjassa; sieltä hävisi Hätilän yhdeksän ja Pintiälän kolme taloa. Hätilä ja siihen sulautunut Pintiälä kuuluivat linnan alaisuuteen vuodesta 1558 alkaen.

Vuoden 1561 tileissä kuvataan Hätilän kylvöalueita, joita olivat ns. läntinen lohko eli alue Viipurintiestä Sairion länsirajalle ja itäinen lohko eli Viipurintiestä Kutalanjokeen rajoittuva alue sekä myllylohko nykyisen Myllypellon kohdalla. Hätilään tuotiin paimenten laidunnettavaksi karjaa ja hevosia. Niittyjä oli Hätilän lisäksi Aulangolla, Sillanpäässä, Matkalammella ja Heinäjoella. Linnan torppia Hätilässä olivat Kaltoinen, Hangasmäki, Sillanpää, Hagatorppa ja Kruununmylly. Vuonna 1695 Hankaan kylässä ollut Hangasmäki oli Hämeen jalkaväkirykmentin Sääksmäen komppanian sotilastorppa. Silloin se oli Hätilän alainen torppa. Kuninkaan mylly eli Kruununmylly kuului suoraan linnan alaisuuteen, ja siinä asuivat Mikko Juhonpoika vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Myöhemmin myös Aulangon torppa maksoi veroa Hätilän latokartanoon.

Vuonna 1616 linnassa pidettiin tutkinto- eli kuninkaankäräjät, joissa tutkijoina toimivat Matti Maununpoika ja Tuomas Rasmuksenpoika Idänpäästä sekä Matti Martinpoika Paikkalasta.

Vuonna 1639 tapahtuneen Hämeenlinnan kaupungin perustamisen jälkeen erotettiin Pietari Brahen määräyksestä maita Ojoisilta, Hätilästä ja Vanajaveden rantaa Linnanniemeä lukuunottamatta kaupunkilaisten viljeltäväksi. Hätilään kuulunut Sairion torppa, joka oli ilmeisesti autiona, erotettiin myös kaupunkilaisille. Kaupunkilaisilla oli oikeus metsästää ja kalastaa Hätilässä, mutta hätiläläiset eivät halunneet oikein hyväksyä näitä oikeuksia, ja niistä riideltiin jatkuvasti. Lampuotien valitusten mukaan kaupungin porvarit muunmuassa kaatoivat liikaa puita Hätilän metsistä.

Virkatalon aika 

Hätilän taloja 1600-luvun lopulla olivat Mattila, Rekola ja Heikkilä, joissa asuivat lampuodit. Mattila ja Rekola muodostivat Hätilän latokartanon, ja torpat hoitivat oman osuutensa veroista. Latokartanon tuvissa asuivat lampuodit perheineen. Isompia ja pienempiä talousrakennuksia oli myös, mutta mitään varsinaista kartanorakennusta ei ollut olemassa ennen vuotta 1843. Sotilasvirkataloja varten oli vuonna 1732 laadittu asuinrakennuspiirustukset, mutta Hätilässä ei sellaista toteutettu. Hätilän latokartanon tullessa sotilasvirkataloksi, sen haltijat asuivat Tammelan Mustialan kuninkaankartanossa. Hätilästä tuli Mustialan aputila.

Ruotujakolaitoksen tullessa voimaan Hämeessä vuonna 1694 tapahtui muutoksia Hätilässäkin. Hätilän latokartanosta tuli Hämeen-Uudenmaan ratsurykmentin upseerin virkatalo - tai pikemminkin "virkatila". Jo 1600-luvun puolessavälissä oli kuninkaankartanoita annettu palkkatiloiksi rykmenttien upseereille, ja Hätiläkin on saattanut olla jo aikaisemmin tässä asemassa. Kukaan palkkatilan haltijoista ei kuitenkaan asunut Hätilässä; he vain vastaanottivat rahapalkkansa lääninkonttorista. Vasta vuonna 1682 Hätilä mainittiin ensi kerran sotilasvirkatalona, ja siitä saadut tulot käytettiin Arvid Brunowin palkkaukseen. Everstiluutnantti Brunow omisti Sauvalan kartanon Janakkalassa. Vuosina 1695-1700 Hätilän palkkatila oli everstiluutnantti Aadolf Magnus Klingsporin hallussa. Ison vihan aikaan virkataloa hallitsi Robert Fredrik de la Barre (1717-1725).

Ison vihan aikana yritettiin torjua venäläisten hyökkäys heikolla menestyksellä, ja talonpojat rasittuivat verojen määrästä. Latokartanoita viljeltiin kuitenkin joten kuten. Hätilässä oli vuoden 1716 manttaalikirjan mukaan Yrjö Mattila ja Pietari Rekola -nimiset viljelijät. Ojoisten ja Hätilän lamputien todettiin vuonna 1722 olevan varattomia. Venäläisten valta kesti vuoteen 1721 asti. Hämeen linnan komentajana Ison vihan aikana oli julma everstiluutnantti Pietari Ivanovits Sasetski ja pikkuvihan aikana vuosina 1741-1743 eversti Gabriel Rjasanov.

de la Barren jälkeen palkkaa nauttivat Hätilästä everstiluutnantit Johan Karl Ramsay (1726-1739), Peter Cedersparre (1739-1741), Gustav Adam Sture (1742-1751), Karl Gustav Jägerhorn af Spurila (1752-1761), Fredrik Åkerhielm (1761-1762), Johan Reinhold Taube (1762-1770), Abraham Tornerhielm (1770-1774), Erik Johan Stiernvall (1774-1776), Aadolf Georg von Post (1776-1731), Erik Abraham Leijonhufvud (1786-1807), Hakoisten kartanon omistaja vuodesta 1795 ja viimeinen Hätilän virkatalon haltija. Leijonhufvud kuului Anjalan liittoon (vuonna 1788), mutta kuningas armahti hänet.

Vuonna 1767 tehtiin Hätilässä isojako, jolloin määrättiin Hätilän, Idänpään ja Tyllilän väliset rajat, ja vuonna 1774 Hätilän ja Luhtialan väliset rajat. Lampuotitilat Mattila ja Rekola jaettiin Yli- ja Ali-Mattilaksi ja Yli- ja Ali-Rekolaksi. Hätilässä oli myös Mäkilän, Jakolan ja Hakalan talot tai torpat.

Virkatalon viimeinen haltija, Erik Leijonhufvud ajoi ennen vuonna 1807 tapahtunutta kuolemaansa uuden isojaon järjestämistä Hätilässä, sillä Hätilän ja kaupunkilaisten välillä oli jatkuvia riitoja maankäytöstä. Kaupungin vanhimmat eivät isojakoa halunneet, kunnes Leijonhufvudin jatkaessa valitusta, määrättiin asiamies kuninkaan puheille. Vuonna 1804 saadun kuninkaallisen isojakoasetuksen mukaan suoritettiin isojako viimein vuonna 1817- keisarillisella määräyksellä. Hätilän virkatalon pinta-ala peltoineen ja metsineen oli sen jälkeen yhteensä 1900,75 ha.

Vallan vaihtuessa sotilasvirkatalot järjesteltiin Suomessa uudelleen, ja ne määrättiin vuokrattavaksi. Tosin niiden viimeiset haltijat saivat luvan asua taloissa kuolemaansa saakka. Hätilän virkatalon "lähtijöinä" olivat everstinna Helene Leijonhufvud ja rouva Louise Blåfield sekä everstiluutnantti F.W.Lagerborg. Hätilän lampuodit uusivat vuokrasopimuksensa valtion kanssa; heidän elämäänsä uusi laki ei vaikuttanut. Vuokra-ajaksi tuli 30 vuotta. Sotilasvirkataloille annettiin määräykset, joiden mukaan niiden kohdalla piti valvoa valtion etuja. Ruotujakolaitoksen loputtua rovasti Cygnaeus anoi Aleksanteri I:ltä Hätilän virkatalon liittämistä Hämeenlinnan kaupunkiin, jotta siitä saatuja varoja voitaisiin käyttää köyhien huoltolaitoksen hyväksi. Maaherra Buxhoevden ei kuitenkaan kannattanut ajatusta. Kaupunkilaiset halusivat Hätilän liitettäväksi kaupunkiin, jotta sen rakennuksissa voisi majoittaa sotilaita ja jotta kaupunki voisi laajentua Vanajaveden itäpuolelle. Tämäkään toive ei toteutunut.

Kartanon perustaminen

1830-luvulla päätettiin antaa virkatalot yhden henkilön haltuun ja hoitoon. Lääninkirjanpitäjä Gustav Aadolf Aspelin halusi ottaa Hätilän vastuulleen. Hätilästä käytettiin yhä nimeä "kuninkaallinen latokartano eli entinen Uudenmaan rakuunarykmentin puustelli". Lähtökatselmuksessa olivat paikalla vuokratilalliset Yli- ja Ali-Mattilasta, Yli- ja Ali-Rekolasta, Mäkelästä ja Jaakkolasta. Tulijana oli Aspelin, jolle vuokraoikeus määrättiin 30 vuodeksi. Valtion edustajan toimi Bernd Anthoni. Aspelin sai luvan rakentaa tilasta ehjän kokonaisuuden päärakennuksineen. Päärakennus rakennettiin vuonna 1843 Yli- ja Ali-Rekolan maille Viipurintien ja Luhtialantien väliselle alueelle. Rakennuksessa oli tupa kummassakin päässä, välissä kamari ja eteinen. Päärakenusta vastapäätä oli navetta, pihapiirissä aitta ja talli. Rakentamista varten Aspelin oli joutunut ottamaan Hämeenlinnan vasta perustetusta säästöpankista 500 ruplan lainan.

G.A.Aspelin oli ensimmäinen säätyläisvuokralainen Hätilässä sitten 1600-luvun. Aspelin toimi lääninkonttoristina vuodesta 1814 alkaen ja myös katselmuskirjurina Uudenmaan jalkaväkirykmentissä vuodesta 1818 alkaen. Hän halusi luoda entisestä latokartanosta loisteliaan uuden kartanon ja vaikutti Hätilässä kahdenkymmenen vuoden ajan vuonna 1861 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.  Aspelin rakennutti useita talousrakennuksia kartanon alueelle, hoiti hyvin puutarhan ja kuivatutti Komusuon, josta saatiin paljon viljelysalaa. Hätilän mailla oli runsaasti suota. Hämäläinen-lehdessä kerrottiin vuonna 1861, kuinka Hätilän kartanon lukusissa oli esillä rahankeräyslista kaupungin kirjaston perustamista varten. Aspelin lahjoitti 75 kopeekkaa, ja myös torpparit, mäkitupalaiset ja muu Hätilän kylän väki lahjoitti muutaman kopeekan kirjastoa varten. 

Vuonna 1871 Keisarillinen asetus kuninkaankartanoista ja sotilaspuustelleista antoi tarkat ohjeet kartanoiden vuokrauksesta, hoidosta, velvollisuuksista j.n.e. Vuonna 1892 määrättiin samanlaisella asetuksella myös kartanoiden alaisina olevien torppareiden edut ja velvollisuudet. Hätilän kartanon uusia torppia vuonna 1848 olivat Ryssänpirtti, Kouransuola, Heinäjoki ja Hulti. Itsellisinä ja torppareina Hätilässä jatkoivat entiset lampuodit, kuten Johan Saarenpää, Samuel Leppäsenoja, Petter Aulangonmäki, Fredrik Aulako, Heikki Pajanen, Johan Vuorenmaa ja Hangasmäessä Matti Kallioportti, Kustaa Rajala ja Beata Anttila.

Vuonna 1858 Carl Albert Edelfelt laati uuden asemakaavan, joka sisälsi suunnitelmissa olevan Hämeenlinna-Helsinki -rautatien ja asemarakennuksen, mutta Aspelinin leski, hänen kolmas vaimonsa Fredrika Karolina ei suostunut luovuttamaan silloin maata. Kuitenkin vuonna 1866 valtio otti maa-alueen Hätilästä rautatien ja Vanajaveden rannan väliseltä alueelta. Aspelinin vuokrasopimus päättyi vuonna 1866. Katselmuksen jälkeen järjestettiin huutokauppa, jossa korkeimman tarjouksen tehnyt pehtori Gabriel Henriksson sai kartanon hoitoonsa. Mutta vuonna 1869 Gabriel Henriksson menehtyi nälkävuosien tuomaanlavantautiin. Hänen leskensä, Hätilän rouvana tunnettu, Sofia Henriksson hoiti kartanoa vielä 36 vuotta pehtori Anders Finnäsin avulla. Leski kuoli vuonna 1904, ja kartanon uudeksi vuokraajaksi tuli kauppaneuvos ja konsuli August Eklöf, vuonna 1873 perustetun linnaa vastapäätä Varikonniemessä sijainneen Hämeenlinnan höyrysahan uusi omistaja. Eklöfin kuoleman jälkeen leski määrättiin luovuttamaan laiminlyöty, pehtorien hoitama kartano vuonna 1919, ja uudeksi haltijaksi tuli maanviljelijä Heikki Juho Mikkola vuonna 1920. Hän kuitenkin kuoli seuraavana vuonna, joten vuokrasopimus uusittiin hänen poikansa, kansanedustaja Kaarlo Heikki Mikkolan kanssa. Syntyjään hauholainen Hän hoiti kartanoa 19 vuotta. Hän ajoi tarmokkaasti Lex Kallion mukaista torppien ja mäkitupalaisten itsenäistymistä. Vuonna 1926 erotettiin esimerkiksi Hangasmäessä perintötiloiksi Rekola, Anttila, Heikkilä ja Ojala. Vuosina 1946-1948 luovutettiin karjalaisevakoille muun muassa Papinniityn alue.

Kartanon viimeinen vuokraaja oli vuonna 1940 kuolleen Kaarlo Mikkolan leski Anni Hellin Mikkola. Tilanhoidon jatkaja, poika Ilari Mikkola kaatui Syvärillä vuonna 1944.

Hätilässä asutus valtasi entisen latokartanon ja virkatalon maat. Nyt kartanon paikalla on kerrostaloalue. Torppien nimet ovat säilyneet kadunniminä. Teollisuus valtasi entiset laidunpellot: sittemmin lopetettu höyrysaha Varikonniemessä, Keinusaaressa eli entisessä Mahlianpellossa kongressikeskukseksi ja teatteriksi muuttunut Verkatehdas, Sairiossa toimi Hämeen Vaneritehdas ja Suomen Turkistehdas, joiden paikalla komeilevat nyt 2000 -luvun villa -tyyppiset pientalot Hämeen linnaa vastapäätä.

Lähteet

Palmunen, Einar: Hätilän kylän ja kartanon vaiheita. Hämeenlinna 1957