Iso-Kourulan kartano
Iso-Kourulan kartano sijaitsee Hämeenlinnassa, Hauholla Hyömäen kylässä, Hauhonselän rantaa kohti viettävällä tontilla, keskellä hämäläistä maisemaan järvineen ja peltoineen.
Kartanon historiaa ja omistajia
Hyömäen kylän keskiaikaisia maanomistajista tunnetaan: Olavi (1427), lautamiehet Antti (1433), Mikko ja Heikki (1442), Matti (1478), Mikko (1482), Olavi Pekanpoika (1500) sekä Lauri Olavinpoika (1501).
Vuonna 1630 Hyömäen tiloista läänitettiin Iso-Kourula ja muutamia muita taloja majuri Hans Tharmouthille, joka rakennutti Iso-Kourulan tilalle säterikartanon. Kartano mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1637. Majuri Tharmouth oli englantilaista sukua, joka oli sittemmin ruotsalaistunut. Majurin rouva oli aatelinen Anna Elisabet von Jordan, joka leskeksi jäätyään hoiti kartanoa. Majuri kuoli 30-vuotisessa sodassa kuten Ilmoilan Anna von Dückerin aviomies. Iso-kourulan kartanon emännän uusi aviopuoliso oli majuri Hans Lydick, joka humalapäissään tappoi oman palvelijansa vuonna 1629 Ilmoilan kartanossa. Ilmoilan isäntä Isak Kellereuter todisti häntä vastaan, ja hän sai kuolemantuomion, jota ei toteutettu ainakaan heti. Kuitenkin vuonna 1635 jälkeen läänityksen omistajaksi mainitaan rouva Anna Elisabet Tharmouth, Hans Lydickin leski. Vuoden 1654 läänitysluettelon mukaan Hyömäen tiloista Hinkkala, Vähä-Kourula, Iso-Kourula, Tyrni, Simola, Anttila, Nisula, Gorgonius Matinpojan talo, Vähetty, Kaarina Matintyttären talo, Kirppu ja Antti Markunpojan talo oli läänitetty Anna Tharmouthille. Hyömäen kartanon väki joutui Ilmoilan kartanon väen tavoin käräjille mm. panettelevien juorujen takia. Kartanoiden omistaja asuivat kartanoissaan ja rohmusivat talonpoikien maita itselleen, mikä herätti katkeruutta.
Annan tytär Anna Maria Lydick peri kartanon, mutta hänen jälkeensä se joutui kruunulle. Viimeinen maininta Anna Mariasta on vuonna 1667. Seuraavana vuonna Hyömäki lahjoitettiin vapaaherra, hovioikeuden presidentti Erik Sparrelle, jonka suvun hallussa se oli vuoteen 1683 asti. Kartanoa hoiti hovimestari Hieronymus Ebeling. Kartanosäteri peruutettiin vuonna 1683 ja muodostettiin säteriratsutilaksi. Aatelinen kornetti Fredrik von Kraemer asettui tilalle vuonna 1687. Kartano määrättiin säteriratsutilan augmentiksi, ja kartanon omistaja osti sen perinnöksi vuonna 1760. Von Kraemerin jälkeläiset hallitsivat kartanoa 1800-luvulle asti. Tänä aikana siitä kehittyi herraskartano komeine, 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa rakennettuine päärakennuksineen ja suurine puutarhoineen, jota hoiti oma puutarhuri.
Vuonna 1738 Hyömäessä syntynyt eversti Karl Gustaf von Kraemer asui puolisonsa Christina Lovisa Stjernvallin perimässä Lammin Vanhassakartanossa. Iso-Kourulan kartanon peri sitten Lammilla syntynyt poika, Carl Johan von Kraemer, joka kuoli Hyömäessä vuonna 1834. Hänen leskensä Ulrika Charlotta von Platen muutti Hämeenlinnaan, ja hänen sisarensa Sofia Gustava von Platen hoiti kartanoa jonkin aikaa kunnes myi sen piirilääkärille Vilhelm Granlundille vuonna 1852. 1850 -luvulla kartanoon liitettiin Vähä-Kourulan perintötila. Granlundin jälkeen Iso-Kourulan kartanon omistajia olivat: Heikki Hyömäki (1875 – 1911) ja hänen poikansa Viljo Mäkinen (1911 – 1944). Hänen leskensä Laura Mäkinen (o. s. Pakkala) omisti kartanon vuodesta 1944.
Vanhan kartanon rakennukset
Hyömäen Iso-Kourula oli niitä harvoja kartanoita, joissa 1700–luvun lopun tai 1800–luvun alun rakennukset säilyivät miltei koskemattomina 1900-luvun puoliväliin saakka. Nykyisin entisistä rakennuksista on jäljellä vain vanha kivinavetta ja viljamakasiini.
Entinen päärakennus oli taitekattoinen, siinä oli korkeampi runko-osa ja matalampi siipirakennus. Rakennuksessa oli runsaasti empire- tai rokokootyylisiä yksityiskohtia kuten esimerkiksi siipiosan kattoikkuna. Runko-osan puoliympyränmuotoiset päätyikkunat, jotka siivessä olivat pyöreät, pilasterit, sivujen jaottelu ja suuren päätyikkunan otsikkoa koristava, laakeriseppelettä esittävä maalaus, viittasivat siihen, että se on rakennettu vasta 1800–luvun alussa ja että siipiosa oli vanhempi. Kartanon rokokoopiirteet yhdityivät uusklassismin koristemuotoihin. Rakennuksessa oli keskeissalijärjestelmä ja siinä oli kaikkiaan 12 asuinhuonetta, joista neljä oli vinttikerroksessa.
Päärakennuksen vanhempaa osaa vastapäätä sijaitsi taitekattoinen, talonpoikainen paritupamallinen asuinrakennus. Se oli rakennettu 1800–luvun alussa huomattavasti yksinkertaisemmaksi kuin päärakennus. Päärakennuksen tavoin se oli alkuaan ollut keltaiseksi maalattu ja sittemmin punainen. Parituvalla oli aikaisemmin ollut siipiosakin, joten se oli muodostanut päärakennuksen kanssa täysin symmetrisen ryhmän.
Lähellä päärakennusta oli kaunis 1800-luvun alkupuolelta peräisin ollut aittarakennus, jonka nurkissa oli leveät, valkoiset lautapilasterit ja sivuilla kolme koristeellista puolikaarta. Kaksi harmaakivistä, pieni-ikkunaista karjasuojaa olivat nekin ilmeisesti peräisin samalta ajalta.
Lähteet
Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9