Hyrsynkulma
Hyrsynkulma on kulmakunta ja aiempi koulupiiri Ypäjällä. Se on Ypäjän eteläisin kulmakunta ja yhdessä Kuusjoenkulman kanssa toinen niistä Ypäjän entisistä koulupiireistä, joiden keskuksena ei ollut mikään vanhoista kylistä vaan jotka olivat muodostuneet vanhojen kylien myöhään asutetuille takamaille.
Luonto
Hyrsynkulma, kuten suuri osa Ypäjästä kuuluu Lounais-Suomessa Salosta ja Marttilasta Somerolle ja Loimaalle ja sieltä edelleen Huittisten ja Kokemäen suuntaan ulottuvaan laajaan savitasankoon, joka etenkin Loimaan seudulla on niin leimallinen, että seutua toisinaan sanotaan "Saviseuduksi". Maisema on täällä pääosin tasaista savikkoa, jota lähinnä kalliosydämiset moreenimäet paikoin rikkovat. Siellä täällä kulkee katkonaisia harjujaksoja ja muinaisiin vedenviipymäpaikkoihin savikoilla etenkin vedenjakajien ja harjujen liepeillä on siellä täällä muodostunut eloperäisen aineksen kertymisen tuloksena soita. Joet noudattelevat saven alla olevien kallioperän murrosten kulkua ja suurimmissa jokilaaksoissa, kuten Ypäjän halki virtaavan Loimijoen varsilla, pinanmuodostus saattaa olla hiukan vaihtelevampaa. Savitasangon vedenjakaja-alueet, joihin Hyrsynkulmakin kuuluu, sen sijaan ovat tasaisia.
Hyrsynkulmalta vedet virtaavat pääosin Kokemäenjoen vesistöön kuuluvaan Loimijokeen sen eteläisen sivujoen Kuusjoen kautta, joka saa alkunsa nykyään isoiksi valtaojiksi kaivetuista useista latvahaaroista Palikkalan kylässä Hyrsynkulman alueella ja virtaa sieltä Ypäjän Perttulan kylään kuuluvan Kuusjoenkulman ja Ypäjän Mannisten kylän takamaiden kautta laskien viimein Loimijokeen. Alueen merkittävin suo on Vähäsuo lähellä Someron rajaa. Sen keskiosissa on vielä nähtävissä merkkejä suokasvillisuudesta. Lounaassa Ypäjän ja Someron rajaa seurailee katkonainen harjujakso, jonka korkein kohta on Someron ja Ypäjän rajalla sijaitseva Munitunmäki. Se on vanha pitäjien rajapaikka ja nykyisin myös maakuntien rajana. Lännempänä Ypäjän ja Someron rajalla Kuusjoenkulmalla sama harjujakso laajenee Piilikankaalla deltamuodostumaksi, jossa sorakuoppaan kaivetun pohjavesilammen rannalla on kokoontumispaikkana toimiva Tuottajain tupa. Täällä Ypäjän alueelle ulottuvat myös pieniltä osiltaan Natura 2000 -suojeluohjelmaan otetut Huhmassuo ja Eksyssuo. Suohon työntyvässä harjunienmekkeessä on siellä Pirttiniemennokan nykyään neljän, aiemmin viiden kunnan rajapaikka.
Kartanoajan maankäytön jälkiä edustavat Hyrsynkulman luonnossa esimerkiksi Kärppäsaaren läheltä löydettävissä olevat vanhat hiilimiilut, sekä lukuisat, joskus jo umpeen sammaloituneet savikuopat, ja hiilimiiluja on metsissä ollut samoin myös Someron puolella.
Vanhin asutus
Ypäjä
Nykyinen Hyrsynkulma kostuu pääosin Ypäjän Palikkalan ja Levän kylien takamaista. Näistä Palikkalan kylä on vanhastaan ollut osa Jokioisten kartanoa, ja kylän maille perustettiin jo varhain kartanon alaisuuteen Vähänsuon sivutila, jonka vanha, maisemallisesti ja paikallishistoriallisesti merkittävä, punamullalla maalattu päärakennus Hyrsynkulmantien varressa Hyrsynkulmalta pari kilometriä pohjoiseen vielä nykyäänkin osoittaa vanhan sivukartanon sijaintia. Toinen sivutila Jokioisten kartanolla oli Ypäjän puolella Varsanojalla Loimijoen pohjoispuolella, missä Varsanojan kylän kaikki talot oli yhdistetty kartanon sivutilaksi. Palikkalan kylän vanhat talot Loimijoen etelärannalla sen sijaan olivat osaksi säästyneet kartanoon yhdistämiseltä, mutta osasta kylän maita oli muodostettu Vähänsuon sivukartano. Levän kylä taas yhdessä Loimijoen pohjoispuolisten Kartanonkylän ja Perttulan kylien kanssa kuului Kartanonkylän kartanoon, joka oli erotettu Jokioisten kartanosta joskus 1700-luvulla, mutta tuli taas 1900-luvulla uudestaan osaksi Jokioisten kartanoa, jonka omistajaksi lopulta tuli Suomen valtio. Kartanonkylän kartanossakin osa Levän ja Perttulan kylien taloista oli säilynyt itsenäisinä, mutta osa oli tullut liitetyksi kartanoon, samoin kuin Kartanonkylän kaikki talot, joista oli muodostettu Kartanonkylän kartanon pääkartano. Vielä 1700-luvulla nykyisen kartanonkylän alueella, Kartanonkylän kartanosta itään Loimijoen varrella olivat sijainneet myös pienet Vilon ja Somiskan kylät, jotka sitten hävisivät, kun niiden maat liitettiin kartanoon. Nykyään niiden alue luetaan osaksi Kartanonkylää. Levän kylän maille Saarikkoon oli jo 1800-luvulla perustettu Kartanonkylän kartanon Saarikon sivutila. Pienempiä sivutiloja on mainittu olleen myös Perttulan kylässä Kuusjoenkulmalla. Hyrsynkulmalla, joka oli pääosin Palikkalan kylän takamaata ja vanhaa suota ja niittyä, vanhinta asutusta ovat edustaneet kulmakunnalla vieläkin keskeisesesti sijaitsevat Hyrsy ja Kankare, ja vanha asuinrakennus susiovineen on myös vähän sivummalla sijaitsevassa Majamäessä. 1800-luvulla kartano perusti takamaille runsaasti uusia torppia ja tällöin saivat alkunsa muun muassa Seetula ja Vahaniitty. Vanhasta niittytaloudesta kertoo myös nimi Yötalo, jonka nimi alkuperäisessä muodosssan on ollut Yölato eli yöpymiseen käytetty lato.
Somero
Paitsi Ypäjällä, kartanoita oli myös Somerolla. Someron puolella Someron Pitkäjärven kylän Ypäjän Levän ja Palikkalan kylien maihin rajautuvat takamaat ovat suurelta osin kuuluneet Someron Pitkäjärvellä sijainneeseen ja siellä edelleenkin maanviljelystilana toimintaansa jatkavaan Långsjön kartanoon, jolla lähellä Ypäjän rajaa oli Isoniityn sivutila. Kylän maitten itäreunalla ulottuivat Ypäjän rajalle myös Someron Pitkäjärven kylän Långsjön kartanoon kuulumattomien Kennin ja Jakalan talojen sekä valtionvirkatalo Similän maat. Näiden maihin lomittuivat Pitkäjärven kanssa samaan jakokuntaan kuuluneen Someron Sillanpään kylän maat, jotka kuuluivat koko Sillanpään kylän käsittäneelle Åvikin Kartanolle. Långsjön kartanon tavoin sekin sijaitsi Someron halki virtaavan Paimionjoen vesistön varressa mutta ulotti takamaansa aina Ypäjän rajoille. Lähellä Ypäjän rajaa Sillanpään kylässä Åvikin kartanon torppia olivat muun muassa Korri, joka alkujaan oli yksi Sillanpään kylän vanhoista kantataloista, ja Kirkkomäki, jonka nimen historiantutkija Timo Alanen on tulkinnut voivan viitata Perttulan ja Someron välillä tapahtuneisiin vanhoihin kirkkomatkoihin. Pitkäjärveen ja Sillanpääjän idässä rajoittuvaan Someron Pyölin kylään oli kylän pohjoisosiin isossajaossa erotetulle liikamaalle perustettu Lehtimäen uudistalo, joka 1800-luvulla oli Someron nimismiehen virkatalona. 1900-luvulla Ypäjän kunta osti Lehtimäen talon maista Ypäjän rajalta Kuntala-nimisen metsätilan, joka toisen maailmansodan jälkeen palstoitettiin metsäpalstoiksi Somerolle asutetulle siirtoväelle. Myös Someron Lahden kylä, jonka maat niin ikään ulottuvat lähelle Ypäjän rajaa Pyölin kylän maiden eteläpuolella, oli kartanokylä, jonka mailla oli lähellä Ypäjän rajaa joitakin vanhoja torppia. Näitä olivat muun muassa Rekilä ja Mikkola lähellä jokioisten rajaa. Mikkolaa sanottiin myös Viron-Mikkolaksi, koska sen ensimmäisen asukkaan sanottiin tulleen Virosta. Tämän peruina Somerolta on ainoana paikkakuntana Suomessa tallennettu Virossa laajalle levinnyt sananlasku "Jaakko heittää santaa heinän juureen" (viroksi: "Jaakub viskab heinasisse liiva"). Lahden kartanon sivutila lähellää Ypäjän rajaa oli Kuri, joka 1930-luvulla erosi kartanosta omaksi tilakseen. Sen sijaan Someron läntisin Ypäjään rajoituva kylä, Viluksela Ypäjän ja Kosken rajoilla, oli puhdas talonpoikaiskylä samaan tapaan kuin vanhastaan olivat olleet myös Ypäjän kylistä läntisimmät, Jokioisten kartanoon kuulumattomat ja historialliseen Satakunnnan maakuntaan luetut Ypäjä ja Manninen.
Uudempaa historiaa
Vanhin asutus Hyrsynkulmalla koostuu vanhoista, jo ennen 1800-luvun loppua olemassa olleista taloista ja torpista, joista Hyrsy Kankare lienevät vanhimpia, ja Jokioisten kartanon suorittaman järjestelmällisen takamaiden asutustoiminnan tuloksena torppia syntyi 1800-luvun lopulla runsaasti lisää.
1900-luvun alkupuolella hallitsevia olivat kartanoiden sivutilat Vähäsuo ja Saarikko, ja kun Jokioisten kartano vuoden 1918 jälkeen joutui Suomen valtiolle, käynnistyi suuri maareformi koko Jokioisten kartanoon kuuluneen Jokiläänin alueella Ypäjällä, Jokioisissa ja Humppilassa, kun pääosa kartanon torpista muodostettiin itsenäisiksi tiloiksi. Kartanoiden suuret sivutilat Vähälläsuolla ja Saarikossa jäivät tässä vaiheessa vielä pääosin entiselleen. 1920-30-luvuilla niiden maista riitti kuitenkin maata lohkaistavaksi vielä myös asutustarkoituksiin, ja koko Suomen mitassa varsin vähämerkityksiseksi jääneen asutuslain Lex Kallion ansiosta uusia tiloja muodostui runsasti kartanoiden sivutilojen maiden kaikkein etäisimpiin kulmiin niin Someron kuin Ypäjänkin puolella. Samoin uusia tiloja lohkottiin myös vapaaehtoisesti etenkin alueelle ulottuvista talojen takamaista ja joskus myös itsenäistyneistä torpista.
Toinen suuri muutos tuli toisen maailmansodan jälkeen, kun Karjalan siirtoväki ja rintamamiehet asutettiin. Silloin Jokioisten kartanon Saarikon ja Vähänsuon sivutilat palstoitettiin siirtoväelle kokonaisuudessaan, ja niiden maille asutettiin yhteensä monia kymmeniä perheitä. Muiden Lounais-Hämeen kuntien tapaan Hyrsynkulmalle ja Vähällesuolle asutetut olivat tehdyn valtakunnallisen siirtoväen sijoitussuunnitelman mukaisesti pääosin Muolaan siirtoväkeä. Ypäjän historian kirjoittajan Taina Huuhtasen tekemän havainnon mukaan siirtoväelle erotetut tilat eivät olleet peltopinta-alaltaan yhtä suuria kuin 1920-luvulla itsenäistyneet torpat, ja Huuhtasen mukaan tämä on myöhemmin näkynyt muodostuneiden tilojen elinkelpoisuudessa.
Kun maaltapako ja kaupungistuminen 1960-luvulla alkoi, tämä johtikin väkiluvun vähenemiseen ja toimivien maatilojen määrän pienenemiseen. Kuitenkin samalla kaupunkien, etenkin Forssan läheisyys yhdessä yleistyneen yksityisautoilun kanssa on mahdollistanut asumisen lähellä kaupunkia sijaitsevalla haja-asutusalueella myös kaupungissa työssäkäyville. Monet maaseudulta lähteneet myös viettävät siellä edelleen vapaa-aikaansa. Julkinen liikenne kuitenkin on vähentynyt tai siirtynyt valtateiden pikavuoropysäkeille. Ypäjän asema hevospitäjänä on lisäksi tuonut myös Hyrsynkulmalle hevostiloja, ja joillekin alueella asuville hevostenpito on myös harrastus, mihin maatilojen vanhat karjarakennukset ja ympäröivät pellot tarjoavat hyvät edellytykset. Alueen pikkuteillä hevonen ratsastajineen onkin tuttu näky.
Koulu
Ypäjän vanhoja kyliä vastaaneita koulupiirejä ovat olleet Varsanoja, Perttula, Ypäjänkylä, Manninen, Levä ja Palikkala. Näistä ainoastaan Perttulan, Ypäjänkylän ja Levän 1-6 luokkien koulut ovat 2000-luvulla toiminnassa, muut on lopetettu jo vuosikymmeniä sitten. Varsanojan koulu on nykyään Ypäjän Hevosopiston käytössä, Palikkan koulussa toimii Ypap Oy, joka aloitti toimintansa koulun tiloissa, mutta on sitten laajentanut toimintaansa lisärakennuksilla samalla tontilla. Kuusjoen koululla on toiminut puutyöverstas ja Mannisten koulu on ollut yksityiskäytössä. Hyrsynkulman koulu sijaitsi Kaahinojaan ja Hyrsynkulmantiehen rajoittuvalla tontilla ja oli lopettamisensa jälkeen ensin jonkin aikaa peltisepän verstaana ja sitten asuinkäytössä. Koulun päärakennus tuhoutui tulipalossa 2000-luvulla, ja muistona koulusta on enää piharakennus. Nykyään Hyrsynkulmalta kuten koko eteläiseltä Ypäjältä käydään Levän koulua.
Naapurikuntien puolella lähimpiä Hyrsynkulmaan rajoittuneita koulupiirejä ovat olleet Someron puolella Isoniitty ja Lehtimäenkulma. Nämä ovat Hyrsynkulman tavoin muodostuneet kylien myöhään asutetuille takamaille. Lehtimäenkulmalle koulu perustettiin jo 1920-luvulla Pyölin kylään alueelle, johon ulottuvat myös Lahden, Sillanpään ja Pitkäjärven kylien takamaat. Isoniitylle Pitkäjärven ja Vilukselan kylien rajalle koulu perustettiin 1950-luvulla kun kummankin kylän takamailla väkimäärä oli kasvanut siirtoväen asuttamisen myötä. Lännessä Ypäjän Kuusjoenkulmaan rajoittuvassa osassa Vilukselan kylää Kosken ja Ypäjän välisen maantien varrella oli jo 1920-luvulla aloittanut toimintansa Palojoen koulu. Jokioisten rajalla, Someron Sylvänän, Ollilan ja Paltan kylien takamailla toimi 1920-luvulla perustettu Koisthuhdan koulu. Etelämpänä, kylien vanhoilla rintamailla, olivat Somerolla koulut Pitkäjärvellä, Lahdenkylässä ja Vilukselassa sekä Someron ja Jokioisten välisen maantien varressa Ollilassa. Kuten Ypäjällä, myös Somerolla koulujen määrä väheni 1960-70-luvuilla, ja kylien takamaille perustetut koulut Palojoella, Isoniityllä, Lehtimäenkulmalla ja Koisthuhdassa lopetettiin. Kylien rintamaiden kouluista lopetettiin Vilukselan koulu, mutta toimintaansa jatkavat vielä 2000-luvulla Ollilan koulu sekä entisissä Lahden ja Pitkäjärven koulujen tiloissa toimiva Lahden-Pitkäjärven koulu.
Kaupat
Vielä 1950-luvulla Hyrsynkulmalla oli kauppa lähellä nykyisen Kaahintien alkupäätä Hyrsynkulmantien pohjoispuolella tien vanhemman, jo 1950-luvulle mennessä oikaistun vanhan linjauksen varrella pienessä punamullalla maalatussa rakennuksessa. Seuraavat lähimmät kaupat Ypäjän puolella olivat Vähälläsuolla ja Saarikossa, sekä hiukan kauempana Kuusjoenkulmalla, ja kauppoja oli myös Palikkalassa ja Levän Köllin kulmalla koulun luona. Näistä on toiminassa enää Palikkalassa sijaitseva kauppa nykyisen Valtatien 10 varrella. Someron puolella oli samoin 1950-luvun lopulla kauppa Lehtimäenkulmalla Pyölin kylässä, Kurinkulmalla Lahden kylässä, Koisthuhdassa Ollilan kylässä ja Isoniityllä aivan Pitkäjärven ja Vilukselan kylien rajalla, missä koulu oli kylien rajalla Pitkäjärven puolella ja kauppa sen vieressä Vilukselan puolella, molemmat vain pari sataa metriä Ypäjän rajalta. Myös Vilukselan Palojoen kulmalla Kosken rajalla Kosken ja Ypäjän välisen maantien varrella oli kaksi kauppaa.
Yhdistystoiminta ja kokontumistilat
Seurataloja Ypäjän eteläosissa oli vain työväentalo Palikkalassa, joka on olemassa edelleen mutta ei enää käytössä. Kokoontumisiin riittivät ehkä koulut. Hyrsynkulmalla oli kuitenkin 1950-luvulla sekä oma urheilukenttä että Hyrsyn lavaksi sanottu tanssilava, ja myös oma urheiluseura Hyrsynkulman Sisu, joka 1900-luvulla aktivoitui uudelleen nykyaikaisen kylätoiminnan merkeissä ja perusti myös jo kertaalleen hävinneen Hyrsynkulman lavan uudelleen. Käännesillalla, Kaahinojan varressa oli palontorjuntakaluston säilytykseen rakennettu ruiskukoppi, joka sekin 1990-luvulla kunnostettiin.
Alkuperäinen Hyrsyn lava ei sijainnut samalla paikalla kuin nykyinen, vaan nykyinen lava on rakennettu entiselle urheilukentälle, ja alueen maapohjaa tutkimalla voi ehkä vielä havaita jälkiä kentän vanhasta sorapäällysteestä. Urheilukenttä näkyy vuonna 1956 kartoitetussa alueen vanhimmasssa peruskartassa, ja se oli jo silloin erotettu omaksi kiinteistökseen.
Vanha Hyrsynkulman lava, joka 1960-luvulla myytiin purettavaksi, sijaitsi saman metsäalueen toisella laidalla, metsänreunassa Hyrsystä Takalaan vievän tien varressa. Sen puretut osat löysivät sittemmin paikkansa makasiinin lattialautoina ja eräs hirsi vielä 1990-luvulla rakennetun konehallin rungossa.
1990-luvulla, kun kylätoiminta Suomessa virisi, myös Hyrsynkulmalla 1950-luvulla toiminut urheiluseura Hyrsynkulman Sisu aktivoitui uudestaan Hyrsynseudun kyläyhdistyksenä. Talkootyönä se rakensi vanhan urheilukentän laitaan uuden Hyrsynkulman lavan, jossa on 1990-luvulta alkaen jälleen järjestetty Juhannustansseja. Lavalla on esiintynyt muun muassa Somerolainen Lasse Santakankaan yhteye. Kulmakunnan maisemallista maamerkkiä, historiallisesti arvokasta Kankareen torppaa alettiin käyttää kokontumistilana, ja sen luona, suurten kuusten katveessa järjestettiin joulun aikaan jumalanpalveluksia. Myös vanha ruiskukoppi Käännesillan luona kunnostettiin 1990-luvulla. Vuonna 1998 pystytettiin siirtoväen asutuksen muistokivet Vähällesuolle ja Sarikkoon. Samanlainen kivi on myös Kuusjoenkulmalla. Vuonna 2000 ilmestyi kyläkirja Kaahinojan kahden puolen. Hyrsynkulmaa Vähäsuolta saarikkoon.
Tunnettuja hyrsynkulmalaisia
Tunnettuihin hyrsynkulmalaisiin kuuluu kansansoittaja ja säveltäjä Heikki Heikinaho (1921-2016). Hyrsynkulmalainen oli myös luontoharrastaja ja luonnontutkija Jorma Kantee (1941-1969), jolle Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys lahjoitti marsalkka Mannerheimin isoisälle Carl Mannerheimille kuuluneeen hyönteiskaapin.
Lähteitä
- Anttila, Olavi (1991): Kartanosta kunnaksi. Jokioisten historia. Jokioinen: Jokioisten kunta.
- Helle, Hemmi (1950): E. Y. Pehkonen jokiläänin uudistajana. Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja XIX, s. 127-157. Forssa: Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys.
- Huuhtanen, Taina (1978): Ypäjän historia. Ypäjä: Ypäjän kunta ja Ypäjän seurakunta. ISBN 951-99167-9-2.
- Peruskartta 1:20 000. 2024 03 Saarikko. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1960.
- Seetula, Irja (2003, toim.): Kaahinojan kahden puolen. Hyrsynkulmaa Vähäsuolta Saarikkoon. 124 s. Ypäjä: Hyrsynseudun kyläyhdistys.
- Suoranta, Antero (2003): Jorma Kantee, suuri luonnonystävä ja -tutkija, 1941-1969. Lounais-Hämeen luonto 90, 12-14. Forssa: Lounais-Hämeen luonnonsuojelusuojeluyhdistys. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 1.4.2013.