Kartanonkylä
Kartanonkylä on alue Ypäjän kunnassa. Nykyään alueella on laaja-alaista hevostaloustoimintaa, mutta historiallisesti alue on kuulunut Jokioisten kartanoon kuuluvaan Kartanonkylän kartanoon.
Kartanonkylän kartanon historia
Ypäjällä sijainnut Kartanonkylän kartano kuului Jokioisten kartanoon, joiden historian voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1562. Tuolloin Ruotsi-Suomen kuningas Erik XIV lahjoitti tunnetulle sotapäällikölle, vapaaherra Klaus Kristerinpoika Hornille Jokioisten neljänneskunnan vuotuisine veroineen. Horn oli Baltiassa käymiensä taistelujen ja neuvottelujen tuloksena vallannut Tallinnan ja Vironmaan. Kaikkiaan Hornin läänitykseen kuului 132 tilaa, jotka sijaitsivat Ypäjän lisäksi Jokioisilla, Humppilassa ja Tammelassa. Kartanoiden omistussuhteet muuttuivat vuosien ja vuosisatojen varrella värikkäästi ja kartanoon kuuluneiden perintö- ja rälssitilojen suhteesta kartanoon käytiinkin vuosisataisia kiistoja.
Kartanonkylän kartano muodostettiin 1790-luvulla viidestä Kartanonkylän rälssitilasta sekä Viloilan yksittäistalosta. Sen pinta-ala oli tällöin 378 hehtaaria, josta metsää oli liki puolet. Ensimmäisenä isäntänä toimi Kustaa III:n sotapäällikkö Dominicus Julios Pinello, joka oli Italiasta Venäjän kautta Ruotsiin kulkeneen soturin Johan Baptist Pinellon poika. Pinellon suku hallitsi Kartanonkylää vain muutaman vuosikymmenen eivätkä kartanon omistajat varsinaisesti itse kovin paljoa aikaa tilalla viettäneet, vaan käyttivät tilanhoitajia. Seuraavana omistajana toimi pietarilainen liikemies ja valtioneuvos Peter von Ganger (voidaan kirjoittaa myös Gouger tai Couger), joka hallitsi tilaa vuosina 1825-1866 Pietarista käsin. Peter von Ganger myi kartanon 1860-luvulla David Collinille.
Vuonna 1915 Kartanonkylän tilukset liitettiin Jokioisten Osakeyhtiöön ja niistä tuli osa Alfred Kordelinin suurta maaomaisuutta. Kordelinin kuoltua valtio lunasti omistukseensa Kordelinin kuolinpesältä sekä Jokioisten että Kartanonkylän kartanon. Kartanoitten maista suuri osa palstoitettiin 1920-luvun alussa torpparivapautuslain ja maanlunastuslain nojalla itsenäisiksi pientiloiksi, mikä on vaikuttanut suuresti koko Ypäjän nykyisen, valtakunnallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman muotoutumiseen.
Kartanonkylän hevostalous
Puolustuslaitoksen ratsukoulu ja hevosvarikko muuttivat Lappeenrannasta Ypäjälle vuonna 1933. Valtion omistaman Kartanonkylän kartanon maille rakennettiin uudisrakennuksia, mm. kaksi tiilistä tallia ja puinen maneesi. Suunnittelusta vastasi puolustusministeriön teknillisen osaston rakennustoimisto. Maataloushallinnon alainen Valtion hevosjalostuslaitos eli hevossiittola aloitti toimintansa Kartanonkylässä vuonna 1938. Siihen liittyi myös hevostalouskoulu ja maatalousseppäkoulu. Alueella on toiminut myös puolustusvoimien koiratarha ja sotakoirakoulu. Ratsukoulu muutti Niinisaloon vuonna 1955.
Hevosopiston alueella sijaitseva entinen Kartanonkylän kartanon päärakennus on alkujaan vuodelta 1798. Nykyisen asunsa se sai pääosin 1930-luvun uudistusten yhteydessä. Päärakennuksen läheisyydessä sijaitsevat kivinen, valkoiseksi rapattu viljamakasiini sekä kivinen härkätalli ovat 1800-luvun jälkipuolelta. Viljamakasiini on suojeltu valtioneuvoston päätöksellä 2.12.1993 valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla.
Päärakennuksen lähellä on 1930-luvun ratsukoulun aikaisia rakennuksia: kaksikerroksinen koulurakennus sekä ruokalarakennus. Klassisistiset Koivula ja Kuusela rakennettiin 1930-luvulla ratsukoulun ja siittolan johtajien asunnoiksi. Rannan puolella on lisäksi kolmas vanha asuinrakennus. Jokirannassa sijaitsee kartanon vanha meijeri, jonka David Collin perusti 1880-luvulla. Se oli lajissaan ensimmäinen Ypäjällä. Juustoa meijerissä alettiin valmistaa 1904 sveitsiläisen juustomestari Pfäfflin johdolla.
Kartanon vuodelta 1902 peräisin oleva suurnavetta kunnostettiin aikoinaan varsa- ja tammatalliksi, nyt se toimii valjas- ja puuverstaana. Sen lähellä on kahden henkilökunnan asuinrakennuksen Pihlajan ja Mäntylän muodostama kokonaisuus 1940-luvulta. Makasiinin ohella on suojeltu valtioneuvoston 2.12.1993 annetulla päätöksellä säterikattoiset rappaamattomasta tiilestä rakennetut tallit vuosilta 1933 ja 1935 sekä puolustusministeriön rakennusosastolla suunniteltu lautarakenteinen maneesi vuodelta 1935. Kauniisti vanhaan ympäristöön istuvat uudisrakennukset – III-tallin, astutushallin ja hevossairaalan – on suunnitellut arkkitehtitoimisto Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen 1980-luvulla.
Ypäjän yhteiskoulu aloitti toimintansa ratsukoulun tiloissa 1962. Entinen kasarmirakennus muutettiin uuteen käyttöön rakennusmestari Kalevi Korhosen suunnitelman mukaan. Tiilinen lisärakennus on vuodelta 1964.
Torpparikysymys
Kartanonkylän kartanolla oli suuri merkitys Ypäjän sosiaalisen ja taloudellisen kasvun kannalta, sillä monet paikkakunnan asukkaista saivat toimeentulonsa tilan torppareina ja palkollisina. Jokioisten kartanoille kuului 1800-1900-lukujen taitteessa useita satoja torppia ja itsellistiloja.
Gangerin aikoihin torpparit ja silloinen tilanhoitaja asessori C.A. Winter joutuivat ankariin riitoihin, joiden syynä oli ollu se, että Winter oli vaatinut torppareita allekirjoittamaan uudet sopimukset häädön uhalla, mihin torpparit eivät olleet suostuneet. Uusien sopimusten ehdot olivat paljon tiukemmat kuin aikaisemmin, mitä Winter perusteli katovuosien aiheuttamalla tilanteella. Suuri osa torppareista oli jäänyt kartanolle velkaa verorästejä, joita tilanhoitaja halusi kovistella takaisin häädön uhalla. Marraskuussa 1866 alkoivat irtisanomiset, mutta torpparikokous päätti valittaa häädöistä tuomioistuimeen ja häätöjä ei pantu täytäntöön. Vuonna 1866 Ganger vuokrasi tiluksensa kuusjokelaiselle maanviljelijälle David Collinille ja parin vuoden kuluttua Collin osti tilan omakseen. Perimätiedon mukaan häätöuhan alaisena ollut torpparinvaimo Ulriikka Kankare oli kääntynyt Collinin puoleen, jolloin maanviljelijä oli matkustanut Pietariin ja sopinut Gangerin kanssa kartanon vuokraamisesta.
Kartanonkylän torpparit saivat vuonna 1904 uudet sopimukset, joissa säädettiin korvaukset ylipäivistä eli päivätöiden lisäksi tehtävistä työpäivistä. Työpäivän pituuksiin sopimuksissa ei oltu sen sijaan kiinnitetty huomiota ja torpparit alkoivat vaatia sopimuksiinsa kohtaa, jossa työäpäivän maksimipituudeksi säädettäisiin kesällä 10 ja talvella 7 tuntia. Silloinen kartanonomistaja Pehr Collin ei tähän kuitenkaan suostunut, minkä vuoksi torpparit aloittivat lakon kesällä 1905. Lakko kesti ainoastaan vajaat kaksi viikkoa, minkä jälkeen tehdyssä sopimuksessa työajaksi määriteltiin 11 tuntia. Torpparit ryhtyivät seuraavana kesänä uuteen lakkoon sillä lakkolaisten mukaan Pehr Collin ei ollut soveltanut edellisvuotena lupaamiaan lievennyksiä vuokrasopimuksiin. Lakkoon osallistui viitisenkymmentä torpparia ja lisäksi mäkitupalaisia ja itsellisiä. Elonkorjuuaikaan oli kuitenkin tarjolla paljon rikkureita, joten lakko pitkittyi ja jatkui yli seuraavan talven. Asiaa puitiin Jokioisten käräjillä ja kahdeksan torpparia tuomittiin häädettäviksi torpistaan ja muut korvaamaan oikeudenkäyntikulut sekä verorästit kartanonomistajalle. Häädetyt valittivat asiasta hovioikeuteen ja vuoden 1909 maanvuokralain mukaan he saivat palata torppiinsa.
Lähteet
Huuhtanen, Taina: Ypäjän historia. Ypäjän kunta & Ypäjän seurakunta 1978. ISBN 951-99167-9-2
Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9