Jaakko Juteini

Jaakko Juteini

Jaakko Juteini syntyi 14. heinäkuuta vuonna 1781 Hattulassa ja kuoli 20. kesäkuuta vuonna 1855 Viipurissa. Jaakko Heikinpoika ja viralliselta nimeltään Jacob Judén oli suomalainen kirjailija ja kansanvalistusmies. Jaakko Juteini syntyi hämäläiseen sukuun Juutilan tilalla Hattulan Rahkoilan kylässä. Hänen suuri sukutalonsa sijaitsi hyvien maa- ja vesiteiden varrella, joten se sopi mainiosti kestikievariksi. Siksi säätyläiset kiinnostuivat talosta, eikä Juteinin isoisä pystynyt pitämään tilaa. Sotaneuvos Otto Ernst Boije sai sen haltuunsa, ja hänen lampuodikseen tuli vuonna 1768 naapurikylän Yrjänä Heikinpoika vaimonsa Liisa Juhontyttären kanssa. Kun Yrjänä kuoli, leski meni vuonna 1779 naimisiin Heikki Mikonpojan kanssa. Tämä oli tullut rengiksi entiseen kotitaloonsa. Jaakko Heikinpoika syntyi vuonna 1781 äitinsä kuudenneksi ja isänsä toiseksi lapseksi.

Opintielle

Jaakon isä kuoli punatautiin vuonna 1790, ja äiti Liisa perusti uuden tilan kruununmaalle. Koska tila ei elättänyt koko perhettä, äiti suostui rovastin kehotuksesta päästämään Jaakko opintielle. 12-vuotias poika lähetettiin Hämeenlinnan triviaalikouluun, jossa hänelle annettiin nimeksi Jacob Judén. Se säilyi virallisena nimenä ja ruotsinkielisten kirjoitusten tekijänimenä, mutta vuonna 1810 hän otti suomenkieliseksi kirjailijanimekseen Jak. Juteini. Hämeenlinnasta Jaakko Juteini siirtyi vuonna 1800 Turun katedraalikouluun ja jo yhden lukukauden jälkeen Turun akatemiaan lukeakseen papiksi. Juteini luopui kuitenkin teologian opiskelusta, mutta jatkoi opintoja Turun akatemiassa vuoteen 1810 ja toimi välillä kotiopettajana säätyläisperheissä. Näin hän tutustui kansaan, sen kieleen ja tapoihin. Porthan ja Franzen olivat siirtäneet kansanrunouden ja kirjallisuuden kiinnostuksen Juteinille.

Virkamies Juteini

Juteini erosi vuonna 1810 akatemiasta ja haki valtion virkaa. Hän ei saanut hakemaansa hallituskonseljin kielenkääntäjän virkaa, mutta pääsi vuonna 1812 Haminaan tilapäiseksi maistraatin sihteeriksi ja vuoden kuluttua hän sai vakinaisen maistraatin sihteerin viran Viipurista. Turun akatemiassa Juteini oli omaksunut valistusajan järkiuskon ja orastavan kansallisromantiikan, mutta erilaisessa ympäristössä hän jäi ihanteineen yksin. Turun romantikot teoreettista kansan kieleen ja kulttuuriin tutustumista, mutta kirjoittivat edelleen vanhan sivistyksen kielellä ruotsiksi, ja Viipurin säätyläiset käyttivät ruotsin lisäksi saksaa. Jaakko Juteini hoiti virkaansa tunnollisesti eläkkeelle siirtymiseensä asti, vuoteen 1840, mutta harrasti kansan valistamista äidinkielellä ja ajoi suomea yleiskieleksi. Maistraatissa ja tuomioistuimessa asianajajana toimiessaan Juteini näki kansalaisten eriarvoisuuden: kouluja käymättömät suomenkieliset eivät ymmärtäneet virkamiesten kieltä eivätkä voineet puolustaa asiaansa. Juteinin mielestä vain oma kieli ja kulttuuri nostivat suomalaisten itsetuntoa ja sivistystasoa, ja siitä kertoo hänen kirjoittamansa tunnettu laulukin "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa".

Kirjailija Juteini

Vuonna 1810 Juteini julkaisi esikoisteoksensa Kirjoituksia Jak. Juteinilda, joka sisälsi runoja. Julkaisu oli tarkoitettu edistämään kirjoittajan mahdollisuuksia hallituskonsiljin kielenkääntäjän viran haussa. Siitä ei kuitenkaan ollut iloa, sillä Juteinin oikeinkirjoitus koettiin liian radikaaliksi, eivätkä hänen poliittiset näkemyksensäkään miellyttäneet päättäjiä. Juteini vaati suomen saamista opetuksen kieleksi. Hänen laatimansa aapinen Lasten kirja ja siihen liittyvä Lyhyt neuvo lapsen opettajalle julkaistiin vuonna 1816. Juteinin mielestä lukutaidon opettamisen tavoitteena oli kansankielen tekeminen kaikille yhteiskuntaluokille yhteiseksi sivistyksen kieleksi. Tätä virkamiehet vastustivat, ja Juteini moitti suomenkielisissä runoissaan penseitä virkamiehiä; osansa saivat niin papit kuin tuomaritkin. Ruotsin kielellä hän esitteli heille suomen kielen ominaisuuksia ja kirjallisia muotoja kuten teoksessa Försök till utredande af finska språkets grammatik. 

Arvostellessaan yhteiskuntaa ja kirkkoa, Juteinin teksti oli karkeaa, iskevää ja helposti mieleen jäävää. Kostoksi Virolahden kappalainen Fredrik Johan Ahlqvist laati vuonna 1818 Juteinista ilkeän runomuotoisen häväistyskirjoituksen. Kirjoitus masensi Juteinia suuresti, ja hän päätti lopettaa kirjailijanuransa kokonaan. Mahdollisesti talonpoikien myötätunnon takia hän kuitenkin seuraavana vuonna julkaisi uuden teoksen. Viipurin lähistöllä laulettiin vuosikymmeniä myöhemmin Juteinin ylistysrunoa, jossa hänet mainitaan jaloksi herraksi ja viisaaksi Viipurin isännäksi. Juteinin julkaisutoiminta jatkui vireästi 1820-luvun alkupuolella; hän kirjoitti suomenkielisiä opettavaisia kertomuksia kansalle, ja hänen käyttämänsä suomen kieli oli parantunut.

Kirjarovio

Mielipiteiden esittäminen ruotsiksi oli kohtalokasta, sillä sitä kieltä valta ja kirkko ymmärsi. Juteini puolusti vapaa-ajattelua, ja hänen uskonnolliset mietteensä poikkesivat oikeaoppisuudesta. Vuonna 1827 Juteinia vastaan nostettiin syyte kirjasta Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen, jossa oli näitä vääräoppisia ajatuksia. Oikeus totesi hänet syylliseksi uskontunnustuksen ja evankelisen opin vastaisiin väitteisiin, ja teoksen koko painos määrättiin takavarikoitavaksi. Takavarikoidut kirjat poltettiin roviolla vuonna 1829 Viipurin Turuntorilla, ja masentunut Juteini joutui maksamaan sakkoja. Ylemmissä oikeusasteissa tuomio myöhemmin kumottiin, mutta Juteini ei enää julkaissut kirjoja. Nimimerkeillä tai nimettömänä hän tosin lähetti kirjoituksiaan ja runojaan lehtiin ja julkaisi myös vanhoja tekstejään, joiden sisällön ja ilmaisun hän tarkisti. Kaikesta huolimatta Juteini säilytti virkansa, ja valtaapitävien luottamus parani.

Kunnianpalautus

Jaakko Juteini solmi vuonna 1826 avioliiton emännöitsijänsä Catharina Margaretha Blankin kanssa. Heidän vuonna 1825 syntynyt tyttärensä Laura Catharina kuoli vuonna 1826, ja ainoaksi jäänyt poika Joel Jacob syntyi oikeudenkäyntivuonna 1827. Juteini siirtyi sihteerin virastaan eläkkeelle vuonna 1840 ja jäi seuraavana vuonna leskeksi ja 14-vuotiaan pojan yksinhuoltajaksi. Vuonna 1840 hänet kutsuttiin yliopiston kunniatohtoriksi. Hänet valittiin myös perustamansa Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtajaksi vuonna 1845, mutta hän kieltäytyi tehtävästä, jolloin siihen valittiin lainopin tohtori ja hovioikeuden asessori J. E. Bergbom. Mutta kun sensori A. A. Thesleff kuoli vuonna 1847, kuvernööri Casimir von Kothen antoi paikallissensorin tehtävät Juteinille. Vaikka Juteini nauttikin kuvernöörin luottamusta, hän erosi vuonna 1849 sensorin tehtävästä, joka ristiriitaisuutensa takia oli hänelle raskas.

Jaakko Juteini kuoli Viipurissa vuonna 1855. Hän oli saanut aikalaistensa arvonannon. Muistopuheissa kiiteltiin hänen työtään suomen kielen hyväksi. Hänen haudalleen pystytettiin suuri musta laakea kivi, jossa oli sanat: "Tässä lepää maallisen viisauden tohtori Jaakko Juteini." Hänen poikansa julkaisi kuoleman jälkeen isänsä valitut teokset Jak. Juteinin kirjoja I - XII (1856 - 1858). Joel Jacop Juteini jätti isänmaansa ja muutti Ruotsiin. Vielä 1960-luvulla Jaakko Juteinin hautakivi oli nähty Viipurissa, mutta vuonna 1969 sitä ei enää löytynyt.

Parolassa on Juteinin patsas hänen nimeään kantavan Juteinitalon edustalla. Talossa sijaitsee Hattulan kunnankirjasto.

Lähteet

Ekholm, Kai. Kielletyt kirjat. Things to come. 1989 ISBN 951-8908-00-1

Jaakko Juteini. Wikipedia ([1])

Ojanen, Eero. Jaakko Juteini : Suomen ensimmäisen kirjailijan tarina. Suomen ensimmäisen kirjailijan tarina Into. 2020 ISBN 978-952-351-359-4