Kutila

Kutila on kylä Kalvolassa. Kylän historiallinen tonttimaa on sijainnut Ylikartanon johtavan tien varsilla. Äimäjärven lounaisranta on tasaista viljelymaisemaa. Kylässä on Alikartanon päärakennus vuodelta 1930 sekä Kutilan työväentalo 1900-luvun alusta. Ylikartanontien varrella on Kutilan vuonna 1916 perustetun kansakoulun koulurakennukset.

Kutilan kylässä asuu luomuviljely, lypsy- ja lihakarjayrittäjiä, mutta siellä on myös muuta yritystoimintaa, kuten saha, puusepänteollisuutta, konehuolto, pitopalvelu ja myös viihdemaailman yrittäjä. 2000-luvun lopulla Kutilaan on muuttanut uudisasukkaita ja nuorempaa väkeä, pieniä ja kouluikäisiä lapsia sekä nuoria. Kutilan koulu lopetettiin jo 1967, mutta Iittala ja sen koulu ovat vain noin viiden kilometrin päässä. Kutilan kyläyhdistys perustettiin vuonna 2009, ja siihen kuuluu toistasataa jäsentä. Kyläyhdistyksen tarkoituksena on kehittää asukkaiden elinoloja ja viihtyvyyttä sekä vaalia vanhoja perinteitä. Talkoita ja kylätapahtumiakin järjestetään: Hermannin keinujaiset ovat 12.7. kyläkeinulla, maalaistori, markkinat ja tanssit pidetään Kutilan työväentalolla. Kylän ylpeys on valokuvakokoelma vanhoista Kutilan kylän asukkaista askareissaan. Kuvat on ottanut Aila Teräväinen 1980-luvun alkupuolella ja hän on lahjoittanut kokoelman Kutilan kylälle.

Vuonna 2012 mainosgraafikko Hannu Kopra suunnitteli Kutilan kylätunnuksen, jossa on sinisellä pohjalla kahdeksan tähkää, joiden varret leikkaavat toisensa ratasmaisesti, ja teksti "Kutila - kylä järven kainalossa". Sininen kuvastaa järveä, ja tähkät muistuttavat kylän keskiaikaisista taloista. Tähkät kertovat myös elinkeinoista, maanviljelyksestä sekä joen varrella olleista myllystä ja sahasta. Kylätunnusta juhlittiin nyyttikestein 12.7.2012 Hermannin keinujaisissa.

<widget type="googlemap"> <marker lat="61.07524" lon="24.138579">Kutila</marker> </widget> 

Kutilan historiaa

Muinaisasutusta

Kalvolan Kutilan kylän alueella on asuttu jo esihistoriallisena aikana ennen kristinuskon tuloa. Kutilan Alitalon mailta on löydetty on löydetty kourutaltta. Kalvola kuuluu Vanajaveden ympäristössä sijainneeseen rautakautisen kulttuurin sydänalueeseen. Peltokutilassa on rautakautinen kalmisto, jonka läheltä on löydetty kivikauteen sijoittuva meripihkariipus. Haudassa oli myös vasarakirves, joka on ilmeisesti ollut haudatun henkilön taikakalu. Varsinaisia asutuspaikkoja on ollut Kutilan Ylikartanon Isovainionmäellä ja Kutilan Nikkilässä, joskin niistä ollaan hiukan epävarmoja.

Asutukset ja niiden rajat keskiaikana

Länsi-Suomen vanhat, rautakautiset asutusalueet olivat suuria, monen kylän omistamia. Joka kylällä oli omat peltonsa, mutta niillä oli oikeus kasketa, raivat ja hakata puita yhteisissä metsissä. 1400-luvulta lähtien on kirjallisia todisteita rajankäynneistä. Kalvolassa oli kaksi suurjakokuntaa: Kutila ja Taljala. Jo vuoden 1464 lähteissä mainittuun Kutilaan kuuluivat Kutila, Kutinen, Kankaanpää, Sääksniemi, Iittala, Sauvala, Orjanhirsi ja Unonen. Vuonna 1539 Kutilassa oli kahdeksan taloa. Vanhat rajat olivat jakokuntien tai pitäjien välisiä; vasta kartanoiden syntyaikaan kylien rintamaita ryhdyttiin erottamaan omien rajojensa sisälle. Vuoden 1563 rajaluettelossa mainitaan Kutilan jakokunnan läntisestä rajasta Kalvolan muita alueita vastaan; ja esimerkiksi Kutilan ja Keikkalan raja määriteltiin Kalvolanjärven pohjoispuolella Viansillassa. Kutilan ja Kankaanpään välinen rajankäynnistä on maininta vuodelta 1595. 

Kutilan ja Kankaanpään kartanot

Kutilan Klemetti Uotinpoika oli Kalvolan nimismiehenä vuosina 1558-1568 sekä 1570-1572. Vuonna 1572 hänet tuomittiin liian suuren verokapan käytöstä mestattavaksi, mutta tuomio muutettiin sakoiksi. Hän joutui myymään vuonna 1588 talonsakin velan takia, ja Kuurilan kartanon haltija Eerik Knuutinpoika hankki sen nimiinsä. Nimismiehen talo oli hyvin rakennettu, ja Eerik valitsi sen asuinkartanokseen. Tila oli kylän ainoa, suuri ja verovapaa kruununtila. Kylän muut talot olivat autioituneet pikkujääkauden ja korkeiden verojen takia. Eerik Knuutinpoja isä Knuut Eerikinpoika oli saanut Kuurilan laillisesti omakseen, mutta Lauri Knuutinpojan velat sälytettiin perillisen Eerikin niskoille. Hän menetti Kuurilan kartanon korvausta vastaan kuningas Juhana III:n sihteerille, Huggut -nimiseksi aateloidulle Henrik Matinpojalle.

Eerik Knuutinpoika haki korvausta menetyksilleen Äimäjärven toisella puolella sijaitsevan Kankaanpään kylän maksuvaikeuksia hyödyntäen. Vuosina 1586-1594 hän sai hallintaoikeuden koko kylään. Vuonna 1594 Eerik Knuutinpoika sai täyden verovapauden Kutilaan, Unosiin, Kankaanpäähän ja osaan Orjanhirrestä ja Sauvalasta. Kaksi jälkimmäistä korvattiin neljä vuotta myöhemmin Hitumaalla ja Kotkajärvellä.

Ögnelodhien aatelissuku

1630-luvulla Kutilan kartanon Saara Knuutintytär avioitui kornetti Jaako Tuomaanpojan kanssa. Verovapaus siirtyi Jaakolle, joka upseerina täytti ehdot. Taisteluissa ansioitunut Jaakko sai kuningatar Kristiinan hallitukselta verovapauden puoleen Kutilan kylästä elinajaksi ja vaimon leskeyden päiviksi. Vuonna 1646 Kutilan lahjoitusosa muutettiin perinnölliseksi säteritilaksi. Lahjoitukseen liitettiin vuonna 1653 Jaakon hallussa ollut Ihalemmen Keisari, sekä Tarpeenniemi, Kautio, Kanajärvi ja kaksi Torajärven tilaa.

Vuonna 1653 lyötiin Jaakko Tuomaanpoika aateliseksi, ja hänen supisuomalaisen sukunsa nimeksi tuli Ögnelodh. Jaakko Ögnelodh eteni sotilasurallaan ja hän osallistui oman komppaniansa ratsumestarina mm. Venäjän sotaan. Hän kuoli vuonna 1670 Kutilassa. Testamentissaan hän määräsi Kutilan vanhimmalle pojalle Thomasille ja Ihalemmen Keisarin ja Vätälän torpan pojalleen Johanille. Pojista tuli myös luutnantteja isän vanhaan rykmenttiin, mutta sotien vähyyden takia he ehtivät elellä kotitiloillaan sotilasaatelin nouskasmaista elämää. Heidän isänsä Jaakko Tuomaanpoika oli alkuperäistä kalvolalaista sukua. Thomas avioitui kuitenkin Monikkalan kapteeni Anders Lilliebrunnin tytär Janakkalasta, joten sukuun tuli skotlantilaista verta.

1600-luvun lopulla kansaa koettelivat suuret kato- ja kuolonvuodet, ja neljäntoista rauhanvuoden jälkeen kalvolalaiset ratsumiehet joutuivat puolustamaan Ruotsia tanskalaisia vastaan. Kuningas Kaarle XI päätti lopettaa aateliston vallan peruuttaa sen lahjoitusmaat. Puolet Kutilasta meni kruunulle, ja siitä sekä Kutisten kartanosta tehtiin säteriratsutilat. Thomas Ögnelodhin kuoli Kutilassa vuonna 1706. Hänet haudattiin Kalvolan kirkkoon. Maria Lilliebrunn jatkoi tilanhoitoa, ja pojat taistelivat Suuressa Pohjan sodassa, jossa nuori Thomas Ögnelodh kuoli vuonna 1702. Pultavan taistelussa Jacob Anders ja Eric Johan Ögnelodh joutuivat Siperian vankileirille 13 vuodeksi ja palasivat kotimaahan vuonna 1722. Jacob jäi asumaan Tenholan pitäjään virkataloonsa Skarsböleen ja avioitui Jägerhorn till Spurila-sukuun.

Isoviha oli koetellut myös Kutilan kartanoa, joka oli ollut myös autiona. Leskirouva Marian apuna tilalla oli poika Eric, ja taloa kunnostettiin. Vuonna 1736 Jakob palasi perheineen syntymäkotiinsa ja otti kartanon haltuunsa äidin kuoltua. Hänen lapsensa Johan Anders ja Beata Eleonora perivät tilan. Johan Anders Ögnelodhista tuli sukunsa huomattavin henkilö. Erottuaan armeijasta kapteenina hän omistautui Kutilan kartanon hoitoon ja liiketoimille. Hän avioitui Akaan rovastin tyttären Eva Christina Malmin kanssa. Johan Ögnelodh sai kartanon nousemaan rappiosta kukoistukseen, omisti lopulta kolme kartanoa: Kutilan, Kankaisen ja Kutisen. Hän hankki omaisuutta myös Päijät-Hämeestä. Monikkalan kartanosta hän osti puolet vuonna 1800. Alaisiaan auttava patriarkka sai kuningas Kustaa IV Aadolfilta tunnustuksen sekä sotaneuvoksen tittelin. Hän kuoli vuonna 1804 75-vuotiaana. Ögnelodhin vaimo oli kuollut kuusi vuotta aiemmin, ja vain tytär Beata Gyldenär eli aikuiseksi, mutta kuoli samana vuonna kuin isänsä. Poika Johan kuoli naimattomana vuonna 1816, tytär Eva Gustava peri Kutilan, Kankaisen ja Kutisen, joita hän hoiti yhdessä miehensä Anders Johan Lilliebrunnin kanssa. Perikunta möi koko kartanon vuonna 1832 Gustaf Georg Nordensvanille, joka hankki omistukseensa myös Kankaanpään.

Kartanon myöhemmät omistajat

Gustaf Nordensvan kuoli vuonna 1853, ja häneltä jäi neljä poikaa, joista Georg Nordensvan oli Tervakosken paperitehtaan patruuna. Ensin Kutilan kartanoa tuli hoitamaan upseeri Magnus Nordensvan ja vuonna 1861 ruukinpatruuna Georg, joka luopui paperitehtaasta pakon edessä. Georg Nordensvan siirsti kartanorakennuksen Kutilan puolelta nykyiselle paikalleen. Hän ei kuitenkaan kyennyt hoitamaan talousasioita eikä kartanoa ja hukuttautui vuonna 1874. Kutila oli joutunut vuonna 1871 konkurssiin. Sen osti tamperelainen Oskar Finne (1850-1897), joka ylioppilaaksitulonsa jälkeen halusi maanviljelijäksi. Hän osallistui mm. kunnalliseen ja maataloustoimintaan, mutta loukkaantumisensa jälkeen hän myi kartanon vuonna 1886 Karl Wasastjernalle. Tämä oli valmistunut agronomiksi Mustialassa, mutta ei onnistunut kartanon hoidossa. Hän kuitenkin rakennutti empiretyyliseen päärakennukseen venäläistyyliset kuistit ja sen eteläpäähän lisäsiiven. Nämä poistettiin vuosina 1949 -1950 tehdyssä restauroinnissa.

Kartano huutokaupattiin vuonna 1895, ja sen osti Wasastjernan anoppi Hilda Wahren. Pari vuotta myöhemmin se myytiin Niemen kartanon isännöitsijälle Karl Palmrothille, jonka hoidossa Kutilan ja Kankaanpään (vuodesta 1915 Kankainen) kartanot menestyivät. Hän toimi maillaan ja torppariensa isäntänä patruunan lailla. Palmroth kuoli vuonna 1904. Hänen perikuntansa myi Kutilan vuonna 1917 paikallisille isännille ja myöhemmin omistajaksi tuli kylmäkoskelainen Artturi Hautaa sekä muita samalta seudulta olevia. Kutilan maat metsineen - kuten myös Kutisten - joutuivat keinottelun kohteeksi. Vuonna 1930 Kalvolan kunta osti Verner Oeschilta loput metsät siemenpuineen.

Lähteet

http://epaper.hmlviikkouutiset.fi/products/VUT-2009-10-30/pdfs/6.pdf

Kalvolan historia I. Hämeenlinna 1992. ISBN 952-90-4151-9

Kalvolan historia II. Hämeenlinna 1996. ISBN 952-90-8241-X

Lisäksi: http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=9967

http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/2010/08/kummitustarina-kalvolasta.html

Hämeen Sanomat 13.7.2012. Marjatta Hinkkala