Hugo Standertskjöld

Rauniolinna. Kuva: J. Lautanen

Eversti Hugo Robert Standertskjöld syntyi vuonna 1844 Vanantaan kartanossa Janakkalassa ja kuoli vuonna 1931 Helsingissä. Hän oli aatelissäädyn jäsen sekä isän, että äidin puolelta. Standertskjöldin aatelissuvun synty liittyy Kustaa III:n vallankumoukseen 19.8.1772. Jaakko Maunu Sprengtporten vei 800 suomalaista sotilasta kannattamaan kuningasta, joka palkitsi suomalaiset upseerit. Hugo Standertskjöld on Hämeenlinnassa sijaitsevan Aulangon puistometsän luoja ja nykyisen hotellin paikalla olleen Karlbergin kartanon omistaja.

Asetehtailijana Venäjällä

Sukunsa perinteille uskollisena Standertskjöld meni Suomen Kadettikouluun. Vuonna 1864 hän pääsi tykistöupseeriksi Venäjän armeijaan. Oltuaan sen palveluksessa vasta kaksi vuotta, hänen isänsä serkku August Standertskjöld, Tulan ammustehtaan johtaja, määräsi H. R. Standertskjöldin apulaisekseen Tulaan. Lupaavan sotilasuransa keskeyttämään joutunut Hugo joutui muuttamaan Sisä-Venäjälle. Myöhemmin hänestä tuli myös Tulan ammustehtaan johtaja ja suurin osakas, joka harjaantui liikemiestaidoissa ja loi suuren omaisuuden.

Standertskjöld ei koskaan unohtanut Suomea; hän myi Suomen armeijalle edullisesti aseita ja vietti lomansa Suomessa. Menestyksestään huolimatta  ei viihtynyt asetehtailijana, vaan oli kiinnostunut puunjalostusteollisuudesta. Hän 1880-luvulla mukana perustamassa Inkeroisten puuhiomoa ja paperitehdasta. Vakituisesti Standertskjöld oleili kotimaassa vuodesta 1885 lähtien, vaikka hänellä yhä oli Venäjällä etuja valvottavanaan. Vähitellen hän luopui niistä ja sijoitti valtavan omaisuutensa Suomen maatiloihin, kaupunkitaloihin ja teollisuuteen. 

Postikortti karlbergista. Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmat.

Karlbergin isäntä 

Suomessa Standertskjöld asui talvet Helsingissä ja kesät Karlbergissa Hämeenlinnan läheisyydessä. Hän omisti myös Metsänkylän sekä Ryttylän kartanon Hausjärvellä. Standertskjöld osti Karlbergin vuonna 1883. Sen lähellä olevan Katajiston kartanon hän osti viisi vuotta myöhemmin ja siirsi tilan keskuksen Karlbergiin. Karlbergissa oli ennestään 1800-luvun puolivälissä rakennettu satulakattoinen, Katajiston tapaan ristipäätyinen päärakennus. Standertskjöld rakennutti vuonna 1890 uuden rakennuksen sen runkoon. Sen tyyli oli koristeellinen, ranskalaista barokkia jäljittelevä. Entisen tilarakennuksen kaksikerroksinen keskiosa säilytettiin, mutta sen ristipäädyn tilalle rakennettiin neljään suuntaan kalteva ja kaareva katto. Länsipäätyyn lisättiin kahdeksankulmainen torni, jonka ylin kerros oli avovilpola. Kartanossa oli 15 huonetta sekä keittiöosasto.

Karlbergin kartanorakennuksen viereen Standertskjöld rakennutti 1890-luvulla yksikerroksisen, puisen Huvilan, jonka suunnittelijana oli Walde Aspelin. Huvilassa oli kahdeksan vierashuonetta. Tämä Kavaljeerirakennuksena tunnettu talo on yhä tallella. Kartano- ja Huvilarakennuksen edessä olevaan puistoon istutettiin mm. palmuja.

Puistometsän luoja

Hugo Standertskjöld oli romantikko ja kertoman mukaan hän oli rakastunut puolalaiseen ruhtinattareen, jota varten hän loi Karlbergin aluees

Onnen Temppeli

ta ihastuttavan puiston tekolampineen, rauniolinnoineen, huvimajoineen ja onnentemppeleineen. Viimeksimainitun valmistumisesta kerrotaan, että isäntä itse istui temppelissä keinutuolissa ja katseli työväkensä tanssimista ulkopuolella olevalla aukiolla. Vapaapäivän saivat kaikki ne, jotka suostuivat tanssimaan. Tapaus kuvaa Standertskjöldin romantiikannälkää. Puolalaiselle ruhtinattarelle Suomi oli liian kylmä maa, joten Hugo sai viettää loppuelämänsä yksin kartanoissaan. Hän oli kuitenkin hyvin vieraanvarainen ja kuuluisa juhlistaan, joissa tarjoilu oli ylenpalttista jopa sadan hengen vierasjoukolle. Suomessa nähtiin ensimmäistä kertaa appelsiineja Hugon kutsuilla. Isäntä itse söi suruunsa, ja Hämeenlinnan ensimmäisen auto, Isotta Franscini, tilattiin hänelle erikoisvalmisteisena suurena versiona Italiasta.

Hugo Standertskjöld oli hyväsydäminen ja valistusaatteille omistautunut mies. Hän rakasti taiteita, tuki taiteilijoita ja tieteenharjoittajia suurin lahjoituksin ja vuonna 1918 hän antoi miljoona markkaa vapaussodan valkoisen armeijan invalideille. Standertskjöld rakennutti Karlbergin alustalaisten lapsille koulun, kustansi heille joka vuosi kengät ja tarjosi lääkärinhoidon. Koulurakennuksessa toimii nykyään Aulankokeskus.

Puuteollisuusmies

Vuonna 1893 Standertskjöld osti Lappeenrannan lähistöllä sijaitsevan Kaukaan tehtaan, joka siihen asti oli toiminut lankarullatehtaana. Hugo Standertskjöld oli ennakkoluuloton  mies, ja Kaukaan tehtaassa tehtiinkin suuria uudistuksia; se muutettiin selluloosatehtaaksi. Varmistaakseen tehtaidensa raaka-aineen saannin, hän ryhtyi ostamaan lähistön metsätiloja ja laajensi toimintaa ostamalla mm. höyrysahan ja puuhiomon. Vuonna 1920 Kaukas-yhtiöön liitettiin Cederbergin yhtiön sahalaitokset ja maatilat. Vaikka Suomessa oli sodan aiheuttama huono taloustilanne, Kaukas selviytyi siitä hyvin. Vuonna 1926 Ka

Kuva: Henry Vartiainen

ukas Osakeyhtiön tuotantoon lisättiin vielä vaneritehdas. Näihin aikoihin jo yli 80-vuotias Standertskjöld ei suoranaisesti osallistunut yhtiön johtoon, mutta hänen sanallaan oli yhä painoa.

Koska Hugo Standertskjöld oli lapseton eikä hän halunnut rasittaa sukulaisiaan Karlbergin kartanon ja sen puistometsän hoidolla, myi hän alueen tiloineen Hämeenlinnan kaupungille vuonna 1926 sillä ehdolla, että puisto olisi kaupungin asukkaiden vapaasti käytettävissä. Kartano toimi hotellina, mutta se paloi vuonna 1928. Sen tilalle rakennettiin funkistyylinen Aulangon hotelli vuonna 1938. Kartanossa avattiin matkailijahotelli, mutta rakennus paloi vuonna 1928. Väliaikaisen puisen hotellirakennuksen jälkeen vuonna 1938 paikalle kohosi funkistyylinen hotelli, jonka olivat piirtäneet arkkitehdit olivat Märta Blomsted ja Matti Lampén. Kavaljeerirakennusta vuokrataan nykyään juhlatilana. Vuonna 1930 luonnonsuojelualueeksi julistettu Aulangonpuisto on yhä asukkaiden ja matkailijoiden virkistysalue ja osa kansallista kaupunkipuistoa.

Lähteet

Hämäläisiä kartanoita ja suurtiloja. Toim. Eino Jutila ja Gabriel Nikander. Helsinki 1946