Ero sivun ”Liisa Majapuro” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 10: | Rivi 10: | ||
Vuonna 1993 hän sai kolmannen Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon. | Vuonna 1993 hän sai kolmannen Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon. | ||
== Teokset == | |||
Vanhaa suomalaista runoa ja proosaa. Toim. Liisa Majapuro. Gummerus. 1968 | |||
Juhla on runojen aikaa. Toim. Liisa Majapuro. Karisto. 1980 | |||
Suolainen ruusu, WSOY. 1996 ISBN 951-0-21277-6 | |||
== Lähteitä == | == Lähteitä == | ||
Rivi 15: | Rivi 23: | ||
Hämeenlinnalaisia 1639–1989. Hämeenlinna 350 vuotta. Hämeenlinnan kaupunki. 1989. ISBN 952-90045-2-4 | Hämeenlinnalaisia 1639–1989. Hämeenlinna 350 vuotta. Hämeenlinnan kaupunki. 1989. ISBN 952-90045-2-4 | ||
[[Category:Lausujat|Majapuro, Liisa]] [[Category:Hämeenlinnalaisia|Majapuro, Liisa]] | |||
[[Category:Lausujat]] [[Category:Hämeenlinnalaisia|Majapuro, Liisa]] |
Versio 3. helmikuuta 2021 kello 12.04
Liisa Majapuro (o.s. Kantala, s. 1917) on hämeenlinnalainen lausuntataiteilija ja puheilmaisun opettaja. Majapuron vanhemmat olivat virolainen eläinlääkäri Peeter Matz ja Fanny o.s. Kantala. Majapuro pääsi ylioppilaaksi Hämeenlinnan Yhteiskoulusta. Vuonna 1943 hän avioitui maanmittarusinsinööri Armas Majapuron kanssa.
Majapurolle on aina ollut tärkeää suomalaisen puheilmaisun ja puhetaiteen kehittäminen, ja hän onkin toiminut monella sektorilla tavoitteensa saavuttamiseksi. Majapuro on taiteilija sekä opettaja, ja hänellä on ollut useita luottamustoimia valtakunnan, läänin ja Hämeenlinnan tasolla. Ensilausuntailtansa Majapuro piti Hämeenlinnassa 1953. Myöhemmin Majapuro pääsi lausuntataiteen suuren opettajan, Kaarlo Marjasen oppiin. Vuonna 1961 Majapuro piti Helsingissä lausuntaillan Agricolasta Juteiniin, jossa hän esitti suomalaisen sanataiteen varhaisia teoksia. Jatkoa ohjelma sai lausuntaillasta Lönnrotista Kiveen. Vuoden 1969 lausuntailta Helsingissä, Johdanto ihmeelliseen turhuuteen yhdisteli musiikkia, runoja, valoja, kuvaa ja pantomiimia. Lausuntailloissaan Majapuro onkin nostanut esiin harvoin tulkittuja tekstejä ja uusia ilmaisukeinoja.
Majapuro oli Hämeen läänintaiteilijana vuosina 1973-1977. Tuolta ajalta juontaa juurensa lempinimi Läänin-Liisa. Hän toimi Hämeen läänin taidetoimikunnan puhetaiteen neuvottelukunnan puheenjohtajana vuosina 1980-1983. Näiden lisäksi hän kuului Suomen lausujain liiton, Hämeenlinnan taideyhdistyksen ja Hämeenlinnan musiikkiopiston johtokuntiin. Majapuro on työskennellyt suullisen ilmaisutaidon opettajana Tampereen yliopistossa ja sen opettajakoulutuslaitoksessa Hämeenlinnassa, sekä puhealan opettajana Kanta-Hämeen kesäyliopistossa. Majapuro on vetänyt lukuisia kesäkursseja mm. Lapin kesäyliopistossa ja Orivedellä ja opastanut yksityisoppilaitaan. Suomen lisäksi Majapuro on esiintynyt Lontoossa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Virossa.
Liisa Majapuro on esiintynyt eri puolilla maata ja tullut näin ollen tutuksi koko Suomelle. Hän on esiintynyt satoja kertoja radiossa ja kymmeniä televisiossa sekä tehnyt kirjallisia äänilevyjä, kasetteja ja runoantologioita. Hän on julkaissut lukuisia puhealan artikkeleja eri lehdissä ja toiminut Hämeen Sanomissa sekä kolumnistina että lausuntakriitikkona.
Majapuro on palkittu Hämeen läänin taidepalkinnolla 1978 ja Pro Finlandia -mitalilla 1970. Vuonna 1984 hänelle myönnettiin professorin arvo. Hänen mukaansa on nimetty Hämeen läänin puhetaiteen neuvottelukunnan ja Hämeen läänin taidetoimikunnan järjestämä Liisa Majapuro -lausuntakilpailu.
Vuonna 1993 hän sai kolmannen Hämeen liiton kulttuuritunnustuspalkinnon.
Teokset
Vanhaa suomalaista runoa ja proosaa. Toim. Liisa Majapuro. Gummerus. 1968
Juhla on runojen aikaa. Toim. Liisa Majapuro. Karisto. 1980
Suolainen ruusu, WSOY. 1996 ISBN 951-0-21277-6
Lähteitä
Hämeenlinnalaisia 1639–1989. Hämeenlinna 350 vuotta. Hämeenlinnan kaupunki. 1989. ISBN 952-90045-2-4