Kojon kartano

Kojon kartanon pääportaat. Kuva: Forssan museo

Forssassa sijaitsevan Kojon kartanon historia ulottuu yli kahdensadan vuoden päähän.

Varhaiset vaiheet

Kojon nimi mainittiin asiakirjoissa ensi kertaa vuonna 1506. Kyse oli Kojonjoen runsaasti heinää kasvavista niityistä. Niittualue joutui lopulta kruunun eli Mustialan kuninkaankartanon haltuun. Vuonna 1670 alueella oli kaksi torppaa. Asutus lisääntyi kuitenkin hitaasti. Myös kruunu yritti edistää uudisasutusta 1700-luvulla ja vuonna 1778 tiedetään Kojon kruununniitussa olleen jo kaksi taloa.

Vuosina 1785 ja 1786 kuningas Kustaa III antoi Kojon kruununmaan (sekä kruunun omistaman Torron suoalueen) eversti, vapaaherra Berndt Johan Hastfehrille viljeltäväksi ja ikuiseksi rälssioikeusomaisuudeksi. Lahjoitusmaat merkittiin Maakirjaan Kartano nimisenä. Kun Hastfehr vieraili tiluksillaan, hän totesi niiden sijaitsevan tiettömässä korvessa ja päätti hankkiutua ikuisesta rälssioikeudestaan eroon. Osan Kartanosta hän luovutti velkojensa katteeksi majuri von Hartmansdorfille, jolle hän sitten myi 2/3 koko rälssistä. Lopun eli 1/3 osti Wiksbergin kartanon omistaja, kapteeni Ernst Gustav von Willebrand v. 1787. Myöhemmin von Willebrand hankki omistukseensa Kartanon ja Torronsuon kokonaisuudessaan ja se liitettiin Wiksbergin kartanon ulkotiloiksi.

Ostettuaan Jokioisten kartanon everstiksi kohonnut von Willebrand myi koko Wiksbergin kartanon ulkotiloineen vuonna 1790 eversti Bernd Johan von Burghausenille. Tämä kuoli kuitenkin jo 1793 ja perikunta myi Wiksbergin vapaaherra Carl Rehbinderille. Jo kolmen vuoden kuluttua, v. 1796 Rehbinder myi kartanon majuri Enok Furuhjelmille. Furuhjelm hallitsi Wiksbergiä ja sen ulkotiloja yli kolmekymmentä vuotta. Tuona aikana uudisasukkaat raivasivat lisää peltomaata, rakensivat uutta ja korjasivat vanhoja rakennuksiaan. Myös uusia torppia syntyi.

Majuri Furujelmin kuoltua v. 1828 joutui Wiksberg ulkotiloineen perikunnan haltuun. Furuhjelmin tyttärenpoika, kapteeni Carl Emil Wetterhoff lunasti tilan perikunnalta v. 1838. Wetterhoff kuitenkin myi Wiksbergin jo v. 1845 kollegioneuvos Alexander Lavoniukselle. Wetterhoff jätti itselleen kuitenkin asumis-, metsästys- ja kalastusoikeuden.

Lavoniuksen siirryttyä Oulun läänin maaherran virkaan vuonna 1852 kartanon kaikkine ulkotiloineen osti tehtailija Axel Wilhelm Wahren. Hänestä tuli siis Wiksbergin ja sen ulkotilojen Kojon, Kalsun, Lunttilan sekä Torron suon omistaja.

A.W. Wahren oli muuttanut Suomeen Ruotsista vuonna 1838. Aluksi hän toimi tehtailijana Jokioisten verkatehtaalla. Jokioinen kuului Tammelan kappeliseurakuntaan ja asioidessaan Tammelassa Wahren tuli tutustuneeksi Kuhalan kylään ja Kuhalan koskeen. Hän huomasi heti kosken suomat mahdollisuudet teolliselle toiminnalle. Wahren sai oikeuden koskeen solmittuaan sopimuksen koskioikeuden omistavien talollisten kanssa. Lisäksi hän osti kosken vieressä sijaitsevan Nikkilän tilan. Vuonna 1847 Wahren sitten perusti yhdessä Henrik Borgströmin ja Conrad Hernmarckin kanssa yhtiön A.B. Forssa O.Y. ja tehdas rakennettiin em. Nikkilän tilan maille kosken partaalle.

A.W. Wahrenin aika 1852-1885

Wahrenilla oli maita molemmin puolin Koijokea, koska hän oli ostanut Kojon kartanon lisäksi Kojon kylästä myös Hirvihuhdan eli Hirvikosken tilan ja Vuolteenkosken eli Vuollun sotilasvirkatalon. Wahren osoittautui myös maatalouden uudistajaksi. Hänen aikanaan Kojolla ja Vuollussa suoritettiin suurisuuntaisia raivaus- ja rakennustöitä: uutta peltoa kuokittiin, ojia kaivettiin soihin ja ne kuivattiin pelloksi, salaojitusta kokeiltiin, rakennettiin ajanmukaisia kotieläinsuojia, työväen asuntoja, riihiä ja latoja. Kartanon vanha päärakennus uusittiin ja sitä laajennettiin. Päärakennuksen ympärille perustettiin laaja puisto nurmikenttineen. Puistossa hyvin hoidettuja hiekkakäytäviä, jaloja lehtipuita ja harvinaisia koristepensaita. Kasteluvettä puutarhaan saatiin johtamalla sitä vesivarastoksi kaivetusta lammikosta tukeista kaiverrettuja putkia pitkin. Kartanolle rakennettiin myös uusi tie, jonka reunoille istutettiin koivuja. Kartanon maille rakennettiin myös puusepän verstas, josta myöhemmin kehittyi huonekaluja valmistava teollisuuslaitos.

Kojon kartanosta kehittyi myös jalostuseläinten keskus, josta myytiin lehmä- ja sonnivasikoita kartanoihin ympäri Suomea. Näistä jalostettiinkin maamme nykyinen AY-lehmäkanta. Kojon kartanon pelloilla nähtiin hevosten vetämiä niitto- ja elonleikkuukoneita. Eläinten rehuksi viljeltiin kylvöheinää sekä kauraa. Maan parannukseen käytettiin karjanlannan lisäksi myös keinolannoitteita eli apulantoja, joita valmistettiin Wiksbergissä. Höyrykoneet käyttivät puimakoneita. Höyryllä tuotettiin myös kartanon sähkövalo. Sähköä myytiin myös naapureille. Kojolle asennettiin v. 1878 myös puhelin.

Kartanossa oli höyrysaha ja –mylly sekä huonekalutehdas, jonka yhteydessä oli myös laatikkotehdas. Puutavaratuotteet myytiin pääasiassa Englantiin. Laatikkotehtaan sikarilaatikot menivät tupakkatehtaille. Pääosa meijerin voista myytiin Pietariin. Kartanon kaupasta alustalaiset ja kyläläiset saivat ostaa suolaa, sokeria, viljatuotteita ja muita tarvikkeita. Patruuna Wahrenin ohella tärkeä henkilö oli kartanon tilanhoitaja. Hän johti maataloustöitä ja kartanon laitoksia. Hänellä oli apunaan voudit ja kirjanpitäjät. Tilanhoitajilla oli yleensä maatalousalan koulutus. Vuonna 1870 Wahrenin poika John muutti perheineen Kojolle kartanon isännöitsijäksi. Hän kirjoitti ja tiedotti säännöllisesti isälleen kartanon tapahtumista ja teki omiakin ehdotuksia.

Kojon kartanon ja sen huonekalutehtaan tuotteita oli esillä mm. vuoden 1876 Suuressa teollisuusnäyttelyssä Helsingissä yhdessä Forssan Tehtaiden tuotteiden kanssa. Tuotteet menestyivät näyttelyssä. Vuonna 1879 Wahren järjesti Wiksbergiin maatalousnäyttelyn. Myös Kojon kartanon alustalaiset olivat mukana juhlimassa.

Keisari Aleksanteri II:n 25-vuotishallitsijajuhlan kunniaksi Wahren perusti sekä Forssaan että Kojolle kansakoulun. Kojon koulun ylläpidosta Wahren vastasi itse. Kartanossa työskentelevien perheiden lasten lisäksi koulussa kävivät myös kyläläisten lapset.

A.W. Wahrenin kuoltua vuonna 1885 omaisuus jaettiin lasten kesken. Kojon kartano kaikkine ulkotiloineen siirtyi John-pojalle. Tytär Sidonia jäi Wiksbergin kartanoon.

Myöhäisempiä vaiheita

Elämänmeno kartanolla jatkui vanhaan tapaan entisen tilanhoitajan johdolla. John Wahren kuitenkin kuoli jo v. 1891. Kojon kartanon isännäksi tuli hänen poikansa Ernst. Toinen poika Axel siirtyi puolestaan Matkun kartanon ja Vuollun ulkotilan isännäksi. Nuorin Johnin pojista, Ivar, toimi koneinsinöörinä Forssa Yhtiössä.

Kojon kartanon uusi isäntä Ernst oli valmistunut agronomiksi Mustialasta. Myös kartanon tilanhoitaja vaihtui tässä yhteydessä. Molemmat aloittivat työnsä tarmokkaasti. Koska Ernst oli jo pikkupojasta asti ollut kiinnostunut hevosista, alettiin kartanossa kasvattamaan ja kouluttamaan lämminverisiä hevosia. Kartanolle rakennettiin asian mukainen maneesi. Ernst Wahren opetti ja harjoitutti itse hevosensa. Suurtilallisena Ernst Wahren oli perustamassa Tammelaan myös Hevosjalostusyhdistystä.

Kojon kansakoulu siirtyi v. 1901 Tammelan kunnan ylläpidettäväksi. Ernst Wahrenin vanhemmalla pojalla oli kuitenkin kartanolla kotiopettaja, runoilija Bertel Gripenberg. Hämäläinen luonto teki häneen syvän vaikutuksen ja se näkyy myös hänen runoudessaan.

1900-luvun alun yhteiskunnallisesti vaikeina aikoina tiedetään Kojon kartanolla vastaanotetun monenlaisia, salaisiakin vieraita, mm. Axel Gallen-Kallela vaimoineen, Maksim Gorki seuralaisineen, Sakari Pälsi. Ateneumin taidemuseon kokoelmiin kuuluvan Gorkin muotokuvan Gallen-Kallela luonnosteli juuri Kojon kartanossa vuoden 1906 alkupuolella.

Vuonna 1910 Kojon kartano irtaimistoineen myytiin huutokaupalla Ernst Wahrenin antaman avoimen vekselitakauksen lauettua maksettavaksi. Huutokaupassa kartano siirtyi maanviljelijöiden ja liikemiesten perustamalle maanviljelysyhtymälle.

Lähteitä

Kaukovalta, K.V.: Forssan Puuvillatehtaan Historia 1847-1934. Forssa, 1934.

Kesiö, Maija: Kojo. ks. http://www.surffi.net/~matku/kojon_kartano.htm