Lammin kuolleisuus vuonna 1867

Johdanto

Esseen aiheena on kuolleisuus Lammilla vuonna 1867, syyt kuolleisuuteen ja mitä seurauksia tästä on luultavasti ollut Lammin pitäjälle tuolloin. Tutkin kuolleisuutta myös ikäryhmittäin: esimerkiksi kuinka paljon imeväiskuolleita oli tai kuinka paljon 0-10-vuotiaita kuoli ja niin edelleen. Tämän esseen yhteydessä on myös eri tilastoja, mutta niiden tarkkuudesta voi kiistellä, sillä muutaman tilaston tekemisessä tarvittu tieto puuttui (osittain), mutta tilastot antavat hyvän kuvan todellisuudesta, vaikka ne eivät 100 % tarkkoja olekaan.
Tietoja tilastoihin kerättiin Hämeen maakunta-arkistosta kirkonkirjoista, mutta jo tiedon keräämiseen liittyi sellainen ongelma, että aineisto oli ruotsiksi, mikä oli ymmärrettävää, sillä ruotsia puhuttiin ja käytettiin melko paljon vielä tuona aikana. Kaiken kaikkiaan teksti oli kuitenkin ymmärrettävää, sillä kirkonkirjoissa listattiin kuolleet, koska he olivat kuolleet, koska heidät haudattiin, olivatko he miehiä vai naisia, minkä ikäisiä he olivat, missä asuivat ja mihin he kuolivat. Kuolinsyyt kuitenkin aiheuttivat ehkä eniten hankaluuksia, sillä aika ajoin käsiala oli melko käsittämätöntä, eikä sanasta saanut mitään selvää. Asiaa ei myöskään auttanut se, että suurin osaa kuolinsyistä ei löytynyt ruotsin sanakirjasta. Lopulta niiden suomennokset kuitenkin selkenivät, lukuun ottamatta yhtä tai kahta, joihin kuoli ehkä yksi ihminen koko vuoden aikana. Muita ongelmia ei varmaankaan ollut… Muuta kuin se, että välillä kirkonkirjoihin kirjoittajan käsialasta selvää, siis.
Aiheen valinnalle ei oikeastaan ole mitään tarkempaa syytä kuin se, että haluaa tutkia juuri sitä, että mihin suomalaiset (lammilaiset) kuolivat tuohon aikaan. Lisäksi, näin jälkikäteen ajateltuna, aiheen valintaperusteena oli varmaan myös se, että pystyy vertailemaan paremmin nyky-Lammin (ja nyky-Suomen) oloja noihin aikoihin esimerkiksi imeväiskuolleisuuden avulla.

Ennen vuosien 1866-1868 katovuosia

Suomen Suuriruhtinaskunnassa Hämeen lääni oli lääneistä maatalousvaltaisin. Peltoviljely oli varsin alkeellista, mutta Hämeen seudut soveltuivat peltoviljelyyn kuitenkin paremmin kuin esimerkiksi alavat seudut Varsinais-Suomessa, ja Hämeen pellot kuivuivat nopeasti maalajien vaihtelevuuden vuoksi. Peltomaan muokkaus oli Hämeessä helppoa verrattuna muihin maakuntiin. Myös kaskenpoltto oli tuohon aikaan yleistä, ja sitä tehtiin myös Lammilla. Oli osittain kaskenpolton syytä, että maanviljelyä ei ryhdytty kehittämään sen edemmäksi.

Suhteellisen hyvän viljaseudun takia, Hämeen normaalioloissa olisi viljaa jäänyt myytäväksikin, mutta näin ei tehty, sillä hyvän sadon aikana viljan hinta putosi kovin alhaiseksi ja huonojen kulkuyhteyksien takia viljaa ei voitu myydä maakunnan ulkopuolelle kovin helposti. Myös yleinen kauppa kärsi huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Katovuosina viljan hinta taas kipusi liian korkealle, eikä kenelläkään ollut varaa ostaa sitä. Näiden katojen vuoksi piti tuoda halpaa venäläistä viljaa Suomeen, mutta juuri heikkojen kulkuteiden vuoksi sitä ei juurikaan saatu.

Jo ennen mitään 1800-luvun katovuosia, Venäjällä päätettiin viljamakasiinien perustamisesta pitäjiin, esimerkiksi Lammille. Aluksi lammilaiset kieltäytyivät makasiinin perustamisesta, mutta vuonna 1840 Lammilla on jo makasiini. 1865 Hämeen seudulla makasiineja oli 35.

Karjanhoito oli vielä alkeellisemmalla tasolla kuin maanviljely Hämeessä, vaikka Forssan lähelle Mustialaan olikin perustettu maan ensimmäinen maatalousoppilaitos vuonna 1840. Lisäksi ulkomaista karjarotua tuotiin Suomeen. Kuitenkin karjanhoidosta vain lihanmyynti toi rahaa talonpojalle.

Vuosien 1810–1850 välillä Suomea koetteli kato 23 kertaa, ja vuodesta 1850 lähtien oli 18 peräkkäistä huonoa satovuotta. Hämeessä sato oli kuitenkin parempaa kuin pohjoisessa ja idässä. Ennen 1860-lukua, Hämeen katovuodet olivat 1851 ja 1856–1858. 1859–1860 olivat sadoiltaan normaalia parempia.

Vuosi 1867 Lammilla ja muualla Hämeessä

Vuonna 1867 Lammilla kuoli kaiken kaikkiaan 211 ihmistä lukuisten eri kuolinsyiden takia, joista suurimpia olivat muun muassa ”vanhuus”, tyyfus (tyfus), halvaus, keuhkotauti ja hermokuume. Lisäksi oli useita henkilöitä, joiden kuolinsyyksi oli laitettu ”tuntematon”. Erityisen paljon näitä tuntemattomia kuolinsyitä esiintyi imeväiskuolleilla, mutta kyllä niitä esiintyi muissakin ikäluokissa. Erityisen paljon ihmisiä kuoli talvikuukausina – tai oikeastaan niinä kuukausina, joita me nykyisin pidämme talvikuukausina, sillä lunta oli maassa vielä pitkälle kesäkuuhun asti.

Erityisen paljon ihmisiä kuoli siis vuoden 1867 tammi-, maalis-, loka-, marras- ja joulukuussa. Pelkästään näiden kuukausien kuolintilastot muodostivat yli puolet (noin 56 %) koko vuoden kuolleisuudesta. Ja pelkästään vuoden kolmen viimeisen kuukauden (loka-, marras- ja joulukuun) kuolleisuus oli 38 % koko vuoden tilastoista. Lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että talvella kuoli muutenkin tuolloin enemmän (kylmyyden, tautien yms. takia), on myös muita syitä tähän. Esimerkiksi tyyfus lisääntyi Hämeessä tuohon aikaan varsin huomattavasti. Verrattuna muihin paikkoihin Suomessa, tyyfus ei aiheuttanut Hämeessä yhtä suurta katastrofia kuin esimerkiksi Satakunnassa.

Kuolleisuuteen vaikutti tietenkin tautien lisäksi myös luonnon olosuhteet, jotka olivat hyvin huonot. 1866–1867 talvikausi oli pitkä ja ankara, mistä kertoo se, että lumet sulivat lopullisesti vasta kesäkuun puolivälissä. Lisäksi pakkaset palasivat takaisin jo syyskuun alussa, joten kesä jäi hyvin lyhyeksi, mikä aiheutti monia kauheita asioita niin Lammilla, Hämeessä kuin koko Suomessakin. Katovuotena 1867 oli äärimmäisen paha – sitä ja 1860-luvun muita katovuosia voidaan hyvinkin verrata 1600-luvun lopulla olleisiin katovuosiin.

Pitkä talvi aiheutti monia asioita. Esimerkiksi ruissato jäi vain puoleen normaalista, karjanrehusta tuli huutava pula, kevätviljat eivät ehtineet tuleentua ennen syyshallojen tuloa, ja siemeniksi kelpaavaa ohraa ja kauraa saatiin vain harvoista paikoista. Myös kevätviljasato jäi puoleen normaalista, mikä vaikeutti asioita entisestään. Lisäksi tämän jäljelle jääneen sadon laatu oli osittain ala-arvoista. Kaiken kaikkiaan Hämeen viljasato vuonna 1867 oli noin 240 000 hehtolitraa, mikä oli huomattavasti vähemmin kuin sitä edeltäneinä tai seuraavina vuosina. Yhtä henkilöä kohden viljaa tuli noin 800 hehtolitraa. Kotimaisen viljan lisäksi Hämeeseen tuotiin myös ulkomaista tuontiviljaa, mutta mikään lähde ei näytä paljastavan kuinka paljon sitä tuotiin. Lammilla näistä johtuvat ongelmat näkyivät lokakuussa, jolloin kuoli kaksinkertainen määrä syyskuuhun verrattuna. Nälkä, joka huonosta satovuodesta seurasi, alensi ihmisten vastustuskykyä, mikä lisäsi tartuntatautien aiheuttamaa tuhoa. Lisäksi se vilja, joka sadosta jäi jäljelle, oli hyvin kallista. Hämeen alueella myytiin lokakuussa ruista 35 markalla per tynnyri kadosta huolimatta.

Lisäksi tästä nälänhädästä seurasi kerjäläisten liikkeellelähtö ja heitä tuli myös Hämeeseen ja (todennäköisesti) myös Lammille. Kerjäläiset olivat hyvin paljon liikkeellä, ja jäivät vain harvoin yhdelle paikalle, sillä heitä olisi saattanut jäädä yhdelle paikkakunnalle liikaakin samaan aikaan. Kerjäläisten mukana kulkivat myös kulkutaudit, jotka suorastaan iskivät pahemmin paikkakunnalla vakituisesti asuviin ja lievemmin nälästä kärsiviin henkilöihin kuin kerjäläisiin. Katovuoden aiheuttama kuolleisuus keskittyy pääasiassa 1867–1868 vuoden talveen, joten tämä ei selitä 1867 vuoden kuolleisuutta. Tietenkin tyyfus tappoi lammilaisia vuoden alussakin, mutta vasta vuoden lopulla tyyfukseen kuolleiden määrä kasvoi huomattavasti. Esimerkiksi joulukuussa kolmestakymmenestä kuolleesta ihmisestä tyyfukseen menehtyi neljätoista, eli melkein puolet. Alla olevasta ympyrätilastosta näkyy joka kuukaudessa kuolleiden määrän prosenttiosuuden koko vuoden aikana kuolleisiin verrattuna. Huomattavaa on, että suurimmat prosenttiosuudet ovat juuri kolmen viimeisen kuukauden aikana.

Imeväiskuolleisuus

Vuonna 1867 Lammilla kuoli yhteensä kaksikymmentä imeväistä (0-1 -vuotiaita). Toisin kuin kokonaiskuolleisuudessa, eniten ei kuollut viimeisten kolmen kuukauden aikana, vaan suurimmat kuolinkuukaudet olivat tammikuu, maaliskuu, syyskuu ja lokakuu. Kummallisinta tilastossa kenties on se, että marraskuussa ei ollut ollenkaan imeväiskuolleita, vaikka niin olisi voinut olettaa, sillä tyyfusta oli levinnyt Lammille melko paljon jo tuossa vaiheessa. Yksi mahdollisuus on tietenkin se, että syntyväisyys oli kenties alhaisempi marraskuussa kuin esimerkiksi lokakuussa.

Imeväiskuolleisuuteen niin kuin kuolleisuuteenkin yleensä vaikuttivat myös sääolot ja ravitsemustilanne. Vuoden kylmimpiä kuukausia ovat yleensä tammi-, helmi-, marras- ja joulukuu. Myös maaliskuu voidaan laskea tähän sarjaan, joten ei ole ihme, että kuolleisuus olisi noina aikoina korkeampi kuin esimerkiksi heinäkuussa tai elokuussa. Jo syyskuussa tulivat pakkaset, joten kylmyys selittää (osittain) myös syyskuun imeväiskuolleiden tilastot.

Kuolleisuus eri ikäryhmissä

Kuolleisuus on jakautunut eri ikäryhmissä siten, että eniten kuoli erittäin nuoria ja keski-ikäisiä ja sitä vanhempia kuoli eniten. Vähiten kuoli 31-40 -vuotiaita ihmisiä.

Kuolinsyyt

Vuonna 1867 kolme yleisintä kuolinsyytä olivat ”vanhuus”, tyyfus ja hermokuume. Ihmiset kuolivat myös monen muun sairauden tai toisien syiden takia, jotka kaikki sisältyvät kohtaan ”muut kuolinsyyt”, ja yhteensä nämä muodostavat noin 20 % koko vuoden kuolleista. Lisäksi on vielä huomattava määrä tuntemattomia kuolinsyitä. Erityisesti imeväiskuolleilla kuolinsyyksi oli merkitty ”tuntematon”, kuten useimmille nuorina kuolleille.

Vanhuuteen (niin sanotusti) kuoli Lammilla noin 26 % ihmisistä, eli yli neljännes. Tyyfus tappoi 21 % kuolleista, joka on sekin yli viidenneksen koko vuoden kuolleista. Hermokuume, joka on hermosto-oireita aiheuttava vakava kuumetauti, tappoi noin 7 % vuoden aikana kuolleista. Halvaukseen puolestaan kuoli 5 %. Keuhkotautiin (tuberkuloosi) kuoli noin 4 % kaikista kuolleista. Loput 20 % kuolleista kuoli johonkin muuhun, esimerkiksi keuhkokuumeeseen, syöpään, muuhun kuumetautiin kuin hermokuumeeseen tai ripuliin. Kuolleisuustilastoa katsottaessa on muistettava, että tyyfus tappoi eniten vuoden loppupuolella, jolloin ihmiset kärsivät nälästä, joka puolestaan johtui huonosta sadosta.

Kuolleisuus kylittäin

Alla olevassa tilastossa on esitelty kuolleiden määrää Lammin eri osissa, kuten Kirkonkylällä ja Liesossa. Tilastossa mainitut ”muut” paikat ovat esimerkiksi Lampelto, Arrankorpi, Onnenvuori, Vilkkilä ja Tirmula. Muissakin Lammin osissa kuoli ihmisiä, mutta tilastossa erikseen mainituissa yksittäisissä paikoissa kuoli Lammilla eniten. Liesossa näköjään kuoli eniten ihmisiä, peräti 15 % koko pitäjän kuolleista. Tähän voi olla monia syitä. Esimerkiksi huonot kulkuyhteydet ja lääkkeiden puute Liesossa. Tämä on kuitenkin vain arvelua, eikä tätä osata varmuudella sanoa. Muissa osissa Lammia kuolleisuus oli paljon tasaisempaa, eikä Lieson lisäksi ole muita paikkoja, joissa kuolleita olisi ollut yli 10 % koko vuoden kuolleista koko Lammilla.

Vuoden 1867 jälkeen

1867 ei ollut Hämeelle ja Lammille kaikkein pahin katovuosi, sillä sen vaikutukset näkyivät vasta loppuvuoden kuolleisuustilastossa. Vuosi 1868 oli paljon pahempi, eikä asiaa auttanut se, että Venäjältä lähetettyä apua vietiin Hämeeseen maakunnista kaikkein vähiten. Häme sai vain 2500 tynnyrillistä viljaa eli noin 412 500 litraa, joka oli aivan liian vähän. Ennen nälkävuosia Hämeen kuolleisuus oli ollut maan alhaisimpia, mutta kuolleisuusluvut kohosivat lähestulkoon maan korkeimmiksi nälkävuosien aikana. Apua ei kuitenkaan lähetetty, sillä senaatilla oli liian hyvä kuva tilanteesta Hämeessä.

Lammin kuolleisuus oli keskimääräistä vähäisempää kuin muualla Hämeessä, ja onkin arveltu, että Lammin hyvälaatuinen pellava on saattanut tuottaa hyviä lisätuloja, joita on voitu käyttää viljahankintoihin. Lammi myös välttyi suurimmilta kerjäläisjoukoilta, joiden mukana esimerkiksi tyyfus levisi ympäri maata. Vuonna 1868 tyyfus oli kuitenkin syypää yli 45 % kaikista kuolemista Lammilla sen vuoden aikana, joten ei Lammikaan siltä säästynyt. Lammille perustettiin sairastupa, mutta koska tyyfukselle ei ollut löydetty parannuskeinoa ja potilaita oli liikaa, se ei auttanut paljoakaan.

Nälkävuosien jälkeen Suomessa ryhdyttiin kehittämään maanviljelyä ripeämmin kuin autonomian alkuaikoina. 1860-luvun lopulla Mustialan maanviljelyskoulun rinnalle kohosi seitsemän uutta maanviljelyskoulua. Muutenkin Suomen teollisuus ja elintaso ryhtyi parantumaan etenkin Euroopan nousukauden aikana, jolloin suomalaisten metsien arvo nousi, sillä puutavara meni kaupaksi tuohon aikaan. Kotimaan kauppa elpyi, ja ulkomaankauppa kehittyi ympärivuotiseksi. Rautateitä rakennettiin, jolloin kulkuyhteydet paranivat. Kaiken kaikkiaan, kehitys oli positiivista.

Tutkimuksen tekijä

Tämän tutkimuksen/esseen on tehnyt Aija Niittymäki Lammin lukiossa historian tutkimuskurssia varten. Kurssia tuki taloudellisesti Hämeen Heimoliitto ry.

Lähteiden arviointia

Suurin osa kirjallisista lähteistä on jo melko vanhoja, joten ihan uusimpia arveluita tai teorioita, mikäli niitä on, en ole pystynyt hyödyntämään. Tästä huolimatta uskoisin lähteiden olevan luotettavia, sillä monissa lähteissä mainittiin useita kertoja samoja asioita, joita olen myös lisännyt tutkielmaan. Tilastoihin löysin tiedot Hämeenlinnan maakunta-arkistosta kirkonkirjoista. Käsialasta oli välillä hankala saada selvää, mutta lähteet itsessään olivat hyvin luotettavia. Nettilähteestä on sanottava sen verran, että vaikka netissä muuten on välillä epäilyttäviä sivustoja epäilyttävine faktoineen, tämä sivusto vaikutti luotettavalta ja yhtäpitävältä muiden lähteiden kanssa, joten uskaltauduin luottamaan ja käyttämään sen tietoja tässä tutkielmassa.

Lähteet

Rosenberg, Blomstedt, Soininen, Paloposki, Saarenheimo: Hämeen Historia III:2. 1970. Karisto.

Kaarela, Reijo: Suuret nälkävuodet 1860-luvulla Hämeessä ja Lammilla. 1969.

Turpeinen, Oiva: Nälkä vai tauti tappoi?: Kauhunvuodet 1866-1868. 1986. Suomen Historiallinen Seura.

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/1860tart.htm

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html

Hämeenlinnan maakunta-arkisto