Ero sivun ”Arkistot:Suomalaisten taiteilijain näyttely VI” versioiden välillä
Ei muokkausyhteenvetoa |
p (yksi versio) |
(ei mitään eroa)
| |
Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 11.59
Hämeen Sanomat 3. maaliskuuta 1894
Suomalaisten taiteilijain näyttely.
VI
Hra J. E. Kortman koittaa niin tunnollisesti kuin suinkin kuwata — tekisipä melkein mieli sanoa: walokuwata — luontoa. Mutta juuri se tekee, että hänen ei onnistu saada tauluihinsa sitä eläwyyttä ja henkeä, joka wain taiteilijan tarkistunut silmä, mutta ei mikään walokuwauskone, woi luonnossa huomata. Niin esim. "Poika Suksiporkkineen" on onnistunut aihe ja onhan se huolellisesti pohtien tehty, mutta — katselija kaipaa siinä sitä wilkkautta ja pirteyttä, mitä itse aine olisi waatinut. Pojan kaswojen ilme olisi ainakin pitänyt osoittaa, että hän on huwitettu työstään. Samaa kankeutta huomaa taitelijan muissakin tauluissa.
Hra Frang'in tauluissa "Elopelto", "Kowelahden koski" y.m. ilmaantuu kyllä jonkinlaista taideaistia, mutta wärityksessä on wielä paljon heikkouksia. Taiteilija on kyllä koittanut oikein kuwata erityiskohtia maisemissaan, mutta juuri wärin jyrkkyys tekee sen, että tuntuu "wasaran jälki ja pihtien pitämät".
Hra Wuoren maisemat tuntuwat omaperäisiltä, mutta harjoitelmiksi ne joutuwat wertaellessammme niitä usean muun nuoren taiteilijamme teoksiin. Samaa woi sanoa myöskin Beda Stjernschanzin maisemasta, joka on sentään luotu hienommalla siweltimellä.
Naistaiteilijoistamme on Anna Wengberg hyvin edustettu katsoen nimittäin taulujen lukumäärään. Mutta sellaisista tauluista kuin esim. "Yöllä" ja "Aihe Koiwunimeltä" emme tosiaankaan uskalla sanoa niin paljon kuin niistä olisi sanottawa. Emme ymmärrä, mitä taiteilijatar on oikein tarkoittanut noilla äärettömän yksitoikkoisilla wäreillään. Jos se on taidetta, niin emme pidä häpeänämme tunnustaa, ettemme ymmärrä sitä.
Ellen Thesleff ja Dora Wahlros esittäwät kumpainenkin kyhäyksensä toiwottawasti ilman suurempia waatimuksia. Sillä niistä puuttuu tuo hieno siwellin ja taiteilijan warmuus, jonka wasta woi uutteran työn kautta saawuttaa. Enemmän henkä, enemmän hienoutta!
Sitä wastoin näyttää taiteilijatar Anna Sahlsten lupaawalta. "Todistus" on kaikista waikeuksista huolimatta kuwattu taitawasti ja woimakkaasti. Eikä hänen maisemastaankaan "Kaskella" woi sanoa muuta kuin että se olisi oikein miellyttäwä — ellei hra Järnefeltin "Kaskenpolttajia" olisi.
Katso myös: