Suomalaisten taiteilijain näyttely

Ensimmäinen Suomalaisten taiteilijain näyttely pidettiin vuonna 1891. Näyttelystä vastasi Albert Edelfeltin ympärille kokoontunut ryhmä taiteilijoita ja se syntyi taiteilijoiden ja autoritäärisen Taideyhdistyksen pitkäaikaisen kädenväännön seurauksena. Näyttelystä tuli valtava menestys ja voitto nuorille taiteilijoille. Sen seurauksena vastuu näyttelytoiminnasta alkoi siirtyä taideyhdistykseltä taiteilijoille itselleen. Suomen taiteilijaseuran näyttelyt järjestetään edelleen vuosittain. (Ringbom 1998, 137.)

Historia

Pariisissa oleskelevat suomalaistaiteilijat olivat suunnitelleen omaa näyttelyä jo kauan, sillä he olivat väsyneet olemaan pelkkä sivujuonne vuotuisessa taideyhdistyksen näyttelyssä, jossa esille nostettiin vuosi vuoden jälkeen vanhatyyliset ja ihanteelliset maalaukset. Ulkoilmamaalauksen ja realismin omaksuneet nuoret taiteilijat kokivat myös että taideyhdistys nöyryytti heitä, mitä tuli esteettisiin arvostuksiin tai rahakysymyksiin. Taiteilijoiden ja taideyhdistyksen välejä hiersivät myös tekijänoikeuskysymykset. (Valkonen 2001, 44.)

Ville Vallgren oli ensimmäisiä, jotka ryhtyivät sanoista tekoihin oman näyttelyn suhteen. Keväällä 1891 hän kirjoitti Victor Westerholmille ja kertoi Pariisissa oleskelevien suomalaistaiteilijoiden suunnittelevan uutta salonkia. Oletettavasti Vallgren otti yhteyttä myös Axel Galléniin¹, sillä tämä alkoi koota näyttävää perustajajoukkoa salongin toteuttamista varten. Lopulta näyttelykutsun allekirjoittivat Gallénin lisäksi Gunnar Berndtson, Eero Järnefelt, Albert Edelfelt, Victor Westerholm, Robert Stigell, Ville Vallgren ja Emil Wikström. (Valkonen 2001, 44.)

¹Axel Waldemar Gallén suomensi nimensä vuoden 1907 tienoilla Akseli Gallen-Kallelaksi. Vuoden 1891 näyttelyn aikaan hän oli vielä Axel Gallén.

Vastaanotto

Lokakuussa 1891 avattu ensimmäinen Suomen taiteilijain näyttely sai ylistävän vastaanoton ja loistavat aikalaisarviot. Jotkut kriitikoista pitivät sitä jopa Suomen taiteen täysi-ikäisyyden ja itsenäisyyden julistuksena. Näyttely ei kuitenkaan synnyttänyt peruuttamatonta juopaa eri sukupolvia ja taidekäsityksiä edustaneiden taiteilijoiden välille, sillä myös moni vanhemman sukupolven taiteilijoista vieraili uudessa näyttelyssä. Suomen Taideyhdistyksen oma näyttely ei kuitenkaan koskaan toipunut siihen kohdistuneesta iskusta. (Valkonen 2001, 46.)

Pian vuosisadan vaihteen jälkeen nuoret realistit saivat kuitenkin itse perääntyä puolustusasemiin, sillä modernismin myötä esiin pääsyä vaativat jälleen uuden sukupolven nuoret taiteilijat.

Lähteet

Ringbom, Sixten 1998. IV Suuriruhtinaskunnan aika: Johdanto. Teoksessa Suomen taiteen historia, s. 132-138. Helsinki: Schilds.
Valkonen, Markku 2001. Kultakausi. Helsinki: WSOY.