Victorine Nordenswan
Hildur Antoinette Viktorina Nordenswan syntyi 14.6.1838 perheen viidentenä lapsena ja kuoli 25.8.1872 Hämeenlinnassa. Hänen vanhempansa olivat kamarineuvos Johan Henrik Nordenswan ja Jacobina Fredrika von Numers (1808 - 1879). Victorinen isä, kamarineuvos Johan Henrik Nordenswan (1801 - 1862) oli juristi. Hän oli aloittanut uransa senaatissa kamarikirjurina mutta toimi Victorinen syntyessä lääninkamreerina Hämeenlinnassa. Vuosina 1856 – 1858 hän toimi Helsingissä Suomen Pankin johtajana ja sittemmin Mustialan maanviljelysopiston johtajana.
Victorine kävi tyttökoulua Hämeenlinnassa, mutta kesät perhe vietti Janakkalassa, Vähikkälän Toivan kartanossa, joka oli Nordenswanien omistuksessa 1840 - 1870. Taiteellisuutensa Victorinen on arveltu perineen äitinsä Jacobina Fredrika von Numersin puolelta. Hämeenlinnan tyttökoulun jälkeen, 1860-luvun alussa, Victorine Nordenswan opiskeli taidemaalausta Helsingissä Godenhjelmin ja Löfgrenin oppilaana. Hän opiskeli todennäköisesti myös Tukholmassa vuosina 1860 – 1862. Naiset eivät tuohon aikaan vielä päässeet Tukholman taideakatemiaan, mutta he saattoivat opiskella yksityisesti jonkun professorin johdolla. Nordenswanin serkku ja tuleva käly Zelée Agricola olivat Tukholmassa juuri tuolloin. Victorine on saattanut lähteä sinne heidän kanssaan.
Toivan kartanon päärakennuksessa oli Victorinen ateljee, joka hänen varhaisen kuolemansa jälkeen säilytettiin entisellään maalausvälineineen ja kahvikuppeineen.
Opiskelu Düsseldorfissa
Victorine Nordenswan jatkoi opintojaan vuodesta 1864 lähtien Düsseldorfissa, jossa häntä opettivat Otto Mengelberg ja von Gebhard. Nordenswan oli henkilömaalari, josta odotettiin 1860-luvulla Suomeen suurten uskonnollisten aiheiden kuvaajaa, vaikka hän olikin naispuolinen taiteilija. Nordenswania pidettiin epätavallisen lahjakkaana, ja aiheesta kiinnostuneita miehiä ei ollut.
Victorine työskenteli Saksassa ensin kaksi vuotta.Vietettyään varojen puutteessa yhden välivuoden kotimaassa hän palasi takaisin talvikausiksi vuosina 1867 - 1868 ja 1869 - 1870. Saksan ja Ranskan välille 1870 puhjennut sota karkotti Düsseldorfista ulkomaalaiset taiteilijat, mutta useimmat palasivat uudelleen, kuten Nordenswan jälleen syksyllä vuonna 1871. Hänen opintonsa ulkomailla mahdollistivat hänelle vuosina 1869 ja 1870 myönnetyt valtion stipendit sekä dukaattikilpailussa saadut palkinnot; vuonna 1865 toinen ja vuonna 1867 ensimmäinen palkinto. Hän sai myös Suomen Taideyhdistyksen ylimääräisen palkinnon vuonna 1869.
Tuntemattomana pysytellyt mesenaatti lahjoitti vuonna 1871 Taideyhdistykselle huomattavan summan "matkarahana annettavaksi neiti V. Nordenswanille opintojen harjoittamiseksi uskonnollis-historiallisessa maalauksessa". Tämä odottamaton taloudellinen tuki mahdollisti hänen viimeisen Düsseldorfin talvensa. Toivettaan jatko-opinnoista Pariisissa Nordenswan ei kuitenkaan koskaan ehtinyt toteuttaa.
Düsseldorfin taide eli jo laskukauttaan 1860-luvun jälkipuolella erityisesti henkilömaalauksen saralla. Düsseldorfissa opiskeli tuuloslainen Hjalmar Munsterhjelm maisemamaalausta, sillä kaupunki oli tunnettu maisemamaalauksen koulukuntana. Victorine Nordenswan vaihtoi opettajaa palattuaan Düsseldorfiin vuonna 1871, ja sai ohjaajakseen virolaissyntyisen Eduard von Gebhardtin, joka tuli tunnetuksi uskonnollisten teosten maalarina. von Gebhardtin vaikutus ei kuitenkaan ehtinyt juurikaan näkyä Victorinen taiteessa, vaan niihin vaikutti enemmän vanhojen mestareiden, Rembrandtin, José de Riberan ja Correggion taideteosten kopioiminen Dresdenin ja Berliinin taidegallerioissa. Niissä Victorine Nordenswan oli viettänyt puoli vuotta 1860-luvun jälkipuoliskolla. Victorine Nordenswan ei ollut taiteessaan radikaali uudistaja, kuten esimerkiksi hänen läheinen opiskelutoverinsa Fanny Churberg, vaan hän arvosti akateemista maalaustyyliä. Se sopi parhaiten hänen uskonnollisen aihepiiriinsä.
Tuotanto
Victorine Nordenswanilta on säilynyt joitakin välittömiä ja realistisia, pieniä henkilökuvia, mutta uskonnollinen maailmankatsomus ja kutsumus heijastuu hänen pääteoksissaan. Hänen ensimmäisiin Düsseldorfista kotimaahan lähettämiinsä teoksiin kuului Evankelista Johannes (1866, Ateneum), jonka Taideyhdistys palkitsi ja osti kokoelmiinsa. Maalaus oli hänen läpimurtoteoksensa ja näytti enteilevän merkittävää alttaritaulumaalarin uraa. Taiteilija kuvasi apostolin veistoksellisen, suurikokoisen hahmon pelkistettyä maisemataustaa vasten. Teoksen värit ovat voimakkaat, ja evankelistan asento ja ilme kuvaavat hänen mielenliikkeitään luoden dramaattisen ja tunnepitoisen vaikutelman.
Nordenswanin pääteoksen Surevat naiset Kristuksen haudalla (1868, Ateneum) tunnelma on mietiskelevän sisäänpäin kääntynyt ja surumielinen. Maria-hahmojen taustana on aamunhämyinen erämaa. Maalaus on Nordenswanin oma tulkinta aiheesta, josta hänen esikuvanaan pidetty nasareenitaiteilija Philipp Veit oli tehnyt maalauksen. Victorine maalasi Düsseldorfissa 1860-luvun lopulla useita uskonnollisia teoksia, kuten Maria Magdaleena Kristuksen ristin juurella (1869) ja Maria Egyptiläinen (noin 1869). Ennen viimeistä Saksan-matkaa hän teki kotimaassa pienen teoksen Ruth ja Naemi matkalla Beetlehemiin (1870). Palattuaan vuonna 1871 Düsseldorfiin Nordenswan maalasi von Gebhardtin johdolla Kristusta ja Pietaria sekä Uskon enkeliä. Jälkimmäinen jäi keskeneräiseksi, kun hänen oli palattava Suomeen pahenevan keuhkotuberkuloosin vuoksi.
Victorine Nordenswan osallistui vuosien 1869 – 1874 aikana kotimaan taidenäyttelyihin kaikkiaan 16 työllä. Uskonnollisen monumentaalimaalarin ura ei kuitenkaan ehtinyt toteutua, sillä hän kuoli keuhkotautiin lapsuudenkodissaan Hämeenlinnassa elokuussa vuonna 1872. Hänen hautansa on Hämeenlinnassa vanhalla hautausmaalla, jossa Nordenswaneilla on oma hautakappeli. Victorine ei kuitenkaan halunnut tulla haudatuksi pimeään hautakappeliin, vaan hauta on kappelin vieressä. Haudalla ollut vuolukivinen enkeliveistos on ilkivallan takia siirretty hautakappeliin.
Victorine Nordenswanin teoksia on Ateneumin taidemuseossa sekä Cygnaeuksen galleriassa Helsingissä, Tyrvään seudun museossa sekä Hämeenlinnan taidemuseossa, jossa on teos Paimenpoika.
Lähteet
Kerkkonen, Veikko: Janakkalan historia. Helsinki 1976. ISBN 951-99089-1-9
Vähikkälän kyläkirja. Elämää Vähikkälässä. Turenki 2009. ISBN 978-952-5756-0
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3460/
http://www.janakkalanseurakunta.fi/data/liitteet/2007_tutustu_hautausmaahan_kotisivuille.pdf