Veikko Ruoppila
Yliopistomies
Filosofian tohtori Veikko Ilmari Ruoppila syntyi Lammilla vuonna 1907 ja kuoli vuonna 1993. Hänen vanhempansa olivat kelloseppä Nestor Ruoppila ja Kristiina Ruoppila. Veikko Ruoppila kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1926, valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1931 ja tohtoriksi vuonna 1943. Hän sai sanakirjasäätiön stipendin vuosiksi 1932-1936 ja toimi assistenttina ja leksikografina vuodesta 1937, Helsingin yliopiston suomen kielen dosenttina vuodesta 1948 ja apulaisprofessorina vuosina 1974.
Veikko Ruoppila oli monipuolinen kielentutkija, joka kirjoittanut tutkimuksia murresanastosta, muoto- ja äänneopista, kielenhuollosta sekä äidinkielen opetuksesta. Sota-aikana syntynyt väitöskirja käsitteli kotieläinten nimityksiä suomen murteissa. Ensimmäisen, väitösosan, Ruoppila teki vuonna 1943 ja jatko-osan vuonna 1947. Väitös edusti Suomessa uudenlaista sanastomaantieteellistä tutkimusta. Muita Ruoppilan huomattavia teoksia ovat Äyrämöismurteiden äännehistoria vuodelta 1955, Etelä-Karjalan murreopas vuodelta 1956 ja Itä-Kannaksen murresanakirja vuodelta 1984.
Yliopistotöiden ohella hän oli mukana Suomen murteiden sanakirjan toimittamisessa yli neljänkymmenen vuoden ajan.
Hän keräsi murresanoja ja oli samalla monien seurojen ja yhteisöjen toiminnassa. Ruoppila oli Virittäjän päätoimittajana vuosina 1960-1970. Hän kirjoitti lukuisia tutkimuksia suomen murteiden alalta, kirjoitti artikkeleita ja pakinoita sekä tutkielman Unto Seppäsen tyylistä.
Lapsuudenkoti Lammilla
Veikko Ruoppilan lapsuudenkoti on yhä tallella Lammin keskustassa, Lamminraitti 22:ssa. Lammin kirjasto toimi Ruoppilan talossa vuosina 1937-1950. Nykyään siinä toimii eläinlääkäri ja kampaamo. Ruoppilan rakennus on museoviraston suojelun alainen, ja se on korjattu museoviraston ohjeitten mukaan.