Toppola
Kaukaisina aikoina Hauhon Kirkonkylässä oli kaikkiaan kahdeksan kantatilaa. Jokaisen nykyäänkin kylässä olevan kiinteistön rekisterinumeron ensimmäinen numero osoittaa mistä kantatilasta kukin lohkottu kiinteistö on lähtöisin. Toppola oli ykkönen. Tila oli Hauhon Kirkonkylän vaurain ja suurin. Sen omistivat Oskari ja Amanda Toppola. Siihen kuului suuri maaomaisuus, sillä esimerkiksi koko nykyisen Kirkonkylän lähes kaikki liiketontit, mm. kunnantalon, säästöpankin sekä osuusmeijerin tontit ovat aikanaan kuuluneet tähän isoon tilaan, lisäksi oli pelto- ja metsämaita laajalla alueella, osa myös Hauhonselän vastarannalla Hauhontakana.
Sijainti
Asuinkeskus sijaitsi Hauhon kirkon luota kohti nykypäivän keskustaa vievän, puisella jalkakäytävällä varustetun kylätien varressa, silloisen Kirkonkylän ydinkeskuksessa kirkon vieressä vastapäätä kantatilaa n:o 7 nimeltään Kapakka. Toppolan ja Kapakan päärakennukset sijaitsivat niin lähellä toisiaan, että rakennusten välissä kulkevalla nykyisellä Kirkkotiellä hevosajoneuvot vaivoin mahtuivat sivuuttamaan toisiaan. Asia ratkaistiin siirtämällä Toppolan päärakennusta kokonaisena etäämmälle Kapakan talosta. Vanhojen talojen silloisista rakenteista johtui, että tällainen toimenpide oli mahdollinen, sillä lämmitysuunit oli perustettu rossipohjan varaan joten ne siirtyivät rakennuksen mukana. Ahdasta on nykyisinkin, sillä samalla tienpätkällä eivät autot 2000-luvulla mahdu sivuuttamaan toisiaan.
Kantatilasta kulttuuritaloksi
Tila joutui aikanaan isäntäväen ainoalle lapselle Maria Amanda Toppolalle, joka oli naimaton ja lapseton. Perillisten puuttuessa tilan asuinkeskus myytiin vapaaehtoisella kaupalla vieraalle ja irtaimisto huutokaupalla kylän asukkaiden tarpeisiin. Maaomaisuus oli jo aikaisemmin myyty kuntakeskuksen alkaessa vähitellen muodostua uuden Hämeenlinnaan ja Lahteen päin vievien teiden risteyksen tienoille muutaman sadan metrin päähän vanhasta kyläkeskuksesta, joka nykyisin tunnetaan Vanhan Raitin alueena. Osa tilan maista joutui myös sodanjälkeisiin asutustarkoituksiin ja osa myös sivuperillisille. Kirkonkylän vaurain maatila oli näin poistunut maisemasta ja rekistereistä.
Toppolan asuinkeskuksen osti jatkosodan päättymisen tienoilla Karjalasta Hauholle muuttanut Olga Bessonoff, jonka hauholaiset oppivat tuntemaan Marja-Olgana, koska hänen sukunimensä oli tavallisen hauholaisen suuhun aika hankala. Tilan uusi omistaja muutti vanhan tilan nimen Toppola ammattinsa mukaan Marjalaksi, joka nimi sillä vieläkin on. Marja-Olga välitti marjoja ja sieniä kotimaahan ja etenkin ulkomaille, hän oli aikanaan merkittävä työnantaja Hauhon Kirkonkylässä. Olga kuoli 1952 ja tilan osti hänen jälkeensä Hauhon Manttaalikunta, joka muodosti siitä osakeyhtiön nimeltä Seuratalo Oy. Kaupan myötä tilan pihapiiri muuttui merkittävästi, sillä ulkorakennukset ja 54 metriä pitkä tiilinavetta purettiin ja päärakennus remontoitiin seurataloksi.
Seuratalona
Tilan kolmas omistaja Hauhon Manttaalikunta/Hauhon Seuratalo Oy järjesti talossa iltamia ja muita tilaisuuksia ja vuokrasi taloa myös muille kunnassa silloin toimiville yhdistyksille. Talo olikin aikansa tyypillinen seurantalo. Hauhon Kirkonkylälle perustettiin noihin aikoihin myös nuorisoseura. Sen perustamiseen varmaankin innoittivat paitsi vuosisadan alussa Hauhollakin toimineen nuorisoseuraliikkeen aatepohja myös saatavilla oleva hyvä toimitalo, mutta seura ei kuitenkaan päässyt mainittavan toiminnan alkuun, vaan se kuihtui vähitellen. Kirkonkylässä toimivat palokunta ja maamiesseura, joilla ei ollut omaa toimitaloa, vuokrasivat taloa omiin tarkoituksiinsa ja huvien järjestämiseen, niin myös kohta sodan jälkeen perustettu Hauhon Sisu. Uusi seuratalo paikkasi huvihuonetarvetta Hauholla, koska aikaisempi huvipaikka Suojamäki oli luovutettu koulukäyttöön eikä työväentalo Vuorenharjulla kovin hyvin soveltunut huvitilaisuuksien pitämiseen ahtaan tontin sekä vesihuollon ja paikoitusalueen puuttumisen takia. Seuratalossa pidettiin huvitilaisuuksia ja siellä esitettiin vakinaisesti elokuvia. Filmitarjonta oli yhtä laadukasta kuin naapuripaikkakunnilla, ellei laadukkaampaa. Apteekkarinrouva Lyyli Sarjanto toimi esitettävien elokuvien hankkijana, hänellä oli silmää hankkia hyviä elokuvia katseltaviksi parina iltana viikossa. Tanssi-iltamat päättyivät aikanaan kun tanssiorkestereiden soittohinnat kohosivat huimasti eivätkä pääsylipputulot riittäneet kattamaan menoja. Talo toimi myös merkittävänä käräjä- ja kokouspaikkana.
Omistaja vaihtuu ja nimeksi tulee Sisula
Ajan mittaan manttaalikunta ei kuitenkaan pitänyt seurantalon omistamista tarpeellisena ja päätti tarjota taloa urheiluseura Hauhon Sisulle, jonka omistukseen se siirtyikin 1965 manttaalikunnan lahjoitettua kaikki Seuratalo Oy:n hallintaan ja omistukseen oikeuttavat osakkeet urheiluseuralle. Talo remontoitiin urheiluseuran toimintatarpeita vastaavaan kuntoon ja sai nimekseen Sisula. Hauholainen rakennusmestari Mauno Kaipainen suunnitteli talolle uuden ilmeen ja teki siitä hyvän liikunta- ja huvittelutalon. Tanssipaikkana Sisulasta tuli maakunnankuulu, erityisesti juhlasalin liukas lattia sai tanssiyleisön vilpittömän suosion. Kun pitäjässä ei riittävän kokoisia kokoustilojakaan isommin ollut, pidettiin Sisulassa edelleenkin erilaisia kokouksia, ja kouluakin talossa käytiin aika ajoin. Sisulan tontin etelänpuoleisella reunalla oli isohko alue, joka käsitti osittain vanhaa talouspihaa ja osittain viljelemätöntä ryteikköä, josta jo isojaon aikana oli siirretty asumuksia kauemmas tilavammille alueille. Ryteikköä peittääkseen 1960-luvun lopulla Hauhon Sisun silloiset johtohenkilöt talkoilla kylmässä kevätsateessa istuttivat tontin rajalle hopeapajuja pitkän rivin, joten Sisulalle muodostui arvoisensa pihapiiri. Monet 60-luvulla tansseissa käyneet sen ajan nuoretmiehet muistelevat käyneensä pajujen katveessa janoaan sammuttamassa, sellainenkin kuului seurantalojen kulttuuriin.
Aika kului ja muuttui. Joka kodin kamarinnurkassa seisova ihmelaite vei yleisön tanssiaisista, iltamista, elokuvista, jolloin Sisulan ylläpito tuli urheiluseuralle taloudellisesti ylivoimaiseksi, vaikka kunta omalta osaltaan antoikin vuosittaista ylläpitoavustusta. Toimijatkin kävivät vähiin, varsinkin kun Sisun suunnistajat, hiihtäjät ja painonnostajat nousivat ajoittain suureenkin maineeseen ja vaativat lajien harrastajien lisäksi myös toimijoita. Ylivoimaiseksi käyneen talon ylläpidon takia urheiluseura kaupitteli aika ajoin taloa Hauhon kunnalle, mutta ei saanut sitä myydyksi. Vasta 1990-luvun puolivälissä kunta osti Sisulan, silloin tapahtui varmaankin Hauhon kunnan historian nopein kiinteistönostopäätös, koska asiaa koskeva kunnallisaloite tehtiin 1994 ja jo seuraavana vuonna taloa peruskorjattiin täyttä päätä. Aloitteen tekijänä oli silloin hauholaisen kesäteatteritoiminnan loistavaan nousuun johtanut Hauhon Näyttämötaiteen Harrastajat ry, jo sodan jälkeen perustettu ja rekisteröity ja 1990 uudelleen henkiin herätetty yhdistys Aika oli otollinen sekä kaupankäynnille että kiinteistön korjaamiselle.
Kiinteistön korjaaminen perinteitä kunnioittaen
Alkuperäisen suunnittelijan poika, arkkitehti Asko Kaipainen teki hyvät ja kauniit suunnitelmat. Hän jätti talon uuteen sisäkuvaan häivähdyksen isänsä suunnittelemaa Sisulaa. Talon julkisivulla on liuskekiviveistos, joka muistuttaa Mauno Kaipaisen parhaana luomiskautenaan käyttämästä liuskekivestä, aikana, jolloin nykypäivän monipuolisia rakennusmateriaaleja ei vielä ollut käytettävissä.
Rakennustyön toteuttivat hauholaiset ammattimiehet, sillä 1990-luvun pahimmat lamavuodet pitivät huolen siitä, että rakennusalan ammattilaisia oli saatavilla, ja hauholainen puualan yritys valmisti kalusteet. Tekstiileistä järjestettiin Wetterhoffin opiskelijoiden keskuudessa suunnittelukilpailu, jonka voitti silloinen opiskelija Virpi Nikkanen ja täkäläiset kudonnan harrastajat kutoivat tekstiilit hauholaisen tekstiilityön ammattilaisen Raija Kirjavaisen johdolla. Vain ne tuotteet ja työt, joita ei hauholaisilta yrityksiltä ja henkilöiltä ollut saatavissa, hankittiin muualta. Sisustustekstiileissä on nähtävissä hauholainen luonto: järvenpuoleinen osa talon tekstiileistä on sinistä, joka heijastaa vieressä olevan Hauhonselän sinistä selkää, ja pohjoisenpuoleinen osa on vihreää kuvaten Kirkonkylän pohjoiselta reunalta alkavia mittaamattomia Hauhon metsiä. Ikkunaverhojen ja esiripun loimien sidontaan löytyi ikivanha hauholainen malli Ylöstalon tekstiilimuseon vanhoista salin verhoista, jotka tuittulalainen kankaankutoja Hilma Vainio kauan sitten oli kutonut. Kuvio toistuu nyt Hauho-talon ikkunaverhoissa sekä sinivihreässä esiripussa. Nimensä Hauho-talo sai yleisökilpailun perusteella ja talo pyhitettiin kokonaan juhla- ja kulttuurikäyttöön. Hauho-talon hauholaisuusaste on varsin korkea alkaen suunnittelijasta päätyen tekstiileihin ja kalusteisiin. Voidaan sanoa, että koko Hauho-talo on tehty hauholaista perinnettä ja nykyosaamista hyödyntäen ja kunnioittaen.
Tulevaisuus
Kuntaliitoksen toteutuessa 2009 alusta syntyi epävarmuutta tämän muistorikkaan ja kauniin juhlatalon tulevaisuudesta. Vuonna 2010 hauholaiset saivat lunastaa talon itselleen 2000 eurolla. Talo on tilattavissa perhe- ym. juhlien paikaksi, niin myös konsertteja ja teatteritapahtumia varten. Talon on erinomaisen sopiva myös markkina- ja myyjäistapahtumien järjestämiseen.
Lähteet
- Hauhon Wanha Raitti ry/Jyrki Kirjokallio: Eilistä tavoittamassa, ilm. 2000.
- Hauhon kunnan pöytäkirja-arkisto
- Hauhon murre- ja perinneyhdistys ry:n keräilyarkisto
- Hauho-Seuran äänitearkisto, Kustaa Virtasen haastattelu.
- Matti Taposen yksityiset muistitiedot