Timo Sandberg

Häme-Wikistä

(s. 1946)


Timo Sandberg on syntynyt Lahdessa ja asuu nykyisin Nastolassa.

Sandberg luonnehtii tietään kirjailijaksi pitkäksi ja takkuiseksi, eikä se hänen mukaansa ole helpottunut vieläkään. Kirjoittaminen on hänelle työ ja harrastus. Hän lukee paljon, ja harrastaa lisäksi luonnossa liikkumista.

Useissa viime vuosien kirjoissa tapahtumapaikkana on Päijät-Häme.

Koulutus



Ammattikoulu.
Kansankorkeakoulu, kaksi vuotta.
Kolme vuotta Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakurssilla, useita lyhyempiä kursseja.

Työkokemus


Toiminut useissa ammateissa, mm. levyseppänä.
Metallityöväen Liitossa eri tehtävissä yli 30 vuotta.
Kirjoittajakurssien opettajana Murikka-opistossa yli 15 vuotta.

Tuotanto

Romaanit

Unta ei voi tunnustaa, 1990
Uuden syntymän koti, 1991
Yölaukka, 1992 (nuorisoromaani)
Sijaissankari, 1993
Jäähyväisratsastus, 1994(nuorisoromaani)
Kyyhkysen veri, 1996
Sumuhevonen, 1997 (nuorisoromaani)
Rautapääsky, 2000
Kihokki, 2002
Kaviopolkka, 2005, taiteilijanimellä Mari Timonen, yhdessä Mari Sandbergin kanssa
Pahan morsian, 2006
Pöllön huuto, 2007
Pirunpesä 2009
Elämänluukku, 2009
Kalmankokko, 2010

Muu

Historiikkeja metallin ammattiosastoille ja yrityksille.

Timo Sandbergin lukuvinkit

  • Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot

Tämä on novellikokoelma johon aina palaan. Lyhyitä novelleja jotka auttavat ymmärtämään mitä kerroksellisuus kirjallisuudessa tarkoittaa. Jo ensimmäinen novelli Kotona syöksyy syvälle äidin ja tyttären suhteeseen, kuvaa paljon enemmän mitä siihen on kirjoitettu.

  • Francesca Duranti: Talo kuujärven rannalla

Mystinen romaani kadonneen kirjan, mestariteoksen etsimisestä. Kirjassa törmäävät kaksi kulttuuria toinen tässä päivässä, toinen kaukana menneisyydessä. Se on myös tarina rakkauden kaipuusta, pelosta ja vaikeudesta. Kirjassa päähenkilö pakenee elämästä fantasiaan mutta samalla fantasia tartuttaa häneen elämänvoimaa.

  • Stieg Larsson: Kolmen dekkarin sarja

Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti, ovat persoonallisia dekkareita. Ne pureutuvat syvälle yhteiskunnallisiin asioihin, niissä tapahtuu uskottavasti kirjoitettuna uskomattoman tuntuisia asioita. Oman säväyksensä kirjoihin tuo niiden kirjoittajan traaginen elämäntarina.

  • Mihail Šolohov: Hiljaa virtaa Don

Kolmiosainen kirja kertoo Donin kasakoiden elämästä Venäjän ja tulevan Neuvostoliiton kuohuvina vuosina. Se on erittäin tarkkanäköisesti ja koskettavasti kirjoitettu. Kirja on myös jännitystarina ja traaginen rakkaustarina. Se teki aikoinaan minuun suuren vaikutuksen.

  • Matti Yrjänä Joensuu: Rakkauden nälkä + muut teokset

Joensuun teoksissa nokkelan juonen punonnan ja jännittävän tarinan rinnalle nousee muita arvoja. Hänen maailmansa ei ole mustavalkoinen. Konnat eivät ole pelkästään konnia ja poliiseissa on melko vähän sankaruutta. Joensuu kuvaa hienosti yhteiskuntaa, poliisin työtä sekä henkilöittensä ajatusmaailmaa.