Sirkka Lankinen

Sirkka Lankinen (1916 -2012) – lahtelainen korvalääkäri, kansanedustaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Sirkka Lankinen on ollut yli 50 vuoden ajan aktiivinen ja näkyvä Kyminlaakson Lääkäriseuran jäsen, joka on osallistunut terveydenhuollon ohella hyvin monipuolisesti yhteiskunnan toimintoihin niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Sirkka Lankiselle myönnettiin asessorin arvonimi vuonna 1995 ja Lahti-Seura ry. nimesi hänet vuonna 2001 ”Vuoden lahtelaiseksi”.

Perhe, opiskelu ja erikoistuminen

Sirkka Lankinen (o.s. Tukiainen) syntyi vuonna 1916 Ilomantsissa. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettajat Otto Emil Tukiainen ja Anni Kareinen. Otto Tukiainen oli välillä opettajana Taalintehtaalla, mutta muutti perheensä kanssa Lahden seudulle vuonna 1923, jolloin hänestä tuli silloin vielä Hollolaan kuuluneen Niemen koulun opettaja.

Sirkka Tukiainen aloitti oppikoulun käynnin vuonna 1927 Lahden yhteiskoulussa ja valmistui sieltä ylioppilaaksi vuonna 1935. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, tavoitteenaan valmistua lääkäriksi. Hän suoritti medikofiilitutkinnon vuonna 1937 ja lääketieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1938.

Sirkka Tukiainen vihittiin vuonna 1940 avioliittoon lääketieteen kandidaatti Matti Sakari Lankisen (1915–2000) kanssa. Heille syntyivät lapset Sirppa Kristiina 1941 (k. 1943), Tuire Minerva 1944 (k. 1996), Pekka Sakari 1945, Heikki Otto Ilari 1947 ja Matti Jukka Paavali' 1951. Vanhempien opinnot venyivät sotavuosien olosuhteiden vuoksi, Sirkalla myös kolmen lapsen syntymästä johtuen. Sakari Lankinen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi joulukuussa 1945 ja Sirkka Lankinen toukokuussa 1946.

Sotavuosina naispuolisia lääketieteen opiskelijoita ja lääkäreitä komennettiin tehtäviin, joista miespuoliset lääkärit olivat joutuneet lähtemään rintamalle tai sotasairaaloihin. Sirkka Lankinenkin oli hoitamassa sijaisuuksia mm. 8. Sotasairaalassa Lahdessa, Helsingin yleisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolla, Suomen Punaisen Ristin sairaalassa aivokirurgian osastolla, Hämeenlinnan lääninsairaalassa sekä Kannuksen kunnassa ja Lopen kunnansairaalassa.

Korva-, nenä- ja kurkkutaudit olivat alkaneet kiinnostaa Sirkka Lankista opiskelun aikana, ja lääkäriksi valmistuttuaan hän hakeutui hankkimaan lisäkokemusta juuri tältä erikoisalalta. Asiaan vaikutti mm. se, että Lääketieteenkandidaattiseura pyysi häntä vuonna 1942 tekemään muistiinpanot professori Yrjö Meurmanin luennoista, koska alalta ei ollut olemassa suomenkielistä oppikirjaa. Kandidaattiseura kustansi luennot monistesarjana vuonna 1943 ja ansaitsi sitä myymällä rahaa, josta Sirkka Lankinenkin sai stipendin Ruotsiin vuonna 1946 tehtävää opintomatkaa varten. Vuosina 1946–1949 hän työskenteli viransijaisena Ruotsissa kolmessa eri sairaalassa ja yhdessä sveitsiläisessä sairaalassa sekä Suomessa Lapin lääninsairaalassa, Nokian kauppalansairaalassa ja Helsingin yleisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osastossa.

Erikoislääkärin oikeuksia varten oli suoritettava kolmen vuoden sairaalapalvelu. Suomessa oli silloin vain neljä erikoistumispaikkaa Helsingin yleisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolla. Professori Meurman oli ilmoittanut, että sinne ei oteta naisia eikä ruotsinkielisiä, mutta kaikesta huolimatta Sirkka Lankinen sai sieltä lopulta kolmivuotisen apulaislääkärin viran vuosiksi 1950–1953. Meurmanin kertoman mukaan ”korvaklinikalle” pääsyyn vaikutti se, että siellä tarvittiin henkilö, jolla oli sosiaalista näkemystä. Erikoisalan aikaisemmat sairaalapalvelut huomioon ottaen Sirkka Lankiselle myönnettiin korva-, nenä- ja kurkkutautien eli lyhyemmin ”korvalääkärin” erikoislääkärin oikeudet vuonna 1951, ensimmäisenä naisena Suomessa. Sen jälkeen hän toimi yliopistoklinikassa ajoittain myös apulaisopettajan tehtävissä. Lisäksi hän edusti erikoisalaansa mm. Kuulonhuoltoliiton hallituksen jäsenenä ja kuntoutusjohtokunnan puheenjohtajana. Hän on saanut ansioistaan Kuulonhuoltoliiton ansiomerkin ja hänet kutsuttiin ensimmäisenä naisena Suomen Otolaryngologiyhdistyksen kunniajäseneksi vuonna 2002..

Korvalääkärinä Lahdessa

Lahtelaisena Sirkka Lankinen suunnitteli puolisonsa kanssa perheen sijoittumista Lahteen. Hänen puolisonsa Sakari Lankinen oli vuoden 1951 lopulla vt. apulaislääkärinä Lahden Naistensairaalassa ja sen jälkeen vakinaisena alilääkärinä vuodesta 1952 alkaen, sekä myöhemmin osastonlääkärinä ja viimeksi ylilääkärinä Lahden kaupunginsairaalan synnytysten ja naistentautien osastolla.

Sirkka Lankinen tuli yksityislääkäriksi Lahteen vuonna 1952 ja perhe asui aluksi Hollolan Säästöpankin talossa (Aleksanterinkatu 11 – Mariankatu 12). Sirkka ja Sakari Lankisella oli ensin yhteinen vastaanotto talossa Aleksanterinkatu 15, mutta pian Sirkka Lankinen siirsi vastaanottonsa samassa talossa toimivan Lääkintälaboratorio Hoito Oy:n tiloihin. Hän oli myös laboratorion toimitusjohtajana ja vastaavana lääkärinä vuosina 1956–1957. Vuonna 1957 Lankiset saivat asunnon kaupungin rakennuttamasta Lääkäritalosta (Oikokatu 11), koska Sakari Lankinen oli kaupunginsairaalan vakinainen lääkäri. Talon pohjakerroksessa oli myös tilat yksityisvastaanottoja varten.

Sirkka ja Sakari Lankinen sekä kirurgian erikoislääkäri Sakari Vainio muuttivat vuonna 1964 perheineen yhdessä Mustankallionmäelle rakennuttamaansa kahden perheen taloon (Mustankalliontie 44), jossa oli tilat myös heidän yhteisesti omistamaansa lääkäriasemaa varten. Sirkka Lankinen oli alusta lähtien tämän Kommandiittiyhtiö Lääkärikolmion toimitusjohtaja. Rinteestä avautuu avara näkymä kaupungin keskustan yli länteen. Persoonallisesti valitut taideteokset täyttävät Sirkka ja Sakari Lankisen kodin.

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoisalan potilailla oli suuria vaikeuksia päästä Lahdessa sairaalahoitoon, sillä Keskussotilassairaala 2:ssa olevalle erikoisalan osastolle voitiin ottaa siviilipotilaita varsin rajoitetusti. Sen vuoksi Sirkka Lankinen alkoi hoitaa potilaitaan jo vuonna 1953 Lahden Yksityissairaalassa, joka toimi silloin Jalkarannan alueella entisen Hiihtohotellin rakennuksessa. Sirkka ja Sakari Lankinen vaikuttivat merkittävästi siihen, että yksityissairaala siirtyi vuonna 1956 keskellä kaupunkia olevaan kerrostaloon Kirkkokatu 1 – Fellmaninkatu 3. Sirkka Lankinen oli yksityissairaalan lääkärinä vuoteen 1970 saakka ja jatkoi vastaavassa työssä vielä vuosina 1971–1975, jolloin sairaala toimi Salpakankaan paikallissairaalana. Sen jälkeen hän piti edelleen yksityisvastaanottoa Lääkärikolmiossa 2000-luvun alkuvuosiin saakka.

Lahdessa Sirkka Lankinen sai hoitoonsa myös kuulovammaisia lapsia. Hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että Lahdessa aloitettiin kuulovammaisten kansakoululaisten erityisopetus jo vuonna 1954. Lisäksi hän ryhtyi vuonna 1960 järjestämään yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa heille päivähoitoa erään lastentarhan yhteydessä.

Sirkka Lankinen vastasi suurimmaksi osaksi kuulovammaisten lasten lääkärinhoidosta vuoteen 1972 saakka, jolloin Lahden kaupunginsairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien osaston toiminta alkoi. Toisen huomattavan potilasryhmän Sirkka Lankisen vastaanotolla muodostivat kaupunginteatterin ja kaupunginorkesterin sekä Lahden Oopperayhdistyksen järjestämien oopperaesitysten taiteilijat. Hän piti erityisen tärkeänä influenssarokotteen antamista heille säännöllisesti vuosittain.

Sirkka Lankinen on Suomen Lääkäriliiton, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Otolaryngologiyhdistyksen, Suomen Naislääkäriyhdistyksen ja Kyminlaakson Lääkäriseuran jäsen. Hän on ollut Suomen Lääkäriliiton valtuuskunnan jäsen vuosina 1977–1979 ja saanut liiton pronssisen plaketin vuonna 1980.

Kunnalliset luottamustoimet

Kun Sirkka Lankinen Lahdessa asuessaan alkoi osallistua politiikkaan, oli luonnollisena valintana Kansallinen Kokoomuspuolue. Sen henkeen hän oli kasvanut jo vanhempiensa kodissa ja sen periaatteet hän omaksui myös aikuiseksi varttuessaan.

Sirkka Lankisen toiminta Kokoomuksen riveissä Lahdessa alkoi sosiaalilautakunnasta, jonka jäsen hän oli vuosina 1960–1964. Terveydenhuoltoa edustavana jäsenenä hän kuului lautakunnassa myös lastensuojeluosastoon. Naistensairaalan vanhan, ahtaan ja epäkäytännöllisen rakennuksen vuoksi synnyttäjien hoito oli hyvin hankalaa väkiluvultaan nopeasti kasvavassa kaupungissa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Sirkka Lankinen pyrki menestyksellisesti kaupunginvaltuustoon, jonka jäsen hän oli vuosina 1965–1988.

Valtuutettuna Sirkka Lankinen sai hoidettavakseen useita muitakin kaupungin luottamustehtäviä. Hän oli mm. musiikkilautakunnan puheenjohtaja vuosina 1965–1968, teknillisen lautakunnan jäsen vuosina 1969–1972, terveyslautakunnan jäsen vuonna 1972, museo- ja taidelautakunnan puheenjohtaja vuosina 1973–1976, kulttuuritoimikunnan jäsen vuosina 1979–1980, kulttuurilautakunnan jäsen vuosina 1981–1988, taideinstituutin (vuoteen 1984 taidekoulu) johtokunnan jäsen vuosina 1981–1988, kulttuurilaitosten lautakunnan jäsen vuosina 1999–2000 sekä taiderahaston johtokunnan puheenjohtaja 1977-1980. Lisäksi hän oli kaupungin edustajana mm. Lahden musiikkiopiston omakotisäätiön hallituksessa vuosina 1979–1985 sekä Reumasäätiön isännistössä vuosina 1979–1984.

Kaupunginsairaalan kehittämishanke

Sairaalaolojen puutteellisuuden ja erityisesti synnyttäjien hoidon vaikeuksien vuoksi Lahdessa oli 1960-luvun alusta lähtien käynnissä ns. suuri sairaalasota, joka herätti huomiota ympäri koko maan. Lyhyesti sanottuna kiisteltiin siitä, toteutetaanko vireillä ollut Lahden kaupunginsairaalan perusparannus- ja laajennushanke, vai jäädäänkö odottamaan keskussairaalan saamista. Nykyinen Päijät-Hämeen keskussairaalapiiri oli 1960-luvun puolivälissä ainoa, jossa ei ollut lainkaan keskussairaalaa, mutta siitä huolimatta se jätettiin rakennusjärjestyksessä viimeiseksi.

Kaupunginvaltuusto oli tehnyt päätöksen kaupunginsairaalan perusparannuksesta ja laajentamisesta, mutta asiaa vastustanut kaupunginjohtaja Olavi Kajala onnistui ”hajota ja hallitse” -toiminnallaan viivyttämään hankkeen toteutumista. Eräänä keinona käytettiin lukuisia sairaalatonttiin kohdistuneita valituksia. Sairaalalainsäädännön muutos olisi vuoden 1967 alusta estänyt kaupunginsairaalan rakennustyön alkamisen ilman hankkeen ottamista valtion suunnitelmiin. Sen vuoksi valtuutetut Sirkka Lankinen (kok), Salme Myyryläinen (sosdem) ja Alma Kock (skdl) kokosivat vuonna 1966 ”Naiset yli puoluerajojen” -ryhmän, joka keräsi neljässä päivässä yli 21 000 nimeä kaupunginsairaalan rakentamisen puolesta. Tusina lahtelaisia naisia vei adressin sisäasiainministeri Martti Viitaselle, joka totesi: ”Kyllä minä nyt tiedän, mitä lahtelaiset haluavat.” Adressin keräämisen muistoksi on Lahden kaupunginsairaalan ulkoseinälle kiinnitetty vuonna 1980 taiteilija Pirkko Viitasalon tekemä reliefi, jossa on teksti: ”Lahden 21200 naisen vetoomus sairaalan rakentamisen puolesta 26.11.1966”.

Sairaalahankkeen rakennustyön varmistamiseksi Sirkka Lankinen lupasi teettää ja lahjoittaa kaupungille ”perusanturan” ennen vuoden 1966 päättymistä. Yritys 28.12.1966 ei onnistunut, koska anturalle ei voitu osoittaa paikkaa suunnitellulla rakennusalueella. Sen vuoksi Sirkka Lankinen päätti tehdä asiaa koskevan lahjoituksen kaupungille vielä ennen vuoden päättymistä ja meni sitä varten joulupukinnaamari päässään kaupunginhallituksen viimeiseen kokoukseen. Kaupunginjohtaja Kajala oli antanut ymmärtää, että asia otetaan esille kokouksessa. Hän otti kuitenkin lahjoituksen vastaan kokouksen päätettyään, ja niin lahjoitus kirjattiin saaduksi vasta 4.1.1967 pidetyssä kokouksessa, eli liian myöhään. Sisäasiainministeriön lupa kaupunginsairaalan perusparannus- ja laajennushankkeen toteuttamiselle saatiin vihdoin heinäkuussa 1967 ja rakennustyöt aloitettiin lokakuussa 1967. Asian edistymiseen vaikutti merkittävästi se, että hanketta vastustanut kaupunginjohtaja Kajala kuoli tapaturmaisesti Kanarian saarilla keväällä 1967.

Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustaja

Toiminta kaupunginsairaalan rakennushankkeen puolesta toi Sirkka Lankiselle laajan kannatuksen kaupunkilaisten ja Lahden seudun asukkaiden keskuudessa. Hänet valittiin presidentin valitsijamieheksi vuonna 1968 ja Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustajaksi Hämeen eteläisestä vaalipiiristä vuosiksi 1970–1971 ja 1972–1975 (I), mutta ei enää syksyllä 1975 pidetyissä ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa. Eduskuntakautenaan hän kuului suureen valiokuntaan, II lakivaliokuntaan ja sosiaalivaliokuntaan. Eduskunnan toimintaan liittyen hän oli mm. Antellin valtuuskunnan jäsen vuosina 1971–1976, Pohjoismaiden neuvoston jäsen vuosina 1974–1975 ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen vuosina 1975–1977.

Sirkka Lankinen piti itse hyvin tärkeänä toimintaansa rintamasotilaseläkelain säätämisen hyväksi. Lain valmistelu oli aloitettu jo ennen hänen eduskuntaan tuloaan, mutta se jatkui edelleen vuonna 1970. Laki annettiin ja tuli voimaan vuonna 1971, lähes 25 vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Sirkka Lankisen eduskuntakautena annettiin myös kansanterveyslaki vuonna 1972. Hän ei ollut tyytyväinen lain sisältöön ja valitti sitä, että Suomen Lääkäriliitto ei pystynyt vaikuttamaan riittävästi asioihin lain valmisteluvaiheessa.

Kansanedustajakausi korosti Sirkka Lankisen asemaa myös Kansallisen Kokoomuspuolueen järjestötoiminnassa niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisellakin tasolla. Kokoomuksen Naisten Liitossa hän oli liittovaltuuston jäsen vuosina 1968–1974, liittohallituksen jäsen vuosina 1968–1970 ja varapuheenjohtaja vuosina 1970–1971 sekä varainvalvoja vuosina 1968–1971. Hänelle on myönnetty Kokoomuksen kultainen ansiomerkki vuonna 1973 ja Kokoomuksen Naisten Liiton kultainen ansiomerkki vuonna 1976.

Kokoomuksen Naisten Liitto oli 1950-luvulla luomassa kansainvälistä Euroopan Naisten liittoa. Kokoomuksen Naisten Liiton edustajana Sirkka Lankinen on ollut Euroopan Naisten Liiton Suomen osaston edustajiston jäsen vuosina 1980–1988 sekä sosiaalipoliittisen ryhmän puheenjohtaja vuosina 1980–1985 ja varapuheenjohtaja vuosina 1986–1988.

Seurakunnan luottamushenkilönä

Sirkka Lankisen osallistuminen taisteluun Lahden puukirkon säilyttämisen puolesta vei hänet myös Lahden ev.lut. seurakunnan kirkkovaltuuston ja Keski-Lahden seurakunnan seurakuntaneuvoston jäseneksi vuosina 1974–1988.

Lahden ev.lut. seurakunta alkoi 1970-luvun alkutaitteessa suunnitella vuonna 1890 valmistuneen hirsirakenteisen ”kaupungin kirkon” purkamista ja Alvar Aallon suunnitteleman modernin tiilikirkon rakentamista sen paikalle. Hanke herätti suuressa osassa kaupunkilaisia voimakasta vastustusta. Sirkka Lankinen ryhtyi heti toimintaan ja lähetti äitinsä Anni Tukiaisen ja poikansa Matin kanssa vastustavan mielipiteen joulukuussa 1970 Tampereen tuomikapitulille. Museo- ja taidelautakunnan puheenjohtajana Sirkka Lankinen jatkoi seuraavina vuosina taistelua puukirkon säilyttämisen puolesta kaupungin- ja seurakunnan hallintoelimissä sekä lehdistön palstoilla.

Uuden kirkon rakennushanketta ei voitu kuitenkaan enää pysäyttää. Silloin Sirkka Lankinen lupasi estää uuden kirkon rakennustyön kiipeämällä istumaan vieressä kasvavaan puuhun, jonka kaataminen olisi välttämätöntä puukirkon purkamisen vuoksi. Tämä tapahtuma jäi kuitenkin näkemättä, sillä vanhan kirkon purkaminen aloitettiin 1.3.1977, jolloin Sirkka Lankinen oli kuukauden kestäneellä kongressimatkalla Argentiinassa Etelä-Amerikassa. Uusi kirkko vihittiin käyttöön 3.12.1978. Vielä 30 vuotta myöhemmin moni lahtelainen on tullut kiittämään Sirkka Lankista siitä, että tämä oli vastustanut ”heidän kirkkonsa” uhraamista Alvar Aallon kirkon vuoksi.

Kyminlaakson Lääkäriseura

Sakari ja Sirkka Lankisen asettuminen Lahteen 1950-luvun alussa merkitsi myös heidän liittymistään paikalliseen Kyminlaakson Lääkäriseuraan, jossa varsinkin Sirkka Lankisella on ollut näkyvän vaikuttajan asema runsaan puolen vuosisadan ajan. Sirkka Lankinen valittiin seuran varatilintarkastajaksi vuonna 1954 ja vuosina 1955–1957 hän oli sihteerinä ensimmäinen nainen tämän vuonna 1909 perustetun seuran johtokunnassa. Sakari Lankinen oli seuran johtokunnan jäsen vuosina 1959–1962, varapuheenjohtaja vuosina 1963–1964 ja puheenjohtaja vuosina 1965–1966. Hänet kutsuttiin myös seuran kunniajäseneksi vuonna 1989.

Kyminlaakson Lääkäriseuran jäsenenä, sihteerinä ja puheenjohtajan puolisona Sirkka Lankinen on ollut tarmokkaasti mukana seuran toiminnassa, niin kokouksissa, vapaa-ajan toiminnassa kuin juhlissakin. Hän on käyttänyt kokouksissa värikkäitä puheenvuoroja, jotka koskettivat usein yhteiskunnallisia näkökohtia laajemminkin. Hänellä oli tapana tuoda asioita esiin tavalla, joka herätti helposti kysymyksiä tai vastakkaisia mielipiteitä. Juhlailtojen lopulla saatettiin vielä 1970-luvun alussa kuulla Sirkka Lankisen pöytäseurueen suunnasta varsin vilkasta keskustelua ja laulua. Hänen usein esittämänsä laulu oli ”Eikä siellä vintillä vitkasteltu”.

Muu harrastus- ja kansalaistoiminta

Sirkka Lankinen liittyi Soroptimistijärjestöön, kansainväliseen virka- ja liikenaisten aatteelliseen järjestöön, vuonna 1952, jolloin hän oli mukana perustamassa Lahden Soroptimistiklubia. Samoin hän oli vuonna 1955 perustamassa Suomen Soroptimistiklubien Unionia. Sen jälkeen hän on oli Suomen Soroptimistiklubien Unionin hallituksen jäsen ja varagovernor vuosina 1958–1964. Hän oli myös Lahden Soroptimistiklubin varapresidentti vuonna 1962 ja presidentti vuosina 1963–1965.

Sirkka Lankisen taideharrastus oli alkanut posliininmaalauksesta, mutta vuosien mittaan siinä saivat yhä suuremman osan kuvataiteet, teatteri ja ooppera. Yhdistyksistä, joiden jäsen Sirkka Lankien oli, on mainittava Suomen Taideyhdistys, Lahden taiteet, (Lahden) Nykytaiteet, Lahden Taidemuseoyhdistys, Lahden julistebiennale, Wäinö Aaltonen seura sekä Lahden Oopperayhdistys. Sirkka Lankisen kunnallisesta toiminnasta kulttuurin ja taiteiden hyväksi on kerrottu kunnallisten luottamustoiminen yhteydessä.

Muista yhdistyksistä, joiden toiminnassa Sirkka Lankisen on ollut mukana, on syytä mainita vielä Lahden Liikenaiset ja sen toiminnan jatkaja Lahden Liike- ja Virkanaiset, Lahden Akateemiset naiset, Lahden Yhteiskoulun seniorit sekä Lahden Purjehdusseura.

Ansiomerkkejä ja huomionosoituksia (luettelo on puutteellinen)

• SL 1 RM 1977, SL 4 1974, Talvisodan mm, Jatkosodan mm, Sin Rist.
• Asessori 1995.
• Kokoomuksen kultainen ansiomerkki 1973 ja Kokoomuksen Naisten Liiton kultainen ansiomerkki 1976.
• Liike- ja virkanaisten ansiomerkki.
• Lahden Purjehdusseuran harrastusmerkki.
• Lahden Kansallisten Naisten kunniapuheenjohtaja 1978.
• Vuoden lahtelainen 2001 (Lahti-Seuran nimeämänä).
• Wäinö Aaltosen seuran kunniajäsen.
• ”Vuoden Lykkiläinen” 2007 (Lahden Yhteiskoulun Senioriyhdistyksen myöntämä kunnianimitys).

Sirkka Lankisen osallistuminen Kansallisen Kokoomuspuolueen alueellisiin ja paikallisiin järjestöihin

• Kokoomuksen Naisten Etelä-Hämeen piiri ry:n vpj 1968–1976.
• Kokoomuksen Naisten Etelä-Hämeen piiri ry:n piirihallituksen jäs. 1968–1979.
• Etelä-Hämeen Kokoomus ry:n piirivaltuuston jäs. 1968–1972.
• Etelä-Hämeen Kansallisliiton piiritoimikunnan jäs. 1964–1966.
• Vesijärven Kansallisseuran pj 1965–1966.
• Lahden Kansallisten Naisten pj 1967–1977, kunniapuheenjohtaja 1978.

Kirjoitus on valmistunut joulukuussa 2008. Katso myös kirjoitusta Sirkka Lankinen (1916–2012), In memoriam – lahtelainen korvalääkäri ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Arno Forsius: Sirkka Lankinen (s. 1916) – lahtelainen korvalääkäri, kansanedustaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Lähteitä

• Airas, J.- P.: Keski-Lahden vanha kirkko. Teoksessa: Lahden puukirkko 1890–1977, toim. E. Ryökäs. Keski-Lahden seurakunta. Hollola 2003.

• Kokoomuksen Naisten Etelä-Hämeen piiri ry 1947–1987. Forssa 1987.

• Työn suuret persoonat. Toim. Raija Savioja. Lahden työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys r.y. Jyväskylä 1999.

• Lukuisat matrikkelit ja henkilöhakuteokset.

• Arno Forsius: haastattelut huhtikuussa 2008.