Sanoinko sen ääneen? (Kirja)
Tuuli-Elina Ruuskasen erokirjaa Sanoinko sen ääneen? (2021) on hypetetty niin porvarillisessa julkisuudessa kuin somessakin kiitettävän paljon. Jotkut ovat nostaneet hänet jopa kaikkien eroa ja vapautta kaipaavien naisten sankariksi. Kirja on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, mutta oikeastaan se kertoo vain hyvin tavallisen 35-vuotiaan naisen tarinan, naisen jolla on kaksi alle kouluikäistä lasta.
Suomessa avioliitoista ja muista parisuhteista erotaan enemmän kuin missään muualla - ja silti tai juuri sen takia - suomalaiset ovat vuodesta toiseen maailman onnellisinta kansaa.
Ruuskanen haastaa kirjassaan ne, jotka korostavat ydinperheen merkitystä ja rakentaa sille vastakkaista tarinaa Ero ydinperheestä muuttaa kaiken.
“Kirja sanoo suoraan sen, mitä jokainen eroava tai eroa miettivä henkilö ajattelee, mutta mitä kukaan ei uskalla sanoa ääneen. Kirja on kahden alle kouluikäisen lapsen äidin rehellinen kuvaus siitä, miltä tuntuu erota suhteesta, jossa kaikki on periaatteessa hyvin. Kirja on kuvaus eron tuomasta itseinhosta ja ahdistuksesta, mutta se on myös kuvaus onnesta ja vapaudesta. Kirjassa ihastutaan, rakastutaan ja lopetetaan rakastamasta sekä kerrotaan miltä sinkkumarkkinat näyttävät perheellisen silmin. Kirja kulkee läpi ensimmäisen vuoden eropäätöksestä. Mitä kaikkea tuossa ajassa ehtiikään tapahtua?” (Kustantaja Docendon esittelyteksti)
Erokirja vain uuden suhteen aloittamiskirja?
Tuuli-Elina Ruuskasen esikoiskirjaa Sanoinko sen ääneen? (2021) on esitelty ja markkinoitu erokirjana tai eropäiväkirjana - ja se on saanut julkisuudessa Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja MTV3:n uutisissa hyvin myönteisen vastaanoton.
Kuitenkin se on yhtä paljon kertomusta siitä, millä tavoin äänekkäästi vapautta ja yksinäisyyttä halajava liberaali 35-vuotias uussinkkunainen haluaa ennen muuta uutta ja toisenlaista parisuhdetta, jopa perhemallia, mitä hän ei sano ääneen tai edes tunnu myöntävän itselleen.
Docendon kustannustoimittajan toimittaman päiväkirjan ym. tekstien lähtökohtana on kertoa mahdollisimman avoimesti ja suoraan kaikki, mitä on tapahtunut ensimmäisen erovuoden aikana eli siitä lähtien, kun kirjoittaja sanoi eksälleen ääneen, että hän haluaa erota elokuun 22. päivänä vuonna 2019. Tosiasiassa kertomukseen on valikoinut asioita, jotka tukevat kirjoittajan tarinaa eron välttämättömyydestä ja vapauden ihanuudesta.
Mitä kerrotaan, mitä ei
“Neljävuotias oli vieressäni sohvalla, kuusivuotias rakenteli legoja lattialla. (..) Kerroin, että jatkossa äiti ja isä asuvat vuorotellen kotona ja ovat edelleen kavereita keskenään.
Vaikka nelivuotias tuskin ymmärsi kaikkea, mitä kerroin hän veti viltin pään yli ja sanoi, ettei halua kuunnella. Kuusivuotias jatkoi legojen rakennusta, mutta kuunteli tarkkaavaisena. Monologin päätyttyä neljävuotias kysyi, että voidaanko nyt leipoa, ja kuusivuotias sanoi, että tulee mukaan leipomaan.
Aikuisen ihmisen silmin tilanne oli absurdi. Ei itkua, ei kysymyksiä, ei mitään. Tilanne oli rauhallinen ja tuhat kertaa helpompi kuin olin ikinä kuvitellut.” (s. 66-67)
Jotkin pienet asiat tässä avoimuudessa pistävät silmään. Ihmisistä, eksästä ja uudesta kihlatusta ei puhuta edes peitenimillä, vaikka kaikki Tuuli-Elinan ja hänen eksänsä tuntevat ja häneen somessa ym. tutustuneet varmasti tietävät, keistä on kysymys. Tämä mietityttää: ollaan avoimia ja ei kerrota edes ihmisten nimiä. Vain yksi nimi paistattelee valokeilassa.
Edelliseen liittyen: kaikki se mitä kerrotaan, kerrotaan vain ja ainoastaan Tuuli-Elinan vaaleansinisten aurinkolasien ja kokemusten läpi. Lasten edun hän tosin pyrkii ottamaan koko ajan huomioon, mutta ei ole itsekään vakuuttunut toimiiko hän missään tilanteessa lastensa parhaaksi, ainakaan aluksi. Sen kummemmin eksä kuin myöhemmätkään seurustelukumppanit, joita vuoden aikana on useita, eivät pääse kirjassa ääneen. Heihin vain viitataan sivulauseissa.
Kirjasta ei edes etsimällä selviä, mitä eksä ajatteli erosta tai mitä kaksi pientä lasta ajattelivat vanhempien erosta ja kaikesta siitä, mitä siitä seurasi. Eksäkö otti ilmoituksen erosta tyynen rauhallisesti vastaan, eikä ihmetellyt yhtään saamaansa yksipuolista ilmoitusta seitsemän vuoden perhe-elämän jälkeen. “Selvä, sinä haluat erota. Erotaan sitten.” Kaikki kävi kivuttomasti ja keskustelematta. Tuuli-Elina purki ahdistuksentunteensa muuhun perheeseen ja se oli sitten siinä.
Päiväkirjoista ym. teksteistä toimitettu teos panee miettimään, onko kirjassa myös sepitettä mukana. Kenties keksittyjä käänteitä ja seurustelukumppaneita, jotka on jätetty pois, koska kokemukset eivät olleet kovin mairittelevia tms. Ovatko pahimmat riidat ja erimielisyydet raakattu pois? Ehkä niitä ei ole edes haluttu työstää tekstin muotoon.
Tuntui vain että piti erota
“Meidän erollemme ei ole yhtä syytä. Heti erotessa ja varsinkin ennen eroa osasin luetella ainakin kaksisataa syytä, miksi meidän pitää erota. Nyt en osaa enää eritellä niitä. Oliko ensin muna vai kana ja mikä johti mihinkin, vaikea sanoa.” (s. 35)
Kirjassa on vähän pohdintaa eron julkilausutuista syistä tai motiiveista, joita Tuuli-Elina sanoo varsinkin alkuvaiheessa pohtineensa ja on niistä varmasti kirjoittanutkin, mutta näitä pohdintoja ei ole pantu erokirjaan. Eron syyt kun ovat ajan myötä menettäneet merkityksensä tai eivät olleet osoittautuneet paikkansapitäviksi tms. Lopulta Tuuli-Elinasta vain tuntui, että hänen piti erota, minkä hän sitten sanoo ääneen. Joka tapauksessa itselle ja toiselle sanotut syyt olivat triggeri eroprosessille, ja siksi niistä olisi ollut hyvä kertoa edes jotain.
Kaiken kaikkiaan kirja tuntuu olevan - ja on - Tuuli-Elinan itseterapiaa, jonka jälkeen hänen ei tarvinnut enää hakeutua psykoterapeutille. Hän terapoi itse itsensä, mutta lopputulos ei ihan vakuuta. Onko hän kenties vuoden, kahden tai viimeistään seitsemän vuoden kuluttua taas samassa tilanteessa, että hänestä tuntuu, että hän haluaisi erota. Ja sitten taas kirjoitetaan samanlainen erokirja tai luetaan vanha.
Miksi päiväkirja kirjaksi?
“Yhden asian huomaan muuttuneen: rahankäytön tarkkailusta on tullut tarkempaa. Molemmat ovat yhtäkkiä tarkkoja siitä, mitä kukakin ostaa.” (s. 31)
Mielenkiintoista on, miksi tämä kirja ylipäätään on kirjoitettu. Tai kirjoittamisen vielä ymmärtää, mutta miksi se on päätetty julkaista? Miksi Tuuli-Elina ehdotti sen julkaisemista tutulle kustannustoimittajalle? Motiivina tuskin oli pelkästään raha, jota keikkatyöntekijällä ei ole koskaan liikaa varsinkaan erotilanteessa. Halusiko Tuuli-Elina saada kirjalla uudelle yritykselleen, jonka kasvot hän on, mainosta myymällä itseään? Muuten on vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa myydä nahkansa julkisuudelle ja iltapäivälehdille? Kysymyksiin ei löydy kirjasta vastauksia. Ehkä julkisuushakuisuus on vain itsestään selvä ajan henki; ja onhan Tuuli-Elina itsekin julkisuudenhenkilö juontajan työssään.
Ehkä tuhannet sometykkäykset vakuuttivat kirjoittajan siitä, että hänen kokemuksensa kannatti kirjoittaa kirjaksi asti. Hän olisi esikuva ja sankari muille samankaltaisessa tilanteessa oleville naisille.
Suoraviivainen kertomus
“Hups. Ihastuin taas.
Elämä on nykyään silkkaa sarjaihastumista. Tiedätkö sen tunteen, kun joku ihminen tuntuu heti ensi silmäyksellä siltä, että pääsisipä tuon kainaloon?” (s. 57)
Itse kertomus on selkeä ja suoraviivainen. Elokuun eroilmoituksen jälkeen eroprosessi pyörähtää vähitellen käyntiin. Näkyvimpänä seurauksena ilmoituksesta on, että Tuuli-Elinalla on melkein heti haku päällä ja hän alkaa etsiä uutta seurustelusuhdetta. Pitkään kaivattu yksinäisyys ei tyydytä, vaikkei hän ei oikeastaan edes ole yksin, sillä hän on eksänsä kanssa sopinut asuvansa heidän yhteisessä talossaan vielä vuoden vaihteeseen asti eli neljä kuukautta. Eksä ja Tuuli-Elina jopa nukkuvat edelleen samassa vuoteessa, vaikka Tuuli-Elina lokakuussa seurustelee ensin Ollin ja myöhemmin Laurin kanssa ja kai vähän aikaa kummankin kanssa. Voi sitä vapauden riemua!
Tuuli-Elina luo ystävänsä kanssa hänelle Tinder-tilin, jonka kautta löytyy useita uusia kumppaniehdokkaita. Joidenkin kanssa hän vain keskustelee, joitain hän tapailee ja muutamien kanssa seurustelee enemmänkin. Myös uuden kihlattunsa hän löytää Tinderin kautta ja alkaa yhdeksän kuukauden päästä eroilmoituksesta eli toukokuussa seurustella VH:ksi kutsumansa miehen kanssa. Ja elokuussa he menevät jo kihloihin.
Samaan aikaan ero eksästä etenee. Vuoden vaihteen jälkeen Tuuli-Elina muuttaa omaan asuntoon ja yhteinen talokin saadaan lopulta myytyä. Tätä ennen on lapsille kerrottu isän ja äidin uusista järjestelyistä. Yhteishuoltajuus tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että Tuuli-Elina ja eksä vuoroviikoin hoitavat lapsia. Lapsilla on siten nyt kaksi kotia. Elokuussa lapset ja eksä tutustuvat VH:hon, olivathan Tuuli-Elina ja VH jo kihloissa ja osittain saman katon alla. VH:n poikaan Tuuli-Elinan lapset tai hän itsekään eivät olleet vielä ehtineet tutustua.
Lähteitä
Sanoinko sen ääneen? Docendo. 2021 ISBN 978-952-291-950-2
Sanoinko sen ääneen? Aidosti elämästä ilman suodattimia. - blogi. Yhdessä Kati Vasellin kanssa ([1])
Tuula-Elina Ruuskanen. Facebook ([2])
tuulielina.r. Instagram ([3])
Noora Vilen. Kahden lapsen äiti Tuuli-Elina, 36, erosi suhteesta, jossa kaikki oli ihan hyvin – se oli hänen elämänsä vaikein päätös. Iltalehti 31.03.2021 ([4])
Maarit Rasi.Kun Tuuli-Elina, 36, erosi, lapset jäivät yhteiseen taloon ja vanhemmat muuttivat viikon välein: ”Voin suositella”. Ero voi merkitä myös onnellista uutta alkua, toteaa eronnut kahden lapsen äiti Tuuli-Elina Ruuskanen. Ilta-Sanomat 1.4.2021 ([5])
Maria Aarnio. Tuuli-Elina, 36, erosi, vaikka parisuhteessa ei ollut tavallaan mitään vikaa: "Selvästi aiheesta on puhuttu liian vähän". MTV Uutiset 11.4.2021 ([6])
Tuulia Viitanen. Hämeenlinnalaistuva Tuuli-Elina Ruuskanen yllättyi erokirjansa reaktioista: Ydinperheen hajoaminen herättää suuria tunteita vielä 2020-luvulla – "Jokaisella on lupa etsiä omaa onnea". Kaupunkiuutiset 13.4.2021 ([7])