Samuli Paronen

Samuli Paronen (1917 – 1974) syntyi Virolahden pitäjässä Väinö ja Ida Parosen ainoana lapsena. Isä menehtyi Tammisaaren vankileirillä Samulin ollessa vain 1-vuotias. Kun Samuli oli 14-vuotias myös Ida-äiti kuoli. Kansakoulun jälkeen Samuli kierteli eri puolella Etelä-Suomea maatalous- ja metsätöissä sekä rakennuksilla. Vuonna 1937 Paronen oleskeli Helsingissä ja avioitui itseään 21 vuotta vanhemman vuokraemäntänsä Aino Meurosen kanssa.

Kirjoittamiseen Samuli Paronen sai kipinän luettuaan Samuel Beckettin teoksen Millaista on. Paronen vaihtoi asuinpaikkaa ja ammattia tiheästi 1940-luvulla. 1950-luvulla Paroset hankkivat pikkutilan Janakkalan Saloisten kylästä, jossa syntyi esikoisteos Kesä Aataminkylässä. Teos julkaistiin vasta vuonna 1964 kirjailijan ollessa jo 47-vuotias. Paroset muuttivat 1960-luvun alussa Riihimäelle. Asumisvaikeudet sävyttivät Parosen Riihimäen vuosia ja vaikeuttivat kirjoitustyötä. Asunnot olivat puutaloissa, joissa usein oli niin kylmä talvisin että vesikin jäätyi ämpäreissä. Kirjoitustyönsä ohessa Paronen kävi töissä mm. Lahden sähkölaitoksella. Parosen viimeinen työpaikka oli ikkunalasin nostajana. Romaanissa Kortteeri (1974) on kuvattu työskentelyä niin Riihimäen kuin Lahdenkin lasitehtailla.

Samuli Parosen menestyksekkäin teos on Riihimäelle sijoittuva Huone puutalossa (1971). Presidentti Urho Kekkonen nosti teoksen esille uuden vuoden puheessaan asuntovaikeuksia käsitellessään. Riihimäen asema oli paikka, jonne Paronen suuntasi toistuvasti kävelyretkensä. Hän itse sanoo kirjassa Huone puutalossa: ”Aina kun olen käynyt rautatieasemalla ja tullut sieltä ulos, on tuntunut kuin olisi lähdössä pois.” Asemalta Paronen usein käveli keskustaan Ankkapuiston ohi ja poikkesi vastakkaisella puolella sijainneen kirjaston lehtisaliin.

Parosen asunnot vaihtuivat Riihimäellä tiuhaan 1960-luvulla ja yksi monista Parosen asunnoista sijaitsi Valtakadulla. Puutalokorttelissa kiemurtelevaa katua kutsuttiin kansansuussa Rommikujaksi alueella harjoitetun viinanmyynnin takia. Parosen asunto- ja raha-asiat kohenivat 1960-luvun lopulla, jolloin hän sai kirjastokorvauksia ja apurahoja sekä valtion palkinnot vuosina 1969 ja 1972. Pieni kerrostaloasunto järjestyi Riihimäen Lopentie 10:ssä. Elämänlaadun muuten parannuttua Parosta alkoivat vaivata monet raskaiden ruumiillisten töiden aiheuttamat sairaudet. Keväällä 1974 todettu keuhkosyöpä vei kuolemaan 28.8.1974. Kaikkiaan Paroselta on julkaistu 11 teosta, joista mietekokoelmasta Maailma on sana on otettu useampia painoksia. Viimeinen Samuli Parosen teos mietekokoelma Testamentti ilmestyi Hannu Mäkelän kokoamana vuonna 1999.

Huone puutalossa

Romaani Huone puutalossa on Samuli Parosen lyhyen kirjailijanuran menestyksekkäin teos. Risto Hannula totesi Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1971, että kirja "on vuoden kirjoista se jota soisin kuunneltavan". Hänen toiveensa toteutui ehkä kirjaimellisemmin kuin hän oli odottanutkaan. Presidentti Urho Kekkonen nosti teoksen esille käsitellessään asuntovaikeuksia Uudenvuoden puheessaan. Poliittinen tilanne oli Suomessa erikoinen, ja samankaltainen kuin tällä hetkellä. Perussuomalaisten edeltäjä SMP oli saanut v. 1970 eduskuntavaaleissa jytkyn. Väli virtasi maalta kaupunkiin, pohjoisesta etelään - ja Suomesta Ruotsiin. Asunnoista oli pula, mutta silti vanhaa rakennuskantaa purettiin vauhdilla.

Kirjan päähenkilöinä ovat Elma ja Rauha, jotka jakavat huoneen keskenään. Samassa huoneessa asuu käytännössä myös Rauhan miesystävä Uuno ja jonkin ajan kuluttua hänen siskonsa Sanni tulee maalta kaupunkiin töitä etsimään. Kaksi veljeä ovat hekin jääneet työttömiksi ja siskot lähdössä Ruotsiin. Ajolähtö on siten päällä koko perheen osalta.

Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että puutalokorttelia, jossa kaupungin köyhiä asui, alettiin järjestelmällisesti purkaa uusien kerrostalojen tieltä. Yksiön asukkaat huomasivat äkkiä, että heidän vuoronsa olisi pian, ja kirja päättyy siihen, että porukka istuu kuorma-autoa odottaen, joka tulee ja vie heidät seuraavaan tilapäiseen asuinpaikkaan.

Kirjassa kuvataan tarkkaan nuorten aikuisten arkea pienessä asunnossa. Mikään inhimillinen ei ole heille vierasta paitsi väkivalta, ja alkoholia he eivät käytä ainakaan haitaksi asti. Asukkaat ovat valistuneita ja aikaansa seuraavia - ja he keskustelevat paljon Suomen tilanteesta, haukkuvat sisäpolitiikan ja kehuvat UKK:n ulkopolitiikan.

- Täällon diktatuuri.
- Ne kriminalisoi vapaan sanan, vaikka tää pitäis olla vapaa maa.
- Täällön enemmistön diktatuuri. (..)
- Toi Uuno puhuu ihan vaan sen takia, ettei kukaan huomais, ettei se tiedä yhtään mitään, Rauha sanoi.

Joskus ilonpito saattoi mennä hieman liian pitkälle.

Uuno yritti tanssittaa Soilia, nauratti, yllytti ja kiihotti sitä, ja se innostui strippaamaan. (..)
- Kattokaa nyt, ne aikoo nussia, Rauha sanoi hätääntyen.
- Et saa nussia sitä.
Se veti Uunoa persuksista, tarttui aisaan.

Maailma on sana

Samuli Parson viimeinen teos Maailma on sana (1974) on aforismikokoelma, josta on ammennettavissa ajatuksia myös 2000-luvun yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Terve yhteiskunta sairastaa kohtuullisesti. Se oivaltaa ettei sairauksien täydelline kieltäminen johda yhä suurempaan terveyteen, vaan kuolemaan.

Siis jos ensimmäinen sairaspäivä kielletään, on se lähes kuolemantuomio ilman kohtuutta. Selkeä kannanotto.

Asiantuntijan lausunnon mukaan on köyhyys terveellistä. Lääkäri on sanonut hänelle etteivät köyhät käy vastaanotolla niin usein kuin varakkaat.

Voisiko mitään ajankohtaisempaa aforismia olla! Vastikään v. 2012 valtakunnan uutisissa kerrottiin, miten köyhät eivät käytä yksityisiä lääkärinpalveluita. Niin, mistäpä muusta siinä on kyse kuin terveydestä - eiväthän terveet käy lääkärissä...

Ne laskevat yhä köyhien saatavat tappion puolelle.

Koko nykyinen julkishallintomme perustuu tähän perustavanlaatuiseen harhaan, mistä tokko pääsemme koskaan eroon.

Teokset

• Kesä Aataminkylässä (1964)
• Kuolismaantie (1967)
• Lallinkorven leipä (1968)
• Tämä on huone 8 (1968)
• Kaivos (1970)
• Huone puutalossa (1971)
• Laiva (1972)
• Kapina (1973)
• Kortteeri (1974)
• Maailma on sana (1974)
• Testamentti : Jälkeenjääneitä mietteitä (2000)