Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjat

Häme-Wikistä

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjojen artikkelit 1980-2013
Vuosina 1980 - 2016 tutkimusseura on julkaissut 29 vuosikirjaa, joissa on yli 315 artikkelia. Seuraavassa vuosikirjojen sisältö on esitelty uusimmasta lähtien.

Kaikkien aikojen Salpausselkä (2016)

Päijä-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2016
Toimittaneet: Matti Oijala, Jukka Oksa, Ossi Nummela ja Heidi Andersson. Ulkoasu: Katriina Pakarinen. ISSN: 0359-7415 ISBN: 978-951-96338-7-9 Paino: Aldus Oy, Lahti

Lukijalle. Salpausselän monet merkitykset. Ville Marjomäki
Johdanto. Matti Oijala
Geopark Päijät-Hämeeseen — keskeisiä kysymyksiä. Keijo Nenonen, Tapio Kananoja ja Jari Nenonen
Ihmistoiminnan vaikutus Salpausselkien pohjaveteen. Heidi Andersson
Maaseudun ja taajamien rakentaminen Salpausselkien alueella. Eeva Aarrevaara
Hollolan kylät kuin helminauha. Saara Hakaste
Maalaiskyliä Vesijärveltä itään. Matti Oijala
Selänteitten sylissä — Lahden ensimmäinen asemakaava ja kauppalan rakentajat. Riitta Niskanen
Lahti, liikenne ja Salpausselkä. Janne Ridanpää
Radanrakentajien kalmistot Päijät-Hämeessä. Riihimäen – Pietarin rautatien rakentaminen Päijät-Hämeessä. Mari Lakka
Salpausselkä sodan näyttämönä: Lahden taistelu 1918. Hannu Takala
Luonnosta taiteeseen, taiteesta luontoon — Maataiteilija Olavi Lanu. Maija-Riitta Kallio
Salpausselkä -nimen käytöstä. Marja Huovila
Salpausselkä — sieluni maisema. Minun elämäni Salpausselän äärellä. Kari Porra

Poimintoja Päijät-Hämeestä (2015)

Päijä-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2015
Toimittaneet: Matti Oijala, Jukka Oksa, Saara Hakaste ja Ossi Nurmela. Ulkoasu: Katriina Pakarinen. ISSN 0359-7415 ISBN 978-951-96338-6-2. Paino: ESA PRINT, Lahti

Johdanto. Matti Oijala
Etelä-Päijänne houkuttaa puhtaudellaan. Matti Verta
Sysmä oman tiensä kulkija. Heikki Helin
Ruotsinkieliset sysmäläiset. Heidi Andersson
Asikkalan mainetta ja identiteettiä eri aikoina. Anneli Mäkelä-Alitalo
Asikkalan kirkonmäki - arvokas kulttuuriympäristö, Asikkalan puretun pitäjäntuvan tarina. Tapio Blåfield, Liisa Tarjanne
Asikkalan ja Nastolan vartiomäet. Matti Oijala
Hopeinen kuu luo Päijänteelle siltaa, Olavi Virran syntymän 100-vuotismuistomerkin syntytarina. Pauli Leimio
Pariisi - Vuorenkylä, musiikillinen mielenmatka. Marja Mattlar
Teatteri kylän henkeä rakentamassa. Timo Taulo
Kansantanssia kansainvälisillä areenoilla. Petri Görman, Juha Pihanen
Viipurin perintö Lahden musiikkielämälle. Saara Hakaste
Lahden seudun ketokasvillisuus. Antti Hovi
Valtakunnallisesti arvokas Harjun perinnemaisematila. Tapio Mattlar
Päijätseudun nimistöpohja. Jouko Mattila
Päijät-Häme-wiki kokoaa kotiseututietoa. Merja Taavila
Ursan observatorio, Artela. Jukka-Pekka Teitto

Lahden paikka - Lahden paikat (2014)

Päijä-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2014
Toimittaneet: Antti Karisto ja Riitta Niskanen. Kuvatoimittaja: Jukka Oksa. Ulkoasu: Jutta Kivilompolo. ISSN 0359-7415 ISBN 978-952-5749-50-2. Paino: ESA PRINT, Lahti

Kaupunginjohtajan tervehdys. Jyrki Myllyvirta
Lukijalle. Birgitta Stjernvall-Järvi
Lahtea paikantamassa. Antti Karisto ja Riitta Niskanen
Muistin madot. Ilkka Malmberg
Sopenkorpi. Matti Salminen
Lapsuus Launeella. Mervi Kaarninen
Liipola. Marjaana Seppänen
Fellmanin pelto. Kaisa Salmi
Mummola Mukkulankadulla ja muita säikeitä sukuetnografiastani. Terhi Pietiläinen
Asemakylästä kaupungin lyseoon. Jukka Mallinen
Lyseo ja Lahti, myöhemmin nähtynä. Veli-Pekka Leppänen
Olavinlinna. Riitta Niskanen
Niemenkatu 73 ja muita muistikuvia lahtelaisesta vaatetusalan yrittäjästä. Heikki Hiilamo
Karisto. Antti Karisto
Pyhätön. Veikko Anttonen
Lahti-blogi lahtelaisuuden kuvana ja kuvaajana. Anna Kouhia
Onko Lahdessa kauneutta? Arto Haapala
Lahteen on helppo tulla. Kirsti Nenye
Puusepistä sanaseppoihin. Markku Koski
1700-luvun alun levoton Päijät-Häme. Antti Kujala
Kuntaliitosselvityksen vastahanka nousee kumpujen yöstä. Vili Uuskallio
Lahden talous, palvelut ja mielikuvat. Heikki Helin
Paikannimien, diftongien ja muiden kaareutuvien ilmiöiden jäljillä. Pekka Laaksonen
Lahti, monen murteen ja kielen kohtauspaikka. Pirkko Nuolijärvi
Meren Lahti. Petri Tamminen

Veden äärellä (2013)

Päijä-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2013.
Toimittaneet: Jukka Oksa, Riitta Niskanen ja Matti Oijala. Ulkoasu: Jutta Kivilompolo. ISSN 0359-7415 ISBN 978-951-96338-5-5. Paino: Aldus Oy, Lahti

Lukijalle. Birgitta Stjernvall-Järvi
Johdanto . Veden tajuaminen. Jukka Oksa
Veden saatavuuden yhteiskunnalliset vaikutukset. Heidi Andersson
"Edistyksen merkeissä siis elämme." Lahden vesi- ja viemärilaitoksen synty. Riitta Niskanen
Vesijärven hoidon sosiaalinen ja taloudellinen merkitys.Virpi Lehtoranta ja Heikki Mäkinen
Rantojen maankäytön suunnittelu. Sanna Jylhä
Kalastus ja asuinpaikat Nastolan vesistössä kivikaudella ja varhaismetallikaudella. Jarkko Saipio
Vedenkorkeuksiin ja virtaamien vaihtelu Alasenjärven-Sylvöjärven järviketjussa. Petra Korkiakoski
Arrajoen Morgonlähteen tarina. Matti Oijala
Pulkkilanharjun huvila-asutuksen alkuvaiheet. Liisa Tarjanne
Luonnon muuttuvat merkitykset — järviluonto virkistyksen lähteenä. Riikka Puhakka ja Kati Pitkänen

Toteutumattomat tulevaisuudet (2012)

Päijä-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2012.
Toimittaneet: Kati Mikkola, Antti Karisto, Riitta Niskanen ja Jukka Oksa. Ulkoasu: Jutta Kivilompolo. ISSN 0359-7415 ISBN 978-951-96338-4-8. Paino: Bookwell Oy, Jyväskylä

Lukijalle. Birgitta Stjernvall-Järvi
Jossittelun tiellä. Antti Karisto & Kati Mikkola
Salamannopeasti, sattumien varassa – Salpausselän kisojen synty. Antti Karisto
Voittaja vai häviäjä – radiomastot lahtelaisena kulttuurimaisemana. Riitta Niskanen
Lahden pamaus 1918. Erkki J. Hämäläinen
Lahden puukirkkoa ei enää ole. Pekka Särkiö
Lahti Lahdeksi – arkkitehti Erik Liljebladin testamentti. Pentti Wilkman
Mr. Nimby Aleksanterinkadulta. Timo Taulo
Päijänteen itäpuolen ratahanke. Birgitta Stjernvall-Järvi
Talo Lahden taidemuseolle. Susanna Korhonen
Kulttuuriväki ideasampona. Kirsti Nenye
Koko kansan tietoyhteiskunta. Jukka Oksa

Kansalaistahtoa ja vaikuttamista (2011)

Päijä-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2011
Toimittajat: Birgitta Stjernvall-Järvi, Riitta Niskanen, Jukka Oksa, Ville Marjomäki. ISSN: 0359-7415, ISBN: 978-951-96338-3-1, 176s. Aldus Oy, Lahti.

Lukijalle, Birgitta Stjernvall-Järvi
Ferdinand Flodin - Heinolan piirilääkäri ja monitaitoinen kulttuurihenkilö, Arno Forsius
August Fellman kunnallisena vaikuttajana, Saara Hakaste
Onni Schildt, sysmäläinen senaattori, Birgitta Stjernvall-Järvi
Seuranäyttämöiltä kesätapahtumiin: Kansalaisyhteiskunnan muutokset maaseudulla, Jukka Oksa
Vapaa kansansivistystyö avasi tietä sivistykselliseen demokratiaan, Ville Marjomäki
Sysmän suomalaisen yhteiskoulun rehtori Matilda Tirkkonen, Veijo Kare
Paimenpojasta modernin kansakunnan rakentajaksi - Radioaseman vahtimestari ja perinteentallentaja E. J. Ekman, Kati Mikkola
"Eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." Lahden kaupunkikuva ja sen muutokset kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmen teksteissä, Riitta Niskanen
Ympäristötaide tekee paikan, Antti Salokannel
Kun Beibi Suurhallin pystyyn pani. Politiikka ja urheilu ovat pelanneet Lahdessa aina samassa seurassa, Timo Taulo
Yksi Sysmä - iloinen kansanliike, Pauli Leimio
Unelmien bussireitti - kuinka verkossa voidaan vaikuttaa, Suvi Konsti-Laakso, Sami Metsäranta
Kansalaisvaikuttajana 2010-luvun Lahdessa, Tarmo Virtanen

Huvilaelämää Päijät-Hämeessä (2010)

Vuosikirja 2010
Toimituskunta Matti Oijala, Birgitta Sjernvall-Järvi, Riitta Niskanen, Ossi Nummela. ISBN: 978-951-96338-2-4. 72 s. Kariston kirjapaino, Hämeenlinna.

Lukijalle, Matti Oijala
Itäisen Hämeen kalevalainen menneisyys, Matti Malin
Nyströmin huvilaa Herralassa odottaa uusi elämä, Ulla Kivekäs
Usko Nyström, Ulla Kivekäs
Huvilaelämää Lahden Karistossa sodan jälkeen, Kaarina Nummela
Virtaniemi, huvila Tainionvirran varrella, Birgitta Stjernvall-Järvi
Souda tähän rantaan, Riitta Niskanen
Huviloiden Isosaari, Veijo Kauppinen
Huviloiden vaiheilta Nastolassa, Matti Oijala
Joka niemeen, notkohon, saarelmaan – mietteitä kaavoituksesta ja rantojen käytöstä, Päivi Lukkarinen.

Hirviveneestä Hullukaaliin (2008-09)

Muinaisuskomukset arkeologisen aineiston tulkinnassa, Päijät-Hämeen tutkimusseura 30 vuotta juhlajulkaisu, Vuosikirja 2008-2009.
Toimittaja Hannu Poutiainen, taustatoimittaja Eero Siljander, kuvatoimittajat Kimmo Puranen, Carita Uronen, 149s. Kariston kirjapaino, Hämeenlinna.

Saatteeksi lukijalle, Matti Oijala
Päijät-Hämeen tutkimusseura 30 vuotta, Arno Forsius
Suomen esihistoriallisista uhrilöydöistä, Jukka Luoto
Pyyntikulttuurien kalliomaalauksia Hämeestä, Hannu Poutiainen
Lapinrauniot, Wesa Perttola
Voivatko Sysmän rautakautiset muinaisjäännökset ja löydöt valaista rautakauden uskomusmaailmaa? Mirja Miettinen
Päijät-Hämeen rautakautiset aarre- ja korukätkölöydöt, Eero Siljander ja Hannu Poutiainen
Kuppikivet ja muinaiset uskomukset, Hannu Poutiainen
Arkeofyytit, muinaisjäännökset ja vanha asutus Päijät-Hämeessä, Antti Hovi
Rohto- ja hyötykasveja Päijät-Hämeestä kivikaudelta uudelle ajalle kasvijäännetutkijan näkökulmasta, Terttu Lempiäinen
Päätössanat, Arno Forsius.

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2007

Julkaisijat Päijät-Hämeen tutkimusseura ry ja Lahden kaupunginmuseo/maakuntatoiminta. Toimittajat Marjo Luhtanen, Esa Hassinen ja Matti Oijala, 66s.

Arwidsson-suvun vaiheista, Arno Forsius
Kasvatusidea ja sen käytännön toteutus, Saara Hakaste
Orimattilan Marttayhdistys 100v, Mirja-Sisko Oijala
Paikallishistoria alueellisena voimavarana – muinaismatkailuhanke Itä-Hämeessä, Hannu Poutiainen
Nastola historiallisilla kartoilla, Matti Oijala

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2003–2004

Toimittaja Esa Hassinen, 82s.

Lanu-puisto Lahdessa, Ulla Viljanen
Artjärven hevoskasvattajat (1897-2000), Hannu Huvinen
Rullatehdas Sysmässä, Olavi Koskinen
Nastolan vesistön nimistöstä, Matti Oijala
Lahden runomaraton 1982-2002, Ulla Kivekäs

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2002

Toimittajat Esa Hassinen, Ossi Nummela ja Hannu Takala, 82s

Adolf Bock ja maalaukset Lahden lasitehtaasta ja sahasta, Anne-Maija Malminsalo-Lensu
Padasjoen ja Sysmän kirkkoherra Johannes Matthiae ja hänen perhekuntansa, Arno Forsius
Vapaaehtoinen huoltotyö talvisodan aikana Nastolassa, Ossi Nummela
Lahden yhteiskoulu kaupunkikuvassa, Riitta Niskanen
Maalaisliitto – Suomen keskusta Artjärvellä 1930-2000, Hannu Huvinen
Päijäthämäläistä työperinnettä tallentamassa, Katariina Heikkilä

Puun Puhe (2001)

Vuosikirja 2001. Julkaisijat Päijät-Hämeen tutkimusseura ja Lahden kaupunginmuseo.
Toimittajat Esa Hassinen, Riitta Niskanen, Birgitta Sjernvall-Järvi, ISBN 951-849-526-2, 122s. Salpausselän Kirjapaino, Kukkila.

Alkusanat, Ville Marjomäki, Jouko Heinonen
Lahden puukirkko, Jukka-Pekka Airas
Jean Sibelius suomalaisen metsän sävelrunoilijana, Kalevi Aho
Puurakentamisen kehitys ja tulevaisuuden näkymät, Unto Siikanen
Puuseppää aina tarvitaan, Markku Koski
Sibeliustalo, Kimmo Lintula
Mauno Hartman saa hirren soimaan, Maija-Riitta kallio
Puujalka ja jalkapuu, Arno Forsius
HMN – lahtelaista huonekalutuotantoa, Merja Heiskanen

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1998

Toimittaja Esa Hassinen, 98s.

Fredrik Pihlflyckt (1797-1869) – Kärkölän pitäjänsuutarin pojasta Helsingin kaupunginkirurgiksi, Arno Forsius
Rautasänkyjä Lahdesta, Veijo Kauppinen
Tulitikkuja Lahdesta ja muualta, Veijo Kauppinen
Lapin Sysmä syvä, Matti Malin
Jepulis penjami, Heini Moisio
Immilän lainakirjaston historiaa, Matti Oijala

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1997

Toimittaja Esa Hassinen, 83s.

"Luojan suuressa ateljeessa", Riitta Niskanen
Luontokasvit kadun koristeena, Maj Rope
Nastolan Oksjärven rajakivi, Hannu Takala
Heinänviljelyn yleistyminen Artjärvellä vuosisadan vaihteessa, Hannu Huvinen
Heinolan siltojen vaiheita, Asko Alho
Sysmän hovila – maasta kaivettua, Jani Vatka
Lotta Svärd –järjestö ja väestön huolto Lahdessa syksystä 1939 kesään 1940, Ossi Nummela

Tutkimus- ja kirjallisuusarviot
Päijät-Hämeen historian 1. osa. Jouko Heinonen, Unohdettu maakunta. Päijät-Hämeen synty, valloitus, unohdus ja uuden nousun alku. Jyväskylä 1997. (Arno Forsius)
Lahti, kotikaupunkini. Meillä Lahdessa. Muistoja omasta elämästä. Toim. Pekka Laaksonen. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kansanelämän kuvauksia 45. Hämeenlinna 1997.(Riitta Niskanen)

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1996

Toimittaja Esa Hassinen, 124s.

Ehdotus 10 pennin käymälää varten Lahden kauppatorille, Riitta Niskanen
Myöhäishistoriallinen Sysmä, Hannu-Matti Wahl
Oppikoulu lahteen hinnalla millä hyvänsä, Saara Hakaste
Yhteiskuntarauhan heikentyminen Lahdessa marras-joulukuussa 1917, Ossi Nummela
Edvard Duncker, Kinttulan herra, Hannu Huvinen
Artjärveläisiä musiikkimiehiä, Hannu Huvinen
Luonnon monimuotoisuudesta asutussa maaseutuympäristössä, Arni Tukia

Tutkimus- ja kirjallisuusarviot
Yritysläheinen taloushistoria, Teppo Vilhola, lahden taloushistoria, Lahden historia 3, Jyväskylä 1996, Reino Kallio.
Arno Forsius, Tietämisen riemu ja tuska, Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560-1624, Hämeenlinna 1996, arvostelu Heikki Mantere(Tietämisen riemua ja tuskaa)
Taisto Suontausta, Wääksynvirran vesimyllyjen historiaa I, Lahti 1996, arvostelu Esa Hassinen (Ensimmäinen kooste Vääksyn vesimyllyjen historiaa).

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1995

Toimittaja Esa Hassinen, 136s.


Lahden kaupunginvaakuna, Jouko Heinonen
Lahden historiallisen museon kokoelmat ja alueen identiteetti, Merja Heiskanen
Leipomispäivä Asikkalan Hopeasaaressa, Marketta Saarnisto
Hollolan pitäjän Lahden kartanon uusi päärakennus ja sen ympäristö vuosisadan vaihteessa, Kari Savolainen
Radiomäen isäntä – Arvi Hauvonen, Suvi Kuisma
Suomen ääni – valtion suurradioaseman alkuvaiheet Lahdessa, Ossi Nummela
Lahden kaupungin rakennussuojeluohjelmasta, Riitta Niskanen
Rakennusmateriaalina valo – Starckjohannin liiketalo Lahdessa
Erik Bruunin Hyvon-Kudeneuleen julisteet yrityskuvan ilmentäjinä, Ulla Aartomaa
Lahden kansanopiston varhaisin asu, Päivi Siikaniemi
Väinö Hämäläinen, kultakauden viimeinen taiteilija, Maija-Riitta Kallio

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1994

Toimittaja Esa Hassinen, 76s.

Matkailua Päijät-Hämeessä sata vuotta sitten, Arno Forsius
Urheiluvammat ja niiden aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle, Raimo Niskanen
Avointa yliopisto-opetusta ja siihen liittyvää tutkimusta Päijät-Hämeessä, Senja Heikkinen
Oliko Hollola Päijät-Hämeen keskus rautakaudella, Sirpa Heiskanen
Jalkaranta kaupunginosa parempi muita? Jouko Pylväs
Heinolan harjupavilijonki, Riitta-Liisa Koutola
Olavi Lanun varhaistuotannosta eli miten maalarin väristä tuli yhä paksumpaa, Mika Heinonen.

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1992–1993

Toimittaja Reijo Jouttimäki, 70s.

Johdanto, Reijo Jouttimäki
Helsingin yliopiston Lammin biologinen tutkimusasema, Jaakko Syrjämäki
Päijät-Hämeen korkeakouluyhdistys ja kesäyliopisto, Leena Ylä-Anttila
Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, Samuli Koivula
Helsingin yliopiston tietopalveluyhtiöt, Heikki Lampi
Teknillinen korkeakoulu tehostamaan Lahden voimavarojen käyttöä, Juhani Rautiainen
Ammattikorkeakoulu Lahdessa, Juhani Honka

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1990

Toimittaja Esa Hassinen, 126s.

Lahti – kaupunki vailla ominaisuuksia, Antti Karisto
Honkapirtti, entinen Merilä, Arno Forsius
Orimattilan Heinämaan kylän puuastioiden teko ja myynti, Marketta Huitu
Kirkonkokousten pöytäkirjojen mikrofilmit Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjastossa 1990, Anni Pakarinen
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen neljäs vaihe 1964—1976, Arno Forsius
Psykiatrian palvelut Päijät-Hämeessä ja psykiatrian palvelujen käyttö v. 1988, Kirsti Heikkilä
Kasvihuoneilmiö ei vielä näy Lahden Launeella. Pentti Vuorio
Piirteitä Lammin ilmastosta, Esko Elomaa
Lahden kaupunkisuunnitteluviraston julkaisut v. 1990
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toiminta vuonna 1989

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1989

Toimittaja Esa Hassinen, 124s.

Sairaalasieluntyö Lahdessa 1964-1989, Lahden ev. lut. seurakuntien sairaalasielunhoitotyön 25-vuotishistoriikki, Arno Forsius
Päijät-Hämeen bibliografia, Arno Forsius
Riskiraskauksien seulonta, lasten sairastavuus ja aivovauriot Päijät-Hämeessä, Seppo Hulkko
Lääninkivalteri Aschanin talo Heinolassa, Kari-Paavo Kokki
Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston mikrofilmikokoelma 1989, Anni Pakarinen
Humpulan Liisa ja Liena, Anni Pakarinen
Lahden kaupunginmuseon monistesarja, Päivi Siikaniemi
Sairaanhoidon palvelurakenne Päijät-Hämeessä, Helena Sivanne
Lammin luontoa tutkittu yli vuosisadan, Jaakko Syrjämäki
Päijät-Hämeen kirjallisuutta ja julkaisuja 1988-1989
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toiminnasta 1988

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1988

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere, 126s.

Karl Viktor Boman, lahtelainen luottamushenkilö ja toimenhaltija, Arno Forsius
Ullrik Rudenschöld ja hänen matkansa Suomessa vuosina 1737-1738, Arno Forsius
Kartanopuistojen ihana rappio, Veli Haikonen
Katsaus ympäristönsuojeluhallinnon kehitykseen Lahdessa, Kari Porra
Vankien karkaamiset Lahden sotavankileiriltä 1918-1919, Hannu Takala
Kuorotoiminta Lahdessa kauppalakaudelta vuoteen 1917, Jorma Vanhapelto
Päijät-Hämeen kirjallisuutta ja julkaisuja 1987
Päijät-Hämeen tutkimusseura 1978-1988, Arno Forsius
Toimintakertomus vuodelta 1987

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1987

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere, 120s.

Lahden kunnallinen hammashoito 1937-1987, Arno Forsius
Vesijärven myrkylliset sinilevät vuonna 1928, Arno Forsius
Päijänne – toipuva keskusjärvi, Kaj Granberg
Kärkölän kirkot, Taito Kanerva
J.K. Paasikiven Lahden vuodet 1875-1899, Matti Kuukka
Päijät-Hämeen valtakunnallinen asema, Erja Mitikka
Sylvia-koti – Gamphill-liikkeen toimintaa Lahden Renkomäessä, Eeva Rissanen
Lahden Musiikinystäväin yhdistys 1904–1914, Jarmo Vanhapelto
Hämeen poikkiratasuunnitelma, Marja-Liisa Vilkko
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus 1986
Päijät-Hämeen kirjallisuutta ja julkaisuja vuodelta 1986
Päijät-Hämeen tutkimusseuran hallitus, toimihenkilöt ja työjäsenet

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1986

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere. 136s.

Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen kolmas vaihe (1947-1963), Arno Forsius
Sveitsiläiset juustonvalmistajat Päijät-Hämeessä, Arno Forsius
Lahden kaupungin talous 1978-84 verrattuna Ouluun, Poriin, Kuopioon ja Jyväskylään, Heikki Helin
Paikallisen kehittämistyön edellytyksiä ja reunaehtoja etsimässä, Juha Karppinen
Pulkkilanharju – Vaelluslintujen silta Päijänteen yli, Ilpo Kekki ja Teppo Jokinen
Lahden sisäisen linja-autoliikenteen vaiheet, Hannu Kivilä
Muuttuva kunta ja sen tehtävien muodostus, Aimo Ryynänen
Kaunokirjallinen koulumuistelma, Jouko Tallimäki
Metsäalan ammattiopetusta ja luonnontutkimusta Evolla, Väinö Turpeinen
Lahden soittokuntia vuosina 1883-1917, Jarmo Vanhapelto
Kymmenes vuosi Päijät-Hämeen avoimen korkeakoulun opiskelijana, Pekka Partanen
Päijät-Hämeen tutkimusseura toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 1985
Päijät-Hämettä koskevaa kirjallisuutta ja julkaisuja vuodelta 1985

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1985

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere, 200s.

Vanhusten hoito Lahdessa 1985, Arno Forsius
Punakaartin Lahden rykmentin muonitus-, vaatetus- ja tekninen huolto vuonna 1918, Erkki Hämäläinen
Linnuston muutoksia Lahdessa, Heikki Kolunen ja Esa Lammi
Terveyskeskuksen ajanvarausjärjestelmä ja potilaslähete vaihtoehtoisena lääkäriin hakeutumiskeinona, Eino Luostarinen
Piirtoja Lahden oratoriokuoron toiminnasta 1961-1981, Terttu Paldan ja Toini Vuorenjoki
Hollolan kunnantupa, Sanna Kaisa Pesälä
Lahden kaupungintalo, Satu Päivärinne
Mitä laulan lapselleni. Suomen kansan vanhoja kehtolauluja Päijät-Hämeestä, Eeva Rissanen
Lahtelaisen teatterin varhaisia vaiheita, Kalevi Salomaa
Iltamat Lahdessa vuonna 1906, Pirjo Suutari
Maata kohden. Piirteitä Arvi Kivimaan 1930-luvun proosatuotannosta, Jouko Tallimäki
Kesäsiirtolatoiminnan alkuvaiheet Lahdessa vuoteen 1936, Pentti Varhama
Lahtelaisuutta etsimässä, Arno Forsius
Kulttuurilautakunnan tehtävät 80-luvulla, Heikki Talvenmaa
Päijät-Hämeen tiedonlähdeopas, Päijät-Hämeen tietolähteet I, Eeva Liisa Lehtonen ja Erkki Vaisto, Kirja-arvostelu Esko Keränen
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus ja tilinpäätös 1984
Päijät-Hämettä koskevaa kirjallisuutta ja julkaisuja vuodelta 1984
Päijät-Hämeen tutkimusseuran hallitus, toimihenkilöt ja työjäsenet 1985

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1984

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere, 196s.

Influenssaepidemioista yleensä ja espanjantaudista Lahdessa 1918-1920, Arno Forsius
G.J. Ramstedt, lahtelainen tiedemies, Arno Forsius
Messilän kartano Hollolassa, Mika Hakkarainen
Hallitsijavierailut Päijät-Hämeessä, Jouko Heinonen
Keinutuolinmatoista kansallispukuihin – Helmi Vuorelma Oy 1909-1984, Merja Heiskanen
Helsingin yliopiston avointa korkeakouluopetusta tukeva kirjasto, Laila Lankinen
Reunanpalsta – hävinnyttä Lahtea, Aaro Lähteenmäki
Nastolan sotavankileiri, Erik Mentula
Radio, televisio ja kirjaston käyttö, Ritva Piispanen
Miten ajoitetaan luonnonhistoriaa, esimerkkejä Päijät-Hämeestä, Matti Saarnisto
Tällaisia ihmiset ovat, aina – Heikki Jartin Herra johtaja
Lahden ja Hämeenlinnan ravintolat ja kahvilat maailmansotien välisenä aikana, Markku Vasander
Kaupunkikulttuurista ja Lahden kulttuurista, Pauli Ihamäki
Lahden kaupunginmuseon yksityisarkistoista, Heikki Mantere
Kulttuuritoiminnan tavoitteita Lahdessa, Heikki Talvenmaa ja Yrjö Heinonen
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta1983
Päijät-Hämeen kirjallisuutta ja julkaisuja vuodelta 1982-1983
Päijät-Hämeen tutkimusseuran hallitus, toimihenkilöt ja työjäsenet 1984

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1983

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere, 176s.

Esikoislestadiolaisuus Lahdessa ja sen ympäristössä, Raimo Airamo ja Seppo Leivo
Hollolan piiri- ja kunnanlääkäreistä, Arno Forsius
Päijät-Hämeen kasviston kartoitus, Veli Haikonen
Päijät-Hämeen alueella avoimeen korkeakouluopetukseen osallistuneiden opintomenestys 1977-1982, Reijo Jouttimäki
Tiilien valmistuksesta Kärkölässä, Taito Kanerva
Lammi suunnittelumaantieteen opiskelijoiden tutkimuskohteena, Lassi karivalo
Keskiaikainen Viipuri, Esko Keränen
Viimeaikaisia tutkimustuloksia Porvoojoen vedenlaadusta, Juha Keto
Lahtelainen kulttuuri-Lahdessa, Antti Metsänkylä
Yhdistysten tulo Päijät-Hämeeseen, Lauri Poropudas
Tappio ja voitto Arvi Kivimaan Purppuralaahuksessa, Jouko Tallimäki
Väkivaltaiset kuolemantapaukset entisajan Päijät-Hämeessä, Oiva Turpeinen
”Kerpiekkari” – ensimmäinen päijäthämäläinen ”julkkis”, Joukko Heinonen
Lapsuuteni ihmisiä lahtelaismaisemassa 1920 – ja 1930-luvuilla, Laila Keitola
Ilmestynyttä kirjallisuutta
Anneli Mäkelä, Nastolan historia II, Jyväskylä 1982, Anneli Mäkelä, tekijä teoksestaan, Jouko Heinonen arvostelija teoksesta.
Eeva Rissanen, Päijät-Häme Suomen asialla, Lahden sotaveteraanipiirin julkaisu, Heinola 1982
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta1982
Päijät-Hämeestä v. 1982 ilmestynyt kirjallisuus ja julkaisut

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1982

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Jaakko Syrjämäki ja Heikki Mantere, 206s.

Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen toinen vaihe 1940-1946, Arno Forsius
Anianpellon markkinat, Asser Honka ja Juha Keto
Kinttulan kartanon vaiheita, Hannu Huvinen
Pyhäniemen kartano, Erkki Härö
Viiru- ja lehtopöllön pesimäbiologiasta Päijät-Hämeessä, Heikki Kolunen
Lahti kaupunkikansatieteellisen tutkimuksen kohteena, Antti Metsänkylä
Myllysaaren hautalöytö, Kimmo Seppänen
Avioton lapsi ja äiti Päijät-Hämeessä ja Kainuussa 1800-luvulla, Oiva Turpeinen
Kyläsepän työt Mäntsälässä, Osmo Viljanen
Katsaus vanhainkotien vaiheisiin Lahdessa, Arno Forsius
Kaksi vuosikymmentä kesäyliopistotoimintaa Päijät-Hämeessä, Heikki Jokela
Padasjoki – projekti – uutta ajattelua kunnan elinkeinopolitiikkaan
Huovilan ratsutila ja Carl Constantin Collin, Taito Kanerva
Carolina Moesböll – trahteerinpitäjä, Anni Pakarinen

Kirja-arvostelu
Yrjö Blomstedt, Asikkalan historia 1982, arvostelu Jouko Heinonen
Kirjallisuutta ja julkaisuja Päijät-Hämeestä 1980-1981
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus ja tuloslaskelma 1981
Päijät-Hämeen tutkimusseuran hallitus ja toimihenkilöt 1981.

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1981

Toimituskunta Arno Forsius, Heikki Mantere, 200s.

Kunnallinen sairaankuljetus Lahdessa vuosina 1912-1945, Arno Forsius
Päijät-Hämeen keskussairaalan perustamisen alkuvaiheet, Arno Forsius
Lahden yhteiskoulun maantieteellinen vaikutusalue 1896-1905, Saara Hakaste
Rovasti Albert Leidenius – artjärveläinen vaikuttaja, Hannu Huvinen
Vesijärven kalastuksen historiaa, Juha Keto
Hollolan Vesijärven linnustotutkimuksen tuloksia, Esa Lammi
Päijät-Hämeen asutus 1900-luvulle asti, Anneli Mäkelä
Johan Henrik Vitalin isäpuoleiset sukupolvet, Anni Pakarinen
Ahtialan kiinteän asutuksen alkuvaiheista, Kimmo Seppänen
Kuolleisuus ja kuolinsyyt Heinolassa ja Naantalissa 1816-1865, Oiva Turpeinen

Pidettyjä esitelmiä
Juha Nevankivi, Paasikivi kansainvälisessä politiikassa

Matkakuvauksia
”Tuulihattu” patikkaretkiltä muistiin merkittyä

Arvosteluja
Sakari Kuusi, Hollolan historia I-II, 1980, arvostelu Jouko Heinonen (uusintapainos Hollolan historiaa)
Oiva Turpeinen, Päijät-Hämeen Puhelinyhdistys 1906-1981, arvostelu Jouko Heinonen (Oppikirja maakunnan yhtenäistämisestä)
Osmo Korosuo, Päijäthämäläiset isänmaan asialla, arvostelu Eeva Rissanen

Päijät-Hämeen Perinneseuran kilpailun satoa
Saku Saksalanmaa, Muisteluksia kouluajoilta
Päijät-Hämeessä 1980 ilmestynyttä kirjallisuutta
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus, tuloslaskelma 1980
Päijät-Hämeen tutkimusseuran hallitus ja toimihenkilöt 1981

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1980

Toimituskunta Arno Forsius, Eeva Rissanen, Erkki Kariola ja Heikki Mantere, 204s

Poliittinen Päijät-Häme, Olavi Anttila
Vanhusväestön hoito-ongelmista lahdessa, Arno Forsius
Korpi-Jaakon toiminta Artjärvellä 1731-1740
Ratsastajapatsas 1970-luvun Lahdessa, Kimmo Kaloinen
Jätevesijärvestä Vesijärveksi, Juha Keto
Päijät-Hämeen alueen tutkimustarvekartoitus, Heidi Mikkola
Supikoira – vakiintunut laji Päijät-Hämeen eläimistöön, Lasse Tuominen
Kuolleisuus Päijät-Hämeessä Suomen sodan vuosina 1808-1809, Oiva Turpeinen
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opetettavien aineiden täydennyskoulutustarve Päijät-Hämeen talousalueen toimipaikoissa, Marjatta Venkula

Katsauksia
Jouko Heinonen, Päijät-Häme sai maakuntamuseon
Esko Vesikansa, Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus

Pidettyjä esitelmiä
Aimo Halila, Päijät-Hämeen hallinnollisista oloista ja niiden muutoksista
Unto Tupala, Lahden kylästä Päijät-Hämeen maakuntakeskukseksi

Matkakuvauksia
Eeva Rissanen, Laivamatka Lahdesta Jyväskylään 1912
”Tuulihattu”, patikkaretkiltä muistiin merkittyä
Arvostelu
Anneli Mäkelä, Nastolan historia I, arvostelija Jouko Heinonen (Nastolalaisten historia)
Päijät-Hämeestä v. 1979 ilmestynyttä kirjallisuutta
Päijät-Hämeen tutkimusseuran toimintakertomus ja tuloslaskelma 1979
Päijät-Hämeen tutkimusseuran hallitus ja toimihenkilöt v. 1980.


Linkki Päijät-Hämeen tutkimusseura