Maisala

Häme-Wikistä

www.kurunmaisala.fi

Kurun Maisala edestä
Ladataan karttaa...

Juhla- ja seurantalo Maisala sijaitsee eteläisessä Hämeessä Hausjärven kunnassa osoitteessa Kuruntie 483. Talo on Kurun Nuorisoseuran ja kyläläisten toimintakeskus, jossa on kokoonnuttu ja pidetty juhlia jo monen sukupolven aikana. Maisalan seurantalo sopii hyvin häiden, syntymäpäivien ja muiden juhlien pitopaikaksi. Maisala on rakennettu kyläläisten talkoovoimin vuonna 1922 nuorisoseuran kokoontumispaikaksi. Taloa remontoitiin ikkunoiden ja sisätilojen osalta 1990-luvulla ja ulkoa vuonna 2003. Silloin korjattiin mm. talon katto. Suurin osa työstä tehtiin talkoina.Viimeisin remontti on tehty WC-tiloissa. Muukin talon ylläpito on ollut talkootyöhön perustuvaa. Talossa on suuri, korkea juhlasali kiinteine näyttämöineen. Saliin voi kattaa tarjoilun 150 hengelle ja tarvittaessa näyttämölle mahtuu vielä lisää pöytiä.

Pienempään saliin mahtuu 50 henkilöä. Pikkusalissa on seinillä kuvia nuorisoseuran historiasta ja se on myös hyvä näyttelytila. Pikkusalin ja keittiön välissä on ns. ravintolasali, jossa on tarjoilutiski ja tilaa isolle kahvipöydälle. Portaiden yläpäässä on iso kuisti, josta saa lisätilaa kesäaikaan. Keittiössä on 2 jääkaappia, kylmiö, mikroaaltouuni, puuhella, sähköhella, leivinuuni. Siellä on myös tiskipöytä, säilytyshyllyjä, 2 työpöytää ja siivousvälineet. Maisalassa on iso eteinen, jossa on naulakko ja WC-tilat naisille ja miehille.

Mäen päällä olevalla pihalla on lipputanko. Pääoven edessä on rajoitetusti parkkipaikkoja, mutta alempana talon ympärillä on 2 paikoitusaluetta. Keittiön ja näyttämön ovelle pääsee autolla.

Maisalaa vuokrataan juhlia ja muita tilaisuuksia varten. Vuokraehdoista ja -hinnoista löytyy lisätietoa Maisalan verkkosivulta www.kurunmaisala.fi/vuokraus. Täältä löytyy myös varauskalenteri, josta voi tarkistaa varaustilanteen ja tehdä varauksen.

Tilojen vuokraamista ja hintoja koskeviin tiedusteluihin vastaa:

Anne-Mari Lehtonen, 0400 518 175 tai

Eeva Torkkeli, 0500 849010