Kalliomäki VIII linja
Kalliomäen kahdeksas eli VIII linja oli aina 1930-luvun puoliväliin saakka pätkälinja, joka ei ulottunut Hämeentiehen. Se alkoi talosta, jota sanottiin Leskeinpytingiksi, ties mitä syystä, ehkä asukkaiden vuoksi. Talon numero oli siis 4, vastapäätä olisi pitänyt olla talo numero 3, mutta siellä olikin talon liiterirakennus, eli tontti ulottui yli avattavan linjan.
Talossa numero 5 asui Himbergin perhe, isä Arvo Johannes, kutsuttiin Jussiksi, äiti Saara, tytär Miranda ja poika Tarmo. Vastapäisessä talossa numero 6 asui Sähkö-Laakso, muuta nimeä ei ole muistissa. Muistan kuunnelleeni joskus kesällä talosta kuuluvaa radiota, ne eivät olleet kovin yleisiä. Sitten taloon tuli Vihtori Leponiemen perhe, äidin nimi tietysti hukassa, lapset Liisa ja Pentti.
Hiivaleipää
Talo numero 7 oli hyvin tärkeä, sillä siinä oli Ida Martinin leipomo ja kauppa. Itse kävin siellä usein pienillä ostoksilla, hyvin tärkeä oli perjantaisin ostettava Martinin valkoinen kakku eli siis hiivaleipä. Se oli usein tilipäivän kohokohta. Sinne oli helppo käväistä sieltä kymmenenneltä linjalta niitä poikkikujia pitkin. Myöhemmin sinne piti kiertää Mäkikatua pitkin. Kauppaan saattoi poiketa myös iltaisin ja sunnuntaisinkin, pihapuolen kautta…
Vastapäätä Martinia, numerossa 8, oli Yrjö Tanhuanpään perheen koti, äiti Ester ja, tytär oli nimeltään Hilkka.
Äidin koti
Numero 9 oli siis äitini lapsuudenkoti. Siinä asui vuosisadan vaihteen molemmin puolin Juho Jakobsson vaimonsa Ida Marian (os. Holm) ja lastensa Aukustin, Jalmarin, Idan ja Martan kanssa. Vuonna 1925 talon pihalla otetussa valokuvassa Ida Maria poseeraa lastenlastensa kanssa, joita on 19. Jakobssonin nimi painui unholaan, sillä Aukustin perheen sukunimeksi tuli Joukama, Jalmarin perheen Leppänen, Idan perheen Väkevä ja Martan perheen Lehtovirta.
1930-luvulla talon omisti Matti Mäntylän perhe, äiti Tyyne ja poika Erkki. Siellä asui myös vuokralla Maija Martin poikansa Pekan kanssa. Pekka oli kouluaikojen kaveri. Hänen kanssaan ravasin ensi kerran ilmasuojaan talvisodan alussa, tarkoitus oli painella linjaa ylös ja pellon yli Korkeavahaan. Hälytys loppui kuitenkin kesken. Sotien jälkeenkin vierailin talossa usein, siellä asui silloin Kosti Sjöman poikansa Ismon ja tytär Irman kanssa. Kosti oli silloin paikkakunnan ainoa sellonsoittaja, soiton merkeissä siellä tuli vierailtua.
Kaivovettä, sanaa ja soittoa
Tontti 10 käsitti yhteisen kaivon. Tällä tontilla kävivät pelastusarmeijalaiset usein kesällä torstai-iltaisin (?) soittamassa ja laulamassa sananselityksen keralla.
Talossa numero 11 asui Frans Sinisalo vaimonsa Ailin ja poikiensa Erkin, Eskon ja Jorman kanssa. Tämä Jorma sattui taas olemaan soittomiehiä, hanuri kutsui kansaa sotien jälkeen.
Numero 12 saattaa olla talo, jossa äitini lapsuudentoveri ”Sytin Lempi” asui. Esko Aaltonen mainitsee kirjassaan Ronttismäessä vaikuttaneen Skyttin Joosen. Sotien jälkeen talossa asui Jokisia ja Aaltosia.
Talo 13 piti seiniensä sisällä Himbergin perheen. Siinä oli isä Akseli, äiti Saima, poika Aale, tyttäret Erna ja Terttu, sekä pojat Veikko ja Aulis. Kuinka ollakaan, Akseli oli vanha hanuripelimanni ja poika Veikkokin kokeili kurtunsoittoa. Aale puolestaan hääräsi soittokeikoilla vahvistimien kanssa ja hän osaavana miehenä värkkäsi minullekin kitaravahvistimen, jota saattoi käyttää akullakin.
Vastapäisessä talossa numero 14 asui yksin Laina Laaksonen.
Talo numero 15 oli peräpään komeimpia taloja, Liljan talo. Vuokralaisiakin oli useampia. Eipä juuri muuta muistikuvaa. Esko Aaltosen mukaan Mattilan torpan yksi pojista, J. Malmberg, rakensi 1800-luvun lopulla itselleen asunnon VIII linja numero 15. Ei ollut varmaankaan enää sama rakennus 1930-luvulla.
Numero 16 oli Suomisen talo. Harvinaista kyllä, isän nimi on kadoksissa, äiti oli Hulda. Pojat olivat Onni ja Toivo, jonka talvisota vei mennessään, sekä tyttäret Hilkka ja Annikki.
Numerossa 17 törmätään taas soittajiin, Sjöroosin isä Yrjö oli vanha hanuripelimanni, poika Kalle myös hanurinsoittaja Pallo-Pojissa ja Foxissa. Äidin nimi oli Lempi, mutta tyttären nimi loistaa poissaolollaan.
Vastapäisessä talossa numero 18 oli Niemisiä, isä Jussi, äiti Manta, lieneekö oikea nimi Amanda, poika Jussi, tyttäret Eevi ja Toini ja Eevin poika Olavi.
Numero 19 on täysin pimennossa, mutta sotien jälkeen siinä asuivat Karvoset. Samoin numero 20 on lievästi sanoen hämärän peitossa.
Niin, 1930 luvun loppupuolella linja avattiin Hämeentielle saakka. Yrjö Salmi rakennutti talon tontille numero 2. Salmin perheen muodostivat isä Yrjö, äiti Thyra ja pojat Eino, Risto ja Raimo. Talon kellarikerroksessa oli yleinen sauna, minun saunani monien vuosien ajan. Leskeinpytinki muuttui Tuomolan taloksi, isä Antti, äidin nimi tietysti kateissa, lapset Rauni, Reino, Raimo ja Risto. Vastapäiselle tontille rakensi Juho Heinonen talon sotien jälkeen, talo numero 3. Salmin talon vastapäinen tontti jäi tyhjäksi, sittemmin osaksi leikkikenttää.
Poikkikujat häviävät
Linjalla ei ole tehty mitään maa- tai kallioleikkauksia, vaikka talojen 15 ja 16 välillä on linjan pintana puhdasta kalliota. VIII linjan Hämeentielle jatkamisen jälkeen rakennettiin poikkiyhteys IX ja X linjalle Tamlanderin, Tammisen ja Laaksosen talojen eteläpuolitse, jolloin voitiin sulkea VII linjalta Kalliomäen perälle johtanut poikkikuja.