Kalle Aaltonen

Kalle Aaltonen (1900 – 1983) – kansantaiteilija ja kulkuri

Kalle Aaltonen oli tunnettu hahmo 1930-luvulta aina 1980-luvulle asti Forssan, Tammelan ja Jokioisten seudulla. Hän kulki kesät talvet kaksi resuista päällystakkia päällekkäin vedettynä ja lakinreuhka päässä talosta taloon, ja elätti itsensä maalaamalla tauluja tilauksesta. Ainoana omaisuutenaan Kalle raahasi mukanaan nyyttejä tai pahvilaatikoita, joissa oli tauluja ja maalaustarvikkeita. Kalle maalasi elämänsä aikana satoja tauluja. Useimmat niistä ovat yksityisten ihmisten omistuksessa, suuri osa lienee myös kadonnut. Virallista tunnustusta tämä itseoppinut kansantaiteilija ei elämänsä aikana saanut.

Lapsuus ja maailmalle lähtö

Kaarle Mikael Aaltonen tuli maailmaan Pusulassa Nikkarin talon pienessä mökissä toinen elokuuta vuonna 1900. Hänen äitinsä oli piika Henrika Aaltonen, isästä ei ole tietoa. Kalle sai kuitenkin pian isäpuolen. Sisaruksia ei ollut, veli oli kuollut ennen Kallen syntymää. Kallen lapsuus lienee ollut onnellinen. Äiti opetti Kallen lukemaan ja laskemaan, ja kiertokouluakin hän lienee käynyt. Kalle jäi kuitenkin orvoksi 12-vuotiaana. Isäpuoli ei Kallea sietänyt, ja niin hän sai lähteä maailmalle.

Kalle sai elättää itseään metsän antimilla, kalastamalla ja ihmisten almuilla, sekä erilaisilla tilapäistöillä. Oikein nuo työt eivät sujuneet, Kalle oli jo lapsena vetäytyvä ja arka. 1920-luvulla hän siirtyi työn perässä Lopen ja Karkkilan seudulle. Jo tuolloin Kalle maalasi, mutta ajatus ryhtyä vakituiseksi taiteilijaksi ei lyönyt leiville, ja hän palasi synnyinseudulleen.

Kansantaiteilija

1930- luvulla Kalle asettui Forssan ja Tammelan seuduille, ja kierteli noita seutuja loppuikänsä. Jonkin aikaa Kallella oli jopa vakituinen majapaikka Forssan kolmannella linjalla Vieno Virran vinttikamarissa. Mutta suurimman osan elämäänsä Kalle vietti kulkurina. Hän yöpyi ladoissa, kellareissa, vajoissa ja saunoissa, mistä vain sattui suojaa löytämään. Elantonsa hän sai taulujaan myyden tai tarjoutumalla tekemään sellaisen vaikkapa isäntäväen talosta.

Kalle oli originelli, kylähullu, ja ehkä joidenkin silmissä jopa romanttinen taiteilijahahmo. Levottoman ja epävakaan luonteensa takia hän varmaan tälle tielle joutui. Maalaamisen lisäksi Kallella oli kaksi intohimoa: kahvin juonti ja elokuvissa käynti. Kalle oli tuttu vieras paikkakunnan harvoissa kahviloissa.

”Töhryjä” ja ”krafiikkaa”

Kalle oli taiteilijana itseoppinut, mutta silti hän maalasi taitavasti öljyväreillä, ja teki myös akvarelleja. On arveltu, että hän on tutkiskellut aikansa taidetta hyvinkin tarkasti, varmaankin kirjastojen taidekirjoista. Kalle hallitsi perspektiivin, ja vaikutteita eri tyyleistä on nähty hänen tauluissaan. Kalle maalasi asuinseutunsa maisemia ja rakennuksia, joihin hän oli selvästi kiintynyt. Ihmisiä hän ei halunnut kuvata, enintään ihmisiä näkyi etäisinä hahmoina. Aiheenvalintaan ja tyyliin vaikutti luonnollisesti myös hänen toimeentulonsa, pitihän taulut saada kaupaksi. Eräs aihe joka myös toistui oli värikkäät hedelmäaiheiset asetelmat. Hän teki myös kopioita vanhojen mestareiden töistä. Kalle maalasi usein mallista, mutta hänellä oli myös tarkka kuvamuisti.

Kallen parhaina pidetyt työt syntyivät 30-luvulla. Ne olivat kauniisti maalattuja, herkkiä, ja vahvan tunnelmallisia. Kalle arvosti itsekin parhaiten onnistuneita taulujaan ja signeerasi ne omalla nimellään. Hän saattoi myös jättää tauluja ilman signeerausta, tai merkitsi niihin keksittyjä nimiä.

Öljyväritöiden lisäksi Kalle alkoi tehdä sotien jälkeen ”krafiikkaa”, eli lyijykynäpiirustuksia ja väriliidutöitä. Kallen tyylistä on sanottu, että se vaihteli realismista ja ekspressionismista naivismiin. Maalausten tunnelma ja ote vaihtelivat taiteilijan mielialojen mukaan, mutta riippuivat myös ostajasta. Mieluisan asiakkaan taulua hän työsti pitkään ja huolellisesti.

Pitkä työura

Kalle oli seudullaan näkyvä hahmo, ja hänellä oli myös ystäviä. Kauko Kare  on kirjoittanut hänestä kauniisti omassa kirjassaan. Rasittavasta elämäntavastaan huolimatta Kalle näkyy olleen yllättävän terve. Vuonna 1976 Kalle tunsi kuitenkin itsensä niin väsyneeksi ja sairaaksi, että hakeutui vanhainkotiin. Siellä herkkätunteinen taiteilija koki tulleensa loukatuksi, ja palasi kiertolaiselämäänsä. Samana talvena hänet löydettiin pahoin paleltuneena. Hän toipui sairaalassa, mutta pysyi siellä lopun elämänsä ajan. Hän jatkoi edelleen maalaamistaan. Kalle kuoli kolmas tammikuuta 1983.

Näyttelyt

Kalle Aaltonen. Artexpo, Forssa, 5.9. - 26.9.1993 (esillä 105 teosta) 

Lähteet

Ville Koivisto. Kalle Aaltonen – maalari ja kulkuri; Heikki Saros. Kansantaiteilija Kalle Aaltonen. Näyttelyluettelossa: Kalle Aaltonen : näyttely : Artexpo, [Forssa], 5.9. - 26.9.1993 / toimittaja: Esko Toivakka. - Forssa : Forssan kaupungin kulttuuritoimi, 1993. - 15 s. : kuv. (mv., vär.) ; 25 cm + liite: teosluettelo (4 s.)

Soili Mahlanen (toim.). Tammelan kylät taiteilijoiden silmin. Forssan kirjapaino 2009.

Kauko Kare. Vanha iloinen Tammela ja sen maanmainio väki (Alea-kirja, 1983)