Johan Henrik Munck

Mikkelissä syntynyt aatelinen ja Hämeen ja Uudenmaan maaherrana tunnetuksi tullut Johan Henrik Munck (1748 - 1817) oli ennen maaherraksi tuloaan mm. Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n armeijan lääkintätoimesta vastaava kenraaliadjutantti, joka sai virkansa Kustaa III:n Venäjää vastaan aloittaman sodan aikana (1788-1790).

Ennen sotaa hän oli toiminut Kustaa III:n leskiäidin turvana Leskikuningattaren henkirykmentin majurina ja everstiluutnanttina (1780-1788), mihin virkaan hän oli puolestaan kohonnut Hämeen jalkaväkirykmentistä, johon hän oli päässyt alikapteeniniksi vuonna 1776. Kapteeniksi hän kohosi vuonna 1778 ja ns. 2. majuriksi vuonna 1779. Vapaaherran arvon Munck sai vuonna 1780 samaan aikaan kuin veljensä Adolf Fredrik, joka oli Kustaa III:n hovitallimestari.

Vihdoin Kustaan sodan jälkeen vuonna 1790 Munck nimettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1810 asti, joten hän ehti nähdä myös sen, miten Suomi muuttui Ruotsin maakunnasta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Maaherran nimen sijaan häntä tituleerattiin vallanvaihdon jälkeen kuvernööriksi.

Venäläisten miehitettyä Etelä-Suomen maaliskuussa 1808 Munck ryhtyi muiden korkeiden suomalaisten virkamiesten tavoin yhteistyöhön miehittäjien kanssa ja sai palveluksistaan uusille vallanpitäjille muun muassa kunniamerkin tsaari Aleksanteri I:ltä.

Vaikea suhde Hämeenlinnaan

Munckilla oli maaherrana toimiessaan monia kimurantteja tilanteita Hämeenlinnan kaupungin kanssa ja välit olivat pitkään varsin huonot.

Isojakoon liittyvä kiista Hätilän kartanon omistajan ja Hämeenlinnan kaupungin kanssa meni aina hovioikeuteen asti. Kaupunki valitti pormestari Josias Selinin johdolla maaherra Munckin päätöksestä. Kaupunki halusi ison jaon jälkeen riittävästi metsää ja laidunmaita kaupunkilaisten käyttöön. Vuonna 1801 alkanut kiista jatkui autonomian ajalle asti.

Kaupungin ylläpitämä kyytilaitos aiheutti toistuvasti harmeja, koska kyytejä ei aina ollut tarpeeksi tarjolla. Maaherra muistutti vuonna 1800 kaupunkia, koska se ei hänen mukaansa toiminut riittävän pontevasti saadakseen palvelut pelaamaan. Saman ongelman edessä oltiin myös vuonna 1808 eli heti, kun venäläiset sotilaat saapuivat kaupunkiin ja asettuivat aloilleen. Kummallakin kerralla kaupunki puolusti kestikievari- ja kyytilaitostaan, joka toimi kovan paineen alla.

Kolmas vuosikausia puitu asia oli köyhäinhoidon järjestäminen kaupungissa, mitä kaupungin porvarit jarruttivat. Munck pureutui asiaan maistraatille lähettämässään memoriaalissa v. 1803. Hän totesi muun muassa, että “häntä ylenmäärin rasitetaan valituksilla, jotka johtuvat kerjuusta”, ja käskee kaupunkia järjestämään köyhäinhoidon niin kuin asetukset määräävät.

Lopulta kiista köyhäinhoidosta saatiin ratkaistuksi, ja köyhille alettiin jakaa raha- ja tavara-avustuksia harkinnan mukaan. Ja kerjäämisestä kaupungin alueella tehtiin rangaistavaa.

Kaupungin uuden kirkon rakentaminen aiheutti sekin paljon murhetta, koska edellisen kuninkaan poika Kustaa IV Aadolf ei antanut siihen vuonna 1802 antamistaan lupauksista huolimatta varoja. Munck yritti edistää asiaa siinä onnistumatta.

Lopulta vasta Venäjän tsaari Aleksanteri I myönsi tarvittavan rahasumman, ja kirkko saatiin rakennettua.

Lähteitä

Johan Henrik Munck. Wikipedia ([1])

Johan Henrik Munck af Fulkila. Geni ([2])