Hollolan piiri- ja kunnanlääkäreistä
Juhlaesitelmä Hollolan kunnan itsenäisyysjuhlassa Salpakankaan peruskoulun ala-asteella 6.12.1982 klo 15.
Julkaistu aiemmin: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/hollpiir.htm
Hollolan piiri- ja kunnanlääkäreistä
Väestön lääkärinavun järjestämistä ajatellen alettiin Ruotsissa ja siihen kuuluneessa Suomen valtakunnassa perustaa piirilääkärin virkoja jo 1600-luvun lopulla. Suomen puolelle saatiin ensimmäinen piirilääkäri vasta vuonna 1749 Vaasaan. Yhdistettyyn Uudenmaan ja Hämeenlinnan lääniin perustettiin piirilääkärin virka Uuttamaata varten vuonna 1751 ja Hämettä varten vuonna 1752.
Hollola kuului Hämeenlinnan piirilääkärin toiminta-alueeseen eräin poikkeuksin. Vuosina 1776–1851 lääninraja halkaisi Hollolan pitäjän Porvoonjokea ja Vesijärveä myöten niin, että rajan itäpuolelle jääneet kylät olivat Kyminkartanon läänissä. Nämä kylät kuuluivat vuosina 1776–1795 Loviisan piirilääkärin ja vuosina 1795–1851 Heinolan piirilääkärin toiminta-alueeseen. Senkin jälkeen piirilääkärin virkamatkat Hollolaan tapahtuivat pitkän aikaa lähes yksinomaan Heinolan ja sittemmin Mikkelin piirilääkärin toimesta. Kehitys oli tavattoman hidasta yleisen varattomuuden ja valtion rahanpuutteen vuoksi. Vuonna 1809 Suomessa oli vain 15 piirilääkärin virkaa. Vuonna 1811 perustettiin seitsemän uutta virkaa ja seuraava merkittävä järjestely tapahtui vasta v. 1857. Sen jälkeen piirilääkäreitä oli yhteensä 50, ja tämän jälkeen perustettiin enää kolme uutta piirilääkärin virkaa.
Vuoden 1857 järjestelyjen yhteydessä perustettiin myös Hollolan piirilääkärin virka ja vastaava lääkäripiiri, joka käsitti alkuvaiheessa Hollolan, Kärkölän, Kosken Hl., Nastolan, Asikkalan, Padasjoen ja Kuhmoisen sekä läntisen kolmanneksen Orimattilasta. Piirin asukasluku oli tuohon aikaan n. 32000. Sittemmin piiristä jäivät pois Kuhmoinen ja Orimattilan läntinen kolmannes, mutta tilalle tuli vastaavasti Lammi. Hollolan piirilääkärin virka saatiin täytetyksi vasta vuonna 1860, jolloin virkaan valittu lääketieteen ja kirurgian tohtori Bengt Gustaf Jonas Malmborg muutti paikkakunnalle ja asettui asumaan Upilaan. Hän kuoli kuitenkin jo joulukuussa 1864 keuhkotautiin, joka oli noihin aikoihin kohonnut tärkeimmäksi kuolinsyyksi koko valtakunnassa.
Vuoden 1852 ohjesäännön mukaan piirilääkärin pääasiallisena tehtävänä oli toimia terveydenhuollon virkamiehenä ja siinä ominaisuudessa matkustaa ympäri laajaa piiriä kulkutauteja hoitamassa, sukupuolitautitarkastuksia pitämässä ja ruumiinavauksia suorittamassa. Vasta toisella sijalla oli velvollisuus auttaa sairaita, sikäli kuin muut virkavelvollisuudet antoivat myöten. Tiedot piirilääkärin vastaanottotoiminnasta ovat kovin vähäiset. Asukkaat eivät myöskään olleet tottuneet hakemaan apua lääkäriltä. Hämäläisten suhtautumista sairauksiin ja niiden hoitoon kuvaa katkelma sanomalehdestä "Suometar" helmikuussa 1857: "Luonnollisten tautein kohdannassa on rahwas täällä ymmärtämätöintä, ajaa pitkät matkat noitaämmäin tykö, jotka yhdellä eli toisella luonnottomalla tavalla koittavat parantaa, ja owat monelle saattaneet ennenaikaisen kuoleman. Oikean lääkärin apua ei haeta. Jos ei terva, sauna, wiina ja noidat auta, sitte on kuolemaksi”. Hollolan piirilääkärin sijainen totesi vuosina 1865 ja 1864, että lääkärin tarve oli muutoin ollut vähäinen, mutta sen sijaan oli kyllä suuri joukko ihmisiä antautunut tarkastukseen saadakseen usein mitä vähäisimpien vikojen perusteella vapautuksen manttaalirahojen suorittamisesta.
Hollolan seuraava piirilääkäri oli lääketieteen ja kirurgian tohtori Karl Albert Ringbom, joka ryhtyi hoitamaan virkaansa syksyllä 1865. Hänkin asui aluksi Upilassa, mutta muutti sieltä Hälvälän kartanoon vuoden 1868 tienoilla ja edelleen Lahden kauppalaan vuonna 1879 tai 1880. Hänen virkakautensa muodostui yli 30 vuoden mittaiseksi, sillä hän siirtyi eläkkeelle vasta vuonna 1897. Ringbomin kauden alkupuolelle osui katovuosi 1867 onnettomine seurauksineen. Vuoden 1868 aikana Hollolassa kuoli kaikkiaan 1010 asukasta eli joka seitsemäs, sillä kunnan asukasluku oli vuoden alussa 7083. Suurin osa kuolleista menehtyi pilkkukuumeeseen, joka raivosi rautatien rakentamisen vuoksi työnhakijoista tungokseen saakka täyttyneissä kylissä, erityisesti Lahdessa ja Okeroisissa. Piirilääkäri Ringbomin aikaan liittyy eräs satavuotismuisto, joka hiljan paljastuneena ansaitsee tulla kerrotuksi tässä yhteydessä. Vakinaisen "parmuskan" eli kätilön saanti Hollolaan oli kustannusten pelossa jäänyt vaille riittävää kannatusta. Vuonna 1882 oltiin kuitenkin niin pitkällä, että "Uuteen Suomettareen" pantiin seuraava ilmoitus: "Kätilöimen toimi Hollolan kunnassa on kuukauden kuluessa tästä päivästä haettawa allekirjoittaneen luona. Hakijain tulee olla Helsingin kätilöin-koulun läpikäyneitä, y.m. warustetut hywillä todistuksilla. Palkka on 500 m. rahaa, 5 tynn. jywiä puoleksi rukiita puoleksi ohria. Asunnon, jota kunta ei kustanna, tulee olla Lahdessa. Palkka matkustuksista taksan mukaan, kyyti wapaa. (Jos kätilöin woittaa kunnan suosion, woi piankin 100 m. palkan lisäys tapahtua.) – Hollolassa 15 p:nä Huhtikuuta w. 1882, – Kunnan määräyksestä: J. G. Snellman. Lahti, Hollola.”
Hakijaksi ilmaantui postiljoonin leski Maria Karolina Lindén Tampereelta. Hän oli suorittanut vaaditun kätilökoulun hiljattain ja saanut tunnustukseksi hyvästä käytöksestä hoidon yhteydessä hopeisen katetrin eli "kusitinpilIin". Uusi kunnankätilö sai vuokra-asunnon Lahden kauppalassa kangaskauppias Johan August Hellstenin (Juho Kusti Paasikiven isän) talosta, Hämeenkadun ja Mariankadun kaakkoiskulmassa. Sitä ei tiedetä, voittiko kätilö kunnan suosion, mutta ainakin hän voitti "alaupseiri" Sameli Heikkisen suosion ja meni tämän kanssa naimisiin, muuttaen pois paikkakunnalta jo seuraavana vuonna.
Ringbomin jälkeen Hollolan piirilääkärinä oli vuosina 1898–1910 Oscar Londén, joka siirtyi täältä piirilääkäriksi Tampereelle, Hänen seuraajakseen tuli Otto Ferdinand Bergström, "Ukko Bergström" tai "Karvanaama", kuten häntä partansa vuoksi nimitettiin. Hän kuoli Lahdessa keväällä 1921 ja hänen jälkeensä Hollolan piirilääkäriksi tuli Karl Alexis Arvelin, joka siirtyi eläkkeelle vuonna 1926. Seuraava piirilääkäri oli Johan Wilhelm Sonck, jonka toimikausi 1927–1930 jäi vajaan neljän vuoden mittaiseksi eläkeiän saavuttamisen johdosta. Siten Hollolan piirilääkärin virka tuli avoimeksi vuonna 1930, mutta tässä vaiheessa on aiheellista keskeyttää piirilääkäriketjun seuraaminen ja siirtyä tarkastelemaan kunnanlääkäri toiminnan kehitystä.
Piirilääkäreiden vähälukuisuuden vuoksi oli jo vuoden 1809 valtiopäivillä ehdotettu pitäjänlääkärin virkojen perustamista, mutta valtion rahapulasta johtuen aloite jäi tuloksettomaksi, Vuoden 1867 kadon jälkiseuraukset osoittivat kaikessa karmeudessaan maan lääkintähuollon puutteet ja tuolloin kunnat alkoivat vaatia lääkäreiden saamista maaseudulle. Koska valtio ei suostunut perustamaan lisää piirilääkärin virkoja, oli kuntien ryhdyttävä omatoimisesti palkkaamaan lääkäreitä. Ensimmäisenä sen teki Viitasaaren kunta vuonna 1882 eli tasan sata vuotta sitten. Vähitellen uusia kunnanlääkärin virkoja perustettiin eri puolille Suomea, pääasiallisesti kuitenkin Etelä- ja Keski-Suomeen. Vuoden 1900 aikoihin kunnanlääkäreitä olikin jo 85. Viranhaltijoiden saantia helpotti se, että valtion viroissa toimivat lääkärit saivat "laskea virkavuosia" kunnanlääkärinä palvellusta ajasta, ts. kunnanlääkärivuodet hyväksyttiin valtion eläkkeen määräytymisperusteeksi. Vuodesta 1886 alkaen valtio alkoi myöntää kunnille avustusta kunnanlääkärin palkkausta varten, tavallisimmin muutaman vuoden määräajaksi kerrallaan. Yleensä kunnanlääkärin palkasta oli puolet kunnan omista varoistaan maksamaa ja puolet valtion avustusta.
Lahdessa oli vuodesta. 1888 toiminut Tornatorin lankarullatehtaan lääkärinä Onni Lorenzo Granholm. Hän ja piirilääkäri Ringbom olivat oman toimensa ohella hoitaneet mm. Hollolan kunnan vaivaislääkärin tehtäviä. Granholm lähti piirilääkäriksi Pielisjärvelle vuonna 1900. Syksyllä 1897 Lahteen oli muuttanut yksityislääkäriksi Werner Adolf Reinhold Lagus. Samoihin aikoihin kunnanlääkärin saanti Hollolaan oli tullut keskustelujen kohteeksi. Kun ei myönteistä päätöstä saatu aikaan, tarttui Lahden Polttimon ja Niemen höyrysahan omistaja Ferdinand Frigren asioiden kulkuun. Hän esitti nimittäin Laguksen palkkaamista Hollolan kunnanlääkäriksi, sitoutuen samalla maksamaan tämän palkasta 1000 markkaa vuodessa, jos kunta vastaavasti maksaisi 500 markkaa vuodessa ja anoisi valtiolta avustuksena toisen puolen eli 1500 markkaa. Hollolan kuntakokous hyväksyikin näin edullisen sopimuksen marraskuun alussa 1898. Päätös valtionavusta saatiin kuitenkin vasta lokakuussa 1899 ja Laguksen kolmeksi vuodeksi antama sitoumus meni umpeen jo syksyllä 1901. Silloin tehtiin edellisen kaltainen sopimus Heinolasta Lahteen siirtyneen lääketieteen lisensiaatti Alfred Mortimer Nykoppin kanssa. Yksityisenä takuumiehenä oli nyt isännöitsijä Lennart Fellman, hovineuvos August Fellmanin poika. Sitoumuksestaan huolimatta Nykopp toimi Hollolan kunnanlääkärinä vain vajaat kaksi vuotta, sillä hän siirtyi vuoden 1903 puolivälin aikoihin piirilääkäriksi Kuopioon.
Nyt Hollolan kunnanlääkärin virka julistettiin avoimesti haettavaksi ja siihen valittiin Asikkalan kunnanlääkäri, lääketieteen lisensiaatti Johan Henrik Vitali, lempinimeltään "Pitkä Janne". Vitali muutti Lahteen kesäkuussa 1903, mutta vaalista valitettiin kuvernöörille ja virka jouduttiin julistamaan uudelleen haettavaksi. Vuoden 1904 puolella suoritetussa vaalissa Vitali sai jälleen enimmät äänet ja tuli siten valituksi toistamiseen Hollolan kunnanlääkäriksi. Uusia mutkia tuli matkaan kymmenen vuotta myöhemmin. Maailmansodan puhjettua venäläistynyt senaatti alkoi kovalla kädellä karsia terveydenhuollon menoja ja siinä yhteydessä lakkautettiin mm. Hollolan kunnanlääkärin valtionapu. Silloin kunnanvaltuusto yksinkertaisesti päätti sanoa kunnanlääkärin irti 1.11.1914 alkaen. Vitalin kanssa tehtiin kuitenkin sopimus tiettyjen tehtävien hoitamisesta erillisen tariffin mukaan marras- ja joulukuun aikana. Samalla nimettiin kahden miehen komitea hoitamaan asia kunnanlääkärin kanssa,
Tammikuussa 1915 valtuusto asetti uuden komitean tiedustelemaan lääkäreiltä, millä ehdoilla nämä suostuisivat toimimaan Hollolan kunnanlääkärinä. Maaliskuun lopulla valtuusto olikin saanut käsiteltäväkseen kolmen lääkärin tarjoukset. Vitalin pyyntö oli 1800 markkaa vuodessa, Lahden ympäristökuntien väliaikaisen sotilassairaalan lääkärin K. A. Juseliuksen pyyntö 200 markkaa kuukaudessa ja juuri valmistuneen lääketieteen lisensiaatti Pentti Kivisen pyyntö 2000 markkaa vuodessa. Juselius kuitenkin kieltäytyi vaalista ja Hollolan kunnanlääkäriksi valittiin kolmannen kerran Vitali, nyt vain yhdeksi vuodeksi 1.4.1915 alkaen. Edellä mainittu komitea sai tehtäväkseen laatia yhteistuumin Vitalin kanssa välikirja, joka hyväksyttiin valtuustossa vasta seuraavan vuoden helmikuussa. Samalla kunnallislautakunnan esimies sai kuitenkin valtuudet sopia asiasta vuodeksi eteenpäin samoilla ehdoilla. Siten kunnanlääkärin viran hoito lienee jatkunut vuoden kerrallaan, vaikka mitään kirjallisia sopimuksia asian varmistamiseksi ei ole toistaiseksi tullut päivänvaloon. Kunnanlääkärin virkojen valtionapukysymykset saatiin jälleen kuntoon vuonna 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen, jo ennen Suomen itsenäistymistä, sillä senaatin venäläiset jäsenet korvattiin silloin taas suomalaisilla miehillä. Keväällä 1919 Vitali sanoutui irti Hollolan kunnanlääkärin tehtävästä tultuaan valituksi rautatielääkäriksi Lahteen.
Hollolan kunnanvaltuusto antoi nyt kunnallislautakunnan tehtäväksi huolehtia kunnanlääkärin viran väliaikaisesta hoitamisesta. Kesällä 1919 va1tuusto nimesi taas toimikunnan järjestämään kunnanlääkärin palkkausta ja ohjesääntöä. Kunnanlääkärin vaali toimitettiin syyskuun alussa 1919. Valituksi tuli Vihdin kunnanlääkäri Albert Isotalo, mutta hän ei ottanut virkaa vastaan vaan lähti kaupunginlääkäriksi Kajaaniin. Siten Hollolan uudeksi kunnanlääkäriksi tuli varalle valittu Lopen kunnanlääkäri Juho Adolf (”Atte”) Kantala vuoden 1920 puolella. "Atte" Kantala toimi lääkärin tehtävissä Lahden seudulla kaikkiaan runsaat 50 vuotta. Hän oli aikanaan Lahden Mieskuoron kantavia voimia.
Tässä kohdassa on taas syytä palata Hollolan piirilääkärien pariin. Kun virka oli tullut avoimeksi Johan Wilhelm Sonckin eläkkeelle siirtymisen johdosta, valittiin hänen seuraajakseen vuonna 1931 Johan Henrik Vitali, Hollolan aikaisempi kunnanlääkäri, joka oli välillä ehtinyt toimia piirilääkärinä Kristiinankaupungissa ja Tammelassa. Nyt Vitali ei viihtynyt Lahdessakaan kauan, sillä hän muutti jo vuonna 1934 piirilääkäriksi Helsinkiin. Seuraavaksi Hollolan piirilääkäriksi valittiin vuoden 1935 puolivälissä Hollolan kunnanlääkäri "Atte" Kantala» Hänen kanssaan tehtiin vielä sopimus kunnanlääkärin tehtävien hoidosta loppuvuoden aikana, mutta sen jälkeen Hollolan kunnanlääkärin virka oli täyttämättä ja hoitamatta toistakymmentä vuotta. Kaikesta päätellen hollolalaiset ovat käyttäneet hyväkseen piirilääkärin ja muidenkin Lahdessa toimineiden lääkärien palveluja. Todettakoon samalla, että Lahden ympäristössä vain Hollola ja Nastola olivat tuolloin ilman kunnanlääkäriä. Vuonna 1945 lakkautettiin vielä Hollolan piirilääkärinkin virka, samassa yhteydessä kun osa piirilääkärien viroista muutettiin lääninlääkärien viroiksi. "Atte" Kantala kuitenkin siirtyi eläkkeelle.
Nyt hollolalaiset olivat täysin yksityislääkärien avun varassa. Huhtikuussa 1944 Hollolan kunnanvaltuusto päätti perustaa yhdessä Nastolan kanssa kunnanlääkärin viran, mutta samalla tehtiin päätös, ettei virkaa vielä julisteta haettavaksi. Seuraavana keväänä Hollolan terveydenhoitolautakunta ehdotti Nastolan kanssa tehdyn sopimuksen purkamista, mutta valtuusto pysytti sen voimassa. Taas vuotta myöhemmin eli huhtikuussa 1946 oltiin jo niin pitkällä, että valtuusto hyväksyi omalta osaltaan kunnanlääkärin ohjesäännön ja myönsi valitun lääkäritoimikunnan hollolalaisille jäsenille täydet valtuudet kunnanlääkärin vaalin toimittamiseksi. Puolitoista vuotta tämän jälkeen eli syyskuussa 1947 Hollolan terveydenhoitolautakunta antoi hakijoista lausuntonsa. Seuranneessa vaalissa lääkäritoimikunta valitsi Hollolan ja Nastolan kunnanlääkäriksi Tammelan kunnanlääkärin Raimo Antero Puolanteen, joka otti uuden virkansa vastaan vuoden 1948 alussa. Työteliäänä ja järjestelykykyisenä miehenä Puolanne selviytyi hyvin suuren piirinsä tehtävistä. Yksityiselämässä hänet tunnettiin mm. loistavana tenorina.
Vuoden 1963 alusta Hollolan ja Nastolan yhteinen kunnanlääkäripiiri jaettiin ja molemmat kunnat saivat oman kunnanlääkärinsä. Puolanne jäi silloin hoitamaan Hollolan kunnanlääkärin tehtäviä, mutta hän siirtyi jo seuraavana vuonna Lahden kaupungin palvelukseen. Vastaavasti Lahden II kaupunginlääkäristä Aaro Albert Meisalmesta (laulumiehiä hänkin) tuli vuonna 1963 Hollolan kunnanlääkäri. Toinen kunnanlääkärin virka Hollolaan perustettiin vuonna 1968 ja sen haltijaksi siirtyi seuraavana vuonna Hartolan kunnanlääkäri Kaarlo Antti Parvento. Tähän asti Hollolan kunnanlääkärit olivat aina asuneet Lahdessa ja eräät heistä, kuten Vitali ja Kantala, olivat osallistuneet aktiivisesti Lahden kunnallispolitiikkaan. Parvennosta tuli nyt "oikea hollolalainen”, sillä hänen asuntonsa ja toimipaikkansa sijaitsivat Salpakankaalla, Hollolan kehittyvässä kuntakeskuksessa.
Kunnanlääkärien 100 vuotta sitten alkanut taival päättyi kymmenen vuotta sitten, sillä 1.4.1972 voimaan astuneen kansanterveyslain myötä kunnanlääkäreistä tuli terveyskeskuslääkäreitä. Näin tapahtui myös Hollolan kunnanlääkärien Aaro Albert Meisalmen ja Kaarlo Antti Parvennon kohdalla. Heillä se merkitsi samalla siirtymistä Hollolan, Kosken Hl. ja Kärkölän kansanterveystyön kuntainliiton eli nykyisen Tiirismaan kansanterveystyön kuntainliiton palvelukseen. Kymmenen vuotta sitten näiden kuntien terveydenhuollosta vastasi 5,5 kunnanlääkäriä, nyt vastaavan kuntainliiton palveluksessa on 10 terveyskeskuslääkäriä. Kehitystä on siis selvästi tapahtunut, täällä Hämeessäkin.
Lähteitä
Forsius, A.: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865, Hämeenlinna 1982. Heikkinen, A.: Hollolan historia III, Lahti 1975. Hollolan kunnanvaltuuston pöytäkirjat, Hollolan kunnanviraston arkisto, Hollola. Hollolan seurakunnan rippikirjat 1881–1890, Hollolan seurakunnan arkisto, Hollola. Johnsson (Soininen), G.: Suomen piirilääkärit 1749–1927, Suomen sukututkimusseuran julkaisuja VI. Helsinki 1928. Kätilöopiston matrikkelit, Kätilöopisto, Helsinki. Uusi Suometar N:o 90 A, 20.4.1882.
Julkaistu: Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1983: 27–33. Lahti 1983. Tarkistettu elokuussa 2007.