Hämeenlinnan Puuveistokoulu

Hattulaan 1890-luvulla perustettu Puuveistokoulu siirtyi Hämeenlinnaan vuonna 1901 ja toimi aina vuoteen 1917 asti. Koulu oli ensimmäisiä pojille käsityöopetusta tarjoavista oppilaitoksista.

Alku Hattulan Puuveistokoulussa

Vuonna 1885 Fredrika Wetterhoffin perustama tytöille tarkoitettu Työkoulu oli suuri askel kohti järjestelmällistä käsityökoulutusta. Kuvernööri Torsten Costiander ryhtyi puhumaan veistokoulusta, jossa opetettaisiin maanviljelijöiden tarvitsemien työvälineiden ja ajoneuvojen valmistusta. FM Torsten Nordenswan ja tilanomistaja Uno Wegelius ryhtyivät puuhamiehiksi koulun perustamiseksi Hattulaan. Rakennukset saatiin vuokratta ja puuhamiehet lahjoittivat sisustuksen ja työvälineet. Teollisuushallitus hyväksyi koulun säännöt 27.2.1891. Opetusta järjestettiin ympäri vuoden lukuunottamatta kahden kuukauden lomaa kesällä ja kahden viikon lomaa jouluna. Kurssi kesti kaksi vuotta. Kyvyistä ja työn laadusta riippuen maksettiin oppilaille vaatimatonta päiväpalkkaa.

Vuonna 1901 koulu päätettiin siirtää Hämeenlinnaan, sillä koulu kärsi oppilaspulasta. Samalla alettiin katsoa myös esineiden esteettistä puolta, eikä vain niiden hyötyarvoa. Kaupunkiin muuton myötä oppilasmäärä kaksinkertaistui. Kouluun olisi ollut enemmänkin tulijoita, mutta varojen ja tilojen puutteessa ei voitu useampaa hyväksyä. Pari vuotta koulu toimi palokuntatalossa, kunnes VPK tarvitsi tilat omaan käyttöönsä ja Veistokoululle kunnostettiin oma talo Myllymäen Arraeuksen taloon.

Huonekalujen valmistajana

Vuonna 1909 koulun veistonopettajana toiminut Matti Fagerholm pyysi eroa virastaan kivulloisuuden takia. Uudeksi opettajaksi saatiin Alfred Tuomaala Hollolan Vaaniasta. Hän esitti maalaamisen lisäämistä opetukseen. Koulun johtokunnan pyynnöstä  käsityötarkastaja teki selvityksen koulun kehittämisestä. Selvityksen perusteella koulussa siirryttiin ammatillisten tietojen ja taitojen kehittämiseen. Ehdotuksen mukaan koulussa tulisi opettaa ammattipiirustusta, ammattitietoa eli teknologiaa, s.o. raaka-aineoppia, kustannusarvio-oppia yms. sekä tyylioppia. Näiden lisäksi vapaakäsipiirustus, laskento, kirjanpito ja oikeinkirjoitus sisällytettiin opetusohjelmaan. Tarkastajan mukaan kolme työlajia oli taloudellisesti todella kannattavia: huonekalujen, suksien ja ajokalujen valmistus. Hämeenlinnaan todettiin sopivimmaksi huonekalujen valmistus. Uuden opetusohjelman myötä nimi vaihtui Hämeenlinnan Ammatilliseksi Veistokouluksi.

Oppilaat tekivät kaikenlaisia esineitä voilusikoista vihkipalleihin. Aloittelevat oppilaat tekivät ensin nukeille huonekaluja. Lähes kaikki esineet tehtiin myyntiin. Esineiden myynnistä vastasivat paikalliset kauppiaat. Puuveistokoulu opetti kansakoulun käyneet pojat paitsi hyviksi puusepiksi, myös hyviksi piirtäjiksi ja suunnittelijoiksi. Oppilaat kokosivat esineistä tehdyt piirustukset kirjaksi.

Koulun lakkauttaminen

Kasvaneen opiskelijamäärän vuoksi valtion avustus ei riittänyt koulun tarpeisiin. Valtionapuun tuli korotus, mutta silti koulu kärsi kroonisesta rahapulasta. Useana vuonna tietoa valtionavusta ja sen suuruudesta ei saatu vielä lukuvuoden alussa. Niinpä syksyllä ei tiedetty sitä, päättyisikö koulu ennen aikojaan. Elintarvikepula paheni vuonna 1917, minkä seurauksena hyväksytyistä oppilaista vain kolme saapui lukuvuoden alussa paikalle. Varattomimpien kotien pojilla ei ollut mahdollisuutta lähteä kaupunkiin opiskelemaan. Vaikka oppilaita ilmaantui vielä viisi lisää, ei koulua ollut mahdollista aloittaa niin vähäisellä oppilasmäärällä ja sen toiminta päättyi.

Lähteitä

• Laitila, Inka-Maria: Elämää Hämeenlinnan veistokoulussa. Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon vuosikirja 1991.