Erkki Kouhia
Tämä artikkeli syntyi Hauhon Yhtenäiskoulun toisen maailmansodan erikoiskurssilla, joka pidettiin kahdeksasluokkalaisille lukuvuonna 2009-2010, kun oli kulunut 70 vuotta talvisodasta. Kurssin aikana oppilaat haastattelivat eri-ikäisiä hauholaisia heidän sota-ajan kokemuksistaan. Osa haastateltavista oli sotavuosina lapsia, osa aikuisia ja jotkut myös sotatehtävissä. Haastatelluista kahdeksan oli Karjalan evakkoja, joiden yhteystiedot saatiin Hauhon Karjalaisten yhdistyksestä.
Koska olet syntynyt ja missä ? Kymmenes, toista, 29, Kivennapa.
Minkä ikäinen olit kun sota syttyi ? Kymmenen melkein yhdentoista, katokku mä oon syntyny helmikuussa ja se joulukuussa.
Missä perheenne asui silloin ? Me asuttiin Kivennavalla kirkonkylässä.
Oliko joku läheisesi sodassa ? Eno, veli oli, isä.
Millaista oli koulunkäynti sota-aikana ? Olivatko luokat poikkeuksellisen suuria ja opettajia vähän ? Olivatko lukukaudet lyhempiä ? No ei voi niin sanoa että mehän tultiin tonne Savoon sillon talvisodan aikaan Joroisten pitäjään ja sitten me tultiin sieltä Asikkalaan ja mää kävin niissä kouluis viimeset luokat. Asikkalan kirkonkylän koulusta mä pääsin neljännen luokan läpi sitten ja aika normaalia ne oli sellasia pikkasia pieniä kouluja ei mitään erikoista.
Osallistuitko jotenkin itse sota ponnistuksiin ? Enhän minä, me lentokoneita juostiin karkuun.
Mikä sota-ajan muisto on jäänyt erityisesti mieleen ? No kyllä se on aina olen kertonut kun tämä Viljo eno kaatui sodan viimeisinä päivinä ja mä olin sitten ahkera kirjottaan kirjeitä ja vanhat ne ei oikeen me oltiin kovassa kirjeenvaihdossa minä odotin et kun sota loppui nyt hän tuloo kotiin ja yks naapurin poika sanoi et nyt se enos on rautatieasemalla minä koval vauhdil kiisin katsomaan ni siel oli valkonen arkku siel varastohuoneessa siin pääs luki et Viljo Heikkinen.
Haastattelu: Joel Hieto ja Veeti Nurminen