Eero Salisma
Monen lajin mestari
Hämeenlinnassa 16. joulukuuta 1916 syntynyt Eero ”Luiro” Salisma oli yksi hämäläisen urheilun legendoista. Hän pelasi huipulla niin pesäpallossa, jääkiekossa kuin jalkapallossakin. Harrastuksiin kuuluivat myös vesipallo, voimistelu, yleisurheilu ja kilpatanssi. Hänen oppilaansa Hämeenlinnan lyseosta muistavat hänet voimistelunopettajana, joka vielä kuusikymppisenäkin teki voimistelutelineillä kaikki liikkeet aina ketterästi malliksi.
Värikkäänä persoonana tutuksi tullut Salisma muistetaan erityisesti jääkiekosta, mutta hän itse piti pesäpalloa päälajinaan. Pesäpallossa hän oli kolminkertainen Suomen mestari (HPK 1936, Haminan Palloilijat 1939 ja Toijalan Pallo-Veikot 1946). Vuotuisessa Itä-Länsi –ottelussa hän oli mukana peräti yhdeksän kertaa. Myös lempinimi Luiro tulee pesäpallon puolelta: oman aikansa huippusyöttäjän syötöt olivat ”luiromaisia”.
Jääkiekkoa Tarmossa ja HPK:ssa
Salisma pelasi pääsarjatasolla Hämeenlinnan Tarmossa 1938-1949 ja HPK:ssa 1949-1960. 1940-luvulla Tarmon kuuluisa ketju Matti Karumaa – Keijo Kuusela – Eero Salisma oli huippuvedossa ja seura vei nimiinsä Suomen mestaruudet 1948 ja 1949. Muistoihin piirtyi erityisesti loppuottelu Tarmo-Ilves 1948, jossa Luiro viimeisteli kolme osumaa. Myös Karumaa pääsi samaan maalimäärään ja Kuusela iski kahdesti. Ilves kaatui lopulta numeroin 8-1.
Kaudeksi 1949-1950 Luiro siirtyi mestaruussarjaan nousseeseen HPK:hon. Siirto oli suomalaisessa urheilussa aikansa jymyjuttu ja sen syitä spekuloitiin innokkaasti. Salisma toimi koko 1950-luvun HPK:n pelaajavalmentajana ja vaihtoi samalla roolinsa hyökkääjästä puolustajaksi. Valmentajana hän lisäsi joukkueen harjoittelua selvästi kovemmaksi.
Salisma jatkoi pelaamistaan HPK:ssa aina vuoteen 1960 asti ja oli jääkiekkouransa päättyessä 44-vuotias. Hän pelasi SM-tasolla hämeenlinnalaisseuroissa yhteensä 125 ottelua, tehden niissä 119 maalia ja 49 syöttöä. Jäähyminuutteja kertyi tilastoihin 70. Kahden Suomen mestaruuden lisäksi hän voitti neljä hopeaa ja yhden pronssin.
Kohuttu yhteentörmäys
Salisma oli pelaajana kova puurtaja, joka liikkui välillä sääntöjen rajamailla. Hänellä oli edellytykset kovaan taklauspeliin, mutta 1950-luvulla taklauksia ei hyökkäysalueella vielä sallittu. Hän kuului pelaajiin, jota omat rakastivat ja vastustajat vihasivat.
Vuonna 1952 HPK selviytyi ensimmäistä kertaa SM-sarjan loppuotteluihin. Ensimmäistä finaalia Kuivansillan kaukalossa oli seuraamassa noin 3000 henkeä. Kahdeksan minuuttia ennen ottelua Luiro kaatoi lähes läpi päässeen Ilveksen Aarne Honkavaaran, joka liukui vauhdilla päin päätyä ja sai aivotärähdyksen. Luiro passitettiin ulos kaukalosta ja seuraavana päivänä Jääkiekkoliiton hallitus asetti hänelle ehdollisen pelikiellon. Se muuttui ehdottomaksi heti seuraavasta jäähystä, jonka Salisma toisessa finaaliottelussa sai. Ilman tärkeintä pelaajaansa kamppaillut HPK joutui tyytymään hopeamitaleihin.
Leijonapaidassa
Vuonna 1952 Salisma valittiin 35-vuotiaana mukaan suomalaisen jääkiekon ensimmäiseen olympiamiehistöön. Suomi sijoittui Oslon olympiakisoissa hienosti seitsemänneksi. Salisma edusti maatamme myös jääkiekon MM-kisoissa Tukholmassa 1949. Yhteensä hän pelasi 31 A-maaottelua tehden niissä 15 maalia.
Suomen Jääkiekkomuseo on aateloinut Salisman Jääkiekkoleijonaksi numerolla 11 vuonna 1985. HPK on jäädyttänyt hänen pelinumeronsa 2. Salismaan liittyvä erikoisuus oli myös pelipaidan kapteenin merkki eli C-kirjain, jonka hänen kerrotaan kiinnittäneen peilin edessä väärin päin paitaan kiinni. Huumorintajunsa, avoimuutensa ja hyvän muistinsa loppuun asti säilyttänyt Salisma kuoli Hämeenlinnassa kesällä 1998.
Lähteet
Honkavaara, Aarne ja Mennander, Pasi, Dynamo. Rakkaudesta jääkiekkoon - Aarne Honkavaaran tarina. Otavan Kirjapaino. Keuruu 2001.
ISBN 951-98557-5-0
Hyvän pelin kerho. Toimittanut Timo Lainesalo. Hämeenlinnan Pallokerho 60 vuotta. Karisto Oy:n kirjapaino. Hämeenlinna 1989.
ISBN 952-90-1572-0
Lahti, Janne ja Paavola, Juho, Suomen Jääkiekkoleijonat. Ajatus Kirjat. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2004.
ISBN 951-20-6683-1