Villähde palaa 1948-1949

Erpo Lindgren: Muistoja Villähteeltä 28.05.2009.

Se oli sitä aikaa, kun vetureiden voima otettiin haloista ja hiilestä. Veturit olivat vanhoja, sodankäyneitä ja pienitehoisia. Tenderin päällä savupiippu, missä piti olla ehjä kipinäverkko suojana. Vaan eipä olleet monestikaan kunnossa, keväisin oli ruohikkopaloja radanvarsissa usein. Kuiva ruoho syttyi herkästi palamaan, ja palonalkuja ja paloja sammuteltiin usein.

Kerran kallioleikkauksella paloivat rinneruohot, ja Auvisen kaksoset ja minä kiireesti sammuttamaan. Saatiin palo rajattua, mutta oli mielestämme liian pian hallinnassa. Niinpä autoimme tulta vähän leviämään. Tuulenpuuska yllätti, ja palo levisi. Tulipa kiire, ja akkoja riensi auttamaan. Ja kaikki taas kääntyi meidän syyksi, tietenkin, vaikkei onneksi mitään vahinkoa tapahtunut. Mutta akat käyttivät mielikuvitustaan, ja juttu paisui levitessään tosi kauheaksi. Vaikkei meillä sillä kerralla ollut edes tulitikkuja mukana, ja ilman meidän touhujamme palo olisi todella levinnyt laajalle alueelle.

Kotona tietenkin tiedettiin meidän pahat tekomme ja selkäsauna oli tiedossa eikä selityksiä kyselty eikä olisi kuunneltukaan. Topi ja Tepi taisivat selvitä ilman kuritusta, koska isä-Topi rautatieläisenä tiesi, kuinka paloherkkää aikaa kevät kuivine ruohoineen radanvarsilla oli ennen uuden ruohon kasvamista...