Tirrilittee Hauholla

Kolmen vuoden ajan olemme kulkeneet kiusaamassa ihmisiä, etupäässä ikäihmisiä, kyselemässä ja penkomassa hauholaisia maiden ja mantujen, teitten ja polkujen, järvien ja muiden vesien nimiä ja nimien historioita. Meitä on kutsuttu kylään moneen kotiin ja kuultaviksi kylätoimikuntien kokouksiin, onpa meitä varten kutsuttu koolle kokonaisia kyläkuntia yhteen taloon. Vetoomuksemme saada tietoja hauholaisista paikannimistä on siis otettu todesta. Olemme saaneet kerättyä hyvän joukon toista tuhatta nimeä. Niistä olemme koonneet kirjan, joka ilmestyy jouluksi (2004). Tässä kirjoituksessa annamme maistajaisiksi muutamia tärppejä.

Esi-isämme ovat olleet uskomattoman kekseliäitä antaessaan nimiä erilaisille paikoille. Vai mitä sanotaan nimestä Harhamo? Onko siellä joku joskus eksynyt polulta ympäröivään metsään? Tai Toramäki, kuka siellä on tapellut ja miksi? Uiskonsuon juuria on etsittävä Kannakselta saakka. Entä sitten Väkkärä? Tiilenperällä on tuhmakin muunnos, niin monella muullakin paikalla. Kuhvaarin jäljille emme millään päässeet, emme myöskään Haulimännyn tai Pithailun, emmekä monen muun. Rouvanpelto, Ämmänpelto ja Äijänoja ovat yhdessä ryppäässä, mitä lie maanomistaja ajatellut nimetessään paikkojaan. Ja ikään kuin nimiä olisi olemassa enemmän kuin paikkoja, on monella paikalla parikin nimeä, kumpikin yhtä arvoituksellisia. Venetsiaako on Venehtian nimeäjä ajatellut, ja mitä on tehty Kutukujalla?

Muuan Annika Dykkert oli 30-vuotisen sodan aikana istuksinut itkemässä sodassa kaatunutta miestään, ja paikka jäi nimien historiaan Tyyperin Tölläksenä. Haarun keropäät olivat tienvarressa vahtimassa ohikulkevia, josko hevosen kyydissä olisi kastamaton lapsi, jonka siepata. Letolla järjestivät kylän nuoret miehet omia suvitapahtumiaan, ja Korisevassa piti olla varovainen, ettei maanalainen virta siepannut pyykkikarttua mennessään. Vaikka kyllä se sitten aikojen päästä Kirrisestä löytyi. Persustimentie ei kelvannut kesäasukkaan tieksi, mutta siitä ylijäänyt tienviitta kelpasi hyvin toiselle kesäasukkaalle, joka halusi sen yksityisen polkunsa viitaksi. Pirunpeltoja löytyi kaksi, mutta Kuoppamäkiä ja Käärmemäkiä on lähes joka kylässä. Vanhat ja unohdetut piirileikkipaikat ja keinukalliot on tunnistettu ja kirjattu, niitäkin on lähes joka kylässä, kun vain ymmärrettiin kysyä. Nuotaskuusen juurella pelattiin korttia niin ahkerasti, että kotiväki kantoi sinne miehille evästä jotta jaksoivat. Hiilenkalliolla ei ole mitään tekemistä hiilien kanssa, vaan siellä on aikanaan asunut hiisi. Ja mikä lienee Hauhon korkein kohta?

Entä sitten Kämpiönmäki, millainen kämpiö tai kömpiö siellä on aikojen alussa asustellut? Liekö karhun kanssa kamppaillut ja jalkansa menettänyt tai muuten vain kömpelö ja raskasliikkeinen ihminen. Mitä mahtoi kasvaa Ala-Salmus-nimisellä pellolla, oliko Kauniskarkee jotenkin erityisen nätti pellonpaikka? Entä Kettu ja Ämmäntallukanpelto? Arvoituksia toinen toisensa perään kolmen vuoden ajan, ja edelleen.

Kertyi myös muutamia käärmeenkarkotusloitsuja, kronikoita, tarinoita: Pellolla oli päärakennuksen lähellä miehet peltotöissä parihevosilla. Kuinka ollakaan niin ampiaiset hyökkäsivät hevosten ja ihmisten kimppuun. Hevoset pillastuivat ja lähtivät kohti lähellä olevaa järveä ja suoraan järveen hankmot perässään. Painava hankmo upposi ja veti hevoset perässään järven pohjaan. Myöhemmin miehet jonkinlaista lauttarakennelmaa hyväksi käyttäen saivat kuolleet hevoset ja työkalun ylös järvestä.

Entä sitten otsikon Tirrilittee? Se on Sotjalassa Leena ja Raimo Veikkolan pihassa oleva litteä rantakivi, jossa lapset istuivat ongella ja saivat saaliikseen enimmäkseen pieniä kalantirrejä. Kauppias Valde Mäkinen risti kiven Tirrilitteeksi. Tämä nimi ei siis ole ikiaikainen, mutta on varmasti historiaan jäävä.

Nimien keruun myötä on kartoitettu myös eteen sattuneita pitäjän tapahtumia, joita ei muuten muistettaisi, kuten esimerkiksi Parolan alokkaiden juhlallinen sotilasvala Hauholla vuonna 2001. Toivotamme rattoisia hetkiä kirjan parissa. Se soveltuu myös erilaisten kerhojen kokoontumiskeskusteluksi ja koulujen käyttöön.

Kauniit kiitokset kaikille, jotka meitä auttoivat tässä työssä. Kahdestaan emme olisi selvinneet.

Teksti: Salme Pohjola & Seppo Soittila