Kansallis-Osake-Pankki silloin ennen
Marraskuussa v 2009 istuin ystäväni kanssa Ravintola Tawastia Bankin puolihämärässä pöydässä iltapäiväkahvilla. Siinä jutellessamme ja juodessamme kahvia ajatukseni harhailevat kauas menneisyyteen ja yht`äkkiä huomaan ajattelevani aikaa jota elin yli 67 vuotta sitten.
Tässä, juuri tällä paikalla oli ensimmäinen oikea työpaikkani ja juuri tässä oli eräs pankin toimistohuone.Täällä hoidettiin lähellä olevien sivupankkien esim. Hauhon ja Lammin konttoreiden asioita. Huoneessa oli kaksi suurta toimistopöytää. Toisen ääressä istui neiti Aino Lassila ja häntä vastapäätä rouva Linda Nieminen. Ovesta päästiin suureen pankkisaliin. Ensimmäisenä aamuna pankkiin tullessani hämmästyin salin suuruutta ja korkeutta, aivankuin kirkossa. Nyt olin siis ihan oikeassa työpaikassa. Ajatella, oli onni, että olin saanut näin hienon työpaikan. Aikaisemmin olin vaan joskus ollut hoitamassa ja leikkkimässä opettaja Jalmari Kahrin kahden pikkupojan seurana. Vanhemman pojan nimi oli Tapani ja nuoremman Esko. Vuoden, parin kuluttua pikku Tapani lauloi radiossa Markussedän vieraana monta lastenlaulua ja aikuisena hänestä tuli varatuomari ja tunnettu STK:n toimihenkilö. Varmaankin, kun olin ollut Kahrilla kilttinä lapsenlikkana, niin oli opettaja Jalmari Kahri suositellut minua juoksutytöksi pankkiin. Silloin oli vuosi 1941 ja kaikki miehet oli komennettu sotaan. Pankin vahtimestari Eino Rantala oli lähtenyt jatkosotaan kesäkuussa. Ja silloin minä. 14 vuotias pikkutyttö sain työpaikan. Se oli hieno asia. Sain oikein rahapalkkaa ja voin antaa rahaa siitä kotiinkin. Oli pula-aika, oli puutetta kaikesta. Sokeri, kahvi, liha ym ruokatarvikkeet ja vaatetavarat oli annosteltu. Niitä sai ostaa vain elintarvikekorttia vastaavan määrän kaupoista, jos tavaraa oli. Mutta , meillä pankissa, uudessa työpaikassani oli kerran päivässä ateria. Rouva Nurmio, hän oli kai pankin siivooja, laittoi hyvää ruokaa. Kerran kävin rouva Nurmion kanssa pankin vintillä. Siellä oli kahdessa suuressa puusaavissa suolaveteen säilöttyä sianlihaa. Siis aina kerran päivässä keskipäivän aikaan istuimme vuorollamme koko pankin henkilökunta ruokasalissa pitkän pöydän ääressä ja söimme maittavia aterioita.
Ja entä se työni sitten. Uutta, jännittävää ja vastuullista. Suuri pankkisali, jossa minullakin oli oma kirjoituspöytä. Siihen pöydälle tuotiin kaikki pankin lähtevä posti. Sain taitella kirjeet kuoriin ja liimata kiinni ja kirjata ne postikirjaan. Päivän päätyttyä vein koko postin Postikonttoriin. Aamuisin ensimmäiseksi hain päivän postin ja avasin pankkisalin ulko-oven, sen avaaminen ja sulkeminen kuuluivat tehtäviini.
Ensimmäiseksi ulko-ovesta olivat suuret pilarit ja sitten muutama porras, sitten vasta alkoi avara sali. Pankkisali oli rajattu pituussuuntaan pitkällä asiakastiskillä.Pankkisalin toinen puoli oli varattu asiakkaita varten ja toinen puoli oli virkailijoille. Katossa komeilivat valtavan kärrynpyörän muotoiset valaisimet, joissa oli suuret pyöreät lamput. Suuria koristeltuja pilareita oli myös muualla pankkisalissa.Tiskirivissä keskellä pankkisalia oli lasilla erotettu kassatila, jota hallitsi kassanhoitaja, suoraryhtinen ja arvokkaan oloinen pääkassa rouva Ada Ala-Toppari. Hänen kanssaan hain aamuisin suuresta holvista kassalippaat. Niissä oli varmaankin paljon rahaa.
Pankkisalin toisessa päässä oli avoin ovi pankinjohtaja Nils Wiktor Awellanin huoneeseen. Muistan, että aina mennessäni pankinjohtajan luo asioille, hän katsoi, kasvoillaan aina sama hyväntahtoinen ilme ja sama liike, oikean käden peukalo ja kaskisormi nostivat silmälaseja ylöspäin nenänvartta ja sitten vasta käytiin asiaan. Hänen huoneestaan oli avoin ovi vanhan pankinjohta Werner Breitzholtsin huoneeseen. Pankinjohtaja Breitzholts puhui murtaen Suomea, hän oli hyvin iäkäs, aivan valkotukkainen ja aina hymyilevä.
Pankkineitejä oli seitsemän. Siinä he istuivat omilla paikoillaan ja palvelivat asiakkaita. Varmaankin rouva Vieno Kurri oli pankinjohtaja Awellanin sihteeri. Pankkisalissa pankkivirkailijoiden pöydät oliat korkeat pulpetinmuotoiset. Niiden edessä olevat istuimet olivat myös korkeat, kuin baarijakkarat. Aamuisin oli minun tehtävänäni huolehtia, että kaikilla oli terävät kosmoskynät työpöydällään. Teroitin ne metallisessa terottimessa, joka oli kiinnitetty sivulla olevaan pöytään. Ja sitten vaan siihen laitteeseen kynä ja veivaten teräväksi. Päivisin järjestelin pankkikuitteja omiin lokeroihinsa, erillisessä pienessä huoneessa. Nykyään ne kuitit ovat nimeltään tositteita. Pankkisalissa oli yksi erillinen pöytä. Se oli prokuristi Veikko Mustosen kirjoituspöytä. Näin hänet vain muuttamia kertoja. Hän oli myöskin jatkosodassa niinkuin toisetkin miehet, mutta kävi lomillaan istumassa työpaikassaan.
Joka päivä, salkku kainalossa, salkku, jossa oli kuitteja, vekseleitä, shekkejä ym, kiertelin ympäri kaupunkia, pankista toiseen ja toimittelin asioita. Usein ensin Pohjoismaiden Yhdyspankki, sitten Suomen Pankki, sitten torin poikki itään päin Helsingin Osuuspankki sitten Hämeenlinnan Kaupungin Säästöpankki, Suomalainen Säästöpankki, Maatalous-Osakepankki ja viiemisenä Työväen Säästöpankki. Hyvin usein oli asiaa Suomen Pankkiin. Oli rahanvaihtoa ja päivän kassarahojen viemistä. Ajatella, sellainen pieni tyttö ja hyvin paljon rahaa salkussa! Iso pankkisalkku ja paljon rahaa, eikä kukaan edes yrittänyt ryöstää ! Kaikki roistotkin kai olivat sodassa. Tehtäviini kuului myös lähteä pankin asiakkaan kanssa hänen tallelokerolleen. Sain käteeni avainnipun ja niin lähdimme pankkisalista alas portaita alakertaan. Edessä oli suuri raudasta taottu ristikkoinen portti. Avasin portin avaimella, tulimme huoneeseen, jonka seinät olivat täynnä suljettuja laatikoita ja keskellä huonetta oli pöytä. Asiakas avasi tallelokeronsa, nosti sen pöydälle ja järjesteli papereitaan. Minun oli määrä odottaa koko ajan hänen kanssaan. Sitten lähdimme. Suljin rautaportin.
Usein jouduin odottamaan linja-auto asemalla sivukonttoreista tulevia lähetyksiä. Linja-auton kuljettaja antoi minulle pullean salkun, jossa oli sivukonttoreista lähetetyt rahat ja usein siinä oli hyvin paljon rahaa. Onneksi kai seteleitä, koska eivät ne nyt niin paljon painaneet.
Sain pankkineideiltä hienon kasvatuksen. Kaikille piti olla kohtelias ja kaikkia piti rouvitella ja neiditellä. Pankinjohtajat olivat tuomari Awellan ja pankinjohtaja Breitzholts. Nuorin virkailijoista oli neiti Lea Korpimaa. Rouva Aili Runolinna oli hyvin ystävällinen, kutsui usein minut ja pankinjohtaja Awellanin lapset Arton ja Anitan, he olivat minua joitakin vuosia nuorempia, luokseen kyläilemään ja juomaan kaakaota. Se juoma oli minulle uusi kokemus. En ollut sitä koskaan ennen juonut. Niin kuumaa, makeaa ja maitoista juomaa ja outoa.
Syksylla v 1942 lähetin anomuksen Hämeenlinnan Liikeapulaiskouluun ja pääsin. Syyskuussa alkoi iltakoulu. Tunnit alkoivat vasta klo 18.00 ja työn jälkeen ehdin mainiosti kouluun. Opin kirjanpitoa, konekirjoitusta ja kaikkea muutakin tarpeellista. Ja vielä ennen joulua ehdin käydä rippikoulunkin. Sain pankin virkailijoilta rippilahjaksi hopeisen ketjun, jossa oli korukivi. Sen sitten kadotin Vanajaveteen uimareissulla. Koulussa olin kovasti ahkera ja keväällä sain Liikeapulaiskoulusta elämäni parhaan todistuksen. Neljä kymppiä, kaksi ysiä ja yhden kasin. Minua kehoitettiin kovasti hakemaan Kauppakouluun. Sinne oli paljon hakijoita, mutta pääsin ja niin alkoi syksyllä 1943 ensimmäinen kouluvuosi. Jätin siis haikeat hyvästit KOP:lle ja ensimmäiselle työpaikalleni ja aloitin koulun ja uudenlaisen elämän.
Marraskuu 2009 Irma Alarto