Aukusti Salo
Kasvatista kasvattajaksi
Uuden Hämeenlinnan ja myös Kalvolan merkkihenkilöihin voidaan lukea Aukusti Salo (August Mauno Lindroos), joka syntyi 19.8.1887 Sääksmäellä torppari August Lindroosin ja hänen vaimonsa Vilhelmiinan perheeseen. Hän tuli 6 vuoden iässä kasvattilapseksi Nuhalaan, nykyisen Koulutien ja Aukusti Salontien kulmauksessa kiviaidan takana sijainneeseen ratavartija Kustaa Stenbomin ja hänen vaimonsa Josefiinan kotiin. Koti on ollut kannustava tälle lahjakkaalle pojalle, joka päätyi lopulta Helsingin yliopiston professoriksi. Aukusti Salo teki myös oppikirjoja. Monet suomalaiset ovat oppineet laskemaan Salon laskuopista tai lukemaan hänen luku- ja aapiskirjoistaan, esimerkiksi Meidän lasten aapisesta.
Moni on nähnyt Iittalassa entisen yläasteen luona tienviitan, joka on nimetty A. Salon mukaan. Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut poika kävi koulua Iittalassa, josta ponkaisi kasvatustieteilijäksi.
Aukusti Salosta tuli vuonna 1908 ylioppilas ja jo vuonna 1909 hän valmistui kansakoulun opettajaksi kansakoulun isän, Uno Cygneuksen seminaarista Jyväskylästä. Hän toimi ensin opettajana Kalvolassa lukuvuonna 1909-1910. Hän julkaisi myöhemmin koulunsa Sauvolan 50-vuotishistoriikinkin. Kalvolasta hän muutti Hattulaan. Vuonna 1916 Salo valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta julkaistuaan Hattulan kansanopetuksen vaiheista vv. 1697-1915 kertovan teoksen.
Kalvolan yhteiskoulun rehtori Erkki Saraste kirjoittaa julkaisussaan ”Kotiseutuna Kalvola” (s.18-21), että Aukusti-pojan kasvattiäiti ”Stenbomska”, jolle hänen huoltamisensa jäi miehen kuoleman jälkeen v. 1905, oli kalvolaisten kertoman mukaan onnellinen ja ylpeä pojan menestyksestä. Aukusti puolestaan piti kasvatusvanhemmistaan hyvää huolta ”hautaan saakka”, kuten rouva Alli Lahtinen kertoi 1980-luvun alussa.
Seminaarin johtaja ja tiedemies
Aukusti Salo vaikutti pitkään nuorten opettajien koulutuksessa toimiessaan Hämeenlinnan alakansakouluseminaarin johtajana vuosina 1919-1947. Hän väitteli kasvatustieteen tohtoriksi 1939 Helsingissä aiheenaan Pikkulasten kasvatus Uno Cygnaeuksen kansansivistysjärjestelmässä. Hän toimi sitten työnsä ohella ensin dosenttina 1940-47 ja vuodesta 1947 vuoteen 1951, kuolemaansa asti, kasvatus- ja opetusopin ylimääräisenä professorina Helsingin yliopistossa.
Aukusti Salo julkaisi opintojensa ja opetustyönsä ohessa runsaasti alakansakoululaisille, seminaarilaisille ja kasvatustieteen opiskelijoille tarkoitettuja oppikirjoja ja kasvatusopillisia teoksia mm. Kasvatusopillisen sielutieteen pääpiirteet (1924), Alakansakoulun opetusoppi (1926-29), Suomalaisen kasvatuksen peruskysymyksiä I-II (1945-47) ja Johdatus yleiseen opetusoppiin
Kokonaisopetus oli juuri Salon esille tuoma ajatus. Eräällä koulumme veteraaniopettajalla oli käytössään suuri opettajanopas, jossa oli aihekokonaisuuksiksi ryhmiteltynä alaluokkien asiat päivä päivältä, tunti tunnilta. Jos ympäristötiedon aiheena oli jänis, siitä myös piirrettiin ja matematiikassa laskettiin jäniksiä. Nykypäivänä puhuttaisiin teemakokonaisuuksista tai oppiaineksen järjestämisestä tiedon saarekkeiksi ainejakoisuuden sijaan. Opittava tuli konkreettisesti tutuksi monelta puolelta ja asiat jäsentyivät paremmin kokonaisuuksiksiksi sirpaletiedon sijaan.
Elämänläheisen kokonaisopetusmetodin ja oppikirjojen myötä on tämä elämän onni välittynyt monelle sukupolville suomalaisia lapsia. Salon pedagoginen kokonaisopetuksen perintö on pohjana tämänkin päivän alaluokkien opetukselle, jonka tuloksille viimeaikaisissa Pisa-tutkimuksissa on annettu suuri arvo.
Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä Aukusti Salo oli vuosina 1925-1947 ja sen puheenjohtajana vuosina 1934-1940. Hänen muotokuvansa katse seuraa edelleen tarkkana Raatihuoneen kokoustilan seinältä keskeiseltä paikalta kaupunginvaltuuston päätöstyöskentelyä. Hän oli myös kansakoulujen johtokunnan ja lastensuojelulautakunnan puheenjohtaja sekä opettajaneuvoston jäsen.
Lähteet
Erkki Saraste: Kotiseutuna Kalvola. Artikkeli ”Kasvattipojasta kasvatustieteilijäksi”. ST-Print Oy, Tampere 1997. ISBN 952-90-8747-0
Hämeenlinnalaisia 1639 - 1989. Hämeenlinna 1989. ISBN 952-90045-2-4