Arrajoki

Arrajoki

Arrajoki on kylä Nastolassa, Immilän jakokunnassa.

Arrajoki virtaa Sylvöjärvestä Arrajärveen.

Arrajoen kartano

Arrajoen kartano syntyi 30-vuotisen sodan jälkeen 1650-luvulla läänityksenä Hans Brehmenin leskelle Elisabeth von Wulfenille. Reduktioissa siitä tuli sotilasvirkatalo ja siellä asuivat mm. Kapteeni Kristoffer von Kothen sekä kenraali Karl Henrik Sprengtport. Pikku vihan jälkeen Arrajoelle asettui everstiluutnantti Lorenz Glansenstierna, joka osti kartanon augmentteineen perintötilaksi. Hänen poikansa oli naimisissa kreivitär Helena Sophie Creutzin ja tyttärensä Göran Magnus Sprengtportenin kanssa. Omaisuus takavarikoitiin 1790 ja Arrajoen osti Sophie Creutz takaisin bulvaanin avulla. Seuraava omistaja oli kreivittären poika everstiluutnantti Gustav Magnus Glansenstierna, jonka pojalta Hjalmar Glansenstiernalta kartano periytyi tyttärenpojalle Rabbe Vladimir Wredelle. Hän kuoli 1903, jolloin hänen kahdeksan sisarustaan perivät kartanon ja näistä Carl Ernst Wrede osti omaisuuden 1911 sisariltaan. Varsinainen kartanovaihe päättyi Carl Ernst Wreden lasten aikana 1948 päärakennuksen paloon ja sen jälkeen tehtyyn jakoon.

Kolmikymmenvuotisen sodan seurauksena Nastolan syntyi Arrajoen, Koiskalan, Seestan ja Villähteen kartanot. Kapteeni von Kothen rakensi Arrajoelle oman myllyn ja hankki sille tullioikeudet 1690-luvulla. Ensimmäiset torpat perustettiin samoihin aikoihin ja ne olivat Tiisala, Seppälä, Sipilä ja Myllyn torppa eli Mölnars. Myllyllä ja kartanon lähellä torppien Seppälä ja Sipilä yhteydessä toimi kaksi kievaria. Glansenstiernojen aikana Immilän koskiin rakennettiin vesisaha, joka sai kauppaoikeudet 1775. Kapteeni von Kothenin ajoista alkaen Arrajokea kutsuttiin Jokelaksi, Jokela gård, mutta nimi palautui Arrajoeksi 1870-luvulla, koska Jokela-nimi sekaantui rautatieseisakkeen kanssa.

Lars Glansenstierna oli Sprengtportenin kannattaja ja pakeni Pietariin ja sieltä edelleen Holsteiniin. Uusi saha rakennettiin 1880-luvulla ja Nastolan ensimmäinen sähkölaitos tehtiin myllylle 1904. Se toimitti sähköä kartanon lisäksi itsenäisyyden alusta alkaen myös Immilän kylään.

Arrajoki käsitti koko Arrajoen kylän sekä augmenttien perinnöksi oston jälkeen Aakalan Immilästä ja koko Säyhteen kylän Iitistä. Maanviljely laajeni torppien avulla 1700- ja 1800-luvuilla kunnes 1870-luvulla näitä alettiin lopettaa ja pellot otettiin kartanon suoraan viljelyyn. Kartanon lähellä olevat torpat hävisivät, Oulajan torpat siirrettiin Säyhteen takamaille. Kananojan neljä torppaa yhdistettiin sivukartanoksi, jonne syntyi oma meijerikin. Samanlainen sivukartano oli tarkoitus rakentaa myös Oulajaan, mutta vain navetta saatiin valmiiksi.

Arrajoen paroneilla oli ensin kalamaja Mankalankoskissa. Tämä oli heidän kalastusalueensa. Myöhemmin he rakensivat metsästysmajan Tiiriin. Carl Ernst Wrede myi Säyhteen kylän Iitin kunnalle, jotta kylän maat jaettaisiin lampuodeille ja torppareille. Sitten hän myi Mankalankosket ja kartanossa ajeltiin paitsi komeilla hevosilla niin myös Rolls Roycella. Kuvanveistäjä Kallu Wreden veistokset ja makasiini siirrettiin Arrajoelta Anjalaan 1960-luvun lopussa.

Nykyisin Arrajoen kartanosta on jäljellä lähinnä kartanopuisto. Se perustuu Glansenstiernojen aksiaalisommitelmaan Heinolantieltä päärakennukselle ja sieltä edelleen Morgon-lähteelle. Kujannetta reunustavat jalot lehtipuut ja tammia on levinnyt tai istutettu runsaasti lähimetsiin.

Lähteet:

• Nastolan historia osa 1-3, Anneli Mäkelä 1979-1991, ISBN 951-96240-1-5.
• Immilän Myllymäki, Immilän ja Arrajoen asutushistoriaa, Matti Oijala 1999. ISBN 952-91-1121-5.
• Veden äärellä, Päijät-Hämeen Tutkimuseura 2013, "Arrajoen Morgonlähteen tarina", 2013 ISBN 978-951-96338-5-5.
• Lydia Vakimon haastattelu 1918 tapahtumista Arrajoella, Matti Oijala 2010, ISBN 978-952-92-7699-8.