Arvelin – Arvela
Arvelin – Arvela -perhekuntaan kuuluneet isä, piirilääkäri Karl Alexis Arvelin, sekä pojat Kaarlo Ilmari, Arvo Immanuel ja Eino Johannes Arvela (pojat vuodesta 1906 Arvela) olivat kaikki kouluttautuneet lääkintähuollon ammattilaisiksi. Pojista Ilmari oli apteekkari, Arvo ja Eino lääkäreitä. Kaikki neljä toimivat ammateissaan eri pituisia jaksoja Lahdessa ja sen lähialueilla. Seuraavassa esityksessä tarkastellaan lyhyesti heidän elämänvaiheitaan.
Karl Alexis Arvelin
Karl Alexis Arvelin oli syntynyt Jämsässä 3.8.1856 ja hän kuoli Lahdessa 27.2.1939. Hänen isänsä oli ratsutilallinen ja valtiopäivämies Karl Alexander Arvelin ja äitinsä Maria Gustava Johanintytär Könkkölä. Maria Arvelin avioitui miehensä kuoltua maanviljelijä Otto Wilhelm Seppäsen kanssa. Uudesta avioliitosta syntyi useita lapsia, joista eräs oli lääket. lis. Väinö Johannes Seppänen (1875–1959). Alexis Arvelinin sisar Edla Aurora Arvelin (s. 1854) oli naimisissa kauppias Elis Akates Harbergin kanssa, joiden poika oli kauppaneuvos Rafael Haarla (1876–1938, vuoteen 1906 Harberg). Toinen Alexis Arvelinin sisar Hilma Aleksandra Arvelin (1865–1909) avioitui lakimies Santeri Saarisen (1857–1914) kanssa, joka oli vuosina 1909–1914 senaatin oikeusosaston senaattori.
Alexis Arvelin tuli ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta ja kirjoittautui 14.6.1877 Helsingin yliopistoon Hämäläisen osakunnan jäsenenä. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 30.5.1881 ja maisteriksi 31.5.1882. Sen jälkeen hän alkoi opiskella lääketiedettä, ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi 8.12.1883 ja lääketieteen lisensiaatiksi 15.5.1889. Hänet vihittiin riemumaisteriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1932.
Alexis Arvelin solmi avioliiton 4.6.1883 Helsingissä (Lilli) Sofia Adelaide von Pfaler’in kanssa (1859–1934). Puolison vanhemmat olivat entinen I Suomen Meriekipaasin saarnaaja, teologian kandidaatti ja filosofian maisteri Karl Alexis von Pfaler ja Thalia Maria Olivia Mellgren. Alexis ja Lilli Arvelinin perheeseen syntyi kolme lasta, Kaarlo Ilmari (s. 28.3.1884 Helsinki), Arvo Immanuel (s. 13.7.1891 Urjala) ja Eino Johannes (s. 29.12.1893 Ruovesi).
Opiskeluaikanaan Alexis Arvelin oli vuonna 1887 kolme kuukautta apulaislääkärinä Lapinlahden keskuslaitoksessa, mikä oli vaatimuksena piirilääkärin virkaan nimittämiselle. Lääkäriksi valmistuttuaan Arvelin oli Urjalan kunnanlääkärinä 7.8.1889–4.3.1892 ja Ruoveden kunnanlääkärinä 5.3.1892–15.12.1902. Viime mainitussa virassa ollessa hän toimi myös Ruoveden piirin vt. piirilääkärinä 7.8.1893–15.12.1894. Ruovedellä asuessaan hän oli Ruoveden Säästöpankin johtokunnan puheenjohtaja 1.1.1893–1.8.1902.
Arvelin nimitettiin 15.7.1902 Kajaanin piirilääkärin virkaan, jota hän hoiti 31.8.1921 saakka. Kajaanissa hän toimi myös seminaarin lääkärinä 1.6.1906–31.8.1921. Lisäksi hän oli vt. sairaalan ja kaupunginlääkäri Kajaanissa 1 kk:n ajan vuonna 1907 ja vt. rautatielääkäri 5 kk:n ajan vuosina 1906–1907. Arvelin osallistui myös asuinpaikkansa kunnallispolitiikkaan. Hän oli kaupunginvaltuuston jäsen vuoden 1905 alusta 31.8.1921 saakka, valtuuston varapuheenjohtaja vuonna 1906 ja rahatoimikamarin puheenjohtaja vuosina 1904–1906.
Kajaanissa ollessa Arvelinin perheellä oli vuokratontilla Kajaaninjoen varrella jugend-tyylinen huvila, jonka hän rakennutti 1910-luvun alkutaitteessa. Huvila oli hänen käytössään vuoteen 1917 saakka. Se tunnetaan nykyään Peuraniemen huvilan nimellä.
Arvelin määrättiin hoitamaan Hollolan piirin piirilääkärin virkaa 1.9.1921 alkaen ja tästä virasta hän siirtyi eläkkeelle 31.8.1926, täytettyään elokuun alussa 70 vuotta. Hän asui Lahdessa talossa Rautatienkatu 7 (– Harjukatu 40) ja piti virkansa ohella yksityisvastaanottoa, jota hän jatkoi pitkään vielä eläkkeelle siirryttyään. Alexis Arvelin oli Suomen Lääkäriliiton, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Kyminlaakson Lääkäriseuran jäsen. Lahdessa hän osallistui aktiivisesti viime mainitun seuran toimintaan ja hänet valittiin vuonna 1936 sen kunniajäseneksi 80 vuotta täyttäessään.
Alexis Arvelin ja hänen puolisonsa Lilli (o.s. von Pfaler) on haudattu Lahden Radiomäellä Vanhalla hautausmaalla olevaan sukuhautaan. Siihen on haudattu myös heidän kolme poikaansa puolisoineen, Ilmari Arvela toisen puolisonsa Elman (o.s. Bernas) kanssa, Arvo Arvela puolisonsa Lillyn (o.s. Matilainen) kanssa sekä Eino Arvela puolisonsa Tyynen (o.s. Ryynänen) kanssa. Sukuhautaan on lisäksi haudattu Eino ja Tyyne Arvelan vuonna 1993 kuollut tytär Lilli-Marja (s. 1920, avioit. Arjamo), jonka haudan kohdalla on erillinen muistolaatta.
Kaarlo Ilmari Arvela (aik. Arvelin)
Kaarlo Ilmari Arvela (Arvelin vuoteen 1906), vanhin Alexis Arvelinin pojista, syntyi Helsingissä 28.3.1884, isän opiskellessa lääketiedettä. Hän kuoli Turussa 26.6.1949. Ilmari Arvela tuli ylioppilaaksi 8.6.1903 ja alkoi opiskella Helsingin yliopistossa lääketieteellistä alkututkintoa eli medikofiilitutkintoa varten. Hän ehtikin tehdä sekä kemian että eläintieteen töitä, mutta päätti sen jälkeen ryhtyä apteekkialalle. Arvela oli farmasian oppilaana Iisalmen I apteekissa 31.8.1905 lähtien ja jatkoi opintojaan 4.12.1907 farmasian opiskelijana. Sen jälkeen hän toimi farmaseuttina Helsingissä Yliopiston apteekissa ja suoritti 9.4.1914 proviisorin tutkinnon, joka antoi mahdollisuudet toimia apteekin hoitajana ja apteekkarina.
Ilmari Arvela solmi ensimmäisen avioliittonsa 24.1.1908 Hilja Maria Puustisen (s. 3.7.1890) kanssa ja toisen avioliittonsa 15.9.1928 Elma Irene Bernas’in (s. 10.4.1896) kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta syntyivät pojat Ensio Kaarlo Tapio (s. 11.12.1908) ja Kaarlo Johannes (s. 8.12.1910), sekä toisesta avioliitosta poika Pentti Ilmari (s. 21.5.1936).
Ensimmäisen maailmansodan aikana Ilmari Arvela toimi apteekinhoitajana Kuhmoniemen (vuodesta 1935 Kuhmo) haara-apteekissa vuosina 1914–1918. Sen jälkeen hän sai 21.9.1918 apteekkioikeuden Pieksämäen apteekkiin, mutta hän myi sen 25.1.1922. Sen jälkeen Arvela toimi Kausalan apteekissa apteekkari Josef Herman Kiianlinnan proviisorina vuosina 1922–1925.
Nastolassa avattiin vuonna 1925 vasta valmistunut Salpausselän lastenparantola ja silloin kunta toivoi kuntaan myös apteekkia. Kausalan apteekin omistaja Kiianlinna saikin luvan avata haara-apteekin Uudessakylässä 15.6.1925, jolloin proviisori Ilmari Arvela siirtyi sen hoitajaksi. Apteekki sijaitsi aluksi kauppias Heinosen talossa. Apteekkitoiminta lähti lupaavasti käyntiin, tilat olivat hyvät ja kalusteet erinomaiset.
Arvela rakennutti pian Uuteenkylään rautatieaseman lähelle oman talon ja haara-apteekki muutti siihen elokuussa 1927. Arvela ryhtyi pian hakemaan paikkakunnalle apteekkioikeuksia ja hänelle myönnettiin ne 8.11.1928 Uudessakylässä toimivaan Nastolan apteekkiin. Arvela sai apteekkinsa hoidosta myös moitteita. Syynä niihin olivat mm. järjestyksen ja siisteyden puute, paloviinan runsas myynti varsinkin eläinlääkärien resepteillä sekä se, että apteekkarilla oli tapana lähteä kesällä apteekin aukioloaikoina iltapäivisin huvilalleen ja jättää apteekin hoito pelkästään apulaisen huoleksi.
Oman rakennuksen valmistuttua Arvela anoi lupaa myös kahvilan avaamiseen siinä ja hänen liikkeensä Uudenkylän Kotileipomo ja Kahvila sai toimiluvan syksyllä 1927. Arvela sai vuonna 1933 luvan perustaa kahvilan myös Ruuhijärvelle, jossa se toimi ensin seppä Anton Vihreämäen rakennuksessa ja myöhemmin Onni Suhosen huoneistossa. Uudenkylän kahvila toimi vuodesta 1935 lähtien Iida Suleima Saloselle vuokrattuna. Arvelasta tuli myös Savo-Karjalan Osake-Pankin haarakonttorin esimies toukokuussa 1928, jolloin sen toimipaikka avattiin Uudessakylässä Arvelan omistamassa apteekin talossa.
Ilmari Arvela sai 8.4.1937 oikeuden Viipurin VI:een eli Pantsarlahden apteekkiin. Siitä hän joutui luopumaan jo vuonna 1940 Suomen ja Neuvostoliiton rauhansopimuksen seurauksena. Korvauksena hän sai 20.6.1940 erioikeuden perustettavaan uuteen Turun X apteekkiin. Hän oli pitkään sairaana ennen vuonna 1949 tapahtunutta kuolemaansa.
Ilmari Arvelalle myönnettiin Vapaussodan muistomitali 1918 ruusun kanssa.
Arvo Immanuel Arvela (aik. Arvelin)
Arvo Immanuel Arvela (Arvelin vuoteen 1906) syntyi 13.7.1891 Urjalassa ja kuoli Lahdessa vuonna 1943. Perheen muutettua vuonna 1902 Kajaaniin Arvela kävi koulunsa siellä ja tuli ylioppilaaksi Kajaanin yhteiskoulusta 11.12.1909. Hän aloitti opiskelunsa Helsingin yliopistossa Pohjoispohjalaisen osakunnan jäsenenä. Hän suoritti lääketieteen alkututkinnon eli medikofiilitutkinnon 3.2.1918, lääketieteen kandidaatin tutkinnon 6.9.1923 ja lisensiaatin tutkinnon 9.4.1929.
Arvo Arvela solmi opiskeluaikanaan avioliiton 23.7.1923 Lilly Matilaisen kanssa (s. 5.5.1899), jonka vanhemmat olivat insinööri Alfred Matilainen ja Fanny Tonander. Avioparilla ei ollut lapsia.
Opiskelunsa aikana Arvela oli Lammin ja Kosken H.l. vt. kunnanlääkärinä 1,5 kk vuonna 1926, Tampereen Rykmentin vt. pataljoonanlääkärinä Lahdessa 8 kk vuosina 1926–1927 ja vt. rautatielääkärinä Lahdessa 6 kk vuonna 1927.
Lääkäriksi valmistuttuaan Arvela toimi yksityislääkärinä Heinolassa vuosina 1929–1930 ja sen jälkeen Raudussa ensin vt. kunnanlääkärinä 1 kk vuonna 1930 ja vakinaisena kunnanlääkärinä vuosina 1930–1933. Hänen seuraava työpaikkansa oli Viipurin kaupungin Uuraan alueen aluelääkärin virka vuosina 1933–1940. Viipurin menettämisen jälkeen Arvela muutti Lahteen ja toimi siellä yksityislääkärinä vuosina 1940–1943. Jatkosodan alussa hän oli jonkin aikaa 8. Sotasairaalan lääkärinä. Hän asui ja piti vastaanottoa talossa Rautatienkatu 7 (– Harjukatu 40), siis samassa talossa, jossa myös hänen isällään oli ollut aikaisemmin asunto ja vastaanotto.
Arvo Arvela oli Suomen Lääkäriliiton, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Duodecimin Viipurin paikallisosaston sekä Etelä-Karjalan Lääkäriseuran jäsen.
Arvela ylennettiin reservin lääkintäkapteeniksi 1935.
Arvelalle myönnettiin Vapaussodan muistomitali 1918 ruusun ja soljen kanssa ja Aktivistimitali. Hän oli jäsen Itsenäisyyden liitossa, jonka perustivat vuonna 1924 eräät Akateemisesta Karjala-Seurasta (AKS) eronneet jäsenet, jotka eivät hyväksyneet AKS:n jyrkkää suomalaisuuspolitiikkaa.
Arvelan erikoisharrastus oli musiikki. Hän oli kuulunut Ylioppilaskunnan Laulajiin, ja komean bassobarytoninsa vuoksi häntä oli käytetty myös solistina. Hänelle oli tiettävästi tarjottu tehtäviä oopperassakin, mutta niitä hän ei ottanut vastaan.
Eino Johannes Arvela (aik. Arvelin)
Eino Johannes Arvela (Arvelin vuoteen 1906) syntyi 29.12.1893 Ruovedellä ja kuoli Lahdessa 7.11.1966. Hän tuli ylioppilaaksi Kajaanin yhteiskoulusta 18.2.1913 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa Pohjoispohjalaisen osakunnan jäsenenä. Ensimmäisen maailmansodan ja kansalais-vapaussodan johdosta opinnot sujuivat tavanomaista hitaammin. Arvela suoritti lääketieteen alkututkinnon eli medikofiilitutkinnon 21.4.1920, lääketieteen kandidaatin tutkinnon 5.9.1924 ja lisensiaatin tutkinnon 20.12.1929.
Arvela oli Kajaanin yhteiskoulussa useita vuosia samaan aikaan kuin häntä seitsemän vuotta nuorempi Urho Kekkonen. Kouluaikana Arvelan ja Kekkosen välille kehittyi erikoinen vanhemman ja nuoremman oppilaan luottamuksellinen suhde. Sen perusteella Kekkonen nimitti Arvelaa ”isäksi” ja itseään ”pojaksi”. Kun pääministerinä ollut Kekkonen lähetti Arvelalle onnittelusähkeen 60-vuotispäivän johdosta joulukuussa 1953, oli sen allekirjoituksena ”Poikasi Urho”. Kun minä (A.F.) kirjoitin Kyminlaakson Lääkäriseuran 75-vuotishistoriaa, joka ilmestyi vuoden 1983 lopussa, lähetin asiaa koskevan tiedustelun presidentti Urho Kekkoselle. Vastauksessaan hän valitteli, ettei pystynyt muistamaan sitä varmasti, mutta viittasi kyllä kirjeessään vanhemman ja nuoremman oppilaan väliseen merkitykselliseen suhteeseen.
Kajaanin yhteiskoulun aikoina vuosina 1917–1918 sekä Kekkonen että Arvela kuuluivat Elja Rihtniemen perustamaan Kajaanin Suojeluskuntaan. Kekkonen on kertonut joulukuussa 1917 pidetystä sotaharjoituksesta, jossa he olivat molemmat mukana. Arvela joutui myös venäläisten santarmien vangiksi ja kerran hänet oli jo asetettu muuria vasten ammuttavaksi, mutta hän pääsi kuitenkin erään toverinsa kautta livahtamaan tilanteesta, ehkä santarmien antaman vihjeen perusteella. Kekkonen kiitteli Arvelan nerokkuutta puheenjohtajana Helsingin Ostrobotnialla marraskuussa 1919 pidetyssä kajaanilaisten opiskelijoiden kokouksessa.
Arvela solmi 24.4.1920 avioliiton ylioppilas, farmasian opiskelija Tyyne Ryynäsen (s. 19.10.1897) kanssa, jonka vanhemmat olivat kauppias Pekka Ryynänen ja Alina Väyrynen. Eino ja Tyyne Arvelalla oli kaksi lasta, Lilli-Marja Linnea, s. 10.11.1920, ja Juha Kaarlo Tapio, s. 14.3.1930.
Eino Arvelan isä Alexis Arvelin oli siirtynyt Lahteen Hollolan piirilääkärin virkaan vuonna 1921, ja se oli tärkeänä syynä myös Eino Arvelan Lahteen tulolle. Opiskeluaikanaan Arvela oli Lahden kunnallissairaalassa vapaaehtoisena apulaislääkärinä 2 kk vuonna 1925, Tornator Oy:n vt. tehtaanlääkärinä Lahdessa yhteensä 3 kk vuosina 1926–1928, Hollolan vt. kunnanlääkärinä l kk vuonna 1927 ja Nurmijärven vt. kunnanlääkärinä l kk vuonna 1927.
Lääkäriksi joulukuussa 1929 valmistuttuaan Arvela asettui vakinaisesti Lahteen. Hän asui edellisenä vuonna valmistuneessa ns. Fagerholmin talossa (Aleksanterinkatu 13 – Mariankatu 21), jossa hänellä oli myös vastaanotto asuntonsa yhteydessä. Vuonna 1939 Arvela muutti asuntonsa ja vastaanottonsa juuri valmistuneeseen taloon Rauhankatu 18 (– Vapaudenkatu 2). Siinä asunto oli B –rapussa ja vastaanotto A –rapussa, mutta niiden välillä oli suora kulkuyhteys. Sen vuoksi Arvelalla oli mahdollisuus ottaa tuttuja ajanvarauspotilaita odottamaan kotinsa puolelle ja sitä kautta vastaanotolle ”jonon ohi”.
Arvela toimi Lahdessa yksityislääkärinä 22.12.1929 alkaen ja sen lisäksi Lahden kansakoulujen koululääkärinä sekä lastentarhan ja neuvonta-aseman lääkärinä 1.2.1933–1953. Koulu- ja neuvolalääkärin työhön kuuluivat terveystarkastukset kouluilla ja neuvoloissa sekä myös kansakoulujen kesäsiirtoloissa, mutta sairaiden lasten hoito ei kuulunut näihin tehtäviin. Lisäksi hän oli kaupungin äitiysneuvolan lääkärinä vuosina 1936–1946.
Arvela oli myös monien tehtaitten sekä liikelaitosten ja niiden henkilökuntien lääkäri. Ajan tavan mukaan hän hoiti ajoittain muitakin lääkärintehtäviä virkaa tekevänä tai sijaisena. Hän oli Lahden vt. kaupunginlääkärinä yhteensä 8 kk vuosina 1930–1931 ja 1933–1934, Hollolan vt. piirilääkärinä 3 kk vuosina 1932–1933 ja 11 kk vuosina 1934–1935. Sotien aikana hän oli vuosina 1939–1940 suojeluskuntapiirin lääkärinä 8 kk, vuosina 1941–1944 puolustusvoimien koulutuskeskuksen lääkärinä Lahdessa sekä välillä kenttäsairaalan lääkärinä Itä-Karjalan Aunuksessa 9 kk.
Eino Arvela ylennettiin reservin lääkintäkapteeniksi vuonna 1944. Hänelle myönnettiin 4. lk:n Vapaudenristi vuonna 1940.
Arvela oli Suomen Lääkäriliiton, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin sekä paikallisen Kyminlaakson Lääkäriseuran jäsen. Viime mainitun johtokunnassa hän oli jäsenenä 8 vuotta ja sihteerinä 2 vuotta sekä varajäsenenä 7 vuotta. Hän osallistui hyvin aktiivisesti Kyminlaakson Lääkäriseuran toimintaan ja hänet kutsuttiin seuran kunniajäseneksi 29.11.1958. Kalle Väänänen kirjoitti seuran 50-vuotishistoriassa näin: ”Eino Arvelan kiintymystä lääkäriseuraan osoittaa se, että hän monilukuisia kertoja, kuuluessaan seuran johtokuntaan kutsui koko seuran [vuosi]juhlan jälkeen kotiinsa, missä seura sai nauttia talon isännän ja emännän anteliasta vieraanvaraisuutta lämpimän tunnelman jatkuessa kukonlauluun saakka. Tämä tapa ei johtunut suinkaan yksinomaan kiintymyksestä talon emännän valmistamiin tai pullossa pidettäviin herkkuihin, vaan se osoittaa myöskin, kuinka vuosikymmenet voivat lujittaa niitä kiintymyksen ja kunnioituksen siteitä, jotka yhdistävät yksityisen kollegan kollegapiiriin.” Tyyne Arvela oli puolestaan aktiivinen toimija lääkäriseuran naisten ompeluseurassa.
Arvelan purjehdusharrastus oli alkanut jo Oulunjärvellä Kajaanissa asuessa. Lahdessa hän osti vuonna 1941 pankinjohtaja Johan Kempiltä ”Ulla II” –nimisen purjeveneen, tyyppiä ”30”. Hänen veneensä pitkäaikaisia miehistön jäseniä olivat kaupunginlääkäri Kauko Pylkkänen sekä hänen oma poikansa Juha Arvela. Vene myytiin vuonna 1952 ja sen jälkeen Eino Arvela purjehti vielä muutamana vuotena poikansa kipparoimassa veneessä. Eino Arvela oli myös Lahden Purjehdusseuran (LSP) aktiivinen jäsen ja sen kommodori 14 vuoden ajan, vuosina 1942–1955. Kymmenen vuotta kommodorina toimittuaan hän sai ensimmäisenä seuran kultaisen ansiomerkin vuonna 1951. Purjehdusseuran 50-vuotishistoriassa kerrottiin hänestä seuraavasti: ”Tri Eino Arvela kuuluu LPS:n suuriin johtajahahmoihin, kaikesta henkilökohtaisesta vaatimattomuudestaan huolimatta. Neljätoista vuotta ehti hän olla LPS:n peräsimessä aina rauhallisena ja aina kokoavana persoonallisuutena, joka vaikeissakin tilanteissa löysi oikean ja kaikkia tyydyttävän ratkaisun”. LPS kutsui Eino Arvelan vuonna 1955 seuran kunniakommodoriksi.
Mainittakoon vielä, että Arvela teki purjeveneellä myös matkat Kuhmoisten Tanhuassa olevan kansakoulujen kesäsiirtolan vuotuisiin lääkärintarkastuksiin. Nastolan Kukkasjärven siirtolassa oli käytävä matalan kanavan vuoksi moottoriveneellä.
Eino Arvelan perheellä oli Jalkarannassa kesähuvila, joka oli ostettu vuonna 1930 johtaja Eemeli Hillolta. Se sijaitsi Vesijärven rannassa nykyisen Monontien pohjoispään kohdalla, n. 400 m Honkapirtistä kaupunkiin päin. Jalkaranta kuului silloin vielä Hollolaan, mutta se liitettiin Lahteen jo vuonna 1933. Alueelle oli rakennettu huomattava määrä lahtelaisten "herrasväkien" huviloita. Arvelan huvila oli noin 100 metrin päässä rannasta, se oli kaksikerroksinen, lautarakenteinen, satulakattoinen ja betonipilareille rakennettu. Lähellä rantaa oli sauna ja rannassa uima- ja venelaituri. Huvila oli perheen omistuksessa 1960-luvulle saakka. Arvela oli Lahden kaupunginvaltuuston jäsen jatkosodan aikana vuonna 1942. Hän oli myös Lahden Rotaryklubin perustajajäsen 4.6.1945. Arvela oli mieskuorolaulun suuri ihailija ja hän oli vuonna 1947 perustetun Lahden Mieskuoron Kannatusyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Purjehduksen lisäksi kalastuskin kuului hänen harrastuksiinsa.
Kirjoitus on valmistunut syyskuussa 2009. Julkaistu joulukuussa 2009: "Joutua tekemän pitiä, hyvä tulie ittestiä", Hollolan kotiseutukirja XXIII, Hollolan kotiseutuyhdistys, s. 7–15. Lahti 2009.