Veikko Neuvonen

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 10. joulukuuta 2013 kello 09.10 – tehnyt imported>MerjaT

Veikko Neuvonen (synt. 1944, Lahti) on koulutukseltaan biologi. Hän on radiotoimittaja ja Yleisradion Luontoillan pitkäaikainen juontaja. Veikko Neuvosen lapsuudenkoti sijaitsi Lahden silloisella laitakaupungilla, pientaloauleella Pikku-Viipurissa. Hänen vanhempansa olivat Sortavalasta tulleita evakkoja. Perheen isä toimi Lahdessa vähittäiskauppiaana. Oppikoulua Veikko kävi Lahden keskikoulussa, josta myöhemmin tuli Launeen yhteislyseo. Jo kouluaikoina Veikko oli aktiivinen luontoharrastaja sekä partiossa että koulun luontokerhossa. Toinen Veikon nuoruuden intohimon kohde oli koripallo, jota hän pelasi Lahden yhteislyseon joukkueessa.

Luontoharrastukselleen omistautuneena Veikko aloitti biologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1965 tähtäimessään biologian opettajan ura. 1960-luvun lopulla hän opetti maantietoa entisessä koulussaan Launeen yhteislyseolla.


Lähteet

  • Kalliola, Iiris: Luontoillan seitsemän veljestä. Helsinki, Tammi, 2013.