Suomen sota (1808-1809)

Ruotsin armeijan päämaja oli Suomen sodan (1808 - 1809) alkuvaiheessa viikon verran Hämeenlinnassa ennen kuin pääarmeija vetäytyi Hämeenlinnan seudulta vähitellen kohti Pohjanmaata. Suunnitelmana oli päästä kevääksi Ouluun, jolloin Ruotsista saataisiin meriteitse vahvistuksia ja voitaisiin aloittaa vastahyökkäys. Venäjän armeijan kaksi divisioona seurasi perästä reilun päivämatkan päässä.

J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat (1848) -runoelmassa kuvataan kansallisromanttiseen tapaan tätä vetäytymistä Hämeenlinnasta eteenpäin. Liikkeelle lähdettiin paukkupakkasten keskeltä maaliskuun 6. päivänä vuonna 1808. Pari päivää aiemmin oli saatettu matkaan valtava kuormasto, jossa oli muonaa (leipää, kalaa, lihaa) niin ihmisille kuin hevosille (heinää, kauraa). Vaunuissa oli myös armeijan varusteita, aseita ja ammuksia. Tykitkin olivat mukana.

Aseista, tykeistä ja ammuksista ne, joita ei pystytty ottamaan mukaan upotettiin Hämeen linnan edustalle Vanajaveteen. Niitä ei siis annettu talonpojille tai mahdolliselle nostoväelle, jotta he olisivat voineet aseellisesti puolustaa itseään, mikä oli vastoin sitä, mitä oli julistettu kirkoissa vielä helmikuun 7. päivänä. Kuningas kehotti talonpoikia puolustamaan itseään, jos venäläiset tulisivat maahan. Armeijalla oli hämäläisille talonpojille parempaa käyttöä.

Kuormastojen sadat hevoset oli otettu enimmäkseen hämäläisiltä talonpojilta, jotka myös kuljettivat vaunuja ja saattoivat hevosineen olla viikkokausia matkalla tietämättä, minne olivat menossa ja kuinka kauan olisivat poissa kotoa.

Jauhot, leipä, suolakala ja -liha oli lastattu vaunuihin Hämeenlinnan ympäristössä olevista kruunun makasiineista, joita oli mm. Hämeenlinnassa ja Hattulassa. Osa jauhoista oli viikkoa ennen lähtöä annettu kymmenien jos ei satojen emäntien ja palkollisten leivottavaksi ja ne tietysti lastattiin mukaan.

Viimeiseksi lähtivät sotilaat, jotka olivat enimmäkseen jalkaväkeä, vakinaista väkeä ja ruotusotilaita, mutta myös jääkäreitä hevosineen ja jonkin verran ratsuväkeä. Armeija oli jaettu kahteen prikaatiin, joista Palmfeltin 1. prikaati marssi Porin kautta Vaasaa kohti ja Adlercreutzin 2. prikaati eteni Tampereen kautta kohti Kokkolaa. Myös Hämeen linna tyhjeni sotilaista ja lähti muun armeijan matkaan. Kaupunkiin ei siten jäänyt yhtään Ruotsin armeijan sotilasta.

Tärkein syy armeijan jakamiseen Akaan kohdalla kahteen kolonnaan liittyi huoltoon, sillä joukkojen ruokkiminen olisi ollut muutoin vaikeaa ja hidasta. Paikallisia kruununmakasiineja ja armeijan liikuteltavia makasiineja oli harvakseltaan. Ja seudut joilla liikuttiin olivat nekin usein harvaanasuttuja niin ettei paikallisista talonpojista ollut apua ruoan hankinnassa. Viiden päivän välein pysähdyttiin täydentämään joukkojen mukana kulkevia muonavarastoja.

Armeijan saapuu Hämeenlinnaan

Ruotsin armeijan Suomessa olevien joukkojen vt ylipäällikkö af Klercker veti joukkonsa lähelle Hämeenlinnaa jo viikon sisällä siitä kun venäläiset olivat ylittäneet 21.2. rajan ensin Kymijoella ja sitten muualla kaikkiaan viidestä eri kohdasta. Laajamittaisia sotatoimia venäläisiä vastaan ei oltu aloitettu missään. Esim. Helsinkiä ei alettu puolustaa vaan venäläiset marssivat lähes vapaasti kaupunkiin.

Ennen vetäytymistä oli vain satunnaisia kahakoita ja taisteluita eri puolilla Etelä-Suomea; ja selvästi suunnitelman mukaisesti edettiin muutamassa päivässä Hämeenlinnan ympäristöön, jota oli linnoitettu monesta kohdin siten, etteivät venäläiset päässeet olemassaolevia teitä pitkin vapaasti etenemään kaupunkiin tekemättä laajoja kaarroksia.

Linnoitustöistä mitä luultavimmin vastasi linnanpäällikkö Nils Cedergren, joka oli Suomen paras asiantuntija ja tärkein virkamies näissä asioissa ja hänellä oli Hämeen linnassa toistasataa miestä tekemässä linnoitustöitä. Porin jääkärirykmentin vastuulle jäi jäädä odottamaan venäläisten tulemista linnoitettuihin paikkoihin. Muut Ruotsin armeijan joukot asettuivat Hämeenlinnan kaupunkiin ja kaupungin länsipuolelle Vanajaan, Parolaan ja muualle Hattulaan linnoitusten taakse.

Koska Venäjän divisioonat olivat maahantulon jälkeen vielä hajallaan, ne jouduttiin ensin kokoamaan yhteen ennen kuin oli mahdollista jatkaa matkaa ruotsalaisten joukkojen perässä. Porvoon suunta Hämeenlinnan lähellä oli tukittu kokonaan ja Lahden kautta tultaessa olisi kaupunkiin päässyt helposti vain Hauhon kautta kiertämällä, eikä sitäkään kautta päässyt helposti, koska se oli myös linnoitettu ja Porin rykmentti oli sielläkin tulijoita vastassa.

Jos venäläisten ja ruotsalaisten välillä olisi haluttu synnyttää kunnon taistelu - joka olisi johtanut jopa sodan ratkaisuun heti alkuvaiheessa niin kuin kuningas Kustaa IV Aadolf halusi -, se olisi voinut tapahtua vain kaupungin itäpuolella ja siellä oli ennen kaupunkia vesistö vastassa. Joten näyttääkin siltä, että linnoitustyöt oli tehty vain venäläisten etenemisen hidastamiseksi, ei sen takia, että päästäisiin taistelemaan venäläisiä vastaan niin kuin sotilaat ja sotahistorioitsija vielä 2000-luvulla ovat yleisesti väittäneet.

Jos vt ylipäällikkö af Klercker olisi halunnut aloittaa tai suunnitellut aloittavansa ratkaisutaistelun Hämeenlinnan ympäristössä, hän olisi tehnyt sen ennen kaupunkiin saapumistaan tai heti sen jälkeen 28.2., kun venäläiset joukot olivat vielä hajallaan. Ja näin ei tapahtunut. Kun ylipäällikkö Klingspor saapui kaupunkiin, kysymys olikin enää vain siitä, kuinka nopeasti armeija voisi alkaa edetä kohti Pohjanmaata.

Ylipäällikkö seuraa perästä

Kun ylipäällikkö Klingspor saapui 1.3. Hämeenlinnaan, hän ja vt ylipäällikkö Klercker olivat varmasti välittömästi antaneet toisilleen tilannekatsauksen. Klingspor halusi tietää, olivatko venäläiset kolkutelleet kaupunginportteja ja Klercker halusi tietää, missä mallissa armeijan huoltoyhteydet olivat Hämeenlinnan ja Pohjanmaan välillä.

Kuukauden kestäneellä matkallaan Tukholmasta Hämeenlinnaan Klingspor oli organisoinut armeijan huollon siten, että kruununmakasiinit reitin varrella olivat valmiina, kun Ruotsin armeija saapuisi kevään aikana eri paikkoihin. Maaherroja ja kuntien nimismiehiä pidettiin ajantasalla tilanteen kehittymisestä. Lähetit olivat myös varmasti kuljettaneet viestejä af Klerckerille siitä, millä tavoin huolto vetäytymisstrategiaa toteutettaessa oli tarkoitus toteuttaa. Ketjussa oli silti aukkoja, koska välimatkat paikasta toiseen olivat pitkiä. Talonpoikienkin apua tarvittiin.

Parin päivän päästä 3.5. ylipäällikön saapumisen jälkeen Hämeenlinnassa pidettiin kuuluisa sotaneuvoston kokous, jossa olivat koolla Ruotsin armeijan kaikki kynnelle kykenevät ylimmät upseerit Suomessa, minkä jälkeen viimeistään kaikki kuormastot lähtivät liikkeelle Tampereen suuntaan.

Kokousta on pidetty eräänlaisena hätäkokouksena, koska armeijan kolmas Savossa ollut prikaati, oli joutunut 28.2. vetäytymään venäläisten painostuksen edessä. Cronstedtin jalkaväkirykmentin ym. joukkojen tarkoituksena oli estää venäläisten tunkeutuminen maahan Savosta käsin, missä ei oltu onnistuttu. Riskinä oli että Ruotsin armeija joutuisi saarretuksi, jos venäläiset ehtisivät ennen ruotsalaisia Pohjanmaalle. Osa kuormastosta oli lähtenyt jo ennen sotaneuvoston kokousta liikkeelle ja muiden lähtemistä nopeutettiin samoin kuin pääarmeijan lähtemistäkin.

Keskusteluja käytiin varmasti myös kuninkaan antamasta valtuutuksesta, sillä se oli siltä osin tulkinnanvarainen, mitä kuningas oli itse tehnyt lisäyksiä ohjeisiin. Kuningas oli eri mieltä valitusta strategiasta, joka perustui vetäytymiseen. Kuningas halusi sotia piittaamatta, mitä siitä seurasi.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.