Maritta Lintunen

Vastikään vuonna 2013 Hämeenlinnaan muuttanut Maritta Lintunen on kirjailija ja opettaja, koulutukseltaan musiikin maisteri.

Kahden runokokoelman Liekkikupolit (1999) ja Valaistut talot (2005) lisäksi hän on julkaissut romaanit Sukukaktus (2003), Heijastus (2009) ja Sydänraja (2012) sekä novellikokoelmat Ovisilmä (2006), Tapaus Sidoroff (2008) ja Mozartin hiukset (2011).

Hänen runojaan ja novellejaan on ilmestynyt antologioissa ja kirjallisuuslehdissä englanniksi, ruotsiksi, unkariksi, udmurtiksi ja hollanniksi. Novelli Piinaviikko kokoelmasta Ovisilmä valittiin amerikkalaiseen Best European Fiction (2012) -kokoomateokseen.

Lintunen on ollut lukuisia kertoja ehdokkaana merkittävien kirjallisuuspalkintojen saajaksi (mm. Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkuus, 1999; Runeberg-palkintoehdokkuus, 2005-2006; Savonia-palkintoehdokkuus 2009) ja v. 2010 hän sai WSOY:n Kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon.

Esikoisteos: Liekkikupolit

Maritta Lintusen ensimmäinen kirja oli kokoelma runoja, minkä kautta lukijalle avautuu kenties runoilijan oma tapa katsella maailmaa, joka on - jos ei aivan uskonnollinen - niin ainakin kulttuurikristillinen, ennemmin itäinen ortodoksinen kuin läntinen katolinen tai protestanttinen.

Runoissa ovat tärkeitä, pyhiä sanat, sanojen kudokset ja niiden muodostamat polut, juonet ja tarinat. Sanat ovat kirjaa tärkeämpiä, sanat ja niiden merkitykset sekä sanojen merkitystä vahvistavat rituaalit. Kirjan takakanteen on valittu runo Vigilia, minkä avulla runoilija esittelee itsensä. Runo tekee selväksi ortodoksisten rituaalien merkityksen runoilijalle tai ainakin runojen puhujalle, äänelle.

Ortodoksi.netin mukaan vigilia on öinen juhlapalvelus, joka edeltää päivän liturgiaa. ”Öiset jumalanpalvelukset ovat perua marttyyriajoilta, jolloin uskottiin Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan keskiyöllä.” Vigiliassa on kolme osaa ja ensimmäisessä käydään läpi koko stoori maailman luomisesta Jeesuksen toisen tulemisen odotukseen. Toinen aamuosa on Jeesuksen ylösnousemisesta riemuitsemista. Kolmas osa on hetki, riitti jolla pyhitetään uusi päivä odotukselle.

Vigilian aikana soitetaan esimerkiksi on Sergei Rahmaninovin säveltämä Vigilia vuodelta 1915, joka herättää ei-uskonnollisissakin ihmisissä voimakkaita myönteisiä tunteita.

Vigilia

Kuin aurinkoinen vesi
leviää vilpittömyys mustuneelle rannalle
hyvin syvällä mataa aalto
ja yliset vedet aaltoavat kalliokoissa
tunnet molempien liikkeen
kun muodoton illuusio
piirtyy eteesi järkäleenä
viuhuu kesyttämätön sana kohti
pysähtyy kuin luoti kädellesi.

Maritta Lintusen kirkkona on luonto, sellainen vaikutelma syntyy. Elämä nousee auringon voimasta, voiman voimasta merestä maalle, merestä kohonneelle maalle – ja lopulta ihmiset täyttävät maan. Ensimmäiset säkeet ovat kuin vigilian ensimmäinen osa. Puhuja tuntee aaltojen voiman, elämän joka on levittäytynyt maan joka kolkkaan, mikä on toinen osa vigiliaa. Odotus saa runossa yllättävän tulkinnan. Se on kuin harha, jonka mieli tuottaa. Sanatonta puhetta. Luonnon ääniä ja kuvia, mielenmaisemia. Kenties viimeiset säkeet esittävät epäsuoran toiveen siitä, miten sanojen mahti voisi olla voimakkaampikin. Miksi ne eivät pysäytä asevarustelun hulluutta?

Runo nimeltä Runot kertoo, mitä runot merkitsevät kokoelmassa äänessä olevalle puhujalle. Runot saavat hänet keinumaan yhtenä heinänä. Hän tuntee yhteyttä kaiken elollisen kanssa. Sanat muodostavat polun, jota pitkin lukijakin kulkee ja jonka ympärillä avautuu erilaisia maisemia. Sanat avaavat jopa uusia maailmoita ja koko kosmoksen.

Runot –runon jälkeen Maritta Lintunen on omistanut runoja joukolle sanansepittäjiä. Kokoelma päättyy osaan, joka on nimetty Mandorlaksi, mikä tarkoittaa mm. kahden toisiaan leikkaavan ympyrän väliin jäävää soikionmuotoista aluetta. Mandorla symboloi vastakohtien, mm. miehen ja naisen, välistä tasapainoa. Kielessä, esimerkiksi runoissa, se merkitsee hyvin rakennettua, jopa täydellistä lausetta. Sanaa jolla on parantava voima ihmiseen.

Kokoelman viimeinen runo on tällainen

Sylikkäin lepäävät elämä ja kuolema
voiman pyhä kalvo ympärillään
jääkuorinen manteli tulta ytimessään
suippo mandorla
kärjet syvyyteen ja korkeuteen

Sana ’sylikkäin’ tuo mieleen kaksi ihmistä. Kylmässä maailmassa, mutta joiden juuret yhdessä ovat syvällä Maassa ja ulottuvat yli Kosmoksen.

Teokset

Runot

Liekkikupolit WSOY. 1999 ISBN 951-0-24151-2

Valaistut talot WSOY. 2005 ISBN 951-0-31420-X

Novelllit

Ovisilmä WSOY. 2006 ISBN 978-951-0-36299-0

Tapaus Sidoroff WSOY. 2008 ISBN 978-951-0-34544-3

Mozartin hiukset WSOY. 2011 ISBN 978-951-0-37283-8

Vuosikymmenten matka. Teoksessa: Matkanovelleja. WSOY. 2013 ISBN 978-951-0-39930-9

Takapiru : novelleja. WSOY. 2016 ISBN 978-951-0-41576-4

Romaanit

Sukukaktus WSOY. 2003 ISBN 951-0-28234-0

Heijastus WSOY. 2009 ISBN 978-951-0-35608-1

Sydänraja WSOY. 2012 ISBN 978-951-0-38631-6

Hulluruohola. WSOY. 2014 ISBN 978-951-0-40619-9

Stella. Werner Söderström osakeyhtiö. 2018 ISBN 978-951-0-43036-1

Kirjeitä Suolavuonolta. Kertomus äänistä ja hiljaisuudesta Karisto. 2020 ISBN 978-951-1-37247-9