Muistelua Hämeenlinnan kylpylaitoksesta eli kunnallissaunasta

Hämeenlinnan kylpylaitos eli kunnallissauna

Arkkitehti Birger Brunilan vuonna 1901 suunnittelema rakennus sijaitsee Hämeenlinnan keskustan koilliskulmalla, kivenheiton päässä Vanajavedestä. Sauna lopetti toimintansa 1960-luvun loppupuolella ja otettiin alueradion käyttöön 1970-luvulla. Lokakuussa 1992 radio järjesti avoimien ovien päivän yleisölle ja kävin katsomassa paikkaa lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Suuri osa vieraista oli kaltaisiani saunan muistelijoita, niin että radiotalon väki tuntui jopa vähän närkästyneeltä. Huolimatta uudesta käyttötarkoituksesta ja monimutkaisista teknillisistä laitteista tunnistin vielä kaikki saunan aikaiset tilat, vain kostean lämmin, hikinen saunan tuntu oli jäähtynyt. Seinät olivat valkoiset, mutta vanhoja lattioita oli jäljellä esimerkiksi aulassa.

Ensimmäiset hämärät muistikuvani ovat varmaan ennen talvisotaa tehdyt saunamatkat isän kanssa. Asuimme Linnanniemellä Hakalan talossa ja siellä oli huono pihanperäsauna, joten kävimme joskus yleisessä saunassa. Muistan hämärästi suuren pukuhuoneen, höyryisen pesuhuoneen ja valtavan, hämärän löylyhuoneen. Miehiä oli paljon ja sinkkiämpärit kolisivat hirveästi pesuhuoneessa. Seuraavien yli 20 vuoden aikana sauna tuli sitten varsin tutuksi ja rakkaaksi. Saunan loppumisen haikeutta lievensi se, että vuonna 1969 muutimme omaan taloon Pohjakatu 1:een, jossa oli oma sauna.

Jo ennen isän kuolemaa vuonna 1947 aloin käydä yksin tai poikakaverien kanssa kerran viikossa kunnallissaunassa. Sisäänpääsymaksu oli pieni, ja kassalla voi ostaa myös halvalla vihdan. Aivan nuoresta myös totuin vihtaa käyttämään. Vihtoja kyllä tehtiin kesällä itsekin talven varalle, mutta ne yleensä loppuivat ennen kevättä.

Tavallinen kansa meni taloon viistokulmassa olevasta ovesta. Sen yläpuolella komeili kyltti ”Kylpylaitos”. Pikkuporvarit menivät tilaussaunaan pitkällä sivulla olevasta ovesta. Ovelta noustiin raput toiseen kerrokseen, missä sijaitsi kassa. Vasemmalle käännyttiin kahdelle eri miesten osastolle, ja oikealla oli naisten puoli. Raput jatkuivat kolmanteen kerrokseen tilaussaunapuolelle.

Pukuhuoneessa oli puurakenteiset vaatenaulakot istuinpenkkeineen. Naulakot kiersivät seinänvieriä ja halkaisivat ison huoneen myös keskeltä toiseen seinään asti. Naulakot oli laudan levyisillä väliseinillä jaettu osiin. Ihmiset pyrkivät asettumaan yleensä samalle tutulle paikalle, mutta jos väkeä oli paljon, mentiin mihin sovittiin. Välillä täytyi jopa odotella paikan vapautumista. Tunnelmaa ja toimintaa, mikä vallitsi jo pukuhuoneessa, ei ole enää missään. Yleinen sauna oli ihmisten välisen kanssakäymisen tärkeä paikka. Monet pikkukaupungin pikkuherrat kävivät myös yleisellä puolella, joten väkeä oli laidasta laitaan.

Pukuhuoneessa vilvoiteltiin kovien löylyjen välillä ja juotiin virvokkeita. Monilla oli mukana ”miestä väkevämpää”, ja tunnelma sen kuin nousi. Poliittiset ja kaikenlaiset keskustelut olivat vilkkaita. Välillä keskustelu oli sangen kiihkeää, syntyi jopa tappelunpoikasia. Ei ollut aivan harvinaista, että saunanhoitaja soitti poliisit paikalle rauhoittelemaan ja viemään pois liikaa melskaavat. Pikkupojat ja nuoret pojat kuuntelivat korvat hörössä ja oppivat paljon elämää. Kanssakäyminen oli kuitenkin enimmältään sopuisaa ja auttavaista. ”Minä olen jo lähdössä, kyllä tähän sopii”, tehtiin tilaa tulijoille.

Pukuhuoneen jälkeen oli pesuhuone. Siellä oli säpinää ja melskettä. Sinkkiämpärit kolisivat, raanat ja suihkut kohisivat ja juttu luisti. Kun vihta kainalossa tultiin pesuhuoneeseen, etsittiin ensiksi vapaa kymmenen litran sinkkiämpäri. Se viruteltiin tulikuumalla vedellä raanan alla, joita oli useita seinissä. Ämpäriä varten oli betoninen pylväs raanan alla. Ämpäriin laskettiin viileä löylyvesi ja painuttiin löylyhuoneeseen. Se oli suuri, hämärä huone. Peräseinällä kohosivat betoniset lauteet, joista ylimmällä viidennellä oli laudasta rallit. Oikealla sivulla työnsi mahtava kiuas miehen mentävästä aukostaan makeaa löylyä. Kiuasta oli puolesta päivin asti lämmitetty metrin koivuhaloilla.

Vasemmalla oli pieni ikkuna, josta näkyi keskuskoulun ja museon seinää. Välillä ikkuna avattiin ja tuuletettiin. Talvella ikkunan edessä olevalta katolta otimme lunta ja pommitimme toisiamme – pojat. Ensimmäiseksi haudottiin vihta pään korkeudella olevassa kiukaassa. Sitten ylälauteelle toisten väliin, jos tilaa oli, muuten odoteltiin. Lauteilla saattoi istua parikymmentä miestä. Kukin vuorollaan kävi heittämässä kauhalla vettä kiukaalle. Tavallista oli, että aikuiset miehet sanoivat: ”Poika, menes heittään lisää löylyä.” Sitä heitettiin silloin niin kauan kunnes kiellettiin. Usein alkoi löylykilpailu. Samat ihmiset kävivät muuten saunassa samaan aikaan. Löylyä lisättiin jatkuvasti, ja sitten alkoivat vihdat heilua. Vihtomattomat olivat ulkona kilpailusta. Oli hirvittävän kuuma, mutta vihdat vain läiskivät. Oikea löylymies tiesi konstit. Vihtaa ei pitänyt kastaa vesiämpäriin ja roiskia vettä ympäriinsä. Lyötiin lyhyellä iskulla itseä ja yritettiin löyhytellä kuumaa vierustoverille. Tosi kovat löylymiehet tunnettiin ja pidettiin sankareina. Muut yrittivät pysyä ylälauteella niin kauan kuin mahdollista. Yksi sankari nousi yli muiden. Kun oli helvetillisen kuuma, hän nousi seisomaan lauteella selkä katossa ja löi niin perkeleesti vihdalla. Se oli aina sillä kertaa sen kisan loppu. Joskus sattui, että joku känninen lähtiessään heitti vittuuksissaan koko ämpärin vettä kiukaalle. Silloin kaveri haettiin väkisin porukalla takaisin ja istutettiin ylälauteella kunnes löyly lauhtui.

Kylpemisen jälkeen huilattiin ennen peseytymistä, joka oli harras ja huolellinen rituaali. Käytettiin paljon saippuaa ja monta ämpäriä vettä. Tuttua pyydettiin pesemään selkä. Ellei tuttuja ollut, pyydettiin aivan vierastakin selän pesuun, ja sitten pestiin hänen selkänsä. Minulla on vieläkin morjens-tuttuja, jotka tunnen vain selänpesusta 30 vuoden takaa. Loppusuihkun jälkeen huilailtiin hyvän aikaa pukuhuoneessa ennen pukeutumista puhtaisiin alusvaatteisiin. Alusvaatteet vaihdettiin kerran viikossa saunapäivänä. Oli taivaallinen olo, kun saunan jälkeen hiljalleen käveli kotiin, varsinkin talvella kovan pakkasen nipistellessä poskia tähtien tuikkiessa.

Yleiselläkin puolella oli maksullinen pesijä. Muistini mukaan aina tuhti mamma, jolla oli raudanlujat kourat ja otteet. Pesettämiseen minulla ei ollut kuitenkaan rahaa kuin ani harvoin. Pesijätär oli samalla järjestyksenvalvoja, joka pisti pienemmät häiriköt vaikka solmuun. Mammojen sanaa kyllä lähes aina uskottiin, ja heti. Kuuluisia löylymiehiä olivat makeistehtailija Rasumilov, kauppias Salminen eli Levy-Heikki, hautaustoimiston omistaja Sederholm, liikennöitsijä Jaakko Vekka, teurastaja Helenius jne. Seisojan nimeä en tiennyt. Itse en ollut kuuluisa, mutta ylhäällä aina viimeisten joukossa. Olin laiha ja sitkeä ja sydämeni kesti hyvin rasitusta.

Monen monta vuotta kävin saunassa jo lapsuuden aikaisen kaverini, työväentalon vahtimestarin pojan, Valtosen Ykän (Yrjö) kanssa. Saunapäivämme oli torstai ja aika kello 17. Joulusaunassa kävimme useamman kerran yksityispuolella. Saunavuoro siellä oli tunnin mittainen ja meidän mielestämme kallis. Se täytyi etukäteen tilata. Oli aika juhlavaa nousta raput kolmanteen kerrokseen ja ilmoittautua valkotakkiselle saunottajalle. Hän ohjasi asiakkaat pukuhuoneeseen. Pukuhuoneen muodosti suurehko huone, jonka käytävä halkaisi. Kahden puolen olivat kangasseinäiset kopit, joissa oli yksi tai kaksi vuodetta valkoisine lakanoineen. Pieni pöytä ja peili kuuluivat vielä sisustukseen. Kopissa riisuuduttiin ja jäätiin odottamaan. Jonkin ajan päästä saunottaja tuli hakemaan ja kävelimme valkoiset pyyhkeet ympärillämme hänen perässään saunan puolelle. Pienehkössä saunassa löylyvesi ämpärissä ja vihdat odottivat valmiina. Saunottaja heitti ensimmäiset löylyt kiukaalle ja jätti meidät sitten rauhassa kylpemään.

Vihtomisen jälkeen kuului yksityispuolella saunottajan suorittama pesu ilman muuta ohjelmaan. Se tapahtui pesuhuoneessa ja oli ammattimaisen kovakourainen. Ei siinä paljon himot hyrränneet, vaikka olimmekin nuoria miehiä ja nainen hankasi. Loppulöylyjen jälkeen siirryttiin kangasbuduaariin vuoteille huilailemaan ja jäähtymään. Poislähtö omasta pukeutumistilasta ei ollut minuutin päälle tarkkaa. Meillä oli Ykän kanssa tietysti mukana pienet paukut, jotka rauhassa naukkailtiin muiden virvokkeiden lomaan. Lähtiessä haettiin saunottaja ja kiiteltiin kovasti, toivotettiin hyvää joulua ja annettiin reilu palveluraha. Tunnelma oli ah niin hyvä ja hellä.

Viimeisen saunomisen suoritin yksityispuolella vähän ennen saunan sulkemista työkavereitten kanssa. Meillä oli noin puoli tusinaa miestä sitkeästi opiskellut englantia monta vuotta opintokerhona. Päätimme mennä joulusaunaan ”kylpylaitokselle” ennen sen lopettamista. Minä olin vähän pettynyt. Meidän porukassa oli väkeä, joka ei osannut nauttia tilanteesta. Meillä oli kori olutta mukana ja saunottaja hermostui siitä. Rahaa annoimme kyllä rutkasti hänelle. Ehkä erään aikakauden päättyminen jo vaikutti.

Vielä muutama muistikuva. Saunaa hoiti aivan loppuun asti vuosikaudet sama pariskunta. Oikein mukavia ihmisiä. Heillä oli pieni asunto kellarikerroksessa ja paljon kissoja. Koko alakerta haisi kissankuselle. Pannuhuoneessa oli suuri varasto antrasiittia, jolla talo lämmitettiin. Kellarikerroksessa jyrisi myös valtava vuokrattava mankeli. Siihen maailmanaikaan pyykkiä täytyi jostain syystä hirveästi manklata. Jo aivan pikkupojasta kävin mankelissa äitini kanssa ja myöhemmin manklasimme niin helvetisti vaimon kanssa.

Muistan vielä, että kun olin lapsi, kävimme joskus isän ja äidin kanssa tilaussaunassa. Ne olivat paskareissuja. Äidillä oli huonot hermot, ja aina syntyi jonkinlainen tappelu. Kerran kesällä, kun saunottaja pesi minua, mistä en ollenkaan pitänyt, hän sanoi: ”Onpa ruma poika, kun on noin musta!” Olin jo illoin kesäisin hyvin ruskettunut. Sitä muijaa vihasin siitä lähtien.

Sitten sauna lopetettiin. Samalla loppui erään aikakauden värikäs kulttuuri ja ihmisten kanssakäyminen.

Kirjoittanut Unto Määttänen