Kimmo Miettinen

Kimmo Miettinen (s. 1958) on suomalaisen rock-musiikkielämän monitoimimies. Hän on tullut tunnetuksi niin tuottajana, levykauppiaana kuin kirjailijanakin sekä radiotoimittajana Yleisradiossa. Hän asuu puolisonsa, toimittaja Ursula Ryynäsen kanssa Hämeenlinnan Sairiossa.

Kirjailijana Miettisen idolina voi pitää havannaissikaaria tupruttelevaa ja viskiä litkivää Ernest Hewingwaytä. Kotimaiset esikuvat ovat Väinö Linna ja Veikko Huovinen.

Toimittaja

Miettinen on legendaarisen alakulttuurijulkaisu Hilseen perustaja. Lehteä julkaistiin v. 1977-1980. Se rahoitettiin opintolainalla ja kirjoitettiin käsin. Lehti saavutti kohtalaisen levikin, sillä tilaajia oli parhaimmillaan noin tuhat ja painosmäärä 5 000. Hilse julkaisi myös kaksi lp-levyä ja järjesti konsertteja. Vuonna 1982 Miettinen perusti yhdessä Rami Kuusisen kanssa Bambi-lehden, joka kuitenkin jäi lyhytaikaiseksi. V. 1983 perustettua Rumbaa sen sijaan julkaistaan edelleen. Miettinen oli lehden ensimmäisiä päätoimittajia, ja myöhemmin avustajana toimiessaan hän tuli laajemmaltikin tunnetuksi ns. vaihtoehtoisen ja marginaalisen rockin puolestapuhujana.

Toimittajan töitä Miettinen on tehnyt myös radion puolella. Kitaravetoisia ohjelmia hän on toimittanut muun muassa Ylen Rockradion Kovan päivän iltaan ja Radio Cityyn. Tunnetuin ohjelma lienee Radiomafialle tehty Räkärodeo.

Musiikkituottaja

Hilseen jälkeen Miettinen perusti vuonna 1984 Kumibeat-nimisen levy-yhtiön. 1986 oli vuorossa Gaga Goodies, josta tuli nopeasti merkittävä pienlevy-yhtiö.Sittemmin Miettinen myi yhtiönsä Poko Rekordsille. Tunnetuimpia nimiä, jotka Miettinen on vuosien aikana nostanut esiin ja auttanut alkuun ovat mm. Hassisen Kone ja 69 Eyes.

Uusia indie-bändejä Miettinen rekrytoi mm. Lepakosta, jonka hän sanoo olleen 80-luvulla 'työpaikkansa'.

Kirjailija

Miettinen julkaisi vuonna 1983 teoksen Muistelmat: ensimmäiset viisi vuottani Suomi-Rockin sekatyöläisenä.Tuolloin Hilseen aika oli jo ohi - ja Hassisen Koneen löytämisestä rock-maailman taivaalla hän oli saanut kultalevyn.

Hieman yli parikymppisenä hän kirjoitti puolisen tusinaa romaanikäsikirjoitusta, joista tuli hylsyjä kustantajilta. Romaanien kimppuun Miettinen ryhtyi seuraavan kerran jäätyään tai päästyään rock-eläkeläiseksi, kun 12-vuotinen ura Radiomafiassa katkesi. Pisimmälle Miettinen pääsi Silmät -romaanin kanssa, jonka hän uskoi ilmestyvän kauppoihin samaan aikaan Muistelmien kanssa.

Vuonna 2008 hän sai julkaistua tietokirjan Hilse, Suomipunkin alku ja juuri, joka sisältää parhaita juttuja lehden kirjavasta tuotannosta.

Teokseen A.C.Takapirujen kuningasMiettinen haastatteli legendaarista  Arno Carlstedtia, joka Miettisen tapaan on toiminut kulttuuri - ja taustavaikuttajana monella taholla, niin elokuva-alalla kuin musiikkielämässäkin. Teosta on luonnehdittu myös vetäväksi kuvaukseksi Hämeenlinnalaiseen kulttuurielämään.

Kaksi viimeisintä julkaisua ovat kaunokirjalliset Pitkäjano (2010) sekä LoveLies (2011). Molemmat ovat huumorilla höystettyjä tarinoita rockelämän hölmöimmistä puolista. Pitkäjano lon kirjoitettu festivaalikansan näkövinkkelistä, ja se on vahvasti omaelämänkerrrallinen road trip -teos. Lovelies on puolestaan taas hervoton tarina Suomeen saapuvasta brittibändistä, jonka toilailuissa riittää käänteitä.

Miettisen tuotannolle on onkin ominaista absurdi huumori. Monet tapahtumat ovat hänen omien sanojensa mukaan napattu suoraan todellisesta elämästä.

Sukuviha

Sukuviha (2013) on Kimmo Miettisen kolmas kaunokirjallinen tuotos. Kustantajan sivustolla kerrotaan, että Sukuviha on Kummisetä-henkinen rikosromaani Helsingin 80-luvun alamaailmasta, ja se on Imatra -rikosromaanisarjan ensimmäinen osa.

Ensimmäisessä osassa seurataan kolmikymppisen Markus Imatran elämää 80-luvun puolivälissä kolmen viikon ajan. Kaikki alkaa siitä, kun hän kohtaa kadulla miehen, joka antaa avaimen hänen edesmenneen isänsä huoneistoon Helsingin Lönnrotinkaudulle. Isä Frank katosi jälkiä jättämättä perheensä elämästä Markuksen ollessa pikkupoika. Isä tuli ja meni ja teki jotain hämäräperäistä työtä, josta äiti Irmakaan ei oikein tiennyt mitään tai hän ei puhunut siitä. Isällä ja pojalla ei ollut kovin läheistä suhdetta. Kaiken lisäksi Hannes työskenteli Irman isän Ukki Laineen kanssa. Vuonna 1984 parikymmentä vuotta hukassa ollut Frank julistetaan kuolleeksi.

Isän asuin- ja toimistohuoneisto Lönnrotinkadulla, Lönkassa, ei ole ihan tavallinen huoneisto tai ainakin siltä vaikuttaa. Aina kun Markus tulee ja menee hänen seuraansa liimaantuu kaksi miestä, jotka ovat ikään kuin hänen henkivartijoitaan ja autonkuljettajia, Iso-Otto ja Pikku-Otto. Isoisä Ukki Laine on halunnut niin.

Markukselle sattuu ja tapahtuu parin viikon aikana kaikenlaista, aika outoa, mitä hän ei kuitenkaan kovasti ihmettele. Isoisä Ukki käy muutaman kerran huoneistossa ja kertoo Markukselle summittaisesti, mitä hän oli edesmenneen Frankin kanssa tehnyt. Markus ihmettelee, miksi esimerkiksi sähkölaskuja, vastikkeita ym. ole missään. Ukki kertoo yhden talouselämän mahtimiehen Elias Hallbergin hoitavan heidän laskunsa edelleenkin.

Kirjan keskeisenä juonteena tuntuu olevan tieto siitä, että Markuksen isällä on hallussaan arvokas Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat -kirjan sensuroimaton käsikirjoitus. Käsikirjoituksen haluaa itselleen intohimoisesti Imatroiden ja Laineiden sukujen kanssa vastakkain vuosikymmeniä ollut Wegeliuksen suvun edustaja Keijo.
Markus ihmettelee, miksi Keijo Wegelius haluaa käsikirjoituksen itselleen, eikä hän aluksi edes tiedä missä koko käsikirjoitus on, mutta hän päättää tavata miehen. Kohtaamisesta syntyy käsirysy, jossa Otot pelastavat Markuksen. Toinenkin yhteenotto Markuksella on Wegeliusten kanssa, toisella kertaa ikäisensä Teuvo (Teukka) Wegeliuksen kanssa, jonka hän vahingossa melkein tappaa.

Suvut pitävät neuvonpidon tilanteen rauhoittamiseksi, ja kostonkierteen lopettamiseksi. Keijo Wegelius ei ole kuitenkaan yhtä yhteistyöhaluinen kuin hänen sukunsa päämies Arvid. Keijo on katkera veljensä Iiron tappamisesta vuosia sitten, johon tosin Arvid oli osallistunut. Iiron kuolemalla hyvitettiin Hallbergin tyttären Sirkan kidnappaus, raiskaukset ja pahoinpitely.

Sukujen välinen neuvonpito Wegeliusten Käärmeenpesässä päättyy kaaokseen. Keijo Wegelius uhkaa poikansa Teuvon sairaalakuntoon saattanutta Markus Imatraa aseella. Markuksen avuksi paikalle yllättäen saapuu Ukki Laine - ja Markuksen kuolleeksi luulema isänsä Frank. Frank kuitenkin katoaa sekasorron keskellä paikalta niin kuin Orson Wellesin elokuvan Kolmas mies Harry Lime.

Tilanne ratkeaa lopulta jotenkin ja myöhemmin paljastuu, että Keijo on menettänyt henkensä, joten sukujen väliset välienselvittelyt arvatenkin jatkuvat Imatra-sarjan toisessa osassa.

- Kuinka ... Arvid-setä ... pelastit minut ja suvun ... ampumalla veljeni Iiron ... surmaamalla oman veljesi Helgen pojan? Keijo Wegelius sai sanottua hampaittensa välistä, kalvenneena.

- Iiro oli hullu, Arvid kuulutti. - Iiro oli ... kunniaton elukka ... hänen vuokseen ... koko perhe kärsi ... koko suku.

Teokset

• Sukuviha. 2013. ISBN 978-952-01-0783-3
  
• LoveLies. Like 2011. ISBN 952-01-0663-8 Verkkokirjasto (EPUB+DRM)
  
• Pitkäjano. Like 2010. ISBN 952-01-0496-2 Verkkokirjasto (EPUB+DRM)
  
• AC - Takapirujen kuningas. Like 2009. ISBN 952-01-0352-1
  
• Hilse: Suomipunkin alku ja juuri. Like 2008. ISBN 952-01-0126-8
• Muistelmat: ensimmäiset viisi vuottani Suomi-Rockin sekatyöläisenä. Jee Jee Music OY 1983. ISBN 951-99516-1-X
  
• Rahasta. Kirjassa: Toinen testamentti. Toim. Patrik Bifeldt. 1982. s. 134-138. ISBN 951-30-5574-4